Diplomaatit jalkatöissä

Mielenterveysongelmat, alkoholi, huumeiden ja päihteiden vää­rinkäyttö sekä talousvaikeudet seuraavat suomalaisia ulko­maille. Niiden jälkiä siivotaan Suomen suurlähetystöissäkin, joissa autetaan vaikeuksiin joutuneita kansalaisia.

Konsuli Raimo Pahkasalo Suomen Bang­kokin-suurlähetystöstä arvioi kokemustensa perusteella, että moniongelmaisten määrä on kasvussa.

»Erityisen huolissani olen nuorten mielen­terveysongelmista. Kuvitellaan, että matkus­tamalla toiseen maahan, esimerkiksi Thai­maahan, ongelmat jäävät koti-Suomeen. Näin ei kuitenkaan käy, vaan ongelmat seuraavat perässä ja helposti eskaloituvat.»

Hädässä olevien avustus- ja muiden konsu­litapausten määrä Thaimaan lähetystössä pysyi viime vuonna edellisvuoden tasolla, mutta Pah­kasalon mukaan tapauksista on tullut aiempaa monimutkaisempia ja pidempiä, mikä taas vie edustuston resursseja ja aikaa. Ongelmia on eni­ten 30–40-vuotiailla tai sitä nuoremmilla.

Pahkasalo kertoo, että huumeiden saanti on Thaimaassa helppoa, mikä näkyy myös edustuston työssä. »Thaimaahan on helppo tulla, ja monet kuvittelevat, että täällä voi tehdä mitä vaan. Saattaa myös olla, ettei taus­tajoukkoja Suomessa ole tai välit ovat katken­neet.»

Bangkokin-suurlähetystöllä on noin pari­sataa avustustapausta vuodessa. Niistä noin 50 on kuolemia ja toiset 50 sairastapauksia. Ennen suomalaisten auttaminen Thaimaassa painottui talveen, mutta Thaimaan-suurlähet­tiläs Satu Suikkari-Klevenin mukaan erilaisia tapauksia on nykyään päivittäin läpi vuoden ja ympäri Thaimaata.

Vaikka konsulitiimit hoitavat suomalaisia koskevat avustustapaukset, ne näkyvät myös suurlähettiläiden työtehtävissä – ainakin Bangkokissa, jossa tapauksia on paljon. Suo­malaisten vaikeudet tai hätä koskettavat suur­lähettiläitä ja koko edustustoa, Suikkari-Kleven sanoo. Hän kertoo uransa vaikeimmiksi tilan­teiksi Thaimaan tsunamipäivystyksen vuoden­vaihteessa 2004–2005, New Yorkin terrori-is­kut vuonna 2001 sekä Utøyan joukkomurhan vuonna 2011.

Bangkokin lisäksi Suomen kansalaisia aute­taan eniten Tallinnassa ja Madridissa. Jokai­sessa maassa avustustapaukset ja muut konsu­liasiat ovat kuitenkin omanlaisiaan, ja suurlä­hetystöjen arki riippuu Suomen ja kohdemaan välisestä suhteesta.

Lontoon isossa edustustossa suurin osa konsulipalvelujen asiakkaista on Britanniassa asuvia Suomen kansalaisia, jotka hoitavat paperiasiansa viranomaisten kanssa lähetys­tön avulla. Konsuli Riitta Kukkonen vastaa puhelimeen kesken kiireen.

»Maanantaiaamut ovat aina kiireisiä, kun ihmiset ovat miettineet asiansa viikonlop­puna.» Kukkonen kertoo, että suurin osa hänen työstään on neuvontaa. Lontoossa näkyy nyt myös brexit.

»Kansanäänestyksen jälkeen paljon huoles­tuneita Suomen kansalaisia otti yhteyttä mei­hin. Nyt on ollut hiljaisempaa, mutta syksystä viimeistään alkaa tulla enemmän kysymyksiä. Täällä on paljon Suomen kansalaisia, joilla ei ole enää passia tai jotka ovat huolestuneita siitä, saavatko asua maassa.»

Lontoota Kukkonen pitää työläänä työpaik­kana, sillä miljoonakaupungin poliisit ja muut viranomaiset, kuten kuolemansyyntutkijat, ovat ylityöllistettyjä. Kukkosella on yhä pöy­dällään kuolemansyyhyn liittyvä tapaus, joka on kestänyt kaksi vuotta.

Hidasteista huolimatta Kukkonen sanoo pitävänsä työstään, kuten kaikki muutkin haastatellut.

Lähetystöväen puheissa toistuu »työn moni­puolisuus» ja »päivien erilaisuus». Varsinkin suurlähettiläiden arki on pääsääntöisesti kui­tenkin muuta kuin maanmiesten ongelmien selvittelyä. Yhä useammin se on viennin edis­tämistä siitäkin huolimatta, että edustustojen yhteydessä toimii kymmenissä maissa viennin edistämiseen keskittynyt Business Finland. Sii­hen sulautettiin tämän vuoden alussa valtion vienninedistämisyhtiö Finpro sekä työ- ja elin­keinoministeriön alainen virasto Tekes.

»70 prosenttia työstäni on viennin edis­tämistä. Matkustan paljon, olen viikoittain suomalaisyritysten mukana ja avaan niille ovia täällä Santiago de Chilessä ja maakun­nissa», sanoo Suomen Chilen-suurlähettiläs Mika-Markus Leinonen.

