Siirry sisältöön

Talouseliitti kaappasi Intian

Teksti Niina Oisalo

Atul Kohli: Poverty Amid Plenty in the New India. Cambridge University Press 2012, 249 s.

Atul Kohli: Poverty Amid Plenty in the New India. Cambridge University Press 2012, 249 s.

Intian talous on 2000-luvun alusta lähtien kasvanut keskimäärin seitsemän prosenttia vuodessa, ja toimittajat ja sijoittajat ovat hehkut­taneet kasvuvauhtia kilpaa. Hindu­nationalistinen Bharatiya Janata -puolue lanseerasi vuonna 2004 sloganin ”Loistava Intia”, India shi­ning.

Viime vuonna kasvu kuitenkin hiipui. Inflaatio kiihtyi ja investoinnit laskivat. The New York Times lohkaisi vuoden lopulla, että ”Loistavasta Intiasta” on tulossa ”Kitisevä Intia”, India whining.

Princetonin yliopiston professo­rin Atul Kohlin mielestä Intian ta­lousongelmien syy ei ole maailman­talouden ongelmissa vaan maan poliittisen johdon ja talouseliitin tiiviissä ja lyhytnäköisiin intresseihin perustuvassa yhteistyössä. Se ei jaa talouskasvun hedelmiä maan enem­mistölle eli köyhille.

Vaikka talouskasvu on nostanut osan köyhistä alempaan keskiluok­kaan, 450 miljoonaa intialaista elää yhä köyhyysrajan alapuolella eli alle 1,25 dollarilla päivässä. Puolet lapsis­ta on aliravittuja. Rikkaiden ja köyhi­en välinen kuilu on kasvanut. Väes­tönkasvu on kiivainta maaseudulla ja osavaltioissa, joissa elintaso on al­haisin.

Kirjassaan Kohli käy läpi 1980-lu­vulta alkaneita poliittisia uudistuksia, talouden liberalisointia, valtiojohdon ja bisneseliitin syvenevää liittoa sekä näiden vaikutusta maan köyhien oloihin.

Sosialistien valtakauden työllis­tämisohjelmat ja koko maan katta­van terveydenhuoltoverkoston yllä­pito ovat vaihtuneet eliitin etuja ajavaan politiikkaan, jossa talouskas­vu on etusijalla. Talouspoliittista päätösvaltaa on siirretty pois vaa­leissa valituilta elimiltä teknokraatti­sille instituutioille, kuten kauppaka­marien ja teollisuuden keskusliitoille.

Suurin osa intialaisista saa elan­tonsa maataloudesta, mutta maan hallitus panostaa kasvualoihin, teolli­suuteen ja palvelusektoriin. Maan talouskasvu on yksityisten sijoittaji­en käsissä, ja heidän etunsa ovat ajaneet maaseudun köyhien edelle.

Vaikka koulutukseen, työllisyy­teen ja terveydenhuoltoon on alettu viime vuosina panostaa aiempaa enemmän, tulokset ovat vaatimatto­mia, sillä julkisten instituutioiden toiminta paikallistasolla on retupe­rällä, Kohli kirjoittaa. Kehitysohjelmien paikallinen toimeenpano on tehotonta tai olematonta.

Osavaltioiden väliset elintaso­erot tosin ovat suuria, sillä osavalti­oilla on autonomia. Kohli jakaa alu­eet autokraattisesti johdettuihin, sosiaalidemokraattisiin ja talouskehi­tystä korostavan bisneseliitin johta­miin.

Uuden Intian talouspolitiikan voittajat ja häviäjät löytyvät auto­kraattisista ja bisneseliittien johta­mista osavaltioista. Biharissa, Uttar Pradeshissa ja Rajasthanissa, maan keskiosien niin kutsutulla hinduvyö­hykkeellä, yläluokat pitävät valtaa otteessaan ja suosivat perinteistä hierarkkista päätöksentekoa. Köy­hyys ei ole juuri vähentynyt.

Sen sijaan Keralan, Andra Pra­deshin ja Tamil Nadun eteläisissä osavaltioissa, joissa on ajettu sosia­listista politiikkaa, köyhyys on vä­hentynyt eniten. Suuria muutoksia tilanteeseen ei ole näköpiirissä, sillä uudet investoinnit valuvat jo valmiik­si rikkaisiin osavaltioihin.

Maanlaajuisissa mainoskampan­joissaan suuret puolueet korostavat ajavansa köyhien asiaa, ”kaikille jaettua kasvua”. Kohli kutsuu lupauksia ”tasa-arvoisuuden illuusioksi”. Todellisuudessa taloudellinen epätasa-arvo on lisääntynyt niin luokkien, maaseudun ja kaupunkien kuin osavaltioidenkin välillä.

Talouskasvun ansiosta Intialla olisi nyt tuhannen taalan paikka parantaa köyhien asemaa. Toivon mukaan demokraattiset paineet ajavat maan johdon myös toimi­maan niin. Kohlin mukaan tämä edellyttäisi ennen kaikkea laajamit­taisia poliittisia uudistuksia.

 

Kirjoittaja on vapaa toimittaja.