Skip to main content

Eurooppa lämpenee liuskekaasulle

Eurooppa lämpenee liuskekaasulle

Liuskekaasu myllertää globaaleja energiavirtoja. Myös EU:lla saattaa olla mahdollisuus parantaa liuskekaasubuumin avulla omavaraisuuttaan ja kilpailukykyään, määrätietoisesta ilmastopolitiikasta tinkimättä.

Teksti Antto Vihma

Tammikuun ensimmäisenä päivänä vuonna 2006 Venä­jä katkaisi neljäksi päiväksi maakaasun viennin Ukrai­naan. Energiantuonti Venäjältä keskey­tyi ensi kertaa EU:n historiassa ilman teknistä syytä, pelkästään poliittisten ja taloudellisten tekijöiden vuoksi. Vuotta myöhemmin samanhenkinen öljytoimituksista käyty poliittinen selk­kaus pysäytti energiantuonnin Venä­jältä Valko-Venäjälle. Tähän mennessä vakavin ja pitkäkestoisin katkos seu­rasi pian: toinen Ukrainan ja Venäjän kaasukriisi vuonna 2009 vaikutti jo dramaattisesti EU:n itäisiin ja eteläisiin jäsenmaihin.

Yhdysvalloissa käynnistynyt liuske­kaasubuumi on tuonut EU:lle mahdol­lisuuden selvitä vastaavista tilanteista kuivin jaloin ja parantaa taloudellista neuvotteluasemaansa Venäjän suuntaan, vaikka Euroopassa ei ole vielä omaa kau­pallista liuskekaasun tuotantoa.

Liuskekaasubuumi on vapauttanut Yhdysvaltojen markkinoille suunnattua nesteytettyä maakaasua myyntiin erityi­sesti Qatarista, minkä vuoksi nesteytetyn maakaasun hinta on Euroopassa pudon­nut kilpailukykyiseksi venäläisen putki­kaasun kanssa. Lisäksi Itä-Afrikasta sekä itäiseltä Välimereltä on löydetty uusia kaasuesiintymiä, mikä lähivuosina lisää nesteytetyn kaasun tarjontaa Euroopassa entisestään. Venäläisen putkikaasun hin­ta on puolestaan pääsääntöisesti sidottu öljyn hintaan, joka on viime vuosina noussut ennätyslukemiin Aasian kysyn­nän siivittämänä.

Liuskekaasubuumin voimistama kil­pailuasetelma on siis tullut Euroopalle hyvään aikaan: tarjonnan lisääntyminen parantaa EU-maiden mahdollisuuksia neuvotella Venäjän kaasutoimitusten hintoja alemmas ja ehtoja paremmiksi.

Epäsymmetrinen riippuvuus

Venäjä on EU:n suurin kaasuntoimitta­ja – sen vientimonopoli Gazprom kattaa yhden kolmasosan EU:n maakaasun ku­lutuksesta. Seitsemässä unionin maassa Suomi mukaan lukien kaikki tuontikaasu tulee Venäjältä, ja ainoastaan Hollanti on maakaasun suhteen täysin omavarainen. Perinteisten maakaasuvarojen ehtyessä ja kysynnän kasvaessa Euroopan tuon­tiriippuvuuden on odotettu syvenevän.

EU:n yhteisenä päämääränä on vä­hentää energiariippuvuutta, mutta stra­tegian rakentaminen on ollut työlästä. Yhteistä ulkosuhdepolitiikkaa on ollut erityisen vaikeaa koota energia-asioissa, koska jäsenmaiden kauppasuhteet ja riippuvuus Venäjän energiasta vaihtele­vat suuresti.

Gazprom on hinnoitellut maakaasu­toimitukset eri tavoin eri jäsenmaille. Esi­merkiksi Bulgaria, joka altistui vakavasti vuoden 2009 kaasukriisissä, on joutunut hyväksymään Gazpromilta epäedullisia sopimuksia. Niissä kaasun tietyn hinnan ehtona on, että Bulgaria osallistuu South Stream -putkihankkeeseen, rajoittaa kil­pailua ja hyväksyy tuntuvia sanktioita, jos suunnitelmat muuttuvat.

Saksa puolestaan on suurasiakkaana saanut eurooppalaisittain varsin suotui­sia kaasusopimuksia ja vastavuoroisesti vastustanut esimerkiksi Puolan aloitteita unionin yhteisistä ulkosuhteista energia-asioissa. Saksalaiset suuryhtiöt e.on ja BAsf ovat Juzhno-Ruskoje-kaasuken­tän merkittäviä omistajia. Wikileaksin vuotamassa muistiossa Puolan ulko­ministeri Radek Sikorski kutsui Sak­saa venäläisten Troijan hevoseksi EU:n energiapolitiikassa.

