Maailma houkuttelee

Timo Soini on tullut poliittisella urallaan siihen vaiheeseen, että hän tähyää jo Suomen eduskun­taa isommille hiekkalaatikoille.

”Oma kiinnostukseni on siirtymässä ko­ko ajan laajempiin kansainvälisiin kysy­myksiin”, Soini toteaa työhuoneessaan eduskunnassa.

Jo vajaaksi jäänyt kausi Euroopan parlamentissa 2009–2011 sytytti Soinis­sa kipinän kansainväliseen politiikkaan. Viimeksi kuluneet kaksi vuotta edus­kunnan ulkoasiainvaliokunnan johdossa ovat kohentaneet tulta.

Voisi kuvitella, että Soinia houkut­taisi palata Euroopan parlamenttiin ensi vuoden eurovaaleissa. Asia ei ole kuitenkaan aivan yksinkertainen, sillä mahdolliseen ehdokkuuteen sisältyy vaikea valinta.

”Mietin omaa ehdokkuuttani EU-vaaleissa, se on aidosti auki. Jos lähden Brysseliin, niin tähtäimessä on sitten oltava toimiminen eurooppalaisen EU-kriittisen liikkeen johtopaikoilla. Ei riitä, että käy valiokunnissa ja tulee viikonlo­puksi kotiin. Silloin pitää olla Nigel Fa­ragen ja kumppaneiden kanssa viemässä koko agendaa eteenpäin”, Soini viittaa brittiläiseen EU-kriittiseen kollegaansa Euroopan parlamentissa.

Viimeksi Soini koukkasi europarla­mentin kautta eduskuntaan. Soinin mu­kaan vuoden 2011 ”iso jytky” ei olisi ollut edes mahdollinen, ellei hän olisi päässyt hakemaan näköaloja ja hiomaan vaalistrategioita etäällä Suomen julki­suudesta.

Tällä kertaa tilanne on kuitenkin toisenlainen. Ensinnäkin eurovaalien ja eduskuntavaalien väliin jää nyt vain vajaa vuosi. Toiseksi perussuomalaisista on kasvanut maan kolmanneksi suurin eduskuntapuolue, joten eduskuntavaalit vaativat puolueen johtajalta huomatta­via ponnisteluja.

”Puolueen ihmisenä en voi tehdä niin, että käyn tekemässä Brysselissä pienen flirtin ja ilmoitan sitten, että ha­luankin Suomen pääministeriksi.””Puolueen ihmisenä en voi tehdä niin, että käyn tekemässä Brysselissä pienen flirtin ja ilmoitan sitten, että ha­luankin Suomen pääministeriksi.Tämä minun pitää ratkaista ensi syksyyn men­nessä.”

Toisin sanoen: jos Soini lähtee Brys­seliin, hän omistautuu työlleen siellä, ja mitä ilmeisimmin hänen olisi myös jätettävä paikkansa perussuomalaisten puheenjohtajana.

On todennäköistä, että ainakin osa perussuomalaisten kahden vuoden takai­sesta menestyksestä sulaa vuoden 2015 vaaleissa. Jos Soini luopuisi puoluejohta­jan paikasta ennen sitä, hän voisi poistua näyttämöltä voittajana – ja tavoitella uu­sia voittoja taistelemalla EU-integraatiota vastaan.

Soini kiirehtii toteamaan, ettei ole jättämässä paikkaansa puolueen joh­dossa. Toisaalta hän tiedostaa varsin hyvin asetelman: hän on johtanut puo­luettaan 16 vuotta, selvästi kauemmin kuin kukaan muu Suomen nykyisistä puoluejohtajista.

”En aio siitä hommasta jäädä kansaneläkkeelle. Mutta sitten kun mä lähden, se tapahtuu yllättäen ja yhtäkkiä – toivottavasti ei itselleni.”

Saa rassata ministeriä

Historiallisesta vaalivoitostaan huolimat­ta perussuomalaiset jäivät oppositioon, mutta Soinille vaalimenestys avasi tien näköalapaikalle ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajaksi. Siinä roolissa aiemmin ensisijaisesti EU-kriitikkona profiloitunut Soini on saanut ja joutunut perehtymään kansainvälisiin kysymyksiin paljon aiem­paa laajemmin.

”Tämä on hiton mieleinen homma, mutta vie hirveästi aikaa. Asiat ovat mielenkiintoisia, kuten eduskunnan kan­nan laatiminen turvallisuuspoliittisesta selonteosta. Valiokuntatyö vaatii myös perehtyneisyyttä ja ennakkovalmistau­tumista.”

