Viikkolehden kansi oli poikke­uksellisen osoitteleva. Kuva äänestyskoneen ylle kumar­tuneesta tummanpuhuvasta Vladimir Putinista, otsikkona ”Kuinka vaalit väärennettiin: silminnäkijätodis­tuksia”.

Kommersant Vlast uutisoi joulukuus­sa 2011 näyttävästi Venäjän duumanvaa­lien väärinkäytöksistä. Se koitui lehdelle kohtalokkaaksi.

Lehden päätoimittaja Maksim Ko­valski ja toimitusjohtaja Andrei Galijev saivat potkut. Heidän lähtönsä taustalla oli pääomistaja Ališer Usmanov, jolle oli tärkeää säilyttää hyvät välit Putiniin.

Kommersant Vlastin jälkeen samantyyppisiä tapauksia on ollut useita. Mos­kovan Carnegie-keskuksen tutkijan Maria Lipmanin mukaan voidaan puhua jo ko­konaisen toimialan valtauksesta.

”Poliittinen eliitti on ottanut riippu­mattoman median haltuunsa”, Lipman sanoo puhelimitse Moskovasta.

Hänen mukaansa Kremlin harjoitta­ma painostus ei tapahdu suoraan, vaan se on hienovaraisempaa. Välikätenä käytetään suurliikemiehiä, joilla ei ole varaa asettua poikkiteloin vallanpitäjiin nähden.

”Tiedotusvälineitä painostetaan en­nen kaikkea omistajaportaan kautta, jol­loin käskytys ei tule suoraan Kremlistä. Taktiikka toimii”, Lipman sanoo.

Moskovan kauppakorkeakoulun me­diaviestinnän professori Anna Katškajeva sanoo, että kyse on julkisen sanan yhden­mukaistamisesta. Kriittiset äänet vaien­netaan.

”Yleisön pääsy riippumattoman tie­don pariin pyritään estämään. Eriäviä näkökulmia tarjoavat tiedotusvälineet leimataan usein viidenneksi kolonnak­si”, hän kuvailee.

Liikkumatila kapenee nopeasti

Kommersant Vlastin jälkeen ruotuun laitettiin Kommersantin päivittäinen sanomalehtiversio. Se muuttui nopeasti laatusanomalehdestä yksitoikkoiseksi luettavaksi.

Viime syksyn jälkeen kurinpalau­tuksen tahti on kiihtynyt. Lyhyessä ajassa taipumaan ovat joutuneet muun muassa Lenta.ru-uutissivusto, Dožd-televisiokanava sekä valtiollinen RIA Novosti -uutistoimisto.

Lenta.run emoyhtiön toimitusjohta­ja Aleksandr Mamut antoi päätoimittaja Galina Timtšenkolle potkut ja korvasi hänet Kreml-mielisellä Aleksei Gores­lavskilla. Dožd puolestaan lipsautti jul­kisuuteen epäonnisen yleisökysymyksen Leningradin piirityksestä, jonka seurauk­sena kaapeliyhtiöt lopettivat kanavan jakelun.

Räikein on RIA Novostin tapaus, sillä siinä on kyse koko toiminnan hal­tuunotosta. Yhtiö sai Kremlin vihat nis­kaansa uutisoimalla avoimesti talven 2011–2012 mielenosoituksista.

Presidentinhallinnon päätöksellä RIA Novosti lakkautetaan, ja jäljelle jäävä toiminta siirtyy osaksi uutta Rossija Segodnja-mediayhtiötä, jonka johtoon tulee Kremlin suosikki, rääväsuinen Dmitri Kiseljov.

Kullakin tapauksella on omat eri­tyispiirteensä, mutta lopputulos on aina sama: moniäänisyyden vaientuminen.

Carnegien Maria Lipmanin mukaan kyse ei ole enää vain lehdistönvapaudes­ta, vaan uhattuna on jo koko mielipi­teenvapaus.

”Mielipiteenvapaus ei ole osa nyky-Venäjän ilmapiiriä. Edessä on yhä voi­makkaampi kurinpalautus”, Lipman sanoo.

