Skip to main content

Koulutus ei suojaa politiikan valheilta

Koulutus ei suojaa politiikan valheilta

Donald Trump valehtelee ennennäkemättömällä tavalla. Voisiko samanlainen ehdokas nousta valtionpäämieheksi Euroopassa?

Teksti Maria Annala

Trump suhtautuu todellisuuteen eri tavoin kuin kukaan toinen länsimainen valtionpäämies.

Totta.

Totuuden vääristely on politiikassa tavallista, mutta presidentti Donald Trumpin tapa olla piittaamatta totuudesta on omaa luokkaansa.

Trumpille on ominaista toistella totuuden vastaisia lausuntoja kerran toisensa jälkeen huolimatta siitä, onko tieto osoitettu julkisuudessa virheelliseksi.

Virheellisten käsitysten ja faktantarkastuksen vaikutusta politiikkaan tutkivan Jason Reiflerin mukaan on poikkeuksellista, että vaaleilla valittu kansallisen tason poliitikko on niin valmis sanomaan asioita, joiden todenperäisyyttä hän ei ole varmistanut.

”Kaikki poliitikot esittävät asioita itselleen edullisessa valossa, mutta Trumpin toiminta tuntuu erilaiselta”, Exeterin yliopistossa Britanniassa politiikan tutkimuksen professorina työskentelevä Reifler muotoilee.

Yhdysvaltain politiikassa on tavallista kärjistää asioita niin voimakkaasti, ettei lopputuloksella ole enää kovin paljon tekemistä totuuden kanssa. Reifler toteaa, että esimerkiksi television vaalimainosten väitteet ovat hänen synnyinmaassaan Yhdysvalloissa kärjistyneempiä kuin missään muualla maailmassa.

Trumpin lausunnoissa ei kuitenkaan ole useinkaan edes totuuden siementä.

Trump on poikkeuksellinen myös sikäli, että tavallisesti kiinni jäämisen pelko vaikuttaa poliitikkojen toimintaan. Tämä näkyi selvästi Reiflerin ja hänen tutkijakollegansa Brendan Nyhanin kenttäkokeessa, jossa he tutkivat journalistisen faktantarkastuksen vaikutusta osavaltiotason poliitikoihin.

Nyhan ja Reifler lähettivät osalle tutkimuskohteistaan kirjeen, jossa kertoivat faktantarkistajien tarkkailevan heidän puheitaan. Tutkijat myös varoittivat, että valheista kiinni jääminen voisi vaarantaa näiden uudelleenvalinnan. Kirjeen saaneet pitäytyivät totuudessa selvästi huolellisemmin kuin verrokkiryhmä, joka ei ollut saanut kirjettä.

Trump vaikuttaa toimivan päinvastoin. Kun toimittajat osoittavat jonkin hänen lausunnoistaan olevan totuudenvastainen, hän jatkaa sinnikkäästi saman väitteen toistamista.

”Yksi selitys on, että hän ei piittaa faktantarkistajista ja sanoo mitä huvittaa heistä riippumatta. Toinen vaihtoehto on, että hän toistaa väitettä nimenomaan siksi, että on joutunut faktantarkistajien hampaisiin eikä halua myöntää virhettään”, Reifler selittää.

Reifler huomauttaa myös, ettemme tiedä, miten Trump kommunikoisi, jos faktantarkistajia ei olisi.

”Kenties tämä on hillitympi versio hänestä.”

Reifler ei halua kutsua Trumpin totuudenvastaisia lausuntoja valheiksi, sillä valehtelu-sanaan sisältyy oletus tahallisuudesta. Hänen mielestään emme voi tietää, sanooko Yhdysvaltojen tuore presidentti totuudenvastaisia asioita tahallaan vai uskooko hän itse omiin lausuntoihinsa.

”En ole varma, kumpi on pahempi: se, että poliittiset toimijat uskovat itse levittämiinsä virheellisiin tietoihin vai se, että he käyttävät valheita kyynisesti hyväkseen.”

Trump pääsee valehtelusta kuin koira veräjästä.

