Skip to main content

Kaspian kaasupalapeli

Kaspian kaasupalapeli

EU:n ja Azerbaidžanin tiivistyvässä energiakumppanuudessa on rahan lisäksi kyse myös toisesta elintärkeästä asiasta: turvallisuudesta.

Teksti Felix Siivonen

Azerbaidžanin maakaasu on täl­lä haavaa Euroopan unionin pa­ras mahdollisuus parantaa Itä- ja Kaakkois-Euroopan energiaturval­lisuutta. Niin sanottu eteläinen kaasukäytävä on määrä rakentaa Azerbaidža­nista Kaspianmeren kaasukenttien luota Eu­rooppaan vuoteen 2020 mennessä.

Uusi kaasuputki ohittaisi Venäjän sen ete­läpuolelta. EU yrittää Azerbaidžanin kaasun avulla vieroittua kaasuntuontia varjostavasta Venäjä-riippuvuudestaan.

EU:hun kuuluvien Bulgarian, Romanian, Kreikan, Itävallan ja Unkarin lisäksi Turkki ja käytännössä koko Balkan ovat lähes täysin Venäjän maakaasutoimitusten varassa. Esi­merkiksi vuonna 2006 noin 1,3 miljoonaa ko­titaloutta Itä-Euroopassa jäi keskellä kylmintä talvea viikoiksi ilman maakaasua Venäjän ja Ukrainan kaasukiistojen takia.

Suunnitelma eteläisestä eli neljännestä kaasukäytävästä täydentäisi EU:n olemassa olevia kolmea käytävää eli Norjasta tulevaa pohjoista, Venäjältä tulevaa itäistä sekä län­tistä eli Algeriasta tulevaa kaasuputkea.

Kaspian kolme suurinta kaasukenttää Šah Deniz, Šafag-Asiman ja Umid sisältävät yh­teensä arviolta 3 000–4 000 miljardin kuutio­metrin kaasuvarannot. Yksin Šah Denizissä on 1 300 miljardin kuution verran kaasua. Se on vähän verrattuna esimerkiksi Iranin noin 30 000 miljardin kuution reserveihin, mutta tarpeeksi korvaamaan ainakin osan EU:n 160 miljardin kuutiometrin vuosittaisesta Venäjän-tuonnista.

Alun perin EU aikoi tuoda kaasua Iranin ja Turkmenistanin jättimäisistä reserveistä. Energiakumppanuus Iranin kanssa on kui­tenkin poliittisesti ongelmallinen, ja putken rakentaminen Turkmenistanista Venäjän kontrolloiman Kaspianmeren poikki on vas­ta kaukaisella ideatasolla – ja juuri nyt riskialtista.

Myös Azerbaidžanille energiakumppanuu­dessa on pohjimmiltaan kyse turvallisuudesta. Maa yrittää pyristellä irti asemasta, jossa Ve­näjä voi painostaa sitä.

Kun eteläisen kaasukäytävän reitistä käy­tiin kovaa tarjouskilpailua kesällä 2013, Šah Denizin kenttää hallinnoiva konsortio valitsi kaasun kuljetusreitiksi Euroopan puolella lo­pulta Turkista Kreikan halki Italiaan kulkevan Trans Adriatic -putken.

Trans Adriatic voitti tarjouskilpailussa Na­bucco-putkihankkeen. Nabucco olisi tuonut kaasun Kreikasta Bulgarian, Romanian ja Un­karin halki Itävaltaan. Epävirallisesti Nabucco oli Euroopan komission ja usean jäsenvaltion suosikki, ja azerien päätös valita Trans Adria­tic -putki oli paha takaisku EU:n energiatur­vallisuuden tavoitteille Itä-Euroopassa. Putki vie azerikaasun Italiaan eikä Itä-Eurooppaan, jonne sitä olisi kipeimmin tarvittu.

Virallisesti Trans Adriatic -putken valinta perustui rahaan ja kustannuksiin.

»Italiassa hinta on parempi ja verkon hä­vikki pieni. 80 prosenttia Euroopan asiakkais­ta on sähkölaitoksia, jotka muuttavat kaasun sähköksi. Miksi siis kuljettaa kaasua hankalasti ja kalliisti putkissa ympäri Eurooppaa, kun sen voi muuttaa nopeasti sähköksi Italiassa ja kul­jettaa halvemmalla», sanoo öljyyn ja kaasuun erikoistuneen riippumattoman Caspian Bar­rel -ajatushautomon johtaja, toimittaja Ilham Šaban.

