Eurooppa maksaa virheistään
Professori Heikki Patomäen tuoreen kirjan mukaan finanssialan merkityksen lisääntyminen eli ”finansialisaatio” on keskeinen tekijä Euroopan talouskriisin taustalla.
Rahoituslaitoksilla ja rahoituseliitillä on yhä enemmän valtaa suhteessa kuluttajiin, yrityksiin ja talouspolitiikan päättäjiin. Finansialisaatio ja eriarvoisuuden lisääntyminen ruokkivat toisiaan. Eriarvoistuminen ohjaa rahavirtoja rahoitusmarkkinoille, joilla lainaa otetaan paljon spekulatiivisiin tarkoituksiin, mikä lisää epävakautta ja luo talouskriisejä.
Helsingin yliopiston kansainvälisen politiikan professorina työskentelevä Patomäki on tunnettu vasemmistolaisista näkemyksistään. Hän on ollut vasemmistoliiton kansanedustajaehdokkaana ja toiminut kansalaisjärjestö ATTACin Suomen puheenjohtajana.
Patomäen kirjan tarkastelussa rahoituksen ylivalta on syynä siihen, että yritykset tavoittelevat lyhytaikaisia voittoja ja valtiot puolestaan pyrkivät alhaiseen inflaatioon ja korkeaan kilpailukykyyn täystyöllisyyden sijaan. Patomäki arvostelee voimakkaasti myös tiukan talouskurin politiikkaa ja suosittelee suopeita velkajärjestelyjä kriisimaille.
Helmikuussa ilmestynyt Eurokriisin anatomia on kuin kirjoitettu kaikkea sitä vastaan, mitä finanssiala edustaa. Siksi pyysimme Finanssialan keskusliiton toimitusjohtajaa ja kokoomuksen entistä europarlamentaarikkoa Piia-Noora Kauppia lukemaan kirjan.
Kirjan lopussa Patomäki esittää kolme vaihtoehtoista tulevaisuusskenaariota Euroopan unionille. Ensimmäisessä ”uusliberaali Eurooppa-projekti” jatkuu ja luvassa on epäonnistuminen. Toisessa ja suositeltavammassa vaihtoehdossa EU:sta tulee sosiaalidemokraattinen liittovaltio. Kolmannessa ja Patomäen toivomassa skenaariossa EU on tärkeä tekijä sosiaalidemokraattisessa globaalissa hallinnassa.
UP: Mitä mieltä olet Patomäen esittämistä skenaarioista?
Piia-Noora Kauppi: Ykkösvaihtoehto on todennäköisin: että politiikka jatkuu nykyisellään. En usko, että Euroopassa ollaan valmiita tekemään muihin skenaarioihin tarvittavia institutionaalisia päätöksiä. On joka tapauksessa selvää, ettemme saa päästää EU:ta rappeutumaan, ellemme ole miettineet korvaavaa mallia, jolla maanosamme pääsee eteenpäin.
Olen toisen skenaarion kannalla. Asioita on tehtävä koordinoidummin ja EU:ta on syytä viedä kohti liittovaltiota. Mutta en kannata tämän skenaarion toteutumista sosiaalidemokraattisena. Uskon keskustaoikeistolaiselle liittovaltiomallille olevan enemmän kannatusta, ja pidän sitä suhteellisen realistisena vaihtoehtona.
Olen Patomäen hengenheimolainen siinä, että tunnustaudun myös globaalikansalaiseksi. Olen itse ollut mukana hankkeessa saada YK:n yhteyteen eräänlainen siemen globaaliparlamentille. Pitkän kehityskaaren tavoitteena tulee olla globaali järjestely – uusliberalistisessa viitekehyksessä. Patomäki edustaa rajoittunutta ajattelua kuvitellessaan, että liberaali markkinatalousmalli ei voisi toimia globaalin hallinnan lähtökohtana.
Patomäki kirjoittaa, että yksityisen velan määrän kasvu lisää talouden epävakautta ja epävarmuutta. Kuinka paljon on mielestäsi kohtuullista syyttää finansialisaatiota vuosien 2008–2009 globaalista rahoituskriisistä ja eurokriisistä?
En sano, etteikö voimakas velkavipu olisi ollut ongelma. Se lisäsi rahoituskriisin todennäköisyyttä. Sääntelyssä on ollut aukkoja, ja myös alan toimijoiden riskinhallinnassa on ollut puutteita. Velkavipu olisi saatava kohtuullistettua, ja lainanannon tulisi palvella enemmän reaalitalouden tarpeita.
