Skip to main content

Silmät sidottuina suurvallan johdossa

Teksti Veera Laine

Hiljattain suomeksi ilmestynyt Mihail Gorbatšovin muistelmateos on kielellisestä kan­keudestaan huolimatta valai­sevaa luettavaa. Kirjasta ku­vastuu kuinka vähäisen tiedon varassa neuvostopoliitikot aikanaan asioista päättivät.

Kun politbyroossa 1980-luvun alkuvuosina toimineen Gorbatšovin tehtäväksi annet­tiin pohtia hintojen korotuk­sia, hän pyysi kommunistisen puolueen pääsihteeriltä Juri Andropovilta käyttöönsä Neuvostoliiton budjettia. »Se ei ole teidän silmillenne», oli pääsihteeri vastannut naures­kellen.

Todenmukaista tietoa oli vaikea saada, sillä se luokitel­tiin kevyin perustein valtion­salaisuudeksi. Muistelmissa sivutaan useita tilanteita, joissa Neuvostoliiton poliittisen joh­don piti lähettää joku keskuu­destaan tiedonhakumatkalle ottamaan asioista selvää.

Vapaata lehdistöä ei ollut, joten ongelmat tulivat poliit­tisen johdon tietoon lähinnä silloin kun johtajat itse niin halusivat.

Mihail Gorbatšov: Näin sen muistan. Suom. Mirko Harjula. Minerva Kustannus 2015, 564 s.

Mihail Gorbatšov: Näin sen muistan. Suom. Mirko Harjula. Minerva Kustannus 2015, 564 s.

Toisaalta vallan keskitty­minen yhden johtajan varaan aiheuttaa sen, että tieto kul­keutuu johtajalle häntä ym­päröivien hierarkkisten virka­mieskerrostumien läpi. Silloin virkamiesten persoonat ja kes­kinäiset suhteet korostuvat.

Gorbatšov todisti tätä en­sin toimiessaan politbyroossa, jossa salailu ja juonittelu meni­vät varsinaisten asioiden edel­le. Noustuaan Neuvostoliiton johtoon Gorbatšov alkoi vaatia avoimuutta. Hän huomauttaa, että avoimuuspolitiikan merkityksen ymmärtäminen oli erityisen vaikeaa nimenomaan puoluejohdossa.

Johtajakeskeisyys ja julki­suudelta piilossa tapahtuva poliittinen kähmintä eivät ole vieraita asioita myöskään tä­män päivän Venäjällä. Putinin Venäjä ei ole neuvostodikta­tuuri, mutta 2000-luvun kes­kustelu »vallan vertikaalista» on muuttunut todellisuudeksi. Presidentin valtaa on vahvis­tettu, koska valtion toimivuu­den on ajateltu vaativan sitä.

Nyky-Venäjän keskeisin ero neuvostomenneisyyteen on järjestelmän ohella siinä, että media on saanut toimia pitkään suhteellisen vapaasti. Nyt riippumattomat tiedotusvälineet ovat kuitenkin ongelmissa. Kun sensuuri ja itsesensuuri alkavat rajoittaa vaikeista aiheista kirjoittamis­ta, oikeaa tietoa ei ole kenellä­kään. Silloin asioista päätetään hataralla pohjalla.

Newsweekin viime vuonna julkaistun artikkelin mukaan Vladimir Putin ei juuri itse seuraa uutisia tai lue lehtiä, vaan luottaa lähimpien avus­tajiensa valmistelemiin uutis­koosteisiin. Johtajaa ympäröivä virkamieskaarti suodattaa tiedon – ja taas katse on va­likoiva. Kun valta on yksissä käsissä, ne eivät ehdi tarttua joka asiaan, vaan lähipiiri mää­rittelee tärkeysjärjestyksen.

Gorbatšovin neuvoja ei ole viime aikoina Venäjällä juuri arvostettu. Mutta rajoittamalla riippumattoman median toi­mintaa Putin on astumassa ansaan, jonka seurauksena voi olla ongelmien mittakaavan hämärtävä tietotyhjiö.

 

Kirjoittaja toimii tutkijana Ulkopoliittisessa instituutissa.