Ulkoasiainvaliokunta on eduskun­nassa se elin, joka käsittelee Suomen kansainvälisiin suhteisiin liittyviä asioita. Lakiesitysten käsittelyn lisäksi valiokun­ta pyrkii pitämään eduskunnan kärryillä siitä, mitä maailmalla tapahtuu. Esimer­kiksi maaliskuussa valiokunta järjesti Ulkopoliittisen instituutin kanssa kak­sipäiväisen tapaamisen, johon osallistui kansanedustajia ja tutkijoita Pohjois-Afrikan ja Lähi-idän maista.

Soini kehuu johtamansa valiokunnan jäsenten kokemusta – ”siellä on Salolai­set, Haavistot, Kanervat, Backmanit, Kiviniemet” – ja toteaa, että pelkästään muiden osaaminen pakottaa myös pu­heenjohtajan pysyttelemään perillä ulko­politiikan asiakysymyksistä.

Muiden puolueiden edustuksesta Soini nostaa esiin mielenkiintoisen sei­kan: kaikki ulkoasiainvaliokunnan ko­koomusedustajat ovat miehiä, kun taas kaikki keskustalaiset ovat naisia.

”Tämä näkyy erilaisissa painopisteis­sä. Hyvin usein keskustalaiset nostavat esiin naisten oikeudet, lasten oikeudet tai sukupuoliterveyteen liittyvät asiat. Kokoomuksella taas herrat Kanerva ja Salolainen nostavat esiin suhteet Venä­jään, Kiinaan tai Yhdysvaltoihin.”

”Seuraan tarkkaan Britanniassa käytävää EU-keskustelua. Se, mitä siellä tapahtuu, vaikuttaa koko Eurooppaan. Jos Britannia lähtee EU:sta, niin se on nykyisen EU:n loppu.”Jos Britannia lähtee EU:sta, niin se on nykyisen EU:n loppu.”Silloin edessä on paluu vapaakauppaliittoon että kolina käy”, Soini arvioi.

Asiasta on esitetty toisenlaisiakin ar­vioita: jos Britannia lähtisi, muut maat vain tiivistäisivät yhteistyötään. Soini kuitenkin uskoo, että Britannian lähdöllä olisi esimerkin voimaa: se osoittaisi, että EU:sta voi erota eikä siitä seuraa peri­kato.

”Suomen ainoa mahdollisuus astua ulos liittovaltiolaivasta kulkee sitä kaut­ta, että Britannia avaa oven ja me me­nemme samalla avauksella ulos.”

Mutta jos EU:sta tulisi Soinin toi­veiden mukaisesti pelkkä kauppaliitto ilman yhteistä ulkopolitiikkaa, mitä se tarkoittaisi Suomen kannalta? Pitäisikö pienen Suomen hoitaa esimerkiksi suh­teensa Venäjään mieluummin yksin kuin yhdessä muiden EU-maiden kanssa?

Tähän kysymykseen Soinilta ei ole helppo saada suoraa vastausta. Kolman­nella kerralla kysyttäessä hän toteaa, että pääsääntöisesti kyllä, ”mutta niin kauan kuin ollaan jossain yhteisössä, pitää toi­mia sen ehdoilla.”

Kirjoituksissaan Soini korostaa usein Euroopan ja EU:n välistä eroa ja muistut­taa, että unionilla poliittisena rakenteena ei ole yksinoikeutta edustaa Euroopan monia kansoja ja kulttuureja.

”Euroopalla on ollut hitonmoinen vetovoima, mutta millaisena Eurooppa tulevaisuudessa näyttäytyy? Millä me pystytään säilyttämään se vetovoima? Saattaa olla, että talous- ja vapaakauppaliitto onkin dynaamisin malli, kun se ei ole niin keskusjohtoinen.”

Ulkopolitiikka ei kiinnosta massoja

Soinin ja perussuomalaisten EU-kannat toki tunnetaan. Mutta mitä perussuoma­lainen ulkopolitiikka muuten on? Onko puolueella EU:n vastustamisen ohella ulkopoliittista linjaa?

”Meillä puolustus- ja ulkoasiainvaliokuntien jäsenet keskustelevat ja luovat sitä linjaa yhdessä europarlamen­taarikko Sampo Terhon kanssa. Se on sanottava suoraan, että EU-politiikkaa lukuun ottamatta ulkopolitiikka ei kiin­nosta kentällä niin paljon. Se mielletään puheenjohtajan hoidettavaksi.”

Soinin mukaan puolueen nuoressa polvessa on kuitenkin ihmisiä, joilla on myös ulkopoliittisia intohimoja. Soini korostaa, että perussuomalaisiin on liit­tynyt paljon ihmisiä, joilla on kansain­välistä kokemusta esimerkiksi rauhan­turvaajina, Punaisen Ristin työntekijöinä tai lähetystyöntekijöinä.

”Minusta ulko-, turvallisuus-, puo­lustus- ja kehityspolitiikka menevät kaikki limittäin. Puolueessa painotus on kuitenkin aika usein puolustuksella.”