EU:n ja Venäjän välinen riippuvuus on tosin molemminpuolista. Raaka-aineidenvienti Eurooppaan kattaa lähes 40 prosenttia Venäjän valtion tuloista. Keskinäistä riippuvuussuhdetta on kui­tenkin usein kuvattu epäsymmetriseksi: Venäjä on pystynyt hyötymään EU:n hajanaisuudesta ja solmimaan itselleen edullisia kahdenvälisiä sopimuksia jä­senmaiden ja niiden suurimpien yritysten kanssa sekä käyttämään energiapolitiik­kaa vipuvartena talousneuvotteluissa ja diplomatiassa.

Lisääntyvän kilpailun ansiosta tilan­ne voi kuitenkin muuttua ratkaisevasti. Monet eurooppalaiset yhtiöt, kuten e.on, RWE, Eni ja Gaz de France, ovat jo saaneet aiempaa monipuolisemmasta tarjonnasta selkänojan, jonka ansiosta ne ovat pystyneet sopimaan Gazpromin kanssa maltillisia hinnanalennuksia. Suosiollisen markkinatilanteen ansios­ta myös EU:n komissio on onnistunut kokoamaan jäsenmaiden tuen ja haasta­maan Gazpromin oikeuteen sisämarkki­noiden sääntöjen rikkomisesta sopimus­käytännöissään.

Unelma omavaraisuudesta

Yhdysvaltojen liuskekaasubuumi käyn­nistyi 2000-luvun puolivälissä, kun kaupallisessa maakaasuntuotannossa päästiin teknologisen kehityksen avulla käsiksi vaikeasti hyödynnettäviin, epä­tyypillisiin kaasuvaroihin. Niistä mer­kittävin on liuskekiveen varastoitunut maakaasu.

Tämän jälkeen Yhdysvallat on saa­vuttanut hämmästyttävän nopeasti oma­varaisuuden maakaasussa, ja maasta on tulossa kaasunviejä. Vuosisadan puoli­välissä Pohjois-Amerikka tuottanee las­kennallisesti myös kaiken tarvitsemansa öljyn, mistä olisi voitu vain unelmoida 1990-luvulla.

Jos liuskekaasulla pystytään Eu­roopassa korvaamaan pääosin kivihii­len polttamista, kuten Yhdysvalloissa, kaasun avulla voidaan saavuttaa mer­kittäviä ilmastohyötyjä.

Maakaasusta on tulossa Yhdysvalto­jen tärkein energianlähde, ja kun hiiltä on ryhdytty korvaamaan kaasulla, kas­vihuonekaasupäästöt ovat vähentyneet ensi kertaa Yhdysvaltojen historiassa. Maakaasu tuottaa noin puolet vähem­män hiilidioksidipäästöjä kuin kivihiili. Yhdysvaltojen hiilidioksidipäästöt ovat alimmillaan sitten vuoden 1992, ja hii­lellä tuotetun sähkön päästöt ovat pu­donneet 1980-luvun puolivälin tasolle.

Edullinen maakaasu tarjoaa raskailla teollisuussektoreilla Yhdysvalloille kil­pailuedun verrattuna Eurooppaan. Dow Chemicalsin ja PricewaterhouseCooper­sin julkaisemien raporttien mukaan teol­lisuus investoi ja palauttaa tuotantoaan nyt takaisin Yhdysvaltoihin. Maakaasun hinta on laskenut Yhdysvalloissa vain neljännekseen Euroopan hinnasta, ja Aasiassa kaasu on vielä kalliimpaa kuin Euroopassa.

Hintaero tosin tasoittuu jonkin ver­ran lähivuosina, mutta pysyy kilpailuky­vyn kannalta huolenaiheena etenkin Eu­roopan metalli- ja kemianteollisuudessa. Euroopan ja Yhdysvaltojen välinen hin­takuilu on avautunut nopeasti eikä ole ehtinyt vaikuttaa täydellä teholla – vielä vuonna 2007 Yhdysvaltojen maakaasu oli vain viidenneksen eurooppalaista hal­vempaa. Nyt ero on pahimmillaan ollut viisinkertainen.

Kivihiilen paluu uhkaa

Ilmastopolitiikassa liuskekaasubuumin vaikutukset eivät sen sijaan ole toistai­seksi hyödyttäneet Eurooppaa, pikem­minkin päinvastoin.

Kun kivihiilen kysyntä laski Yhdys­valloissa, hiilen hinta putosi olennaisesti. Tämän jälkeen hiilivoiman osuus ener­giantuotannossa on kasvanut Saksassa, Espanjassa ja Britanniassa, ja hiili on usein korvannut maakaasua. Syynä tä­hän on, että maailman kaasumarkkinat ovat huomattavasti vähemmän yhte­näiset ja kilpaillut kuin hiilimarkkinat. Näin Yhdysvaltojen liuskekaasubuumi on pelannut Euroopassa myös hiilivoi­man puolesta, ilmastotavoitteita vastaan. Kansainvälisen energiajärjestö IEA:n mu­kaan tilanne Euroopassa jatkunee hiilelle suosiollisena muutaman vuoden, mutta kaasun kilpailukyky voidaan palauttaa.