Mutta finanssialaa ei voi yksin syyttää. Varsinkin eurokriisin tapauksessa perimmäiset syyt ovat poliittisia. EU:n institutionaalinen kehitys on laahannut muun kehityksen perässä.
Myös kuluttajat ovat hyötyneet velkavivusta parempina palkkoina ja kulutusmahdollisuuksina sekä alempina veroina. Näissä kulutusjuhlissa ovat olleet mukana kaikki. Kun bileet loppuvat, krapulasta kärsivät kaikki – eikä voi väittää, että viina kaadettiin kurkusta alas.
Eurokriisiin vaikuttanut globaali rahoituskriisi kumpusi Patomäen mukaan osaltaan eriarvoisuuden kasvusta ja maailmantalouden epäsuhdista. Mitä mieltä olet tästä arviosta?
Maailmantalouden epäsuhdat ehdottomasti vaikuttivat. Kiinan nopea kasvu ja ylijäämä mahdollistivat amerikkalaisten suuren velkaantumisen. Tämä epätasapaino olisi ollut vältettävissä vain, jos kiinalainen yhteiskunta olisi pystynyt muuttumaan nopeammin ilman yhteiskuntarauhan järkkymistä. On kuitenkin huomattava, että nytkin muutoksen nopeus Kiinassa on ollut valtava. Lisäksi on ehdottomasti hyvä asia, että miljoonat kiinalaiset ovat nousseet absoluuttisesta köyhyydestä.
Heikki Patomäki: Eurokriisin anatomia. Mitä globalisaation jälkeen? Into Kustannus2012, 224 s.
Sen sijaan en usko, että eriarvoisuuden kasvu olisi itsessään vaikuttanut viime vuosien talouskriisien syntyyn.
Mitkä ovat mielestäsi muita tärkeimpiä seikkoja, jotka vaikuttivat rahoitus- ja eurokriisin syntyyn?
Kuten Carmen Reinhart ja Kenneth Rogoff painottavat laajassa tutkimuksessaan This Time Is Different, historian finanssikriiseissä on aina ollut useita syitä: huonoja poliittisia ratkaisuja yhdistettynä huonoihin liiketaloudellisiin ratkaisuihin ja huonoon onneen.
Eurokriisin synnyssä merkittävässä roolissa olivat muun muassa EMU-alueen luomiseen liittyvät perustuslailliset ongelmat. Budjettikuri jätettiin perustuslaillisten sopimusten ulkopuolelle ja siten heikoksi. Ranska ei halunnut perustuslaillistaa budjettikuria, ja tästä maksetaan nyt.
Eurokriisin ytimessä on toistaiseksi ollut Kreikka. Maan valtionvelkaa olisi Patomäen mielestä pitänyt järjestellä aikaisemmin ja laajemmin. Onko EU:ssa uskottu liikaa siihen, että Kreikan pitää suoriutua lainoistaan?
Ongelmana oli pitkään, että todellisen riskinkantokyvyn ei annettu näkyä euromaiden lainoissa. Pidettiin liian pitkään kiinni siitä, että Saksa ja Kreikka maksavat käytännössä samaa korkoa lainoistaan. Markkinat uskoivat kulissiin, että euroalue olisi yhtenäinen ja että muut tulevat solidaarisuuden nimissä maksamaan velat siitä huolimatta, että perussopimuksissa tämä oli kielletty.
Patomäki ei tunnu ymmärtävän, että Kreikan velkojen anteeksiannolle ei ollut minkäänlaista poliittista hyväksyntää siinä vaiheessa kun se olisi vielä ollut tehtävissä.
Patomäki kirjoittaa, että rahoittajamaat eivät muka saisi asettaa mitään ehtoja velkamaille. Se on hänen mukaansa puuttumista niiden sisäisiin asioihin. Mielestäni on kuitenkin selvää, että jos maa on ottanut tietoisesti riskejä ja velkaa ja siitä on kansanvaltaisesti päätetty, näistä velvollisuuksista ei voi päästä kuin koira veräjästä.
Patomäen mukaan voimakkaasti velkaantuneet maat tarvitsevat laajan velkasaneerauksen ilman talouspoliittisia ehtoja. Mitä mieltä olet Patomäen toivomasta globaalista velkasovittelumekanismista?
Olen henkilökohtaisesti kannattanut globaalin hallinnan lujittamista. Mutta kun meillä ei ole toimivia globaalin hallinnan mekanismeja, ei ole myöskään hyvää pohjaa globaalin velkasovittelumekanismin luomiselle.
