Sosiaaliset kysymykset, työl­lisyystilanne ja koulutuksen laatu huolestuttavat eniten, kun töistä palaava berliiniläi­nen Sirke Wehlitz, 46, pohtii itselleen tärkeimpiä vaaliteemoja. Sen sijaan Sak­san EU-politiikkaa Wehlitz pitää oikean suuntaisena.

”Radiosta kuulen jatkuvasti, mitä maita milloinkin tuetaan miljardeilla euroilla. Se on tietysti raskasta, mutta koen, että niin on tehtävä”, hän sanoo.

Saksalaiset valmistautuvat äänestä­mään liittopäivävaaleissa 22. syyskuu­ta. Edelliset vaalit järjestettiin vuonna 2009, jolloin Angela Merkelin johtamat kristillisdemokraatit (CDU) voittivat ja muodostivat koalitiohallituksen liberaa­lidemokraattien (FDP) kanssa. Kuluneen kauden aikana talouskriisi on levinnyt lähes joka puolelle Eurooppaa, eikä Sak­sa ole jäänyt seurauksista osattomaksi. Kriisi ei ole kuitenkaan vähentänyt EU:n kannatusta Saksassa – päinvastoin.

Saksalaisesta näkökulmasta Euroo­pan yhdentyminen on ennen kaikkea rauhanprojekti. Saksalaiset ovat tietoi­sia historiansa painolastista, vaikka se ei enää vaikuta nykypolitiikkaan samal­la tavoin kuin ennen. Kansan ehdoton enemmistö pitää tiivistä EU-yhteistyötä yhä ainoana rauhan takeena.

Valtiopäivätalon edustalla pyöräile­vät Andreas Grohe ja Claudia Schmidt sanovat heti kannattavansa EU:n integ­raatiota, vaikka yksittäisistä kysymyk­sistä voi olla vaikea muodostaa mielipi­dettä.

”Yhdentynyt Eurooppa on yksin­omaan hyvä asia. Joskus EU-politiikka on vain liian vaikeaselkoista. Esimerkiksi yhteisistä puolustusvoimista pitäisi tie­tää, miten ne käytännössä järjestettäi­siin.”

Myös liittokansleri Merkelin asema on kriisin aikana vahvistunut. TV-kana­va ZDF:n huhtikuussa julkaiseman ky­selytutkimuksen mukaan 63 prosenttia haastatelluista toivoi Merkelin jatkavan liittokanslerina vielä syyskuun vaalien jälkeen. Vaikka Merkeliä on moitittu hitaudesta ja päättämättömyydestä, va­rovaisuus päätöksenteossa ja toisaalta näkyvä kriisijohtaminen EU:ssa näyttä­vät saavan tunnustusta äänestäjiltä.

”Eurokriisi on monelle saksalaiselle melko abstrakti asia. Se luo epävarmuut­ta, ja tulevaisuudesta ollaan huolissaan, mutta ”Moni kokee, että Merkel pitää heistä huolta.”moni kokee, että Merkel pitää heistä huolta”, sanoo mielipidetutki­muskeskus Forsan perustaja ja johtaja, professori Manfred Güllner.

Merkelin henkilökohtainen kannatus on suurempaa kuin kristillisdemokraatti­en kannatus. Güllnerin mukaan Merkel toimiikin tällä haavaa enemmän Yhdys­valtain presidentin kuin Saksan liitto­kanslerin tapaan: hän on puoluekentän yläpuolella.

Eurooppa jännittää

Syyskuun liittopäivävaaleista ei odoteta suuria mullistuksia. Eurokriisi toimii is­tuvan hallituksen eduksi: epävarmoina aikoina äänestäjät eivät halua vaarantaa vakautta.

Tutkija Josef Janning Saksan ulkopo­litiikan tutkimuskeskuksesta (Deutsche Gesellschaft für Auswärtige Politik) us­koo, että kristillisdemokraatit pysyvät vaaleissa vahvimpana puolueena.

”Pidän todennäköisenä, että CDU saa noin 40 prosenttia äänistä. Hallituspuo­lueiden yhteistyö on melko saumatonta, vaikka liberaalidemokraatit ovat koh­danneet jonkin verran vastustusta. En usko, että nykyiseen linjaan tulee suuria muutoksia”, hän arvioi.

Silti pienikin keikahdus voi muuttaa nykyisten poliittisten leirien tasapainoa. Mikäli kristillisdemokraatit eivät saavu­ta selvää enemmistöä, he voivat joutua rakentamaan niin sanottua suurta koalitiota yhdessä sosiaalidemokraattien (SPD) kanssa, kuten kävi vuoden 2005 liittopäivävaalien jälkeen.

