Skip to main content

Kiina laiminlöi omat kuluttajansa

Teksti Jari Sihvola

Kiinan taloutta koskevasta keskuste­lusta ei ole nykyään vaikeaa löytää huolestuneita äänensävyjä. Pekingin yli­opiston rahoituksen professori Michael Pettis esittää kirjassaan varsin pessimisti­sen näkemyksen Kiinan näkymistä.

Pettis analysoi erityisesti Kiinan ja sen kauppakumppanien maksutaseissa tapahtuvia muutoksia. Hän näkee huo­lestuttavana, että Kiina ei ole onnistu­nut kasvattamaan kotimaista kulutus­taan. Maa on nauttinut pitkään kaupan ylijäämästä, mutta tulevaisuudessa on vaarana, että velkaantumistaan suitsivat alijäämämaat ostavat vähemmän kiina­laisia tuotteita.

Kiina on jäljitellyt Pettisin mukaan kasvussaan Japanin lanseeraamaa niin sanottua aasialaista kasvumallia, jonka hän puolestaan näkee toisintona Yhdys­valtain 1800-luvulla omaksumasta mal­lista. Aasian mallista kuitenkin puuttuvat suhteellisen avokätiset palkat työläisille, joiden Pettis arvioisi johtavan kestäväm­pään kasvuun.

Hallitsevana piirteenä Japanin ja Kii­nan malleissa on sen sijaan investointi­vetoisuus, mitä Pettis pitää riskialttiina strategiana. Taloushistoria osoittaa, että investoijia suosiva kehitysmalli johtaa aina varallisuuden haaskaukseen ja velkaantumiseen – Kiinan tapauksessa kyseenalaisiin infrastruktuuri- ja kiinteis­töhankkeisiin.

Michael Pettis: Avoiding the Fall. China’s Economic Restructuring. Carnegie Endowment for International Peace 2013, 150 s.

Michael Pettis: Avoiding the Fall. China’s Economic Restructuring. Carnegie Endowment for International Peace 2013, 150 s.

Maan varallisuutta on siirretty jat­kuvasti ja laajassa mitassa kotitalouk­silta sijoittajille. Tämä on tapahtunut epäsuorasti kolmella tavalla: matalilla koroilla (varallisuutta siirtyy säästäjiltä lainanottajille), pitämällä vaihtokurs­si alhaisena (auttaa vientiteollisuutta, kallistaa tuontitavaroita) sekä pitämällä palkkojen nousu selvästi tuottavuuden kasvun alapuolella.

Pettisin mukaan on harhakäsitys, et­tä Kiina olisi työvoimavaltainen talous. Investoinnista on tehty maassa keinote­koisen edullista, ja halvasta pääomasta on tullut talouden tukipilari.

Pettis pitää keskustelun hankalim­pana pulmana kysymystä siitä, kuinka pahasti investointeja on haaskattu pit­källä aikavälillä. Mikäli Kiinan inves­toinnit olisivat tuottavia, kotitalouksien kulutuksen osuuden BKT:stä olisi pitänyt kasvaa kohtuullisemmaksi, sillä arvoa luovat investoinnit vaurastuttavat aina lopulta kansalaisia. Koska näin ei ole tapahtunut, kotitaloudet ovat Pettisin mielestä saaneet epäsuorasti maksaa hukkainvestointien kustannukset.

Tarpeellisia muutoksia vaikeutta­vat suuresti taloudellis-poliittisen eliitin edut. Talouden hallittu tasapainotus edellyttäisi niiden karsimista, ja erityi­sesti valtiosektoria pitäisi kaventaa. Sen sijaan Pettis ei näe Kiinan poliittisena perusongelmana mahdollisia yhteiskun­nallisia levottomuuksia, sillä kulutuksen ja investointien suhteen tasapainotus johtaa kotitalouksien suhteellisen varal­lisuuden kasvuun.

Pettis uskoo Kiinan ajautuvan sisäisen velanhoitonsa kanssa ongelmiin 3–4 vuoden aikana. Tämä ei kuitenkaan vält­tämättä näkyisi äkillisenä paniikkina, koska maan pankkijärjestelmä toimii kovin tahmeasti. Pettis arvioi, että edessä on väistämättä hitaamman kasvun aika. Nopeaa kasvua on mahdotonta ylläpitää, koska se edellyttäisi kulutuksen lisäämistä epärealistisen paljon.

Vakavat talouskriisit on yleensä sel­västi aliarvioitu ennalta, kuten Pettis itse osuvasti huomauttaa. Maailmantalouden kasvua viime vuosina ylläpitäneen Kii­nan kasvun huomattava hidastuminen vaarantaisi koko maailmantalouden toipumisen.

Pettis perustelee analyysinsä varsin vakuuttavaan tapaan. Keskustelu var­masti jatkuu siitä, minkälaisia pitkän aikavälin seurauksia Kiinan velkaantu­misesta ja virheinvestoinneista on.

 

Kirjoittaja on jatko-opiskelija Helsingin yliopistossa.