Skip to main content

Digitaaliset köyhäintalot

Teksti Henrik Rydenfelt

Asunnottomien ja vähävaraisten sosiaaliturvan sekä lastensuojelun automatisointi datapohjaisilla järjestelmillä on vähentänyt yhdenvertai­suutta, väittää politiikan tutkija Virginia Eubanks kirjassaan Automating Inequality. Yhdysval­talaisten hyvinvointipalvelujen siirtyminen tietojärjestelmiin on alistanut vähävaraiset uusille riskeille ja toistanut aiempien järjestelmien ongel­mia, kuten etniseen taustaan perustuvaa profilointia.

Eubanks esittelee ja dokumentoi järjestelmien tuottamia ihmiskohtaloita hannukarpomaiseen tapaan. Yksittäisistä tapauksista hän kuitenkin siirtyy yleiseen melkoisella vauhdilla. Dataa keräämällä ja käyttämällä on jopa tietoisesti pyritty heikossa asemassa olevien tarkkailuun, rankaisemiseen ja tukien perusteettomaan eväämiseen, hän arvioi.

Eubanksin käsittelemät tapaukset ja tarinat ovat kafkamaisuudessaan vaikut­tavia ja sujuvasti kuvattuja. Sen sijaan kirjoittaja ei suoraan todista, missä määrin kehitys on johtunut juuri digitalisaa­tiosta. Uudet toimintamallit ovat tuottaneet uusia han­kaluuksia, mutta perusta­vat ongelmat Yhdysvaltain tulonjaossa ja vähävaraisiin kohdistuvissa asenteissa olivat olemassa jo ennen digitalisaatiota.

Virginia Eubanks: Automating Inequality. How High-Tech Tools Profile, Police and Punish the Poor. St. Martin’s Press 2018, 273 s.

Virginia Eubanks: Automating Inequality. How High-Tech Tools Profile, Police and Punish the Poor. St. Martin’s Press 2018, 273 s.

Uskottavalta kuitenkin vaikuttaa Eubanksin ajatus siitä, että teknologia on siir­tänyt keskustelun näkökul­maa hyvinvointipalveluiden tarkoituksesta ja sisällöstä voimavarojen mahdollisim­man tehokkaaseen kohden­tamiseen. Kun »köyhäintalot» muuttuvat tietokannoiksi, huono-osaiset eivät myöskään enää kohtaa toisiaan arkisessa elämässä eivätkä näin kykene verkostoitumaan tai muodos­tamaan poliittisia liikkeitä.

Ratkaisuksi Eubanks ehdot­taa, että köyhyyden syistä ja seurauksista puhuttaessa tulisi lakata keskittymästä dataan. Sen sijaan meidän tulisi kertoa köyhyydestä parempia tari­noita.

Resepti ei sinänsä ole uusi: Eubanksin kirjan luvut noudattavat monella tavoin perinteistä journalistista kaavaa, jossa köyhälle anne­taan mahdollisuus kertoa oma tarinansa sekä kokemuksistaan järjestelmän rattaissa.

Jokseenkin raikkaam­min Eubanks arvostelee yhdysvaltalaisen oikeiston ja vasemmiston tyypillisiä tapoja käsitellä köyhyyttä. Siinä missä oikeisto usein esittää köyhät loisina, vasemmisto sortuu vastakkaiseen, pater­nalistiseen puhetapaan, jossa köyhä ei kykene vaikutta­maan omaan tilanteeseensa. Köyhistä ihmisistä puhutaan toimenpiteiden kohteina, ei todellisina toimijoina.

Suomalainen keskustelu ei ole yhtä polarisoitunutta, mutta puhe huono-osaisista toisintaa ajatusta heikosta ase­masta kuin ennalta saneltuna kohtalona. Tulee kysyä, millä tavoin vähävarainen ihminen voisi ottaa kohtalonsa omiin käsiinsä ja mitä tukea yhteis­kunta voisi siihen tarjota.

Kirjoittaja työskentelee tutkijatohtorina Oulun yliopistossa.