Lyhyt vapauden kausi

Venäjän media ehti nauttia suhteellisesta vapaudesta Neuvostoliiton romahduk­sen jälkeisinä vuosina.

Johtavat televisiokanavat otettiin oligarkeilta valtion haltuun jo Putinin kahden ensimmäisen presidenttikau­den aikana vuosina 2000–2008, mutta kaupallinen lehdistö pysyi vielä tuolloin kohtalaisen vapaana.

Eräänlaista itsesensuuria esiintyi tosin tuolloinkin. Esimerkiksi Kom­mersant ja Vedomosti asemoivat itsensä talouspainotteisiksi sanomalehdiksi ja pysyttelivät tarkoituksella sivummalla vaikeimmista poliittisista aiheista.

Putinia presidenttinä seuranneen Dmitri Medvedevin kaudella vuosina 2008–2012 lehdistönvapaus koheni sel­västi. Tuolloin perustettiin muun muassa riippumaton Dožd-televisiokanava sekä Kommersant FM -radiokanava.

”Medvedevin aikana hallinto käyt­ti liberaalimpaa retoriikkaa. Vapautta oli enemmän paitsi nykypäivään, myös edeltäviin vuosiin verrattuna”, Maria Lipman sanoo.

Joulukuun 2011 duumanvaalien jäl­keen asetelma muuttui. Vaalien väärin­käytökset toivat Moskovan kaduille jopa satojatuhansia mielenosoittajia. Vastaa­vaa ei ollut nähty sitten Neuvostoliiton hajoamisen.

Putin halusi estää vallankumouksen kaikin keinoin. Mielenosoittajia alettiin tuoda oikeuden eteen. Lisäksi käytiin protesteista uutisoineiden tiedotusvälineiden kimppuun. Sittemmin kuriin laitetut ja lakkautusuhan alle joutuneet tiedotusvälineet ovat juuri niitä, jotka suututtivat vallanpitäjät tuona talvena.

Blogit rekisteröitävä

Riippumattoman median toimintaa vai­keuttaa Venäjällä myös koko ajan kiris­tyvä lainsäädäntö. Juuri hyväksytyn lain mukaan blogin ylläpitäjän tulee rekiste­röityä, jos sivustolla on yli 3 000 kävijää viikossa.

Toisen uuden lain mukaan verkko­sivuille pääsy voidaan estää ilman oi­keuden määräystä, jos sivustoa on syytä epäillä esimerkiksi ääriliikkeiden tuke­misesta.

Lait on kirjoitettu tarkoituksella löysiksi, jotta esivalta voi tulkita niitä tilanteen mukaan. Esimerkiksi oppositio­poliitikko Aleksei Navalnyin blogi sekä Grani.ru-uutissivusto ovat jo joutuneet mustalle listalle.

Verkkokontrolli ulottuu uutissivustojen ja blogien lisäksi nyt myös sosiaaliseen mediaan.

Putinia tukevat liikemiehet ottivat talven ja kevään aikana klassisella yri­tysvaltauksella haltuunsa Venäjän Face­bookiksi kutsutun Vkontakte-palvelun, jolla on noin 60 miljoonaa päivittäistä käyttäjää.

Sytykkeenä toimi Vkontakten pe­rustajan Pavel Durovin mukaan se, että hän kieltäytyi luovuttamasta Kio­van Euromaidan-liikkeen jäsenten henkilötietoja turvallisuuspalvelu FSB:lle.

Myös Moskovan mielenosoitustalvi oli kääntänyt viranomaisten huomion Vkontakteen. Kansalaiset hyödynsivät palvelua tuolloin protestiryhmien pe­rustamiseen ja tapaamisten sopimiseen.

Vaikka internetissä on vaihtoehtoisia tietolähteitä, suurin osa ihmisistä saa tietonsa television pääkanavilta.