GRAFIIKKA: KAUKO KYÖSTIÖ

GRAFIIKKA: KAUKO KYÖSTIÖ

Azerbaidžanin valtiollisen öljy-yhtiön Soca­rin johtajana vuosina 1992–1993 toimineen Sabit Bagirovin mukaan totuus lienee moniulottei­sempi. Venäjä saattoi painostaa azereita valit­semaan Trans Adriaticin.

»Nabucco-putki olisi ollut myös Azerbai­džanille paras vaihtoehto poliittisesti ja ta­loudellisesti, mutta Venäjälle se oli ongelma», Bagirov sanoo.

Myös Venäjä on tunkemassa Itä- ja Koillis-Euroopan kaasumarkkinoille Mustanmeren kautta, ohi Ukrainan. Nabucco olisi kilpaillut suoraan Venäjän vuosia vireillä olleen South Stream -putkihankkeen kanssa, joka kuitenkin kuopattiin loppuvuodesta 2014.

Nyt Venäjä pyrkii Koillis-Euroopan kaasu­markkinoille Turkin kautta. Venäjä toimittaa jo kaasua Turkkiin Blue Stream -putken kautta, ja yhteistyö on laajenemassa. Gazprom ja Turkki ilmoittivat kuluvan vuoden helmikuussa pääs­seensä alustavasti sopuun South Streamin kor­vaavasta Turkish Stream -putkesta.

Venäjän vaikutusvalta Azerbaidžanin asioissa perustuu etenkin Vuoristo-Karabahin konflik­tiin. Siinä Etelä-Kaukasian maakaasu ja geopo­litiikka törmäävät toisiinsa.

»Azerbaidžanin ulkopolitiikkaa ei voi ym­märtää, jos ei ymmärrä paitsi öljyn ja kaasun myös Karabahin konfliktin merkitystä maalle», Qafqazin yliopiston energiaturvallisuuden tut­kimukseen erikoistuneen instituutin johtaja Ceyhun Mahmudlu sanoo.

Azerbaidžan ja Armenia ovat kiistelleet Vuo­risto-Karabahista Neuvostoliiton loppuvuosista lähtien. Muodollisesti itsenäinen tasavalta on käytännössä armenialaisten hallussa, ja Azer­baidžanin mukaan kyseessä on laiton miehitys.

Venäjä tukee Karabahissa Armeniaa, ja mailla on keskinäinen puolustussopimus. Li­säksi Armenia on Venäjän johtaman Euraa­sian talousunionin jäsen. Toisaalta Venäjä käy asekauppaa myös Azerbaidžanin kanssa. Käy­tännössä Venäjä pystyy peluuttamaan alueen maita toisiaan vastaan.

Energiatuloista nauttivan Azerbaidžanin asevarustelubudjetti paisuu ja on jo nyt suu­rempi kuin Armenian koko budjetti. Azereil­le tärkeä kysymys on, voisiko lännestä löytyä myös turvallisuuskumppani. Monet epäilevät tätä, ja etenkin Karabahin konfliktiin ratkaisua etsivän Etyjin Minskin ryhmän tehottomuus on ollut azereille pettymys.

Energia- kumppanuus eu:n kanssa on tärkeä asia, mutta mistä Azerbaidžan löytäisi turvallisuus- kumppanin?

»Venäjällä on vahva vipuvarsi Etelä-Kau­kasiassa, EU:lla ei. Lännen ja EU:n reagoimat­tomuus Venäjän ja Georgian väliseen sotaan näytti, ettei EU kykene tukemaan Kaukasiaa turvallisuuskysymyksissä», Mahmudlu sanoo.

Venäjän ja Georgian sodan aikana elokuussa 2008 venäläisjoukot etenivät Georgian maape­rällä vain parin kilometrin päähän Bakun ja Mustanmeren välisestä öljyputkesta. Putken operaattori BP pelästyi ja sulki putken.

Azerbaidžanin näkökulmasta kaasukauppa kytkeytyy turvallisuuteen myös taloudellises­ti. Azerbaidžan tarvitsee rahakkaat, suhteelli­sen lähellä sijaitsevat ja putkilla saavutettavat Euroopan markkinat kaasulleen, jonka varaan maa rakentaa tulevaisuuttaan nyt, kun öljy­buumi laantuu.

»Azerbaidžanille energiaturva tarkoittaa öljyn ja kaasun tuottavaa hyödyntämistä, tur­vallista kuljettamista markkinoille ja mah­dollisuutta toimia kauttakulkumaana Keski-Aasiaan», sanoo Ceyhun Mahmudlu.

