Siirry sisältöön

Taisteluosastoista tuli paperitiikereitä

Taisteluosastoista tuli paperitiikereitä

EU:lle luotiin kymmenen vuotta sitten valmius nopeaan kriisinhallintaan, mutta taisteluosastoja ei ole lähetetty maailmalle vielä kertaakaan. Osastojen kokoonpano ja rahoitus suunniteltiin alun alkaen väärin.

Teksti Niklas I. M. Nováky

Kuvat FRANKLIN S. MOORE / US ARMY

Taisteluosastoista piti tulla EU:n sotilaallisen kriisinhallintaky­vyn lippulaiva mutta monet jäsenvaltiot ovat turhautuneet niiden ylläpitämiseen. Taisteluosastoja ei ole käytetty kymmenen vuoden aikana kertaakaan.

Tavoitteena on ollut, että valmiudessa olisi kulloinkin kaksi 1 500 sotilaan vah­vuista taisteluosastoa, jotka vaihtuvat puolen vuoden välein. Tästä on jo joudut­tu tinkimään: syksyllä 2013 valmiudessa oli ainoastaan Britannian ja keväällä 2014 Kreikan johtama taisteluosasto.

Taisteluosastot kärsivät nykymuo­dossaan syvistä rakenneongelmista: kokoonpanot ovat joustamattomia ja rahoitus on jätetty lähes kokonaan kul­loinkin vuorossa olevien jäsenvaltioiden omalle vastuulle. Näistä ongelmista on kuitenkin mahdollista päästä eroon, mi­käli EU:n jäsenvaltioilta löytyy poliittista tahtoa päivittää taisteluosastojen toimin­tamallia.

Idea taisteluosastoista syntyi EU:n Artemis-operaation pohjalta syksyllä2003. Unioni oli lähettänyt saman vuo­den toukokuussa YK:n pyynnöstä 1 800 sotilasta Buniaan, Kongon demokraat­tiseen tasavaltaan suojelemaan sivii­lejä väkivaltaisuuksilta, kunnes YK:n MONUC-operaation vahvistukset saapui­vat paikalle.

Artemis-operaation päätyttyä Rans­ka ja Britannia ehdottivat, että EU:n tu­lisi jatkossakin kyetä vastaamaan YK:n avunpyyntöihin kokoamalla taisteluosas­toja yhden tai useamman jäsenvaltion joukoista. Aloitteen pohjalta muodostui EU:n taisteluosastokonsepti kesäkuussa 2004. Ensimmäiset taisteluosastot aloit­tivat toimintansa vuoden 2005 alussa, mutta täysi operatiivinen toimintakyky saavutettiin kaksi vuotta myöhemmin.

Taisteluosastojen tarkoituksena on vahvistaa EU:n kykyä nopeaan toimin­taan kriisinhallinnassa: niiden on aloi­tettava tehtävien toimeenpano operaa­tioalueella kymmenen päivän sisällä siitä, kun EU:n neuvosto on asiasta päättänyt.

Suomi haluaisi johtaa

Suomi on osallistunut toistaiseksi neljään taisteluosastoon (keväällä 2007, keväällä 2008 sekä kahteen eri taisteluosastoon ke­väällä 2011). Suomalaisia sotilaita näissä osastoissa on palvellut yhteensä 682.

Seuraavan kerran Suomi osallistuu taisteluosastoon keväällä 2015 neljällä NH90-kuljetushelikopterilla ja vajaalla 70 sotilaalla Ruotsin johdolla. Lisäksi Suomi harkitsee taisteluosaston johto­vastuun ottamista toisessa syksyllä 2018 valmiusvuorossa olevassa taisteluosas­tossa.

Taisteluosaston johtovaltiona Suomi antaisi käyttöön selvästi aiempaa enem­män sotilaita. Alustavien tietojen mu­kaan valmiuteen astuisi 750–1000 soti­lasta, jotka koottaisiin puolustusvoimien kantahenkilökunnasta ja valmiuskoulu­tuksen saaneista reserviläisistä.

 

Keväällä 2006 valmiudessa ollut taisteluosasto koostui 1 500 saksalaissotilaasta ja vain neljästä ranskalaisesta esikuntaupseerista.

 

Johtovaltiona Suomen tulisi asettaa valmiuteen myös taisteluosaston tak­tinen esikunta sekä tarvittava tuki- ja kuljetuskalusto. Osa näistä kyvyistä joudutaan kuitenkin pyytämään toisilta jäsenmailta, koska Suomella ei esimeriksi ole riittävää ilmakuljetuskykyä kaluston kuljettamiseksi kriisialueelle.