Tämän vuoden tammikuussa Durov myi hänellä olleen 12 prosentin omistus­osuuden Ališer Usmanovin liikekump­panille Ivan Tavrinille. Syyksi hän kertoi FSB:n painostuksen Euromaidan-tietojen luovuttamiseksi. Huhtikuussa Durov sai potkut Vkontakten toimitusjohtajan pai­kalta ja ilmoitti lähteneensä maanpakoon. Hänellä on nyt saarivaltio Saint Kitts ja Nevisin kansalaisuus, jonka voi ostaa.

Vkontakteen kirjoittamassaan katke­rassa viestissä Durov tilitti, että Venäjällä on mahdotonta tehdä internetbisnestä. Hän kertoi Vkontakten siirtyneen Ališer Usmanovin ja Igor Setšinin täydelliseen hallintaan.

Setšin tunnetaan Venäjän entisenä varapääministerinä ja valtion öljy-yhtiö Rosneftin hallituksen puheenjohtajana – sekä Putinin sisäpiiriläisenä.

Riippumaton kenttä kutistuu

Yksittäisistä tiedotusvälineistä lännessä eniten huomiota on saanut televisiokanava Doždin tapaus.

Doždin katsojat ovat kaupunkien nuorta aikuisväestöä, eli juuri niitä, jotka muodostivat mielenosoitustalven ydin­joukon. Mikään oppositiokanava Dožd ei kuitenkaan ole: jopa Medvedev vieraili sen lähetyksessä presidenttiaikoinaan.

Kanavan kohtalokas virhe tapahtui tämän vuoden tammikuussa. Dožd kysyi yleisöltään, olisiko Leningradin pitänyt antautua toisen maailmansodan aikana natsien piiritykselle ihmishenkien sääs­tämiseksi. Kaupungin piirityksessä kuo­li yli miljoona siviiliä ja puna-armeijan sotilasta.

Kanava pahoitteli kysymystään välittömästi, mutta hait olivat jo haista­neet veren. Doždin syytettiin häpäisseen Leningradin aseman sankarikaupunkina.

Venäjän johtavat kaapelitelevisioyh­tiöt tiputtivat Doždin nopeasti kanava­paketeistaan, eikä kanavalle kerry enää mainostuloja. Kanavan toiminnalta on pudonnut pohja, ja syyttävä sormi osoit­taa vallanpitäjiin.

”Epäonnekas yleisökysymys toimi ainoastaan tekosyynä. Dožd oli jo aiem­min ärsyttänyt Kremliä riippumattomal­la linjallaan ja hankkinut voimakkaita vihollisia. Lopulta sitä ei enää siedetty”, Maria Lipman toteaa.

Dožd onnistui pidentämään elinai­kaansa järjestämällä varainkeruukam­panjan, mutta kanavan kassa on tyh­jenemässä lähikuukausien aikana. Sen jälkeen Venäjällä ei ole enää yhtään riip­pumatonta valtakunnallista tv-kanavaa.

”Valtion televisiokanavissa ei ole kyse journalismista, ne ovat puhdasta propagandaa. Ja vaikka internetissä on vaihtoehtoisia tietolähteitä, suurin osa ihmisistä saa tietonsa television pääka­navilta”, Anna Katškajeva sanoo.

Lausahdukseen tiivistyy Venäjän ny­kytodellisuus: oikeastaan riippumatto­man tiedonvälityksen näivettyminen ei edes kosketa suurta osaa kansasta.

Venäläisten suuri enemmistö hankkii maailmankuvansa tv-uutisista, ja mui­ta tietolähteitä seuraa vain harva. Ta­vallisia venäläisiä ei kiinnosta Moskovan Puutarhakehän sisäpuolella vaikuttavan älymystön hätähuuto.

Anna Katškajeva muistuttaa, että monet venäläiset itse asiassa tukevat tiedonvälitystä rajoittavia lakeja, koska ne koetaan maan edun mukaisiksi.

Venäläisten voimakasta järjestyk­senkaipuuta selittävät 1990-luvun ko­kemukset. Se oli Venäjän nykyhistorian demokraattisin vuosikymmen, mutta se muistetaan myös mafiavallasta, katastro­faalisesta inflaatiosta ja jopa nälänhädäs­tä. Monille venäläisille demokratia onkin kaaoksen synonyymi.