Muualla Euroopassa Saksan liitto­päivävaaleja odotetaan jännityksellä, sillä Saksan linjauksilla on suuri vaiku­tus EU:n tulevaisuuteen.Saksassa kaikki puolueet, vasemmistopuolue Die Linkeä lukuun ottamatta, kannattavat EU-mai­den nykyistä tiiviimpää yhteistyötä niin talouskysymyksissä, sosiaalipolitiikassa kuin ulkopolitiikassakin.Saksassa kaikki puolueet, vasemmistopuolue Die Linkeä lukuun ottamatta, kannattavat EU-mai­den nykyistä tiiviimpää yhteistyötä niin talouskysymyksissä, sosiaalipolitiikassa kuin ulkopolitiikassakin.

Jos nykyinen hallitus saa jatkoaikaa, voidaanko odottaa, että EU:n integraatio alkaa edetä nopeammin?

”En usko, että Saksan aloitteellisuus kiihtyy, oli vaalien tulos mikä hyvänsä. Ensinnäkin on muistettava, ettei Saksa voi yksin päättää EU:n asioista. Saksan valta on rajallinen: sillä voi estää muu­toksia tapahtumasta mutta ei niinkään rakentaa uutta”, Janning sanoo.

Toisaalta haluja suuren muutoksen ajamiseen hillitsee hänen mukaansa se, että seuraavat vaalit ovat neljän vuoden kuluttua. Politiikan eturivin toimijat ei­vät halua riskeerata seuraavaa kautta.

”Saattaa olla, että ensimmäisen puo­lentoista vuoden aikana EU:n yhteistyötä painotetaan tarmokkaammin, mutta sen jälkeen puolueiden kannattaa jo olla va­rovaisempia kannanotoissaan.”

Puolueohjelmassaan SPD vaikuttaa kristillisdemokraatteja radikaalimmalta EU-politiikan suhteen. Puolue vaatii ny­kyistä tiiviimpää talousintegraatiota ja EU:n yhteisiä puolustusvoimia. Lisäksi toiveena on yleiseurooppalainen sosiaalivakuutus, joka jakaisi vastuuta työttömi­en tukemisesta yli kansallisten rajojen.

Vaalien alla saksalaispoliitikot ovat kuitenkin puhuneet tämänkaltaisista uudistuksista varovasti, sillä hyvin toi­meentulevat maat maksaisivat mallin mukaan muiden työttömyyskustannuk­sia. Janningin mukaan etenkin sosiaali­demokraatit etenisivät alkuun varovas­ti, sillä pitkän oppositiokauden jälkeen toisen kauden suosio pitäisi varmistaa.

”Vaaleissa tärkeintä ei ole voittaa, vaan olla häviämättä”, hän muotoilee.

Janningin mukaan yleiseurooppalai­set sosiaaliset uudistukset houkuttelevat päättäjiä, sillä niiden onnistuminen oli­si poliittinen voitto. Niitä on kuitenkin vaikea lähteä ajamaan, jos äänestäjät suhtautuvat skeptisesti.

”Yhtä lailla kristillisdemokraatit kuin sosiaalidemokraatitkin voivat ot­taa asian esille, kunhan vain aistivat, että aika on kypsä.”

Suuntaa osavaltiovaaleista?

Merkelin vahvimpana haastajana pi­detään SPD:n Peer Steinbrückia, mutta hänen persoonansa ei miellytä kaikkia. Mielipidekyselyiden mukaan Merkelin etumatka on vaalikampanjan aikana kasvanut entisestään.

Tammikuussa järjestetyissä Ala-Saksin osavaltiovaaleissa CDU kuiten­kin hävisi selvästi, ja SPD sekä vihreät ylsivät hyvään tulokseen. Monet pitivät Ala-Saksin vaaleja eräänlaisena liitto­päivävaalien suunnannäyttäjänä, sillä ne olivat viimeiset alueelliset vaalit ennen syyskuuta.

Pian Ala-Saksin vaalien jälkeen vih­reät ja SPD julkistivatkin tavoittelevansa yhteishallitusta. Forsa-keskuksen profes­sori Manfred Güllner kuitenkin sanoo, ettei alueellisista vaaleista kannata tehdä ennustuksia.

