Vuosikertomuksista on jo luovuttu

Kollegani Tapio Walleniuksen mu­kaan ne, joille kehitysyhteistyö on lähinnä sydäntä, välittävät sen tulok­sellisuudesta vähiten. En tunnista itseäni tai työtovereitani tekstistä toimittuani toistakymmentä vuotta eri tehtävissä kehityspolitiikan parissa.

Walleniuksen kirjoitus on kuitenkin arvokas keskustelunavaus. Kehitysyhteistyö ei tosiaankaan ole vain alt­ruistista insinööritiedettä panos-tuotoslaskelmineen. Suomessa kehitysyhteistyö on mielletty, hallitus­pohjasta riippumatta, johdonmukaisesti osaksi ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa.

Kohdentamalla kehitysyhteistyövaroja tiettyihin asioihin Suomi kertoo, mitkä asiat ovat meille tärkeitä. Esi­merkiksi tuplaamalla viime vuonna rahoituksemme YK:n uudelle naisjär­jestölle UN Womenille Suomi kertoi, että sukupuolten välinen tasa-arvo on meistä keskeinen kehityksen edellytys. Samalla voimme auttaa työtään aloit­televaa UN Womenia alkuun ja vaatia järjestöltä vastaisuudessa tuloksia.

Oikeassa Wallenius on myös siinä, että kehitysyhteistyöltä voi ja pitää vaatia tuloksia. Kansainvälisessä kehi­tyspoliittisessa keskustelussa painitaan juuri tämän tematiikan kanssa: mitä tarkoitamme kehitysyhteistyön tulok­silla? Yksittäisellä hanketasolla Walleniuksen kaipaamia syy- ja seuraussuhteita, tavoitteita ja indikaattoreita on työstetty jo vähintään parikymmentä vuotta.

Ulkoministeriössä pyritään kehitysyhteistyön osalta siirtymään tulosperustaisempaan toimintatapaan hanketyötä suurempien kokonaisuuksien osalta. Silti tulokset ovat aina väistämättä epäyhteismitallisia, koska toiminta on monimuotoista eikä yhteiskunnallista kehitystä ole helppoa vangita yksiselitteisillä mittareilla.

Helpoiten mitattavaa kehitystä löytyisi infrastruktuuripuolelta. Esimer­kiksi asfaltoiduista kilometrimääristä olisi helppo kertoa, mutta kehitysmai­den todellisuutta tuntevat tietävät, ettei pelkkä kilometriluku pitkän päälle paljoa merkitse.

Voidaan myös väittää, että kestä­vämpiä tuloksia pyritään saavuttamaan nimenomaan vaikeammin laskettavissa olevin keinoin, kuten hyvää hallintoa kehittämällä. Miten mitata esimerkiksi kehitysmaiden tilintarkastusviranomai­sille annetun koulutuksen tulosta?

Esimerkiksi Sambiassa katettiin valtion menoista kehitysyhteistyövaroilla viime vuonna viisi prosenttia. Siitä Suomen osuus oli alle kymmenen prosenttia. Pitäisikö meidän siis kat­soa, millaista kehitystä Sambiassa on tapahtunut ja kertoa se 0,5 prosentilla eli rahoitusosuudellamme? Olisiko se meidän maakohtainen tuloksemme? Ei, kyse on ensisijaisesti sambialaisten omista tuloksista, joiden saavuttamista Suomi on osaltaan edistänyt.

Walleniuksen kritisoimista perintei­sistä vuosittaisista kehitysyhteistyö­kertomuksista on luovuttu ja korvaa­via, analyyttisempiä raportointimalleja kehitetään. Tänä keväänä valtioneu­vosto onkin antanut selonteon kehitys­politiikan johdonmukaisuudesta ja vaikuttavuudesta. Siinä kehityspolitii­kan moninaisuudesta, ongelmista ja tuloksista kerrotaan tarkemmin.

Kirjoittaja on lähetystöneuvos ulko­ministeriön yleisen kehityspolitiikan ja suunnittelun yksikössä.