Skip to main content

Läpileikkaus Putinin Venäjästä

Teksti Katri Pynnöniemi

Brookings-instituutin tutkijat Fiona Hill jaGlifford Gaddy, kansainvälisen Venäjä-tutkimuksen kärkikaksikko, hahmottelevat Putin-henkilökuvassaan ajattelukehyksiä, jotka selittävät Puti­nin toimintatapoja ja valtaa Venäjän 2000-luvun alun politiikassa.

Kehyksistä painoarvoltaan tärkein on Putinin näkemys, jonka mukaan Ve­näjän kehityksen kannalta on välttämä­töntä, että valtio on vahva ja hän itse palvelee valtiota tehtävässään. Toinen keskeinen Putinin toimintaa ilmentävä piirre on historian käyttö politiikassa. Putinin toisella presidenttikaudella kes­kustelua tahdittivat puheet Venäjästä ”suvereenina demokratiana”, kun taas nyt vauhtia haetaan sivilisaatioiden eroa­vuuksista ja keskeiselle sijalle on nostettu Venäjän ortodoksikirkko.

Putinin ajattelua selventävät tutki­joiden mukaan myös lapsuusajan koke­mukset, jotka ovat muokanneet hänestä selviytyjän. Selviytymisen eetos näkyy Putinin näkemyksessä, jonka mukaan aina on varauduttava pahimpaan ja siksi kartutettava valtion ”strategisia varas­toja”, kontrolloitava valtiontalouden kannalta olennaisia sektoreita ja mini­moitava Venäjän riippuvuus ulkomais­ta. Lisäksi Putinin toimintatapoja ovat muokanneet ensikokemukset vapaakau­pasta 1990-luvun alun Pietarissa ja tie­tysti Neuvostoliiton tiedustelupalvelun KGB:n leivissä omaksuttu ajattelu.

Fiona Hill & Glifford Gaddy: Mr. Putin: Operative in the Kremlin. Brookings Institution Press 2013, 400 s.

Fiona Hill & Glifford Gaddy: Mr. Putin: Operative in the Kremlin. Brookings Institution Press 2013, 400 s.

Mutta se, mikä on toiminut Venäjän ”nollavuosina”, ei ole enää toistettavissa, tutkijat kirjoittavat. Moskovan toissatal­viset suurmielenosoitukset ovat merkki yhteiskunnan muutoksesta. Putinin ky­kenemättömyys muutoksen kohtaami­seen voi johtaa tilanteen radikalisoitu­miseen. Paradoksaalisesti myös avaimet tilanteen ratkaisemiseksi ovat Putinilla: hänen tulisi tutkijoiden mukaan purkaa itse luomansa rakennelma ja palauttaa Venäjä poliittisten uudistusten tielle.

Hillin ja Gaddyn tutkimus piirtää kuvan Venäjän sisäpiirin toimintaperi­aatteesta. Valtionyhtiöiden edellytetään tekevän tulosta, maksavan verot kuuli­aisesti valtiolle ja tukevan taloudellisesti heikkoja mutta poliittisesti merkittäviä talouden sektoreita. Viime kädessä val­tionyhtiöiden johtajat ovat vastuussa vain Kremlille.

Thane Gustafson: Wheel of Fortune. The Battle for Oil and Power in Russia. Belknap Press 2012, 672 s.

Thane Gustafson: Wheel of Fortune. The Battle for Oil and Power in Russia. Belknap Press 2012, 672 s.

Tutkija Thane Gustafsonin Venäjän öljy­teollisuutta käsittelevä kirjajättiläinen kurkistaa sekin suljettujen ovien taakse mutta piirtää kuvan myös öljyteollisuu­den rakenteellisesta muutoksesta. Teos yhdistää taidokkaasti tutkijan viileän analyysin tapahtumia läheltä seuranneen konsultin yksityiskohtien tietämykseen.

Gustafson osoittaa, että Venäjän öljyteollisuuden jättäytyminen kansain­välisen kehityksen ulkopuolelle ei ole vahinko, vaan seurausta ”järjestelmäl­lisestä toimintatavasta”. Kansainvälisen yhteistyön esteistä tärkein on se, että ve­näläiset öljy-yhtiöt eivät juuri hanki ul­komaista osaamista ja teknologiaa vaan hakevat kasvun eväitä mieluummin hal­vemmista ja omaan kokemuspiiriin pe­rustuvista ratkaisuista. Lisäksi venäläiset yhtiöt suhtautuvat ylipäätään epäilevästi ulkomaalaisten mukaantuloon valtion kannalta strategisina pidetylle energia­sektorille.