Valmiudessa olevien joukkojen koulutus ja varustus maksetaan puo­lustusvoimien normaaleista toiminta­kustannuksista sekä kriisinhallintaan varatuista määrärahoista. Esimerkiksi keväällä 2011 valmiudessa olleiden 200 suomalaissotilaan käyttö pohjoismaises­sa taisteluosastossa olisi maksanut Suo­melle valtioneuvoston mukaan noin 14 miljoonaa euroa.

Valmiudessa vaan ei valmiina

EU on käynnistänyt vuoden 2005 jälkeen kolme sotilaallista kriisinhallintaoperaa­tiota, joiden suunnitteluvaiheessa har­kittiin taisteluosastojen käyttöä. Kaik­ki kolme toteutettiin kuitenkin lopulta Eufor-operaatioina. Eufor-operaatiot poikkeavat taisteluosasto-operaatioista siten, että ne suunnitellaan ja kootaan tapauskohtaisesti. Kunkin operaation tarvitsemat joukot on siis koottava erik­seen, mikä vie aikaa.

Ensimmäisen kerran taisteluosas­tojen käyttöä harkittiin, kun YK pyy­si EU:lta apua järjestyksen ylläpitoon Kongon demokraattisessa tasavallassa joulukuussa 2005. YK toivoi unionin lä­hettävän maahan keväällä 2006 valmiu­dessa olleen ranskalais-saksalaisen taiste­luosaston, joka olisi palvellut ylikuormi­tettujen YK-joukkojen varapataljoonana Kongon valmistautuessa vaaleihin.

Saksa ei suostunut taisteluosaston käyttöön, sillä se olisi joutunut kanta­maan operaatiosta aiheutuvan taakan käytännössä yksin: taisteluosasto koos­tui 1 500 saksalaissotilaasta ja vain nel­jästä ranskalaisesta esikuntaupseerista. Saksan kieltäydyttyä EU päätti lähettää Kongoon Eufor RD Congo-operaation.

Toisen kerran taisteluosastojen käyt­töä harkittiin Tšadin ja Keski-Afrikan tasavallan tilanteen rauhoittamiseen vuonna 2008. Valmiusvuorossa ollutta pohjoismaista taisteluosastoa johtanut Ruotsi oli aluksi valmis hyväksymään osaston lähettämisen, mutta muutti nä­kemystään tarkempien suunnitelmien valmistuttua. Taisteluosastojen toiminta­valmiudeksi kriisialueella on määritelty enintään 120 vuorokautta, mutta Tšadiin tarvittiin taisteluosastoa suurempi jouk­ko yli neljäksi kuukaudeksi.

EU päätti lopulta lähettää Tšadiin Ir­lannin johtaman Eufor Tchad/RCA-ope­raation, johon Suomi osallistui noin 60 sotilaan vahvuisella suojausjoukkueella sekä muutamalla esikuntaupseerilla.

Viimeksi taisteluosastojen käyttöä harkittiin Keski-Afrikan tasavallan ti­lanteen rauhoittamiseen marraskuussa 2013. Tuolloin ainoaa valmiudessa ol­lutta taisteluosastoa johtanut Britannia kuitenkin kieltäytyi lähettämästä tais­teluosastoa, koska maan hallituksen olisi ollut vaikeaa puolustaa taistelu­osaston käyttöä euroskeptiselle koti­yleisölleen.

EU ei pystynyt lähettämään Keski-Afrikan tasavaltaan myöskään kevääl­lä 2014 valmiudessa ollutta Kreikan johtamaa taisteluosastoa, koska osas­ton rahoitus ei ollut kunnossa. Unioni päätti lopulta lähettää maahan Ranskan johtaman Eufor RCA-operaation, joka käynnistyi huhtikuun alussa. Suomesta operaatioon osallistuu 20 sotilasta ja neljä esikuntaupseeria.

Puuttuu rahaa ja toimintakykyä

Yllä mainitut esimerkit osoittavat, että taisteluosastojen käytön suurimpana es­teenä ovat rakenteelliset ongelmat. Ne johtuvat pitkälti siitä, että EU rakensi taisteluosastojen toimintakonseptin Ar­temis-operaatioista vedettyjen väärien johtopäätösten pohjalle.

Taisteluosastojen rakenne soveltuu vain melko pienten ja lyhytkestoisten kriisien hallintaan. Kun taisteluosasto­ja kehitettiin Artemis-operaation koke­musten pohjalta, ne suunniteltiin Bunian tapaisiin kriiseihin, joihin riittäisi noin 1 500 sotilasta enintään neljäksi kuu­kaudeksi.

Jokainen kriisi on kuitenkin ainut­laatuinen. Joskus voi riittää pienempi­kin joukko, mutta välillä voidaan tarvita suurempi määrä sotilaita. Nykymalliset taisteluosastot eivät yksinkertaisesti rii­tä kovin vaativissa olosuhteissa. Tämä kävi ilmi keväällä 2008, kun ymmär­rettiin, ettei Tšadin ja Keski-Afrikan tasavallan levottomuuksia kyettäisi rau­hoittamaan 1 500 miehellä ja neljässä kuukaudessa.