Eikä tämä velkasovittelu saisi olla ehdotonta. Patomäki antaa ymmärtää, että tarvittaessa vain unohdettaisiin velat. Se olisi moraalihasardia pahimmillaan. Luottamus tulee rakentaa sille pohjalle, että velat maksetaan takaisin. Jos päädytään hyvillä perusteilla poikkeustapauksissa siihen, että takaisinmaksua ei vaadita, pitää olla mahdollista käyttää keppiä eli asettaa selkeitä ehtoja.
Patomäki vastustaa tiukkaa talouskuria, joka hänen mukaansa vähentää kokonaiskysyntää ja pahentaa siten kriisikierrettä. Lisäksi Euroopan keskuspankin tulisi toimia eurokriisissä aktiivisena elvyttäjänä. Mitä mieltä olet näistä näkemyksistä?
On totta, että lyhyellä aikavälillä talouskuripäätökset pienentävät talouden kasvua, mutta jos julkiset taloudet ovat velkaantuneet, on ne jossain vaiheessa palautettava kestävälle tasolle. Nyt Euroopan kasvunäkymät ovat pysyvästi heikentyneet. Kun myös verojen lisääminen vähentäisi kasvua, talouskurilinja on ollut ainut järkevä ratkaisu.
EKP:n aktiivisemmalle linjalle ja rahan painamiselle tuntuu olevan monessa maassa yhä enemmän poliittista kannatusta. On kuitenkin muistettava, että rahan arvon heikkeneminen haittaa eniten vähävaraisia ja tavallisia palkansaajia. Mielestäni EKP:n ensisijaisena tavoitteena tulee tulevaisuudessakin olla hintavakaus.
EU:n komissio on julkaissut ehdotuksensa rahoitustransaktioverosta, jolla pyrittäisiin vähentämään arvopaperikeinottelua ja keräämään EU:n budjettiin verotuloja. Mitä mieltä olet komission esityksestä?
Vero ei vähentäisi spekulaatiota, vaan veisi sitä muualle: sellaisin maihin, joissa tätä veroa ei ole.
Onnistuakseen tällaisen veroratkaisun pitäisi olla globaali. Mutta silloinkin ongelmana olisi, ettemme voi järkevästi erotella, mitkä ovat spekulatiivisia transaktioita ja mitkä ovat hyvistä ja legitiimeistä syistä tehtyjä.
Entä EU:n yhteiset joukkovelkakirjat?
Niissä olisi monia hyviä puolia. Patomäki vastustaa niitä, koska ne ovat tapa uusliberaalin talouspolitiikan institutionalisoimiseksi. Nimenomaan tämän syyn takia itse niitä kannatan.
Eurobondit johtaisivat siihen, että eurosta eniten hyötyvät maat, kuten Saksa ja Suomi, maksaisivat lainoistaan hieman enemmän kuin nyt. Heikoimmat maat saisivat puolestaan lainaa halvemmalla, eli kyse olisi eräänlaisesta tulonsiirrosta.
EU:n instituutioiden legitimiteetin vähäisyyttä on usein pidetty ongelmana. Onko eurokriisi mielestäsi syventänyt tätä ongelmaa?
Perusongelma on toki olemassa, mutta eurokriisi ei ole sitä syventänyt. On mielenkiintoista, että Suomessa ei ole koskaan mitattu näin korkeaa EU:n kannatusta kuin talvella 2012.
Elinkeinoelämän valtuuskunnan tuoreen tutkimuksen mukaan noin kaksi kolmesta suomalaisesta on sitä mieltä, että paluu markkaan olisi huono valinta. Jos emme olisi olleet eurossa, Suomen bruttokansantuotteen lasku 2009 olisi ollut suurempi kuin se nyt oli.
Mitkä asiat taloudellisen menestyksen lisäksi näet EU:n kohtalonkysymyksiksi kuluvalla vuosikymmenellä?
Hyvin tärkeää on, miten Eurooppa hallitsee suuren väestömuutoksen. Euroopassa on upeasti saatu hyvän terveydenhuollon ansiosta nostettua elinikää. Tämä hyvä kehitys on johtanut siihen, että väestörakenne vääristyy. Tätä haastetta ei voi hoitaa pelkästään kansallisella tasolla.
Olen huolestunut myös maahanmuuttoilmapiiristä ja suhtautumisesta Turkkiin. EU:n ei tulisi olla pelkästään kristittyjen Eurooppa vaan poliittisessa mielessä uskontovapaa Eurooppa, jossa maltillista islamia edustavan Turkin tulisi voida olla mukana.
Kirjoittaja on vapaa toimittaja.