Pelko vaientaa

Lehdistön puolella journalismin tila ei ole paljon televisiota parempi. Laaduk­kaista päivälehdistä vastaan pyristelee enää oikeastaan Vedomosti, jolla on 80 000 kappaleen levikki.

Vedomostin omistaa toistaiseksi Sa­noma, mutta vaikeuksissa oleva konser­ni etsii lehdelle ostajaa. Lehti voi hyvin päätyä Putinin tukijoiden omistukseen.

Muista riippumattomista lehdistä toimintaansa jatkavat oppositiohenkinen Novaja Gazeta, viikkolehti New Times sekä englanninkielinen Moscow Times. Niistä ei pienine lukijamäärineen kuiten­kaan ole vallan vahtikoiriksi.

Radiokanavista Gazprom Median omistama suosittu Eho Moskvy sinnit­telee toistaiseksi. Vallanpitäjät voisivat niin halutessaan hiljentää kanavan käy­tännössä päivässä lakkauttamalla sen toimiluvan.

Venäläisjournalistit joutuvat pitä­mään mielessään myös kaikkein järeim­män keinon kriittisten äänien vaientami­seen: toimittajien murhat.

Tunnetuin tapaus on Novaja Gaze­tan Anna Politkovskajan murha vuonna 2006, mutta useita toimittajia on tapettu myös 2010-luvulla. Murhat ovat viime aikoina keskittyneet pääosin Pohjois-Kaukasian levottomiin Dagestanin ja Tšetšenian tasavaltoihin.

Toimittajamurhia ei ole yhdistetty suoraan Venäjän hallintoon, vaan mur­hien tilaajat ovat luultavasti oman etun­sa nimissä toimivia mafian tai armeijan jäseniä. Murhien tutkinta on kuitenkin ollut useissa tapauksissa silmiinpistävän leväperäistä, ja niiden herättämä pelko rajoittaa voimakkaasti sananvapautta.

Totaalinen kontrolli on mahdotonta

Viime kuukausina Venäjän valtion pro­pagandamylly on valjastettu ennennä­kemättömään rummutukseen Ukrainan uutta hallitusta ja länsimaita vastaan. Tavoitteena näyttää olevan Kiovan hal­lituksen kaataminen.

Toimittajien mukaan Ukrainan tilan­teesta riippumatonta tietoa kertoneita tiedotusvälineitä on painostettu. Pääl­likkötoimittajien lisäksi myös rivijour­nalistit voivat saada ohjeita toimituksen ulkopuolelta.

Kommersantin toimittajan Ilja Ba­rabanovin internetiin vuotamien vah­vistamattomien tietojen mukaan valtion uutistoimistot ja televisiokanavat ovat saaneet Kremliltä yksityiskohtaisia oh­jeita siitä, kuinka Ukrainan tapahtumista tulee kertoa. Ohjeiden mukaan Ukrainan hallituksen avainpaikkoja on natsien hallussa ja rikollisuus rehottaa maassa vapaasti.

Esimerkiksi Venäjän ykköstelevision uutislähetyksissä Kiovan mielenosoitta­jia on kutsuttu yksinkertaisesti ”natsi­paskoiksi”.

Ääriliiketoiminnan perusteella on blokattu mediatietojen mukaan noin sata verkkosivua, joista osa on arvostel­lut Venäjän toimia Ukrainassa. Yhteen­sä Venäjän mediavalvontaviranomaisen Roskomnadzorin blokkilistalla on yli 2 100 verkkosivua.

Tunnelman kiristyessä ja kansanpet­turuussyytösten yleistyessä ihmiset al­kavat usein turvata myös itsesensuuriin, jolloin keskustelu kaventuu entisestään.

Venäjän keskusvalta on jo ottanut kontrolliinsa keskeiset tiedotusvälineet. Hallituksen virallisesta lehdestä, yli mil­joonan päivittäisen lukijan Rossijskaja Gazetasta on tullut Neuvostoliiton puo­lueaviisin Pravdan suora manttelinperi­jä. On aiheellista kysyä, ovatko julkinen keskustelu ja sananvapaus taantumassa Venäjällä takaisin Neuvostoliiton aikaan.

