Siirry sisältöön

Ministeri kuin luonnonvoima

Teksti Juha Mäkinen

Ranskan ulkoministerinä vuosina 2002–2004 toiminut Dominique de Villepin nousi maailmanpolitiikan parrasvaloihin vuonna 2003 pidettyään YK:n turvallisuusneuvostossa puheen, jossa hän vastusti tiukasti Yhdysvaltain aikomusta hyökätä Irakiin.

Ranskan ja Saksan vastustus sai Yh­dysvaltain tuolloisen puolustusministerin Donald Rumsfeldin jakamaan Euroopan ”vanhaan” ja ”uuteen” osaan – toisin sa­noen hankaliin kriitikoihin ja Yhdysval­tain auliisiin liittolaisiin.

De Villepin on esikuvana ranskalai­sen Ulkoministeriö-menestyssarjakuvan keskushenkilölle, ulkoministeri Alexandre Taillard de Vormsille.

Christophe Blain & Abel Lanzac: Ulkoministeriö. Diplomaattisia merkintöjä. Suomentanut Saara Pääkkönen. WSOY 2012, 96 s.

Christophe Blain & Abel Lanzac: Ulkoministeriö. Diplomaattisia merkintöjä. Suomentanut Saara Pääkkönen. WSOY 2012, 96 s.

Teos esittää ulkoministerin karis­maattisena, alkuvoimaisena ja oikuk­kaana hahmona. Ministeriöön palkattu nuori puheenkirjoittaja on helisemässä, kun ministerin näkemykset vaihtelevat päivästä toiseen. Ainoana pysyvänä ohje­nuoranaan ministeri turvautuu Heraklei­toksen ajatuksiin. Unissaan hän haaveilee perintönsä elävän vielä 8000-luvullakin.

Kuinka hyvin tämä karikatyyri vas­taa todellisuutta, on vaikea sanoa, mut­ta ainakin sarjakuvan käsikirjoittaja on seurannut de Villepinin työtä lähietäisyy­deltä. Salanimen Abel Lanzac taakse kät­keytyy Ranskan ulkoministeriön entinen virkamies. Piirtäjä Christophe Blain puo­lestaan on ranskalaisen nykysarjakuvan ilmeikkäimpiä piirtäjiä; hänen lennokas viivansa korostaa ulkoministerin liki maanista persoonaa.

Ulkoministerikauden jälkeen De Vil­lepinin tie vei ensin sisäministeriksi ja lopulta pääministeriksi vuosina 2005– 2007. Sen jälkeen de Villepin profiloitui Nicolas Sarkozyn tiukkana kriitikkona. Vaikka molemmat miehet edustivat kon­servatiivista UMP-puoluetta, heidän vä­linsä ovat olleet pitkään erittäin huonot.

De Villepinin oli tarkoitus haastaa Sarkozy kevään presidentinvaaleissa perustamansa uuden République soli­daire -puolueen ehdokkaana, mutta hän luopui ehdokkuudestaan maaliskuussa kannatuksen vähäisyyden vuoksi.

Teoksen ongelma on, että keskittyes­sään piirtämään poliittista muotokuvaa sen tarinankerronta jää polkemaan paikallaan. Tekijät vihjailevat ulkomi­nisteriön henkilöstön monimutkaisista suhteista, selkäänpuukotuksista ja flirt­tailuista, mutta jättävät käyttämättä tilaisuuden rakentaa niistä laajempia draaman kaaria.

Toisaalta teoksen lähestymistapa on piristävä poikkeus, kun sitä vertaa po­liittisen sarjakuvan kenttään: tarjolla on paljon hampaatonta satiiria, kömpelöä huumoria ja mustavalkoista protestia, mutta vähän pyrkimyksiä kuvata polii­tikot ihmisinä.

Ranskassa – jossa sarjakuva on ar­vostettu taiteenlaji siinä missä muutkin – albumia on myyty yli 100 000 kap­paletta. Viime vuoden lopulla teokses­ta ilmestyi ranskaksi toinen osa, jossa päästään juuri kuuluisaan turvaneuvos­topuheeseen.