Skip to main content

Naiset rauhanrakentamisen sivuraiteilla

Teksti Ulla Anttila

Tutkimus voi saattaa uuteen valoon sel­viöinä pitämiämme asioita. Näin käy Laura Shepher­din rauhanrakentamistyötä käsittelevän tutkimuksen kohdalla. Shepherd työskente­lee kansainvälisten suhteiden apulaisprofessorina Sydneyn UNSW-yliopistossa Australi­assa. Kirja perustuu tutkijan monivuotiseen tutkimukseen naisten asemasta YK:n rauhan­rakentamisessa.

Laura Shepherd: Gender, UN Peacebuiding, and the Politics of Space: Locating Legitimacy. Oxford University Press 2017, 264 s.

Laura Shepherd: Gender, UN Peacebuiding, and the Politics of Space: Locating Legitimacy. Oxford University Press 2017, 264 s.

Shepherd havaitsee, ettei­vät lukuisat keskeiset, rau­hanrakentamiseen liittyvät YK-asiakirjat ota huomioon sukupuoleen liittyviä kysy­myksiä tai naisten asemaa. Hän on käynyt kirjaansa varten läpi suuren määrän YK:n asiakirjoja ja tarkastellut rauhanrakentamiskomission työtä Burundissa, Keski-Afri­kan tasavallassa, Guineassa, Guinea-Bissaussa, Liberiassa ja Sierra Leonessa sekä haas­tatellut maailmanjärjestön työntekijöitä.

Kirjassa esitellyistä tutki­mustuloksista voidaan pää­tellä, että YK:n turvallisuusneu­voston päätöslauselma »Nai­set, rauha ja turvallisuus» (1325) vuodelta 2000 ei ole edistänyt naisten asemaa niin kuin monet toivoivat. Tutkimuk­sessa tarkastellut, sukupuo­leen ja rauhanrakentamiseen keskittyvät asiakirjat sysäävät naiset paikallisiksi toimijoiksi ja kansalaisjärjestöihin, kauas merkittävästä poliittisesta tai muusta vaikutusvallasta. Kan­salaisjärjestöt edustavat YK:n asiakirjoissa paikallista ääntä. YK:n yritykset voimaannut­taa naisia keskittyvät lähinnä näiden henkilökohtaiseen talouteen ja saattavat jopa marginalisoida heitä saamasta vaikutusvaltaa rauhanproses­sin kannalta merkittävämmissä poliittisissa kysymyksissä.

Nämä johtopäätökset ovat häkellyttäviä, koska mainittu päätöslauselma on esimer­kiksi Suomessa tulkittu YK:n tahdoksi vahvistaa naisten asemaa rauhanprosesseissa. Hyvät pyrkimykset nais­ten aseman parantamiseksi rauhanprosesseissa eivät etene loppuun asti.

Shepherdin kirja herättää monia miksi-kysymyksiä. Rauhanneuvotteluja viedään eteenpäin aikapaineen alla. On ymmärrettävää, että naisten asemaa paikallisina toimijoina on korostettu siksi, ettei ole haluttu ajautua ristiriitaan nii­den maiden kanssa, joissa nais­ten oikeuksien puolustaminen on ollut hankalaa. Tämä ilmiö ei kuitenkaan kokonaisuudes­saan selitä, miksi poliittista valtaa ja sukupuolta ei ole YK:n rauhanrakentamisessa haluttu tai uskallettu käsitellä juuri lainkaan.

Tiukoista johtopäätöksis­tään huolimatta Shepherdilla on myötätuntoa rauhanra­kentamisen parissa työsken­televien YK-asiantuntijoiden vilpitöntä hyvää tahtoa koh­taan. Valitettavasti kirjoittaja ei tarjoa ehdotusta nykyisen »maskuliinistuneen» kansain­välisen järjestelmän muutta­miseksi. Shepherdin tutkimus voi kuitenkin selkeydessään edistää pohdintaa siitä, miten naisia saataisiin merkittäviin tehtäviin rauhanneuvotteluissa ja demokraattisten instituu­tioiden rakentamisessa.

Kirjoittaja on entinen eduskunnan ulko­asiainvaliokunnan jäsen ja sotatieteiden tohtori, joka tekee parhaillaan tutkimusta rauhanturvaajien kotiutumisesta.