Skip to main content

Maailmaan syntyy lapsia enemmän kuin toivotaan

Maailmaan syntyy lapsia enemmän kuin toivotaan

Monen globaalin ongelman syynä pidetään väestönkasvua. Kuluva vuosisata ratkaisee, mahtuuko maapallolle yli kymmenen miljardia ihmistä.

Teksti Heta Muurinen

Maailman väestö kasvaa räjähdysmäisesti ja lakkaamatta.

→ tarua.

Väestö kasvaa nyt ja tulevaisuudessakin, siitä väestötieteilijät ovat yksimielisiä. Mutta kasvu on jo hidastunut, ja jossain vaiheessa se py­sähtyy.

YK ennustaa, että väestö on ylittänyt 10 miljardin rajapyykin vuonna 2100. Seuraavalla vuosisadalla väestönkasvu hiipuu, laskee YK:n väestöosastolla työskentelevä Patrick Gerland kollegoineen Science-lehden viimesyksyisessä artikkelissaan. Gerlandin mukaan väestönkas­vu loppuu kokonaan 30 prosentin todennäköi­syydellä.

Wolfgang Lutz ja hänen työtoverinsa Wie­nin väestöinstituutista puolestaan laskevat, että väestönkasvu loppuu vuoteen 2100 men­nessä 85 prosentin todennäköisyydellä.

Ennusteet siitä, miten paljon väestö kasvaa mihinkin vuoteen mennessä ja koska kasvu loppuu, vaihtelevat. Paljon riippuu siitä, mitä tekijöitä ennusteissa otetaan huomioon – ja mitä ylipäätään pystytään huomioimaan. Jos vuonna 1914 olisi ennustettu seuraavan sa­dan vuoden väestönkasvua, olisi ennustees­ta jäänyt pois monta kasvuun vaikuttanutta tekijää: maailmansodat, antibioottien ja hor­moniehkäisyn keksiminen sekä vaikkapa hiv/aids-epidemia.

Ennuste maailmanlaajuisen väestönkasvun loppumisesta perustuu väestökehitysmalliin, joka on toteutunut esimerkiksi eurooppalaisissa yhteiskunnissa suhteellisen samanlaisena eri aikoina.

Väestökehitysmallin ensimmäisessä vai­heessa yhteiskunta on köyhä ja kehittymätön. Lapsia syntyy paljon, mutta väestö ei kasva, koska ihmisiä myös kuolee paljon. Yhteiskun­nan kehittyessä ja esimerkiksi ravinnon ja hy­gienian parantuessa lapsikuolleisuus vähenee ja ihmiset elävät aiempaa pidempään, mikä saa väestön kasvamaan. Vähitellen myös syntyvyys alkaa vähetä, kun pelko lapsikuolemista väis­tyy ja perheiden lapsiluku pienenee. Näin kävi Euroopassa teollistumisen aikana. Lopulta sekä syntyvyys että kuolleisuus vähenevät, ja yhteis­kunta palaa tilanteeseen, jossa väestö ei kasva.

Teollistuneissa maissa ollaan väestökehitysmallin neljännessä vaiheessa, joka on alkuperäisen mallin viimeinen vaihe. Jotkut tutkijat ovat ehdottaneet malliin uutta viidettä vaihetta,sillä osassa maita, kuten Japanissa, väestön määrä vähenee.

Toisaalta Afrikan vähiten kehittyneet maat, kuten Mosambik, Tansania tai Tšad, ovat vie­lä tilanteessa, jossa kuolleisuus on vähentynyt paljon enemmän kuin syntyvyys. Näissäkin maissa väestönkasvu on hidastunut, mutta ei yhtä nopeasti kuin muissa yhteiskunnissa aiemmin. Tältä osin Afrikan köyhät maat eivät noudata väestökehitysmallin kaavaa.

Väestötieteilijät ovat olleet ymmällään siitä, miksi väestönkasvu ei ole Afrikassa hidastunut yhtä paljon kuin muualla. Syiksi on esitetty ta­lousongelmia, muista kulttuureista poikkeavia sukulaisuus- ja perherakenteita – sekä poliitti­sia syitä. Esimerkiksi Malawi koostuu monista etnisistä ryhmistä, joilla kullakin on omat po­liitikkonsa maan parlamentissa. Poliitikkojen ei kannata puuttua väestönkasvuun, koska iso etninen ryhmä takaa paljon ääniä seuraavissa vaaleissa.

 

Monet ympäristöongelmat johtuvat väestönkasvusta.

→ Osittain totta.

Thomas Malthusin (1766–1834) väestöteorian mukaan ihmisillä on taipumus lisääntyä eksponentiaalisesti, kun taas ruoantuotanto kasvaa lineaarisesti. Tämä johtaa lopulta nälänhätään ja väestön vähenemiseen. Malthu­sin ajoista lähtien väestönkasvua on pidet­ty ympäristön saastumisen ja yhteiskuntien kurjistumisen syynä. Näin ajattelevat myös uusmalthusilaiset, kuten saksalainen lääkäri, Nobel-palkittu Paul Ehrlich ja ympäristöfilo­sofi Pentti Linkola.