Poikkeus tähän sääntöön oli öljy-yhtiö Jukos, joka otti Mihail Hodor­kovskin johtamana laajamittaisesti käyt­töön läntistä teknologiaa ja osaamista. Gustafsonin mukaan Jukos oli Venäjän eliitin silmissä ulkomainen ja siksi uhka. Hodorkovskin poliittinen kunnianhimo sinetöi yhtiön kohtalon: osa Jukosista sulautettiin valtiolliseen Rosneftiin, lo­put tuhottiin.

Gustafson päätyy hyvin samanlaiseen johtopäätökseen kuin monet muut Venä­jän nykypolitiikkaa seuraavat tutkijat: Venäjän politiikasta puuttuu strateginen ohjaus, ja politiikka on kuin ”onnenpyö­rä”, sitä ohjaavat sattuma ja taktikointi. Gustafsonin mukaan onnenpyörää ei kuitenkaan pyöritä öljy, vaan se saa voi­mansa ratkaisemattomasta konfliktista yhteiskunnan sisällä.

Vaikka Venäjä on nykyisin integ­roitunut kansainvälisille markkinoille, neuvostomallinen populistinen sosialis­mi saa runsaasti kannatusta. Venäjä etsii edelleen paikkaansa maailmassa ja tasa­painoilee vieraaksi koettujen (läntisten) sekä omien venäläisten tapojen välissä. Politiikassa tämä näkyy epämääräisenä nostalgiana aikaan, jolloin Neuvosto­liitto oli vahva ja pelätty kansainvälisen politiikan toimija.

Gustafsonin kirjan hienous on siinä, että hän onnistuu öljyteollisuuden muu­tosta tutkimalla reflektoimaan Venäjän poliittisen muutoksen reunaehtoja. Öljy on Venäjän kehityksessä avainasemas­sa: Venäjän öljyntuotannon laskuvaihe ajoittuu kuluvan vuosikymmenen lopulle ja, mikä tärkeintä, samalle ajanjaksolle kuin Venäjän öljyteollisuuden nykyisen johdon vaihtuminen uuteen sukupol­veen.

Taistelu vallasta voi pahimmassa ta­pauksessa laukaista ketjureaktion, jossa Venäjän öljytulot vähenevät ja valtion velka kasvaa. Päinvastainen tulos edel­lyttäisi Gustafsonin mukaan sitä, että valtion riippuvuus öljytuloista väheni­si ja öljyteollisuuden kansainvälistä kilpailukykyä parannettaisiin rakenne­muutoksella.

Sekä Hill ja Gaddy että Gustafson pi­dättäytyvät arvuuttelemasta, mitä Venä­jä tulevaisuudessa valitsee. Teokset vain tekevät selväksi, että nykyinen malli on johtamassa umpikujaan. Siksi on kiin­nostavaa lukea niiden rinnalla kolmas teos, pian kymmenen vuotta vankilassa istuneen Mihail Hodorskovskin vuoro­puhelu arvostetun venäläisen toimittajan Natalia Gevorkjanin kanssa.

Natalia Gevorkjan & Mihal Hodorkovski: Tjurma i volja. Govard Rork 2012, 400 s.

Natalia Gevorkjan & Mihal Hodorkovski: Tjurma i volja. Govard Rork 2012, 400 s.

Kirja valottaa Jukosin ja Hodorkovskin ta­rinaa yhtiön sisäpiiriläisten haastattelui­den sekä Hodorkovskin omien pohdin­tojen avulla. Kirjan kiinnostavinta antia ovat Hodorkovskin ajatukset Venäjän tulevaisuudesta.

Hodorkovskin mukaan talouden rakennemuutos on välttämätön, samoin kuin nykyisen eliitin vaihtaminen uuteen. Vuonna 2008 toteutettu vaihto, jossa presidentiksi nostettiin Dmitri Medve­dev, oli eräänlainen ”eliitin kierrätyksen” ja hitaan muutoksen alku. Hodorkovski tuntuu ajattelevan, että rotaation pitäisi jatkua, sillä niin toimii demokratia.

Putinin tärkeimpänä poliittisena virheenä Hodorkovski pitää kansalaisaktiivisuuden tukahduttamista ja jul­kisen keskustelun rajoittamista. Hän ei myöskään piilottele kiinnostustaan toimia politiikassa, jos joskus vapautuu vankilasta.

 

Kirjoittaja on tutkija Ulkopoliittisessa instituutissa.