Leinonen palasi reilut kolme vuotta sitten Chilen-lähetystöön. Edellisestä komennuk­sesta ehti vierähtää 25 vuotta. Aloittaessaan suurlähettiläänä hän siirsi edustuston paino­pisteen kulttuurista talouteen. Leinonen ker­too, että Chilessä yritykset tarvitsevat lähetys­töltä vetoapua ovien avaamiseen ministeriöi­hin ja mahdollisten yhteistyökumppaneiden luokse.

Haastattelun aikaan hän valmisteli joen­suulaisten koulutusalan ammattilaisten mat­kaa Chileen. »Viime viikolla olin puhumassa sosiaaliasioiden ministeriön alivaltiosihtee­rille, jotta nämä kymmenen suomalaista pää­sevät ensi viikolla itse ministerin puheille», Leinonen kuvailee työtään.

Maan politiikan analyyseja edustusto ei tee pelkästään ulkoministeriölle vaan myös yrityk­sille ja elinkeinoelämälle.

Leinosen mukaan diplomaatin työ on kii­reisempää ja käytännönläheisempää kuin 1990-luvulla. Diplomaatin suhde tavallisiin chileläisiin on muuttunut sosiaalisen median ja erilaisten puhetilaisuuksien ansiosta aiem­paa tiiviimmäksi.

Leinonen kertoo pitäneensä esimerkiksi puheen suomalaisen kiusaamisen vastaisen Kiva koulu -hankkeen avaustilaisuudessa Los Andesin yliopistossa. »Yleisössä oli varmaan 500 ihmistä, jotka kuuntelivat ja kysyivät paljon. Koin sillä hetkellä olevani palveluammatissa.»

Työn tempon nopeutumisen on pannut mer­kille myös Suomen Viron-suurlähettiläs Kirsti Narinen. Hän kuitenkin korostaa, että diplo­maatin työn perusajatus on pysynyt ennallaan. Tärkeintä on tiedonhankinta ja korkean tason verkostojen luominen.

»Tämä on edelleen jalkatyötä», Narinen toteaa.

Lähettiläs pyrkii edistämään Suomi-kuvaa esimerkiksi antamalla mahdollisimman usein haastatteluita virolaismedialle ja käymällä eri­laisissa tilaisuuksissa. Läsnäolo osoittaa Nari­sen mukaan sen, että tilaisuudet ovat Suomelle tärkeitä. Haastattelua ennen hän käväisi Tal­linn Music Week -tapahtuman avajaisissa. Suurlähettiläistä paikalla oli hänen lisäkseen vain Ruotsin lähettiläs.

Viron mediassa Suomea käsiteltiin vielä joitakin vuosia sitten negatiivisessa valossa, mutta median asenteet puolin ja toisin ovat selkeästi muuttuneet. »Suomi pitää Viroa aiempaa tasavertaisempana kumppanina», Narinen jatkaa.

Viime vuonna suomalaiset tekivät Viroon 2,7 miljoonaa matkaa. Hädänalaisia suomalai­sia edustusto avusti viime vuonna reilut pari sataa kertaa.

Narisen mukaan turistien meno Tallinnassa on kuitenkin siistiytynyt vuosien kuluessa. »Se on myytti, että suomalaisjuopot työllistäisivät meitä. Esimerkiksi alkuvuodesta Tallinnaan kokoontuneet 3 500 kiekkofania ja 8 700 abia eivät tuoneet meille yhtään konsulitapausta»,Narinen kehuu.

Kaikkiaan ministeriön ja edustustojen antaman avun tarve maailmalla on kasvanut ennätyssuureksi. Viime vuonna konsulitapausten määrä nousi 85 000:een. Suurin osa oli neuvontatehtäviä, mutta vaativien tapausten määrä on lisääntynyt. Viime vuonna suuritöisin tehtävä oli Kabulissa siepatun suomalaisnaisen vapauttaminen.

Ulkoministeriö perustettiin kesäkuussa 1918. Diplomaatit olivat miehiä, joista osa haaveili vielä univormun kaltaisista virkapuvuista, joilla »Suomi voisi osoittaa kuuluvansa sivis­tysvaltioiden joukkoon». Vasta vuonna 1950 diplomaattiuralle kelpuutettiin nainen.

Nyt kansainvälisten asioiden valmennus­kurssin (Kavakun) aloittaneista kaksi kolmas­osaa on naisia, ja suomalaisen diplomatian perinteisistä avainpaikoista Washingtonissa, Berliinissä ja viimeisimpänä Tukholmassa on suurlähettiläänä nainen. Moskovassa on vielä mieslähettiläs.

Ministeriö ja edustustot ovat myös olleet hierarkkisia paikkoja. Tämäkin näyttää muut­tuneen, ainakin jos verrataan Suomen lähetys­töjä muiden maiden edustustoihin.

Nuoria diplomaatinalkuja mietityttää myös uran, perheen ja puolison työn yhteensovitta­minen.

»Asiat eivät tapahdu nopeasti, eikä usein ole mahdollista pyrkiä tietoisesti jotakin tiettyä tehtävää kohden, sillä monesti sattuma puut­tuu peliin», arvelee yksi vastaajista.

Lähteenä on käytetty lisäksi Jussi Pekkarisen kirjaa Ei pelkkää glamouria – UM sata vuotta (Edita 2018).