Totta & tarua

Reiflerin mielestä on selvää, että Trumpille on koitunut totuudenvastaisten lausuntojen toistelemisesta seurauksia.

”Hänellä oli virkakautensa alussa kaikkien aikojen surkeimmat kannatusluvut. Sen jälkeen hänen kannatuksensa on laskenut nopeammin kuin kenenkään edeltäjän.”

Yleensä uudella presidentillä on kuherruskuukautensa, ja hänen suosionsa alkaa laskea vasta virkakauden edetessä.

Dartmouthin yliopiston tutkija D. J. Flynn kertoo kuulleensa Trumpin kannattajien harmittelevan sitä, että presidentti ei pysy totuudessa.

”Kaksipuoluejärjestelmä kuitenkin pakottaa ihmisen katsomaan oman puolueensa ehdokkaan vikoja sormien läpi, koska muutakaan vaihtoehtoa ei ole.”

Puolueidentiteettejä tutkiva Alexander Theodoridis Kalifornian yliopistosta muistuttaa, että puoluepoliittinen kahtiajakautuminen on Yhdysvalloissa voimakkaampaa kuin missään muualla maailmassa ja juuri nyt jyrkempää kuin koskaan.

Republikaanien puoluepoliittinen identiteetti on hänen mukaansa vielä vahvempi kuin demokraattien.

Poliitikkojen valheita uskovat kouluttamattomat ihmiset.

Tarua

Ihmiset uskovat poliittisesti latautuneita valheita harvoin siksi, etteivät olisi kuulleet totuutta. Michiganin ja Stony Brookin yliopistojen tutkimuksissa on jopa osoitettu, että kun totuudenvastaiseen väitteeseen uskovalle ihmiselle kertoo totuuden, hän saattaa päätyä uskomaan virheelliseen tietoon jopa aiempaa voimakkaammin.

Erityisen herkästi näin käy politiikkaa aktiivisesti seuraaville ihmisille.

Flynn selittää ilmiötä ihmisen voimakkaalla tarpeella pitää kiinni omista arvoistaan ja ideologiastaan. Kun vastaanottaja kuulee totuuden, joka sotii hänelle tärkeitä arvoja vastaan, hän ei käytä älynlahjojaan uuden tiedon sisäistämiseen vaan sen kyseenalaistamiseen.

Usein ensisijaisena tarpeena ei ole varmistaa maailmankuvan totuudenmukaisuutta, vaan lievittää ikävää oloa, jonka epämieluisan totuuden kuuleminen aiheuttaa.

”Mitä koulutetumpi ihminen on, sitä tehokkaammin hän osaa väittää vastaan. Paljon politiikkaa seuraava tuntee argumentit ja osaa taustoittaa”, Flynn sanoo.

Ikävien tosiasioiden sivuuttaminen on helppoa Yhdysvaltojen puoluepoliittisesti jakautuneen mediakentän ansiosta. Republikaaneille uskollinen äänestäjä voi sulkea korvansa tiedotusvälineiden faktantarkistukselta toteamalla, ettei luota liberaaliin mediaan.

Reifler uskoo, että luottamus virheelliseen tietoon voimistuu myös silloin, kun epämieluisan tiedon kuullut ihminen käy mielessään läpi syitä, joiden vuoksi hänen arvomaailmansa on sellainen kuin se on.

On sosiaalisen median syytä, että äänestäjät uskovat valheellisia tietoja.

Totta & tarua

Monet sosiaalisen median palvelut kohdentavat käyttäjälle juuri sellaista sisältöä, josta uskovat tämän pitävän. Tämä vaikuttaa osaltaan siihen, että ihmiset saavat paljon enemmän omia poliittisia näkemyksiään tukevaa kuin niitä kyseenalaistavaa tietoa, Theodoridis toteaa. Tutkija sanoo olevansa huolissaan poliittisen kahtiajaon jyrkkenemisestä.

Vähintään yhtä suuri ongelma hänen mielestään on kuitenkin perinteinen media, joka on Yhdysvalloissa voimakkaasti puoluepolitisoitunutta.

