Skip to main content

Ystävyyttä yli rajojen

Teksti Olli Turtiainen

Venäjä haluaa herättää henkiin Neuvostoliiton ajalta tutut kan­sainväliset nuorisofestivaalit. Seuraa­va festivaali on Kommersant-lehden mukaan määrä järjestää vuonna 2017 Moskovassa. Venäjä on valjas­tanut kulttuuridiplomatiansa asialle ulkoministeriön alaisen Rossotrudnitšestvo-järjestön, joka on virallisesti ilmoittautunut Neuvos­toliiton Ystävyysseurojen liiton (SSOD) työn jatkajaksi ja vastaa nuorisofestivaalien järjestämisestä.

Ystävyysseurojen liitto SSOD oli Neuvostoliiton kulttuuridiplomatian päätoimija, jonka alaisuuteen kuului kahdenvälisiä ystävyysseuroja. Esi­merkiksi Neuvostoliitto–Suomi-seura toimi tiiviissä yhteistyössä Suomi–Neuvostoliitto-seuran kanssa.

Nuorisofestivaaleja puolestaan järjestettiin kylmän sodan aikaan sosialistisissa maissa. Lännessä ne nähtiin lähinnä Neuvostoliiton pro­paganda-aseena. Itäblokin ulkopuo­lella tapahtuma pidettiin kahdesti: Wienissä 1959 ja Helsingissä 1962.

Helsingin festivaalia varjostivat Yhdysvaltojen masinoima vastafesti­vaali ja nuorisomellakat. Neuvosto­liitto puolestaan heikensi imagoaan räjäyttämällä ”rauhan ja ystävyyden” festivaalin aikana kaikkien aikojen suurimman ydinkokeen Novaja Zemljassa.

Ajatus 2010-luvun nuorisofesti­vaaleista on herättänyt Venäjällä arvostelua. ”Nuorisofestivaali ei voi perustua konservatiivisiin arvoihin ja ’kultaiseen menneisyyteen’. Se ei houkuttele edes niitä Venäjän naa­purimaita, joissa muutoin vielä kai­vataan Neuvostoliittoa. Aktiivisille ja eteenpäin suuntautuneille kansalai­sille ajatus on puolestaan mahdo­ton”, kirjoitti Russia in Global Affairs -lehden päätoimittaja Fjodor Lukja­nov äskettäin.

Neuvostoliiton pehmeä valta perustui Lukjanovin analyysin mu­kaan ”imperialismin vastaiseen soli­daarisuuteen”, eli ideologiaan ja yhteiskuntamalliin, jotka tarjosivat vaihtoehdon lännelle. Venäjällä ei ole tarjota kumpaakaan, Lukjanov kirjoittaa. Useimpien venäläisten mielestä maa ei ole kyennyt jaka­maan öljy- ja kaasurikkauksiaan edes oman kansansa kesken.

 

Kirjoittaja on tutkimusassistentti Ulkopoliittisessa instituutissa.