Venäjän uhittelu aiheutti äsket­täin hämmästystä Ruotsissa ja Suomessa, kun venäläiset sotilaskoneet ensin harjoit­telivat iskua Ruotsin sotilaskohteisiin ja sitten viistivät Ruotsin ilmatilaa lähellä Gotlannin saarta.

Venäjän presidentti Vladimir Putin hyväksyi helmikuussa maansa uuden ulkopoliittisen linjan. Asiakirja raottaa Kremlin ajattelua ja tarjoaa mahdolli­suuden arvioida, miten Venäjä näkee naapurinsa ja oman asemansa maail­massa.

Yhdysvaltain ja Venäjän suhteet al­koivat huonontua viime vuonna, ja mo­net ovat pelänneet, että Venäjän uudet ulkopoliittiset linjaukset paljastaisivat idän ja lännen välille avautuneen, alati levenevän kuilun.

Konseptin julkaisua odotettiin jo viime vuoden lopulla, mutta Kommer­sant-lehden tietojen mukaan Kremlissä ryhdyttiin viilaamaan tekstiä uusiksi sen jälkeen kun Yhdysvallat hyväksyi niin sa­notun Magnitski-lain.

Magnitski-lailla Yhdysvallat asetti viisumi- ja pankkirajoituksia niille venä­läisviranomaisille, joiden uskotaan ole­van osallisia asianajaja Sergei Magnits­kin kuolemaan. Magnitski oli esittänyt vakavia syytöksiä Venäjän viranomais­ten, poliisin ja mafian välisistä salaisista sopimuksista. Hän kuoli tutkintavankeu­dessa marraskuussa 2009, ja kuoleman väitetään johtuneen pahoinpitelystä.

Oli Magnitski-tapauksen osuus Ve­näjän linjauksiin mikä hyvänsä, kaksi erillistä kehityssuuntaa puhuvat sen puolesta, että Venäjä pyrkisi parhaillaan asemoimaan ulkopolitiikkaansa uusiksi ja siirtämään sen painopistettä pois län­nestä.

Ensimmäinen kehityssuunta liittyy Aasian ja Tyynenmeren alueen mer­kityksen kasvuun sekä ”historiallisen lännen” – kuten Venäjä sitä nimittää – taloudelliseen heikkouteen ja rappioon. Kun globaali valtatasapaino pitkällä ai­kavälillä muuttuu, Venäjä reagoi muu­tokseen kohdistamalla huomionsa yhä enemmän itään.

Venäjä panosti paljon syyskuussa 2012 Vladivostokissa järjestettyyn Aa­sian ja Tyynenmeren maiden talousjär­jestön huippukokoukseen, sillä se halusi osoittaa olevansa merkittävä tekijä myös Aasiassa. Kuluvan vuoden maaliskuussa Venäjä ja Kiina solmivat useita merkit­täviä sopimuksia öljyn- ja kaasuntoimi­tuksista.

Venäjän asteittainen käännös kohti Aasiaa on kuitenkin viime kuukausina jäänyt toisen, nopeamman kehityskulun varjoon.

Venäjä näyttää haluavan pitää läntiset demokratian ihanteet loitolla eristämällä itsensä lännestä. Tätä näke­mystä tukevat Putinin hallinnon pyrki­mykset nostattaa venäläisissä lännen­vastaisia tuntoja vuoden 2012 jälkipuo­liskolla.

Venäjän uuden ulkopoliittisen linjan valossa maan ulkopoliittinen ajattelu ei kuitenkaan ole muuttunut dramaattisesti. Kun tekstiä vertaa edeltäviin linjauksiin vuosilta 2000 ja 2008, silmiinpistävää on nimenomaan Venäjän ulkopolitiikan tärkeimpien opinkappaleiden jatkuvuus ja muutosten vähäisyys.

Lisää pehmeää valtaa

Esimerkiksi Venäjän näkemys globaalista hallinnosta painottaa YK:n turvallisuus­neuvoston asemaa ja pitää pysyvien jäsenmaiden veto-oikeutta keskeisenäulkopolitiikka 2/2013 45 osana kansainvälistä järjestelmää. Toi­nen Venäjän ulkopoliittisen ajattelun py­syvä osa on näkemys maailman monina­paisuudesta. YK:n aseman korostaminen kytkeytyy siihen luontevasti, etenkin kun Venäjän oma sotilaallinen tai taloudel­linen mahti ei riitä maailmanpolitiikan muokkaamiseen.

Ulkopolitiikassaan Venäjä on lisäksi johdonmukaisesti vastustanut Naton se­kä Nato-maiden ohjuspuolustusjärjestel­män laajentamista ja pitänyt tinkimättä kiinni valtioiden suvereniteetin periaat­teesta. Venäjän näkemyksen mukaan ulkopuolisten ei pidä puuttua muiden valtioiden sisäisiin asioihin.

