Skip to main content

Kaupunkien kääntöpuoli

Kaupunkien kääntöpuoli

Kaupungistumisen toisessa aallossa slummeista on tullut epävirallisia kaupunkeja suunniteltujen kaupunkien sisään, ja keskiluokka linnoittautuu vartioiduille saarekkeilleen. Turvattomuutta voitaisiin helpottaa slummien elinoloja kohentamalla, mutta siihen tarvittaisiin viisasta kaupunkipolitiikkaa.

Teksti Annu Kekäläinen

Kulottunutta ruohoa kasvava savik­ko muodostaa puskurin vilkkaasti liikennöidyn tien ja aaltopeltihök­kelien valtaaman tasangon väliin Zandspruitin asuinalueella Länsi-Johannesburgissa.

Vieri viereen rakennetuissa hökkeleissä ja savitaloissa asuu kymmeniätuhansia ihmisiä. Juoksevaa vettä tulee muutamasta yhteiskäy­tössä olevasta hanasta. Viemärit ja käymälät puuttuvat lähes tyystin, samoin sähköt ja jä­tehuolto.

»Jokin aika sitten naisia raiskattiin ja tapet­tiin tuolla», Zandspruitissa asuva reilu kolmi­kymppinen Khanyisa sanoo. Mies heilauttaa kättään kohti savikkoa.

Khanyisan mukaan zandspruitilaiset pitivät syyllisinä alueella asuvia zimbabwelaissiirto­laisia. Niinpä asukkaiden joukko otti epäillyt kiinni ja pahoinpiteli heidät kostoksi.

Zandspruit on tyypillinen epävirallinen asuinalue. Se on noussut aidattujen, keski­luokkaisten asuinalueiden väliin unohtuneel­le joutomaalle täysin suunnittelematta, kun Etelä-Afrikan maaseudulta ja naapurimaista tulleet köyhät siirtolaiset ovat pystyttäneet asumuksiaan.

Zandspruit kasvaa edelleen sattumanvarai­sesti ja muuttuu jatkuvasti. Se on eriväristen aaltopeltien, pahvinpalojen ja rautaporttien sekamelska, höllyviä savipolkuja, katukaup­piaita, jätteiden ja paistuvien lampaanpäiden hajua. Ja pimeän tultua myös pelkoa.

Maatyöläinen Khanyisa saapui miljoona­kaupunki Johannesburgiin joitakin vuosia sitten Vapaavaltion maakunnasta paremman toimeentulon toivossa. Hän sai töitä raken­nuksilta ja alkoi tienata jotakuinkin tarpeeksi maksaakseen tyttärensä koulumaksut ja avus­taakseen vanhempiaan.

Zandspruitissa Khanyisa tutustui ja solmi suhteita alueen vallankäyttäjiin, kuten eri­laisten epävirallisten toimikuntien jäseniin ja puolueiden paikallistoimistojen väkeen.

Zandspruitilaiset tuntevat tavallisesti toi­sensa ja naapurustot ovat tiiviitä, mutta yh­dyskuntasuunnittelun ja julkisten palveluiden puute ruokkii turvattomuutta. Väkivalta ja muu rikollisuus ovat yleisiä, eikä poliisia juuri näy alueella.

Myös ulkomaalaisviha purkautuu ajoittain väkivaltana. Rasismi on Etelä-Afrikassa osa rotuerottelun ja köyhyyden jatkumoa: Esimer­kiksi palvelusektori ja kotitaloudet palkkaavat mielellään zimbabwelaisia, koska heitä pide­tään eteläafrikkalaisia parempina työnteki­jöinä ja heidän koulusivistyksensä on yleensä parempi kuin eteläafrikkalaisten. Köyhät eteläafrikkalaiset kokevat ulkomaalaisten vievän heidän elinmahdollisuutensa.

Konfliktit ratkaistaan tyypillisesti oman kä­den oikeudella, niin kuin rikoksista epäiltyjen zimbabwelaisten tapauksessa.

Psykologi Kwai perheineen asuu Johannesburgin vauraalla Featherbrookin alueella. Palvelusväen henkilöllisyys tarkistetaan joka kerta, kun nämä liikkuvat alueen portista. KUVA: ANNU KEKÄLÄINEN

Psykologi Kwai perheineen asuu Johannesburgin vauraalla Featherbrookin alueella. Palvelusväen henkilöllisyys tarkistetaan joka kerta, kun nämä liikkuvat alueen portista. KUVA: ANNU KEKÄLÄINEN

Johannesburg ja monet muut Afrikan kau­pungit kasvavat nyt kiihtyvään tahtiin, kun Afrikassa eletään globaalin kaupungistumis­kehityksen toista aaltoa. Se on huomattavasti ensimmäistä kaupungistumisaaltoa nopeampi ja suunnittelemattomampi, ja sen seurauksia on vaikea ennakoida.