Investoinnit uuteen hiilivoimaan eivät ole vielä täyttäneet esimerkiksi The Economistin maalaileman ”hiilire­nessanssin” tunnusmerkkejä. Kasvanut hiilenpoltto kuitenkin konkretisoi EU:n päästökaupan ongelman: päästöoikeuk­sien alhainen hinta ei ohjaa polttoaine­valintaa.

Vuoden 2020 jälkeiselle ajalle tarvi­taan tiukka päästökatto. Näin voidaan myös kohtuullistaa uusiutuvan energian tukia ja muita ilmastopoliittisia toimia, joilla on paikkailtu tehokkaan päästö­kaupan puuttumista.

Muu maailma on kaukana Yhdys­valtojen perässä liuskekaasuesiintymien kartoituksessa ja tuotannon teknisessä osaamisessa. Kiinnostavia kaasuvaranto­ja on löydetty niin Kiinasta, Etelä-Ameri­kasta, Australiasta kuin Euroopastakin.

Asiantuntijoiden arviot kaupallisen tuotannon aloittamisesta ovat kuitenkin varovaisia: lupaavimmat esiintymät on kunnolla kartoitettu kenties viiden vuo­den päästä, jolloin tuotanto voisi käyn­nistyä. Euroopassa katseet kohdistuvat ennen muuta Puolaan, Britanniaan, Ro­maniaan ja Espanjaan. Saksassa liuske­kaasun potentiaali ja säätely ovat nouse­massa yhdeksi ensi syksyn vaaliteemaksi.

Ympäristötietoisessa ja tiheästi asu­tussa Keski-Euroopassa avainasemaan nousee liuskekaasun ympäristöriskien hallinta, jota kaasuntuotannon yhteis­kunnallinen hyväksyntä edellyttää. Eri­tyisesti pohjavesien pilaantuminen huo­lestuttaa sekä kansalaisia että päättäjiä.

Paikallisen vastustuksen lisäksi ympäristöliike näkee liuskekaasun ky­seenalaisena uutena fossiilisena poltto­aineena, joka saattaa vetää maton alta kaivatuilta investoinneilta uusiutuvaan energiaan ja energiatehokkuuteen. Huo­li ei ole täysin aiheeton. Yhdysvalloissa esimerkiksi tuulienergian hintatuki on osoittautunut paikoin riittämättömäksi kilpailussa kaasuntuotannon kanssa.

Jos liuskekaasulla pystytään Eu­roopassa korvaamaan pääosin kivihii­len polttamista, kuten Yhdysvalloissa, kaasun avulla voidaan saavuttaa mer­kittäviä ilmastohyötyjä. Tämä tarjoaa edistyksellisille poliittisille toimijoille selkeän argumentin: ilmastonmuutoksen hillitsemisen kustannukset ovat laske­neet, joten ilmastotavoitteita voidaan kiristää. Tässä tilanteessa jo olemassa olevaa päästökauppaa pitäisi käyttää kunnolla.

Ennen Yhdysvaltojen buumia epä­tavanomaisten öljy- ja kaasuvarojen hyödyntämisen uskottiin olevan hidasta, kallista ja epävarmaa. Eurooppalaisten resurssien hyödyntämiseen liittyy edel­leen sekä poliittista epävarmuutta että kysymyksiä ympäristöriskien hallinnas­ta. EU:lla on kuitenkin painava strategi­nen pyrkimys laskea maakaasun hintaa, yhtenäistää energiapoliittisia ulkosuhtei­taan ja monipuolistaa maakaasun läh­teitä. Nämä tavoitteet tukevat toisiaan.

EU:lla on myös poliittinen mahdol­lisuus neuvotella venäläisen kaasun hin­toja alemmaksi ja haastaa Gazpromin toimintaa oikeusteitse niin kauan kuin nesteytetyn maakaasun hinta pysyy al­haisena – tai jos Euroopan oma maakaa­sun tuotanto nousee liuskekaasun avulla jaloilleen.

Muussa tapauksessa unionin yh­teinen rintama joutunee liian kovaan taloudelliseen paineeseen. Venäjälle on ymmärrettävästi vaikea pala menettää markkinaosuuttaan alueella, joka on ol­lut sille itsestäänselvyys kahdenkymme­nen vuoden ajan. Aiempaa halvempaa ja monipuolisempaa maakaasun tarjontaa tavoitteleva peli on siksi pelattava mää­rätietoisesti mutta diplomaattisesti.

 

Kirjoittaja on tutkija Ulkopoliittisessa instituutissa.