Eivätkä Venäjän ulkopolitiikan uu­detkaan suuntaukset ole täysin uusia. Uudessa konseptissa nostetaan esiin Aasian ja Tyynenmeren alueen tärkeys, tarve kehittää Venäjän läsnäoloa napa-alueilla sekä nousevien talousmahtien BRICS-yhteistyön strateginen merkitys. Kaikki alueet on kuitenkin mainittu jo aiemmissa linjauksissa, vaikka niitä ei ole korostettu yhtä paljon kuin nyt.

Yksi mielenkiintoinen lisäys uudessa konseptissa on avoin viittaus pehmeään valtaan eli kykyyn saavuttaa päämäärät mieluummin porkkanaa kuin keppiä käyttämällä. Tässäkin on tosin kyse pi­kemmin uudenlaisesta sanavalinnasta kuin varsinaisesta sisällöllisestä muu­toksesta.

Venäjä on käyttänyt viime vuosina huomattavia summia venäjän kielen ja venäläisen kulttuurin tunnetuksi tekemi­seen ulkomailla. Lisäksi Venäjän poliitti­sia näkemyksiä on levitetty englanninkie­lisen Russia Today -uutiskanavan kautta.

Lisäksi aiemmat linjaukset ovat pai­nottaneet, että hyvin suunniteltu viestin­tä on tärkeää, kun Venäjä haluaa saada kansainvälisen yhteisön ymmärtämään poliittisia tavoitteitaan. Uusi linja vah­vistaa tätä näkemystä.

Suhteet länteen tuskin paranevat

Venäjän ulkopoliittisen linjan jatkuvuus ei silti välttämättä ole hyvä asia, aina­kaan lännen näkökulmasta.

Venäjän ja länsimaiden suhteet eivät ole 2000-luvulla vastanneet odotuksia hyvästä yhteistyöstä ja kumppanuudes­ta, vaikka kaikki kolme Putinin aika­kaudella laadittua konseptia nimeävät EU:n ja Yhdysvallat Venäjälle tärkeiksi kumppaneiksi. Tästä voi päätellä, että suhteita tuskin ryhdytään kohentamaan lähitulevaisuudessakaan.

Uudessa ulkopoliittisessa linjauk­sessa korostetaan yllättävän paljon euroatlanttisen alueen tärkeyttä. Tämä painotus on kuitenkin ristiriidassa sen länsivastaisuuden kanssa, joka sisältyy kaikkiin 2000-luvun ulkopoliittisiin lin­jauksiin. Niistä ensimmäinen laadittiin vuosituhannen vaihteessa, jolloin kriti­soitiin avoimesti Boris Jeltsinin ulkopoli­tiikkaa. Jeltsinin länsimielistä politiikkaa ja Naton itälaajenemista pidettiin epäon­nistumisina.

Kaikista konsepteista heijastuu myös Venäjän tyytymättömyys globali­saatiokehitykseen, joka on rajoittanut Venäjän ulkopoliittista liikkumatilaa lännessä. Vaikuttaa siltä, että Venäjä pyrkii lokeroimaan politiikan: maa ha­luaa osallistua kansainväliseen yhteis­työhön vain siltä osin kuin voi hyötyä kansainvälisestä kaupasta ja vaikuttaa maailmanpolitiikan suuntaan. Venäjä ei sen sijaan halua hyväksyä globalisaatioon väistämättä liittyvää sisäpoliittisen määräysvallan kapenemista.

Kaupan ja ihmisten liikkumista yli rajojen voi rajoittaa, mutta ajatusten liikkumista ei. Nykyisellään Putinin hal­linto kuitenkin pyrkii rajoittamaan libe­raalien ihmisoikeus- ja vapauskäsitysten vetovoimaa Venäjällä, ja juuri tämä on Venäjän ja länsimaiden välisen eripuran tärkein aihe.

Venäjän uusi ulkopoliittinen linja ei siis ole sävyltään varsinaisesti lännen vastainen vaan pikemminkin välinpitä­mätön. Se tarkastelee Venäjän etuja ka­peasti talouden kehittämisen kannalta, mutta ei puhu mitään poliittisista uudis­tuksista eikä yhteisistä arvoista lännen kanssa.

Venäjä ei silti ole eristäytymässä. Konseptissa tunnustetaan avoimesti, että lisääntyvän keskinäisriippuvuuden maailmassa on mahdotonta luoda erillis­tä ”rauhan ja turvallisuuden keidasta”.

Kirjoittaja on tutkija Ulkopoliittisessa instituutissa.