Ensimmäinen kaupungistumisaalto koet­tiin länsimaissa 1700-luvun puolivälistä 1950-luvulle, kun väki muutti kaupunkeihin teollistumisen vetämänä. Afrikan kaupungis­tuminen ei seuraa teollistumista, vaan toises­sa kaupungistumisaallossa ilmastonmuutos ja maaseudun elinolojen kurjistuminen työn­tävät afrikkalaisia ja muita kehittyvän maail­man asukkaita kaupunkeihin. Etenkin nuoria siirtolaisia houkuttelee myös kaupunkien elä­mäntyyli.

YK:n asuinyhdyskuntaohjelman UN Ha­bitatin mukaan jo lähes kaksi kolmasosaa 53 miljoonasta eteläafrikkalaisesta ja nelisen­kymmentä prosenttia koko mantereen 1,1 mil­jardista asukkaasta asuu kaupungeissa. Kulu­van vuosisadan puoliväliin mennessä, jolloin YK laskee toisen kaupungistumisaallon päät­tyvän, afrikkalaisten kaupunkilaisten määrän ennustetaan kasvaneen nykyisestä reilusta 400 miljoonasta 1,3 miljardiin ihmiseen.

Kaupungistumista pidetään yleisesti Afri­kan taloudellisen nousun ja keskiluokkaistu­misen moottorina. Esimerkiksi Monitor Group -konsulttiyritys ennakoi jo vuonna 2009 ilmes­tyneessä raportissaan, että Afrikka nousee ni­menomaan kilpailukykyisten kaupunkiensa eikä niinkään valtioiden ansiosta.

Esimerkiksi Johannesburgin ja Pretorian muodostamassa Gautengin maakunnan ur­baanikeskittymässä asuu 12 miljoonaa ihmistä, kun vuosituhannen alussa asukkaita oli reilut 8 miljoonaa. Gautengin ja muiden kaupunkikeskusten on määrä kasvaa ja tuottaa vauraut­ta kaikille afrikkalaisille.

Toistaiseksi yhteiskunnalliset ja taloudelli­set erot Gautengin kaltaisten alueiden sisällä kuitenkin kasvavat. Kun maaseutuköyhälistö muuttaa kaupunkeihin, kaupunkien köyhät alueet kasvavat kaikkein nopeimmin, vaikka niiden kapasiteetti uusien ihmisen vastaanottamiseksi on heikoin. Myös syntyvyys on köy­hillä alueilla suurempaa kuin muualla.

YK:n mukaan yli 60 prosenttia kaikista Sa­haran eteläpuolisen Afrikan kaupunkilaisis­ta ja liki kolmannes eteläafrikkalaisista asuu Zandspruitin kaltaisilla epävirallisilla alueilla ja saa elantonsa sääntelyn ja verotuksen ulko­puolelle jäävästä taloudellisesta toiminnasta eli niin sanotusta epävirallisesta taloudesta. Afrikan kehityspankki on laskenut, että varjo­talous muodostaa yli puolet Saharan eteläpuo­lisen Afrikan bruttokansantuotteesta.

Esimerkiksi Johannesburgin jakautuminen johtuu osaltaan myös siitä, että Etelä-Afrikan hallituksella ei vielä ole politiikkaa kaupunkien kehittämiseksi.

»Hallituksemme suhtautuu urbanisoitu­misen ristiriitaisesti, ja visiot puuttuvat. Yri­tämme nyt muuttaa tämän», sanoo professori Edgar Pieterse.

Pieterse johtaa Kapkaupungin yliopiston kaupunkitutkimuslaitosta ja toimii puheen­johtajana kuuden ministeriön ja paikallishal­linnon komiteassa, joka luonnostelee Etelä-Af­rikalle kattavaa kaupunkipoliittista ohjelmaa. YK painostaa parhaillaan Afrikan maita kehittämään kunnolliset kaupunkipolitiikat ja -strategiat.

Yksi syy visioiden puutteeseen on se, että monen Afrikan maan valtapuolueet, kuten Ete­lä-Afrikan ANC, keräävät kannatuksensa maa­seudulta ja pelkäävät kaupungeissa nousevia vastavoimia. Etelä-Afrikassa New Front -liike kokoaa yhteen slummeihin peruspalveluita vaativia sosiaalisia liikkeitä, ja populistinen sosialistipuolue EFF nousi juuri parlament­tiin osin kaupunkiköyhälistön äänillä. Puo­lue ajaa keskeisten yritysten sosialisoimista ja maareformin vauhdittamista maita pakkolunastamalla.