”Kertaakaan Neuvostoliiton hajoa­misen jälkeen riippumatonta mediaa ei ole tukahdutettu näin voimakkaasti”, Maria Lipman sanoo. ”Tulevaisuus on synkkä. Se on synkkä tiedotusvälineille, ja ylipäänsä niille Venäjällä, jotka välit­tävät liberaaleista arvoista.”

Kaikesta huolimatta hän ei vertaisi kehitystä Neuvostoliittoon.

”Vielä on pitkä matka suljettuun yhteiskuntaan. Ei vuodesta 2014 voi­da koskaan palata vuoteen 1974, se on mahdotonta”, hän sanoo.

”Emme me mikään Pohjois-Korea ole. Venäjästä tuskin tulee totalitaristista yhteiskuntaa, ennemminkin voimakkaan nationalistinen ja konservatiivinen.”

Anna Katškajevan mukaan venäläi­set ovat ehtineet nähdä, mitä edes osit­tain vapaa tiedonvälitys on.

”Siinä mielessä totaalisen kontrollin pystyttäminen on vaikeampaa. Mutta siihen suuntaan tämä silti on menossa.”

Kirjoittaja on Venäjään erikoistunut toimittaja ja hallinnollinen avustaja Ulkopoliittisessa instituutissa.

Putinin suosikit menestyvät

Venäjän median uusien tähtien tehtävänä on rakentaa Kremlil­le mieleistä kuvaa maastaan.

Venäjän tiedotusvälineistä ero­tettujen toimittajien tilalle on usein nostettu vallanpitäjien suosikkeja. Hyvä esimerkki on Kremlin pääpro­pagandistina tunnettu Dmitri Kisel­jov, joka isännöi räväkkää puheoh­jelmaa ja on läheisissä väleissä Vladimir Putinin kanssa.

Kiseljov nimitettiin uuden valtiollisen Rossija Segodnja -media­yrityksen johtoon. Sen alle siirre­tään lakkautettava uutistoimisto RIA Novosti, Golos Rossii -radiokanava sekä RT-televisiokanava. Uuden organisaation tarkoituksena on välittää Kremlin haluamaa Venäjä-kuvaa ulkomaille.

Kiseljovin nimitys tuntuu loogi­selta, onhan hän vallanpitäjien mieleen. Carnegien Maria Lipmanin mukaan se voi kuitenkin toimia tarkoitustaan vastaan.

”Se oli todella outo nimitys. Kiseljovhan on tunnettu raivoisasta homo-, liberalismi- ja länsivastai­suudestaan”, hän sanoo.

Lipman ihmettelee, miten Kiseljovvoi levittää positiivista Venäjä-kuvaa lännessä, kun hän on Euroopan unionin henkilöpakotelistalla.

Kiseljov on saanut kansainvälis­tä huomiota muun muassa lausun­nollaan, jonka mukaan auto-onnet­tomuuteen joutuvien homojen sydämet pitää haudata tai polttaa, jotta niitä ei voida käyttää elinsiirtoihin.

Vähemmän ristiriitainen me­nestystarina venäläisellä media­kentällä on Konstantin Ernst. Hän toimii valtion ykköstelevision pää­johtajana. Ernst tunnetaan myös uuden venäläisen elokuvan kultanäppinä.

Ernstin nousu alkoi, kun valtio­johto havahtui vuosituhannen vaih­teessa Hollywood-elokuvien suosi­oon Venäjällä. Yhdysvaltojen kult­tuurinen vaikutus voimistui.

Ernst sai tehtävän: venäläisten elokuvien suosio piti palauttaa. Siinä hän myös onnistui, ja kiitollisuutta osoittaakseen Putin on koristellut menestyneen elokuva­tuottajan lukuisin valtionpalkin­noin.

Maailmanmaineeseen Ernst nousi ohjaamalla Sotšin olympia­laisten mahtipontisen avajaisseremonian. Hänen onkin sanottu olevan Putinin ajan visuaalinen ideologi.