EU:n ohella perussuomalaiset suhtau­tuvat hyvin kriittisesti kehitysyhteistyö­hön – puolueen nuorisojärjestön mielestä nykymuotoinen kehitysapu tulisi lak­kauttaa kokonaan.

Katolisessa yhteiskunnassa ensin on perhe, sitten suku, klaani ja lääni… Val­tio on pahnanpohjimmainen.

Soini sanoo, että kehitysyhteistyö­tä pitää tehdä, mutta rahoituksen suu­ruudesta voidaan väitellä. Lisäksi hän peräänkuuluttaa pidättyväisyyttä sen suhteen, että kehitysmaihin mentäisiin ”istuttamaan omia arvoja ja opettamaan, miten asiat pitää tehdä”.

”Nyt on tapahtumassa suuri muutos, kun Kiina ja Turkki ovat aktivoituneet kehitysmaissa. Ne eivät rupea ihan en­simmäisenä puhumaan rule of law’sta [oikeusvaltioperiaatteesta] ja kertomaan, mitä pitää tehdä. Ne avaavat bisnekset vievät lipun sinne ja sanovat, että täs­tä alkaa bilateraalinen yhteistyö. Onko tämä uuskolonialismia? En tiedä, mutta Euroopan on paha mennä puhumaan kolonialismista.”

Mieluummin Nato kuin EU

Soini sanoo, että ottaessaan vastaan ul­koasiainvaliokunnan puheenjohtajuuden hän päätti panostaa nimenomaan siihen tehtävään. Häntä on kuitenkin kritisoitu passiivisuudesta; esimerkiksi The Ulko­politist -blogin Matti Pesu kirjoitti Soi­nin vaitonaisuuden turvallisuuspolitiikan suhteen olevan ”surkea suoritus”.

Koetetaanpa siis käydä hieman tur­vallisuuspoliittista keskustelua.

Soinin mielestä EU:n yhteinen ulko­politiikka on hampaatonta, koska sillä ei ole tukenaan ”kovaa rautaa” eli yhteistä sotilasvoimaa.

Pohjoismainen unioni kelpaisi Soi­nille Euroopan unionia paremmin, ja Pohjoismaiden kesken hän olisi valmis menemään yhteistyössä paljon pidem­mälle kuin EU-maiden kanssa – myös puolustusyhteistyössä. Tätä kuitenkin hankaloittaa se, että osa Pohjoismaista on Naton jäseniä ja osa ei.

Pitäisikö Suomen ja Ruotsin siis ha­keutua Natoon?

”En sanonut niin. Mutta me lähes­tymme Ruotsin kanssa tilannetta, jossa ”Natoon on otettava kanta.”Natoon on otettava kanta.Ruotsi voi tehdä meille källit samaan tapaan kuin se teki EU:n suhteen eli hakea jäseneksi kertomatta siitä Suomelle.”

Perussuomalaiset ovat puolueena selvästi ilmoittaneet olevansa Nato-jä­senyyttä vastaan. Soinin oma kanta ei ole aivan yhtä kiveen hakattu. Viisi vuotta sitten hän totesi, että Norjan malli – EU:n ulkopuolella mutta Naton jäsenenä – oli­si hänelle mieluisampi vaihtoehto kuin Suomen päinvastainen valinta.

”Natolle varmaan käy hyvin nykyi­nen tilanne. Asia hoituu, pohjoinen on tasapainoinen. Suomi ja Ruotsi ovat niin lähellä Natoa kuin voi olla olemat­ta jäsen.”

Perussuomalaisten nousu on myller­tänyt myös suomalaista arvokeskustelua. Soinin puolueen menestys on osoittanut, että liberaalien arvojen voittokulku ei olekaan kirkossa kuulutettu historialli­nen vääjäämättömyys.

Millaisten arvojen ja periaatteiden tulisi Soinin mielestä ohjata Suomen ul­kopolitiikkaa? Ollaanko pohjoismaisia idealisteja vai kylmästi omaa etua ajavia realisteja?

”Pitää olla sekä että. Ihan pelkällä kosteasilmäisellä humanismilla ei pääse läpi, mutta ei voida myöskään sulkea sil­miä ihmisoikeusrikkomuksilta.”

Haastattelua tehdään päivää sen jäl­keen, kun presidentti Sauli Niinistö on palannut valtiovierailulta Kiinasta. Totu­tun kaavan mukaan oikeusvaltiokehitys ja ihmisoikeudet olivat valtionpäämies­ten tapaamisessa esillä kuin kakun ko­risteena. Matkan pääpaino oli taloudes­sa. Niinistön mukana Kiinaan matkasi suomalaisyritysten kauppavaltuuskunta.

”Se on vähän kuin drinkin tekeminen – on äärimmäisen vaikea kysymys, mikä on oikea sekoitus. Siihen päin tämä on enemmän liukunut, että bisnesvetoisesti mennään”, Soini toteaa.