Afrikkalaisten kaupunkien taloudellinen ja yhteiskunnallinen jakautuminen alkoi jo siirtomaakaudella, jolloin kaupunkien kes­kustoihin nousi komeita hallintorakennuk­sia. Työvoima asutettiin laitakaupungille, ja vastakkaiselle puolelle rakennettiin vauraan valkoisen väen lehtevät alueet. Siirtomaaval­lan päätyttyä viralliset kaupunkikeskustat osin slummiutuivat ja epäviralliset alueet kasvoivat spontaanisti kaupunkien laitojen joutomaille.

Johannesburgissa keskiluokan kerrostaloalueet ja niiden muodostama virallinen kaupunki piiloutuvat aitojensa taakse he­tiZandspruitin hökkelikaupungin vieressä. Keskiluokkaisten alueiden toisella puolen, vielä korkeampien aitojen ja hienostuneem­pien turvajärjestelmien takana, levittäytyvät ylemmän keskiluokan ja eliitin alueet puistoi­neen ja golfkenttineen.

Yksi näistä alueista on Featherbrook. Yli tu­hannen talon alue huokuu itseriittoista järjes­tystä: Palvelusväki jonottaa portilla aamuisin ja iltaisin, ja heiltä tarkistetaan henkilöllisyystodistukset ja käsilaukut mennen tullen. Aseis­tetut vartijat partioivat autoissaan.

Alueen asemakaava ja talojen lukumäärä lyötiin lukkoon jo suunnitteluvaiheessa, sa­moin säännöt siitä, miten saa rakentaa. Nur­mikot on ostettu puutarhaliikkeistä. Ulkona on hiljaista, asukkaat liikkuvat alueen sisälläkin maastoautoillaan.

Keltaiseksi rapatussa kaksikerroksisessa ta­lossa asuu Kwai perheineen. Hän on 45-vuotias psykologi ja pyörittää yhden naisen rekrytoin­ti- ja koulutusyritystään pienessä työhuonees­saan. Talon aulaa valaisee kristallikruunu. Olo­huoneessa kaksi apulaista silittää vaatteita.

»Eräs uusi apulainen ei kerran päässyt por­tista sisälle, kun olin unohtanut rekisteröidä hänet», Kwai sanoo.

Hän kuuluu siihen uuteen mustaan kes­kiluokkaan, jonka osaamisen ja kulutuskapa­siteetin varaan Afrikan hyvinvoinnin ennus­tetaan kasvavan. Keskiluokan lisääntyvien kulutustarpeiden uskotaan houkuttelevan Afrikkaan myös teollisuutta.

Kwai muutti perheineen Featherbrookiin, kun heidän sähköaidoin ympäröityyn omakotitaloonsa kaupungin itäpuolella oli murtaudut­tu kaksi kertaa.

»Se oli pelottavaa. Laitoimme talon heti myyntiin», Kwai kertoo.

Vauras kaupunki tarvitsee slummien työvoimaa, mutta varustautuu slummeista tulevaa uhkaa vastaan.

Musta keskiluokka on varttunut köyhälis­töalueilla ja janoaa vaurastuttuaan aidatun kaupungin turvaa ja järjestystä. Tilanne on paradoksaalinen: vauras, virallinen kaupunki tarvitsee slummien työvoimaa, mutta varus­tautuu aidoin ja muin turvajärjestelyin slum­meista tulevaa rikollisuuden uhkaa vastaan.

Samalla vauras väestö protestoi mielessään suljettujen alueiden tiukkoja sääntöjä vastaan.

»Asun Featherbrookissa vapaaehtoisesti, mutta en tarvitse kaikkia näitä sääntöjä», Kwai sanoo.

Aitojen tarjoama suoja on osin myös sym­bolinen: asuinalueiden säännöt voivat luoda mentaalista järjestystä väkivaltaisessa ja epä­varmassa yhteiskunnassa, jossa luottamus po­liittisiin vallanpitäjiin horjuu.

YK:n kehitysohjelman UNDP:n mukaan 43 prosenttia eteläafrikkalaisista luottaa maan­sa hallitukseen. Turvalliseksi elämänsä kokee alle kolmannes eteläafrikkalaisista, ja kanssaihmisiin sanoo luottavansa harvempi kuin joka viides.

Professori Pietersen mukaan hyvän kaupunkikehityksen yksi avain on virallisen ja epäviral­lisen kaupungin suhteiden kehittämisessä. Vaikka virallinen ja epävirallinen kaupunki elävät fyysisesti, taloudellisesti ja kulttuuri­sesti eri sfääreissä, ne ovat keskenään monenlaisessa vuorovaikutuksessa.