”On muistettava, että äänestyspro­sentti on osavaltiovaaleissa melko al­hainen”, hän toteaa. Lisäksi yksittäiset kysymykset, kuten monissa osavaltio­vaaleissa SPD:n ja vihreiden teemoiksi nousseet minimipalkka tai homoavioliit­to, koskevat hänen mukaansa suoraan vain vähemmistöä eivätkä siksi ratkaise valtakunnallisia vaaleja.

Euroa vastaan – ja puolesta

Saksalaiselle EU-integraatiomyöntei­syydelle on esitetty myös vaihtoehtoja. Euroa vastustava Vaihtoehto Saksalle (Alternative für Deutschland) -ryhmit­tymä järjestäytyi huhtikuussa puolueek­si. Puolueeseen sitoutuneet liikemiehet ja taloustieteilijät vaativat kovin sanoin eroa eurosta.

Ryhmittymä uskoo saavansa jopa kymmenen prosentin äänisaaliin, mutta asiantuntijat eivät ole samaa mieltä.

”Epäilykset euroa kohtaan ovat kasvaneet, joten on mahdollista, että epäilijöiden joukosta jokin osa päätyy äänestämään tällaista protestipuoluetta. En silti usko, että tulos olisi merkittävä. Oma veikkaukseni on enintään kahden prosentin luokkaa”, Josef Janning arvioi.

Forsa-tutkimuskeskuksen Manfred Güllner puolestaan muistuttaa, ettei tämä ole ensimmäinen kerta, kun vaa­lien alla kuullaan vaatimuksia euron lakkauttamisesta: Pro D-Mark -puolue yritti samaa ja sai vuoden 1998 liittopäi­vävaaleissa alle prosentin kannatuksen.

Saksalaisen sosiologin Ulrich Beckin mukaan D-markka oli ”enemmän kuin rahayksikkö”: siihen kiteytyi saksalainen omanarvontunto ja muisto Länsi-Saksan talousihmeestä toisen maailmansodan jälkeen. Tästä huolimatta yhä harvem­pi pitää paluuta omaan valuuttaan to­dellisena vaihtoehtona. Tämän vuoden huhtikuussa Handelsblatt uutisoi Forsa-keskuksen tekemästä mielipidetutkimuk­sesta, jonka mukaan 69 prosenttia saksa­laisista tukee euroa – D-markan paluuta toivoi vain 27 prosenttia.

Saksan asema Euroopassa on muut­tunut vuosien saatossa tarkkailijasta osallistujaksi ja sittemmin suunnannäyt­täjäksi. Saksojen yhdistymisen jälkeen ulkopoliittinen linja oli pitkään varo­vainen, mutta viimeistään saksalaisten Nato-joukkojen lähettäminen kansain­välisiin tehtäviin on osoittanut, ettei Saksa enää pyydä omalle politiikalleen ulkopuolista hyväksyntää. Myös suhtau­tuminen EU-politiikkaan on muuttunut.

”Aiemmin ajateltiin, ettei Saksa saisi asettua minkään Euroopan yhdentymi­seen tähtäävän aloitteen tielle. Nykyisin myös Saksassa on monia, joiden mielestä yhtenäinen Eurooppa ei ole ainoa tapa menestyä”, Josef Janning sanoo.

Myös muualla EU:ssa tiiviimmän yhteistyön vaatimukset ovat kohdan­neet vastustusta. Erimielisyydet ovat johtaneet keskusteluun siitä, että unioni saattaa hajautua kahdelle kehälle: sisem­pi kehä käsittäisi toisiinsa hyvin sitoutu­neet euromaat, ulompi kehä muodostuisi löyhemmästä unionin tukiliitosta.

Saksassa ajatusta ydin-EU:sta ja sen ulkopiiristä on pitänyt esillä esimer­kiksi nykyinen valtiovarainministeri Wolfgang Schäuble, joka esitteli sitä jo 1990-luvulla.

”En usko, että Saksa tulee koskaan ensimmäisenä kannattamaan ajatusta kahden kehän EU:sta. Se on varasuun­nitelma, joka astuu voimaan vasta, jos uhkana on koko nykyisenkaltaisen EU:n romahtaminen”, Janning toteaa.

Kahden kehän EU on kuitenkin osin jo todellisuutta. Euromaiden keskinäinen integraatio on tiiviimpää kuin rahaliiton ulkopuolisten valtioiden. Toisaalta mo­ni maa on jättäytynyt tietoisesti ulkoke­hälle. Jos EU tulevaisuudessa jakaantuu yhä selvemmin kahteen piiriin, Saksalla tuskin on mahdollisuuksia tätä estää.

Kirjoittaja on poliittisen historian maisteriopiskelija Helsingin yliopistossa.