Skip to main content

Šarian moderni tulkitsija

Šarian moderni tulkitsija

Profeetta Muhammed kehotti käännyttämään ihmisiä myös rauhanomaisesti, muistuttaa šaria-asiantuntija Abdullahi Ahmed An-Na’im.

Teksti Heta Muurinen

Isisin kaltaiset äärijärjestöt perustelevat puhdasoppisuutensa Koraanilla. Yhdysvaltalaisen Emory-yliopiston professori Abdullahi Ahmed An-Na’im myöntää, että Koraanista löytyy säkeitä, jotka mahdollistavat väkivaltaisen tulkinnan islamilaisesta laista eli šariasta.

»Perinteiset islamilaisen lain tulkinnat nousevat paikallisista käytännöistä ja primitiivisestä kulttuurisesta ymmärryksestä. Niiden mukaan on hyväksyttävää levittää islamia aggressiivisesti lietsomalla pyhää sotaa. Sotavangit saa tappaa, ja naisten, lasten ja vähemmistöjen oikeuksia voi polkea», hän sanoo.

An-Na’imin mukaan Koraanin aggressiiviset tekstit liittyvät aikaan, jolloin profeetta Muhammed joutui pakenemaan synnyinkaupungistaan Mekasta Medinaan pienen kannattajajoukkonsa kanssa vuonna 622. Vainon ajalta peräisin olevat kirjoitukset kannustavat muslimeja pitämään toisistaan huolta ja pysyttelemään erossa muista. Koraanissa profeetta ja hänen lähimmät seuraajansa antavat ohjeita islamin levittämisestä väkivaltaisin keinoin.

Kansainvälisesti tunnetun islam- ja ihmisoikeusasiantuntijan Abdullahi An-Na’imin mielestä pyhiä kirjoituksia on kuitenkin mahdollista tulkita myös toisin.

Ensimmäiset 300 vuotta islamin piirissä käytiin vilkasta keskustelua ja väiteltiin pyhien tekstien eri tulkinnoista. Profeetta Muhammed myös kannusti itsenäiseen ajatteluun.

An-Na’im nostaa nykyesimerkiksi itsenäisestä tulkinnasta malesialaisen Sisaret islamissa -järjestön, joka edistää naisten ihmisoikeuksia. Järjestön šaria-tulkinnan mukaan naisilla on samat oikeudet kuin miehillä.

Abdullahi An-Na’im on kotoisin Sudanista, josta hän joutui pakenemaan vuonna 1985 poliittisista syistä.

»Islamistit tappoivat opettajani Mahmoud Mohammed Tahan, mutta he eivät onnistuneet tappamaan hänen ajatuksiaan. Olen jatkanut opettajani työtä.»

An-Na’imin moderni ja liberaali šaria-tulkinta perustuu Tahan ajatuksiin. Tahan mukaan aggressiivista jihad-tulkintaa voidaan vastustaa profeetta Muhammedin aiemmilla opetuksilla Mekan ajoilta. Tuolloin profeetta kehotti käännyttämään ihmisiä viisaudella ja rauhanomaisilla neuvoilla sekä kiistelemään heidän kanssaan ystävällisellä tavalla.

Šaria-laki

Šaria eli islamilainen laki tarjoaa moraalista ja juridista ohjeistusta muslimeille kaikilla elämänalueilla avioliiton solmimisesta rikollisten rankaisemiseen.

Laajimmassa merkityksessään šarialla tarkoitetaan Koraanin eettisiä periaatteita ja hadithin eli profeetta Muhammedia koskevan perimätiedon eettistä ohjeistusta.

Šariaa ei kokonaisuudessaan noudateta missään valtiossa, mutta enemmistö muslimimaista on poiminut siitä yksittäisiä lakeja omaan lainsäädäntöönsä, tavallisimmin perheoikeuden piiristä. Iranissa, Saudi-Arabiassa ja Pakistanissa šariaa sovelletaan laajasti, mutta parlamentti säätää täydentäviä lakeja.

Taha uskoi, että juuri Mekan ajan tulkinnat ovat nykymaailmassa ajankohtaisia, koska ihmiskunta on tarpeeksi kehittynyt elämään niiden mukaan.

An-Na’im on samoilla linjoilla.

»Puolustan omaa uskontoani. En voi puolustaa orjuutta, naisten myymistä tai sotavankien tappamista. Sellaiset teot ovat vulgaareja, pelkurimaisia ja primitiivisiä.»

Islamissa ei ole yhtä, esimerkiksi katolisen kirkon paavin kaltaista auktoriteettia. Siksi šaria-laista ei myöskään ole olemassa yhtä oikeaa tulkintaa.

»Islamin usko ja sen harjoittaminen ovat yksilön oma asia. Muslimi ei voi olla vastuussa muiden muslimien näkemyksistä ja teoista», An-Na’im selittää.

Tästä seuraa, että kuka tahansa voi tulkita šariaa uudelleen. Jos jonkun tulkinta saa tarpeeksi kannatusta muilta muslimeilta, sen painoarvo kasvaa.

Yhdysvaltalaisen Pew-tutkimuslaitoksen viimevuotisen kyselyn mukaan vähintään kolme neljästä maailman muslimista ei pidä siviileihin kohdistuvaa väkivaltaa islamin nimissä juuri koskaan perusteltuna. Isis ei myöskään saa kannatusta muslimien enemmistöltä.

Toisaalta maailman muslimiväestön näkemykset esimerkiksi naisten oikeuksista eroavat keskimäärin An-Na’im liberaalista tulkinnasta. Valtaosa muslimeista oli Pew-tutkimuslaitoksen vuonna 2013 tekemän kyselyn mukaan sitä mieltä, että vaimon tulee totella miestään. Monissa muslimivaltaisissa maissa oltiin myös sitä mieltä, että vaimo ei voi erota miehestään ja että pojan kuuluu saada enemmän perintöä kuin tytön.

Saman tutkimuksen mukaan suurin osa muslimeista kannattaa šaria-lakia varsinkin perhettä koskevissa asioissa.

An-Na’im myöntää, ettei esimerkiksi naisten oikeuksien ajaminen osaksi nykyaikaisempaa šaria-lain tulkintaa ole helppoa.

»Miehet eivät halua antaa valtaansa pois, mutta on vain jaksettava taistella rauhanomaisesti ja sitkeästi muutoksen aikaansaamiseksi.»

Isiksen ikuisuuteen šaria-asiantuntija ei usko.

»Sen olemassaolo perustuu jatkuvalle sodalle ja rajojen laajentamiselle. Jossain vaiheessa se kukistetaan.»

Kansainvälisen yhteisön on An-Nai’imin mukaan saarrettava Isis ja tukahdutettava aseiden vienti sen hallitsemille alueille. Mutta sotilaallinen voitto ei riitä. Tärkeintä olisi, että Isis kukistettaisiin teologisesti murentamalla sen äärimmäisten näkemysten kannatus.

»Muuten tulee uusia Isiksiä.»

 

Kirjoittaja on vapaa toimittaja.