»Kaasun tuotanto ilman helposti saavu­tettavia markkinoita olisi riski. Perinteistä maakaasua ei voi varastoida tai kuljettaa ku­ten öljyä.»

Azerbaidžan on hiipinyt EU:n energiakump­paniksi vastikään. Maa on pumpannut öljyä ja vienyt sitä maailmalle jo 1800-luvun lopulta eli Rothschildien, Nobelien ja Rockefellerien Bakun-ajoista saakka, mutta maakaasun tuot­tajana se on vasta tulokas.

Vuonna 1999 Azerbaidžan löysi Kaspian­merestä Šah Denizin kaasukentän. Šafag-Asi­manin kenttä löytyi vuonna 2009 ja Umidin kenttä vuotta myöhemmin. Näistä Umid on saatu nopeasti hyödyntämiskuntoon, mutta esimerkiksi Šafag-Asimanilta kaasua saadaan ehkä vasta vuonna 2023. Šah Denizin kaasun on suunniteltu virtaavan kaasukäytävään vii­meistään loppuvuonna 2019.

Pienistä viivästyksistä huolimatta kaa­su on ottamassa öljyn paikan Azerbaidžanin vaurauden lähteenä. Ikä painaa Azerbaidža­nin öljykenttiä. Niistä suurin, Chirag-Gunešli, on hiljalleen tyhjenemässä. Lisäksi öljyn hin­nan lasku on saanut Azerbaidžanin kenttien pääoperaattorin, energiayhtiö BP:n laskemaan globaaleja tuotantomääriään.

»Öljyntuotanto on hiipumassa, mikä on käytännössä pakottanut hallituksen siirtä­mään painotusta maakaasun tuotantoon ja paikkaamaan reiän valtiontaloudessa», Ilham Šaban sanoo.

Lovi Azerbaidžanin budjetissa on syvä. Noin 60 prosenttia valtion tuloista tulee öljytuottoja hallinnoivalta valtion öljyrahastolta ja viiden­nes öljysektorin yritysveroista, eli budjetti pe­rustuu 80-prosenttisesti öljytuloihin.

Kilpajuoksuasetelma Euroopan kaasumark­kinoille on valmis. Kuka voi voittaa kaasukil­pailussa eniten?

»Kuluttaja», Ilham Šaban toteaa.

»On varmaa, että maakaasun hinta tulee laskemaan huomattavasti.»

Azerbaidžanille kaasun halpeneminen sen sijaan on ongelma. Šabanin mukaan Azerbai­džan tarvitsee kaasusta pitkällä aikavälillä vä­hintään 400 dollarin keskihinnan tuhannelta kuutiolta pitääkseen tuotannon kannattavana. Maailmanpankin tilastojen mukaan Euroopan keskituontihinta on pudonnut jo 291 dollariin tuhannelta kuutiolta.

»Euroopan talouden kehitys sekä liuske­kaasun ja nesteytetyn maakaasun vaikutuk­set ovat vielä kysymysmerkkejä, samoin kuin kilpailevien putkihankkeiden tulevaisuus», Šaban sanoo.

Maakaasun kysyntäkään ei kehity suotui­sasti Azerbaidžanin näkökulmasta. Se on las­kenut Euroopassa neljä vuotta perättäin, viime vuonna yhdeksän prosenttia.

Vaikka hintakehitys huolestuttaa Bakus­sa, turvallisuus huolestuttaa vielä enemmän. Katseet ovat tiukimmin Ukrainan tilanteen kehityksessä.

»Paljon on kiinni Ukrainan kriisin loppu­tuloksesta. Se, jonka vaikutusvalta Ukrainassa voittaa, tulee ottamaan vaikutusvaltaa myös Kaukasiassa», Sabit Bagirov sanoo. Hän viit­taa siihen, että Ukrainan kehitys tulee osoit­tamaan, miten pitkälle Venäjä uskaltaa mennä toimissaan naapurimaittensa suhteen.

Ceyhun Mahmudlu on suorempi puheis­saan. »Jos Venäjää ei pysäytetä, Naton kans­sa lähentyvä Georgia on seuraava. Sitten on Azerbaidžanin vuoro. Energiakumppanuus EU:n kanssa on tärkeä asia, mutta mistä Azer­baidžan löytäisi turvallisuuskumppanin?»

Kirjoittaja on vapaa toimittaja.