Siirry sisältöön

Afrikan Stalingrad ja Venetsia

Teksti Olli Ruohomäki

James Fergusson: The World’s Most Dangerous Place. Inside the Outlaw State of Somalia. Da Capo Press 2013, 405 s.

James Fergusson: The World’s Most Dangerous Place. Inside the Outlaw State of Somalia. Da Capo Press 2013, 405 s.

Somalia oli vielä 1960-luvulla yk­si lupaavimmista Afrikan maista. Vuoden 1969 sotilasvallankaappausta seurasi yli 20 vuotta korruptoitunutta hallintoa. 1990-luvun alussa maassa puhkesi sisällissota.

YK:n yritys rauhoittaa Somaliaa rau­hanturvaoperaatiolla 1990-luvun alussa epäonnistui, ja klaanien väliset taistelut ovat jatkuneet maan keski- ja eteläosis­sa tähän päivään asti. Miljoonat somalit ovat paenneet maasta, ja somalidiaspo­ra ulottuu nykyään maailman jokaiseen kolkkaan.

Somalian ongelmat eivät ole pysyneet maan rajojen sisällä. Somalitaustaisia henkilöitä on jäänyt kiinni terrori-iskuis­ta Keniassa ja Lontoossa.

Brittitoimittaja James Fergusson avaa kirjassaan näköaloja Somalian moniulot­teiseen todellisuuteen. Teos perustuu sil­minnäkijähavaintoihin ja haastatteluihin eri puolilta maata.

Somaliaa käytetään usein esimerk­kinä romahtaneesta valtiosta. Maa on lähes kaikilla kehitysmittareilla tarkas­teltuna pahnanpohjimmainen. Somalian pääkaupunki Mogadishu on tullut tunnetuksi maailman vaarallisimpana paikkana, Afrikan Stalingradina.

Fergusson kuvaa, miten kolmel­la mantereella elävät somalidiasporan edustajat yrittävät löytää identiteettiään. Haastateltavien joukossa on itsemurhaiskuja tehneiden henkilöiden sukulaisia ja ystäviä, radikaalia islamintulkintaa edustavia jihadisteja sekä amerikkalais­tuneita ja brittiläistyneitä nuoren suku­polven somaleja, jotka näkevät Somalian klaaniperinteen silkkana kirouksena.

Vaikka osa maasta on jatkuvan kaa­oksen vallassa, toisilla alueilla eletään rauhassa. Maahan on juurtunut uuden­laisia liiketoimia, turvallisuus on paran­tunut ja paikallispolitiikka aktivoitunut. Diasporan edustajia on palannut Soma­liaan uusin toivein.

Vastakohtana Mogadishun toivotto­muudelle Fergusson kuvailee Hargeisaa, joka on elinvoimainen ja toivoa täynnä oleva afrikkalainen kaupunki, kuin keskiaikainen Venetsia: liiketoiminta kukoistaa, vaikka keskushallintoa ei sa­nan varsinaisessa merkityksessä olekaan. Alueen talous perustuu pitkälti Saudi- Arabiaan suuntautuvaan karjakauppaan. Matkapuhelinpalvelut on luokiteltu Afri­kan kahdeksanneksi parhaiksi, ja pank­kiasioita voi hoitaa kännykän avulla syrjäseuduillakin.

Hargeisa sijaitsee Somalimaan alu­eella, joka on julistautunut itsenäiseksi vuonna 1991. Vaikka Somalimaa ei ole saanut itsenäisyydelle kansainvälistä tun­nustusta, alue on de facto muusta So­maliasta irrallinen eikä katso olevansa millään tavalla Mogadishun hallinnolle alisteinen.

Mikä on Somalian tulevaisuus val­tiona? Fergusson ei anna tähän yksise­litteistä vastausta. Kirjasta voi päätellä, että mikäli laajamittaiseen köyhyyteen ja työttömyyteen ei puututa riittävästi, ei maan tulevaisuus ole kovin valoisa. Li­säksi maan hallintotapaa pitää kehittää, koulutukseen tulee panostaa ja erityisesti korruptiosta tulisi päästä eroon.

Yrityksistä huolimatta maan keskus­hallinto ei ole kyennyt vakiinnuttamaan asemaansa eikä ulottamaan valtaansa Mogadishun ulkopuolelle ilman Afrikan unionin rauhanturvaajien tukea. Fer­gussonin mukaan ongelman ydin liittyy Somalian klaanien väliseen eripuraiseen vallanjakoon, jossa hallituksen muodos­tamista seuraa aina taistelu viroista. So­malien tulisi irtisanoutua klaaniajattelus­ta päästäkseen eteenpäin yhteiskuntana, Fergusson arvioi. Ainakaan Somaliassa elävillä somaleilla tähän ei näyttäisi kui­tenkaan olevan vielä rahkeita.

Kirjasta voi päätellä, että modernin valtion muodostaminen ei ehkä vielä ole Somaliassa ajankohtaista. Sen sijaan Hargeisan kaltaiset Afrikan Venetsiat kykenevät kukoistamaan. Niissä valtaa ei tarvitse jakaa klaanien kesken, kun olemisen keskiössä on politiikan sijasta pikemminkin kaupankäynti.

 

Kirjoittaja on kehityspolitiikan neuvonantaja ulkoministeriössä.