Soini sanoo toivovansa, että elinta­son nousu luo Kiinan kaltaisissa maissa painetta ihmisoikeustilanteen paranta­miseen.

Presidentin ja ulkoasiainvaliokunnan suhteesta Soini toteaa, että Niinistö on Tarja Halosta aktiivisempi valiokuntaan päin.

”Hän pitää hyvin yhteyttä. Molem­mat ovat sanoneet, että jos on asiaa, niin voi soittaa, mutta ei sitä nyt tee mieli ihan pikkuasioista presidentille soitella.”

Piirikokoukset jäävät väliin

Soini matkustaa paljon ulkomailla: ul­koasiainvaliokunta tekee useita matko­ja vuodessa, mutta lisäksi Soini kulkee maailmalla EU-kriittisenä matkasaar­naajana.

”Olen käynyt Britanniassa puhu­massa eurokriisistä sekä konservatiivien että [eurokriittisen populistipuolueen] UKIP:n puoluekokouksessa, samoin London School of Economicsissa”, Soi­ni luettelee. ”Nyt olen menossa Pariisiin. Kyselty on Hollannista ja Japanista.”

Joitakin suomalaisia huolestuttaa, onko Soinin rooli ulkomailla aina sel­villä. Kun Soini sivaltelee EU:ta, äänessä ei lähtökohtaisesti pitäisi olla ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajan vaan ainoastaan puoluejohtajan.

”Perussuomalaiset puolueena ja ilmiönä herättää kiinnostusta ympäri maailmaa. Toisaalta kiinnostaa puolue ja toisaalta se, miten sen johtaja voi olla ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja. Se on minulle hyvä tilaisuus kysyä: jos tämä olisi ääripuolue, kuten jotkut väittävät, voisiko sen johtaja päästä tällaiseen ase­maan? Ei voisi.”

Timo Soinilla on monta vastuullis­ta ja aikaavievää tehtävää: puolueen puheenjohtajuus, ulkoasiainvaliokun­nan puheenjohtajuus ja vielä Espoon kaupunginvaltuuston puheenjohtajuus. Mikä näistä tehtävistä kärsii, kun aika on kortilla?

”Puolueen puheenjohtajuus kärsii eniten. Tämän kokoisen ja etenkin tämän puolueen johtaminen ei ole ihan helppo juttu. Siinä auttaa kova kokemus ja luja luonne.”

”Ennen liikuin paljon ympäri Suo­mea, mutta se on vähentynyt. Kävin aiemmin piirikokouksissa keväin ja syksyin, enää en ehdi. Siitä tulee jonkin verran kentältä narinaa.”

Yhden lisävivahteen Soinin poliit­tiseen profiiliin tuo hänen jäsenyytensä roomalaiskatolisessa kirkossa.

Euroopan velkakriisissä asetetaan usein vastakkain asiansa tunnollisesti hoitanut protestanttinen Pohjois-Eu­rooppa ja leväperäisesti velkaantunut, katolinen Etelä-Eurooppa. Miltä asetelma näyttää katolilaisesta Timo Soinista?

”Tavallaan koko Euroopan unioni on katolinen rakenne. Siellä on [komissi­on puheenjohtaja José Manuel] Barroso, joka on jollei nyt paavi niin ainakin piis­pa. Muut komissaarit ovat kardinaaleja, ja EU-virkamiehistö on kuuria [Vatikaa­nin keskushallinto].”

Soinin mielestä Pohjois- ja Etelä-Eu­roopan välinen ero on aito, ja se koskee lojaliteettiajattelua.

Katolisessa yhteiskunnassa ensin on perhe, sitten suku, klaani ja lääni… Val­tio on pahnanpohjimmainen.” Ja valtiota on aina kusetettu, koska lojaliteetti koh­distuu läheisiin. Täällä taas ajatellaan, et­tä valtio ja yhteiskunta suojelevat meitä.”

Kumpaa yhteiskuntamallia Soini sit­ten suosii?

”Elän luovassa ristiriidassa. Täällä kasvaneena olen kallellaan protestant­tiseen valtioon, mutta filosofisissa kysy­myksissä katolinen malli stimuloi minua protestanttista mallia enemmän.”

Haastattelulle varattu aika on päät­tymässä, mutta Soini juttelisi selvästi mielellään enemmänkin uskonasioista. Vaikka Suomi ja Pohjoismaat maallistu­vat, uskontojen merkitys ei maailmasta katoa, Soini vakuuttaa.

”Uskonnolla ja kulttuurilla on ul­kopolitiikassa, niin kehitysyhteistyössä kuin kauppapolitiikassa, hirveän paljon isompi merkitys kuin pelkillä teknisillä kysymyksillä.”