Tosiasiassa vain viidennes ihmiskunnasta käyttää nyt neljä viidennestä luonnonvarois­ta. Globaalit ympäristöongelmat johtuvat siis ennen kaikkea teollistuneiden maiden luon­nonvarojen liiasta kulutuksesta, eivät väestön­kasvusta.

Toisaalta suuri väkiluku tietysti kasvattaa ja kärjistää ympäristöongelmia. Kun ihmisiä on vähän, heidän toimillaan ei ole suurta merki­tystä ympäristön kannalta. Mutta kun heitä on paljon, kuten vaikkapa maailman kolmanneksi tiheimmin asutussa maassa Bangladeshissa, jo pienet arjen kulutusvalinnat vaikuttavat ym­päristöön.

Maapallolle ei voi esittää yksiselitteistä kan­tokykyä, koska mikä tahansa arvio maapallon kantokyvystä sisältää oletuksen siitä, kuinka paljon luonnonvaroja kulutetaan henkeä kohti. Jos kulutus on vähäistä, nopeakaan väestön­kasvu ei välttämättä kuormita ympäristöä.

Ympäristöjournalisti Alan Weisman laskee kirjassaan Maailma täynnä meitä, että maapallo tuskin kestää kymmentä miljardia ihmistä. Jo nyt näyttää siltä, että nykyinen yli seitsemän miljardin väestömäärä alkaa olla liikaa, varsin­kin nykyisellä luonnonvarojen kulutustahdilla.

Weismanin mukaan kuluva vuosisata rat­kaisee, kuinka paljon ihmisiä planeettamme kestää. Voi käydä niin, että väestömäärä vähe­nee nälänhätien, makean veden puutteen, eko­systeemien romahdusten, tautien tai resurssisotien takia, kuten Malthus ennusti. Toinen vaihtoehto on, että päätämme itse olla lisään­tymättä yhtä paljon kuin ennen.

 

Köyhyys johtuu liiasta väestönkasvusta.

→ tarua.

Absoluuttinen köyhyys, jossa ihmiset näkevät nälkää ja yrittävät sinnitellä hengissä, johtaa väestönkasvuun. Kun olemassaolo on hauras­ta, suuri lapsiluku voi varmistaa hengissä säi­lymisen.

Lapset tekevät töitä ja ovat vanhempiensa ainoa vanhuudenturva, jos näkyvissä ei ole pa­rempaa tulevaisuutta muilla keinoin. Kun lapsikuolleisuus on yleistä, lapsia syntyy paljon, jotta edes jotkut heistä jäisivät henkiin.

Tilanne on johtanut noidankehään Afri­kan vähiten kehittyneissä maissa: kun köyhän maan väestö kasvaa nopeasti, valtion on mah­dotonta tuottaa kaikille peruspalveluita, kuten terveydenhuoltoa ja koulutusta. Väestönkasvu voi siis toisaalta pitää ihmisten elinolot kurjina.

Joskus väitetään myös, että väestönkasvu johtuu siitä, että kehittyvissä maissa halutaan paljon lapsia. Käsitys on vanhentunut. 30–40 vuotta sitten köyhissä maissa haluttiin useita lapsia, koska lapsityövoima oli hyväksyttyä eikä koulutusta arvostettu yhtä paljon kuin nykyi­sin. Lapset olivat taloudellinen voimavara.

Nykyisin myös kehittyvissä maissa toivottu lapsiluku on pienempi kuin toteutunut. Tosin tässäkin suhteessa Afrikassa sekä toivottujen että syntyneiden lasten lukumäärät ovat vie­lä suurempia kuin muilla kehittyvillä alueilla.

 

Tyttöjen koulutus on paras lääke väestönkasvuun.

→ Osittain totta.

Koulutus ylipäätään ja erityisesti tyttöjen koulutus on keskeinen väline väestönkasvun hillitsemiseen, mutta se ei yksin riitä. Tarvi­taan myös perusterveyspalveluita ja etenkin lisääntymisterveyspalveluita.

Perusterveyspalveluilla voidaan estää lapsikuolleisuutta ja siten hillitä väestönkasvua. Lapsikuolleisuuden yleisyys on yksi väestön­kasvun tärkeimmistä syistä maissa, joissa lap­set ovat vanhempien sosiaaliturva.

Koulutus ehkäisee väestönkasvua kahdella tavalla. Kun tytöt käyvät koulua, heidän tule­vaisuudennäkymänsä laajenevat muuhunkin kuin äitiyteen. Lisäksi koulutus antaa naisil­le tietoa ja itsevarmuutta vaikuttaa perheen ratkaisuihin.

Toinen syy liittyy koulutuksen kalleuteen. Mitä tärkeämpänä koulutusta yhteiskunnas­sa pidetään, sitä useampi haluaa lapsiensa kouluttautuvan. Mutta koska monissa yhteis­kunnissa koulunkäyntiin liittyy paljon kuluja koulumaksuista koulupukuihin ja -kirjoihin, vanhempien on pakko rajoittaa lapsilukua.

 

Lähteet:Väestöliiton erikoistutkija Minna Säävälä, Turun yliopiston ympäristötieteen lehtori Timo Vuorisalo, Alan Weisman: Maailma täynnä meitä (Atena).