Epävirallisten alueiden väki rakentaa viral­lista kaupunkia ja huolehtii sen kotitalouksis­ta. Kahden kaupungin asukkailla on samanlai­sia päämääriä ja arvoja, kuten luottamus työn vaurastuttavaan voimaan ja pyrkimys koulut­taa lapsensa mahdollisimman hyvin.

Esimerkiksi Featherbrookissa asuva Kwai haaveilee luovansa kotiapulaisille tutkinnon ja perustavansa oppilaitoksen, jossa apulaiset voi­sivat pätevöityä. Kwain mukaan kotiapulaisuus on nykyisellään vihoviimeinen vaihtoehto niil­le köyhille naisille, jotka eivät ole onnistuneet elämässään. Koulutus ja tutkinto parantaisivat apulaisten asemaa ja auttaisivat heitä siirty­mään säännellyn talouden puolelle.

Professori Pieterse sanoo luottavansa epävi­rallisten alueiden asukkaiden kekseliäisyyden ja sosiaalisuuden voimaan. Jo nyt slummeis­sa on paljon jakamistaloutta, kuten säästö- ja lainaosuuskuntia, palveluiden vaihtamista, kierrättämistä ja korjaamista. Slummeista ovat saaneet alkunsa myös esimerkiksi sellaiset in­novaatiot kuin somalialainen rahanlähetys­systeemi Hawala ja kenialainen kännyköillä toimiva rahansiirtopalvelu M-Pesa.

»Digitaalinen talous nostaa epävirallisilta alueilta lisää innovaatioita, ja alueille syntyy kokonaisia kiertotalouksia», professori visioi. Jos epävirallisten alueiden talouden annetaan kehittyä omalakisilla tavoillaan, alueet kehit­tyvät pikkuhiljaa entistä tasavertaisemmiksi virallisten alueiden kanssa, hän katsoo.

Etelä-Afrikassa luotiin jo 2000-luvun puolivälissä ohjelma epävirallisten alueiden pa­rantamiseksi. Se tarkoittaa kuitenkin yleensä hökkelien purkamista, asukkaiden pakkosiir­tämistä muualle ja halpojen talojen rakentamista osalle entistä slummiväestöä.

Myös osia Zandspruitista ollaan purka­massa. Poliisi ja häätöihin erikoistunut yksi­tyisfirma Red Ants saapuivat viime vuonna Zandspruitiin karkottaakseen asukkaita hök­keleistään. Häätö alkoi asukkaiden mukaan täysin varoittamatta ja johti väkivaltaisiin mellakoihin. Zandspruitilaiset polttivat au­tonrenkaita viereisellä valtaväylällä niin, et­tä poliisi sulki tien ja ampui mielenosoittajia kumiluodeilla. Poliisihelikopterit seurasivat tilannetta ilmasta.

Purettujen hökkeleiden tilalle on määrä rakentaa hallituksen tuella halpoja, köyhille tarkoitettuja taloja. Sellaisia on noussut Ete­lä-Afrikkaan yli kaksi miljoonaa sitten vuoden 1994, sillä perustuslaki takaa kaikille eteläaf­rikkalaisille asunnon.

Kapkaupungin yliopiston arkkitehtuurin professorin Vanessa Watsonin mukaan Zand­spruitin kaltaisten alueiden purkaminen ei ole oikea ratkaisu. Sen sijaan afrikkalaisia kaupun­keja pitäisi suunnitella pitkäjänteisesti: Epä­virallisille alueille pitää rakentaa infrastruk­tuuria, kuten vessoja ja vesijohtoja. Sitten on kehittävä alueiden mikrotaloutta, kuten toreja ja katukauppaa. Ilman kunnollista infrastruk­tuuria slummien asukkaiden aloitteellisuus ei kanna pitkälle.

Etelä-Afrikan uuden kaupunkipolitiikan luonnoksen on määrä valmistua kesäkuussa. Professori Pietersen mukaan tämänhetkiseen versioon on kirjattu radikaali tavoite: aidatuis­ta asuinalueista luovutaan tulevaisuudessa ko­konaan.

Jo nyt Etelä-Afrikassa on saatu todisteita siitä, kuinka epävirallisten alueiden elinolojen kohentaminen ja järjestyksen luominen slum­meihin vähentävät rikollisuutta.

Esimerkiksi Khayelitshan townshipissä Kapkaupungissa on havaittu, että niinkin pieni asia kuin katuvalojen ja vartiotornien raken­taminen turvattomiksi koetuille reiteille vä­hentää väkivaltaa. Samalla vähenee sekä epä­virallisen että virallisen kaupungin asukkaiden turvattomuuden tunne.

 

Kirjoittaja on toimittaja ja tietokirjailija.