Toinen keskeinen ongelma on tais­teluosastojen kustannusten taakanjako: se on lähes olematon. Tällä hetkellä jäsenvaltiot ovat itse vastuussa EU:n soti­lasoperaatioihin tarjoamiensa joukkojen kustannuksista, koska EU:n perussopi­mus kieltää sotilasmenojen rahoittami­sen unionin budjetista.

Jos taisteluosastoa käytettäisiin, siihen kuuluvat jäsenvaltiot joutuisivat maksamaan operaation kustannukset lä­hes kokonaan itse. Tämän vuoksi eten­kään suurilla osastoilla taisteluosastoihin osallistuvat maat eivät yleensä ole haluk­kaita käyttämään niitä.

Ainoa poikkeus ovat tietyt yhteiset kustannukset, kuten esikunta-, lääkintä- tai kuljetuskustannukset. Niiden arvioi­daan olevan 5–10 prosenttia operaatioi­den kokonaiskustannuksista ja ne rahoi­tetaan EU-budjetin ulkopuolisen Athena-mekanismin avulla. Athena-mekanismi rahoitetaan jäsenvaltioiden vuosittaisilla maksuosuuksilla, jotka perustuvat brut­tokansantuloon. Suomen osuus on tänä vuonna 1,6 prosenttia.

Taisteluosastojen kuljetuksesta krii­sialueelle aiheutuvat kustannukset on rahoitettu vuodesta 2011 lähtien väliai­kaisesti yhteisesti Athena-mekanismilla. Käytäntö jatkuu ainakin vuoden 2014 loppuun saakka.

Lisää yhteisvastuuta

Taisteluosastojen tulevaisuudesta käytiin kiivasta keskustelua ennen viime joulu­kuun Eurooppa-neuvostoa, joka keskit­tyi EU:n yhteiseen turvallisuus- ja puo­lustuspolitiikkaan. Kokouksessa kiinni­tettiin huomiota taisteluosastojen käytet­tävyyden parantamiseen ja korostettiin tarvetta tehdäniistä ”joustavampia ja käyttökelpoisempia jäsenvaltioiden niin päättäessä”.

Yksi konkreettisin ehdotus taistelu­osastojen kehittämiseksi on niin kutsuttu modulaatio-idea, jossa taisteluosastoon voitaisiin tarvittaessa liittää kalustoa ja joukkoja, jotka eivät kuulu sen alkupe­räiseen kokoonpanoon. Taisteluosaston kokoamiseen voisivat näin osallistua myös muut kuin senhetkiseen valmius­vuoroon kuuluvat jäsenmaat. Näin tais­teluosastoihin saataisiin aavistus Eufor-operaatioiden kaltaista joustavuutta ilman että koko operaatio jouduttaisiin kokoamaan tyhjästä.

Modulaation yksityiskohdista pääte­tään todennäköisesti ennen kesää. Tais­teluosastojen perusrakenne säilyy kuiten­kin ennallaan, ja ne muodostetaan jat­kossakin jäsenmaiden joukoista puoleksi vuodeksi kerrallaan. Taisteluosastoilla on edelleen johtovaltio, jolla on kriisitilan­teessa päätösvalta osaston käytöstä.

Toinen ehdotus taisteluosastojen kehittämiseksi on Athena-mekanismin laajennus siten, että taisteluosastojen kuljetus kriisialueelle, tietyt operatiiviset kustannukset ja varsinaista valmiusjak­soa edeltävät harjoitukset voitaisiin mak­saa vastaisuudessakin yhteisistä varoista. Päätös tästä on tarkoitus tehdä tämän vuoden loppuun mennessä.

Jäsenvaltiot eivät kuitenkaan ole yksimielisiä Athena-mekanismin laa­jennuksesta. Erään diplomaattilähteen mukaan näkemyserot saattavat lopulta estää uusien kustannuksien liittämisen Athena-mekanismin piiriin.

Nähtäväksi jää, miten tehokkaasti modulaatio ja Athena-mekanismin laa­jennus toteutetaan. Mikäli taisteluosas­toista ei saada riittävän käyttökelpoisia, EU:ssa on käytävä perinpohjainen kes­kustelu koko taisteluosasto-konseptin tulevaisuudesta. Jäsenvaltiolla ei ole va­raa ylläpitää pelkkiä paperitiikereitä.

 

Kirjoittaja tekee väitöskirjaa EU:n yhteisestäturvallisuus- ja puolustuspolitiikasta Aberdeenin yliopistossa Skotlannissa.