Tutkimustieto kuitenkin osoittaa, että ihmiset puhuvat erimielisten kanssa enemmän kuin yleensä uskotaan.

”Ihmisillä on ystäviä yli puoluerajojen. Uskon, että amerikkalaiset saavat näkemyksiään kyseenalaistavaa tietoa todennäköisemmin sosiaalisesta mediasta kuin uutisista”, Flynn sanoo.

 

Trumpin lailla valehteleva ehdokas ei voisi nousta valtaan Euroopassa.

Totta & tarua

Yhdysvaltojen kaksipuoluejärjestelmä helpottaa Trumpin kaltaisen ehdokkaan pääsyä valtionpäämieheksi. Theodoridisin mukaan Trumpin vaalivoitto on osoitus puoluepoliittisten jakolinjojen äärimmäisyydestä.

Heitäkin on syytetty valehtelusta

  • Barack Obama lupasi, että amerikkalaiset saisivat halutessaan pitää vanhan sairausvakuutuksensa, kun hänen terveydenhuoltouudistuksensa astuisi voimaan. Näin ei käynyt.
  • George W. Bush oikeutti Irakin sodan väittämällä, että maalla oli hallussaan joukkotuhoaseita. Niitä ei löytynyt.
  • Richard Nixon vakuutti, ettei ollut roisto. Hän oli kuitenkin palkannut esikuntineen viisi murtomiestä tunkeutumaan demokraattipuolueen päämajaan ja joutui eroamaan Watergate-skandaalin vuoksi.
  • John F. Kennedy väitti, ettei suunnitellut sotilaallista väliintuloa Kuubassa, vaikka valmisteli hyökkäystä Kuubaan.
  • Franklin Roosevelt sanoi, ettei lähettäisi äänestäjiensä poikia ulkomaille sotimaan. Hän aikoi jo tuolloin osallistua toiseen maailmansotaan.

”Kahtiajako on niin voimakas, että puoluepoliittisuus hukuttaa kaiken muun alleen.”

Theodoridisin mukaan kuka tahansa voi päästä Yhdysvaltojen presidentiksi, mikäli onnistuu saamaan suuren puolueen ehdokkuuden. Puolueuskolliset amerikkalaiset äänestävät oman puolueensa ehdokasta, vaikka vihaisivat tätä, sillä vastapuolen voitto on heille täysin kestämätön ajatus.

Yhdysvaltojen vaalijärjestelmän erityispiirre on myös se, ettei ehdokkaan tarvitse saada valtakunnallista äänienemmistöä tullakseen valituksi maan johtoon.

Reiflerin mielestä nämä seikat ovat kuitenkin vain pieni osa isoa kokonaisuutta.

”Mikään ei viittaa siihen, etteikö vastaava olisi mahdollista muissa maissa”, hän sanoo.

Esimerkiksi brexitin puolesta käydyssä vaalikampanjassa ja Trumpin kampanjassa oli selviä yhteyksiä. Kummassakin puhuttiin muun muassa maahanmuuton hillitsemisestä ja isänmaan edun asettamisesta etusijalle.

Britanniassa esitettiin EU-kansanäänestyksen alla lisäksi paljon väitteitä, joiden todellisuuspohja oli heikko.

”Kuuluisin näistä oli, että 350 miljoonaa puntaa viikossa voitaisiin antaa kansallisen turvallisuuden virastolle EU:n sijaan. Luku oli liioiteltu. Lisäksi ei ollut päätetty, että rahat sijoitetaan turvallisuuteen, jos Britannia eroaa EU:sta.”

”Liberaalien mielestä sekä Trumpin että brexitin puolesta käydyt kampanjat olivat täynnä valheellisia lausuntoja, jotka vastapuolen mielestä olivat totuuksia.”

Samoilla teemoilla kampanjoi Ranskan presidentinvaaleissa Marine Le Pen, joka on voittanut maahanmuuttoa koskevilla lausunnoillaan ranskalaisten faktantarkistajatoimittajien vuosittain jakaman satiirisen ”Vuoden poliittinen valehtelija” -palkinnon.

 

Kirjoittaja on Yhdysvalloissa asuva vapaa toimittaja.