Harmaista standardeista tuli geopoliittisen pelin välineitä
Harmaista standardeista tuli geopoliittisen pelin välineitä
Vuonna 1902 Preussin prinssi Henrik törmäsi ongelmaan. Yhdysvalloissa vieraillut prinssi halusi paluumatkalla Eurooppaan lähettää kiitosviestin presidentti Theodore Rooseveltille. Laivan radiolaitteisto oli kuitenkin eri mallia kuin Yhdysvaltojen rannikolla käytetyt laitteet, eikä viesti siirtynyt yhdestä järjestelmästä toiseen.
Seuraavana vuonna Saksan hallitus kutsui Berliiniin koolle alustavan kansainvälisen radiokokouksen, jossa puitaisiin yhtenäisiä sääntöjä ja standardeja radioviestintään.
Nykyisin radioliikenteen standardeista vastaa pääosin Sveitsin Genevessä toimiva kansainvälinen televiestintäunioni ITU. Vuonna 1865 perustettu ITU on vanhin YK:n alainen valtioiden välinen järjestö.
Jo yli 150 vuoden ajan maat ympäri maailman ovat hyötyneet yhteisistä teknisistä standardeista. Tekniset standardit ovat läsnä jokaisessa teollisuustuotteessa. Ne varmistavat laatua ja turvallisuutta ja mahdollistavat tuotteiden yhteensopivuuden valmistusmaasta ja valmistajasta riippumatta.
Globalisaatio on paljolti standardien ansiota.
Globalisaatio on paljolti standardien ansiota, merikuljetuskonttien mitoista yhteensopiviin langattomiin verkkoihin. Standardit luovat markkinoita. Yksi tuote kelpaa kaikkialla, missä standardit ovat yhteneväiset.
Merkitykseensä nähden tekninen standardointi jää helposti näkymättömäksi, sillä se on perinteisesti mielletty epäpoliittiseksi työksi. Kansainvälinen yhteistyö on toiminut, ja se on jätetty pitkälti riippumattomien järjestöjen ja yksityisten yritysten käsiin. Standardoinnin on ajateltu tavoittelevan vain parasta teknistä ratkaisua prinssi Henrikinkin ongelmaan.
Tämä käsitys on muuttumassa.
Taloudessa ja teknologiassa aimo harppauksin edistynyt Kiina on viime aikoina ottanut yhä suurempaa roolia kansainvälisessä standardoinnissa ja tuonut mukaan uudenlaisen geopoliittisen elementin.
»Standardeihin liittyy valtaa, joka on usein hienovaraista mutta merkittävää», sanoo Ruotsin ulkopoliittisen instituutin tutkija Tim Rühlig, jonka raportti teknisen standardoinnin politisoitumisesta julkaistiin maaliskuussa.
Tietyn teknisen standardin valintaan kytkeytyvät poliittiset ja taloudelliset kustannukset eivät välttämättä ole näkyvissä, kun standardista päätetään. Kuitenkin standardit voivat lukita kokonaisia toimialoja tiettyihin teknologioihin ja niiden toimittajiin vuosikymmeniksi, Rühlig sanoo.
»Kiina on pannut tämän merkille ensimmäisenä, ja viime aikoina Yhdysvallat on herännyt tähän. EU:n olisi syytä herätä myös.»
Geopolitiikka vaikuttaa jo seuraavan sukupolven mobiiliverkkojen 5g-standardin laatimisessa. Standardin vaatimukset on määrittänyt ITU, mutta sen teknisestä toteutuksesta päätetään pääosin kaupallisin perustein. Siitä vastaa kansainvälisten standardointijärjestöjen konsortio nimeltä 3GPP (3rd Generation Partnership Program), johon osallistuu laitevalmistajia ja verkko- operaattoreita, tutkijoita ja viranomaisia.
Kovinta vääntöä käydään niin sanotuista essentiaalipatenteista. Niillä tarkoitetaan patentoitua teknologiaa, jota ilman standardin mukaista laitetta ei voi rakentaa.
Yrityksille on kannattavaa ujuttaa patentoimaansa teknologiaa mukaan standardiin. Esimerkiksi Nokian vuoden 2017 tuloksesta seitsemän prosenttia tuli Wall Street Journalin mukaan essentiaalipatenteista.
Markkinajohtajan asemaan noussut kiinalainen Huawei johtaa parhaillaan kilpailua 5g-standardin essentiaalipatenteista. Yhdysvallat epäilee Huaweita turvallisuusriskiksi ja on nimittänyt yhtiön »ulkomaiseksi vastustajaksi», mikä rajoittaa yhdysvaltalaisyhtiöiden ja Huawein välistä kaupankäyntiä ja yhteistyötä myös 3GPP:ssä.
Kiistasta huolimatta työ 3GPP:ssä on sujunut hyvin, kertoo liikenne- ja viestintävirasto Traficomin kehityspäällikkö Klaus Nieminen.
»Sitä on pystytty aika hyvin viemään eteenpäin, huolimatta kaikesta poliittisesta väännöstä», Nieminen sanoo.
Hän ei pidä suurena vaarana, että suurvaltojen riitely vaikuttaisi 5g-standardin toteutukseen.
»Yritykset ovat globaaleja. Niillä on kiinnostusta osallistua ja löytää yhteisiä standardeja.»
Standardien hyöty on sitä suurempi, mitä laajemmin ne ovat käytössä. Esimerkiksi Suomi on varsin pieni markkina-alue, minkä takia kukaan ei halua kansallisia telestandardeja. Liikenne- ja viestintävirasto ei ole myöskään julkaissut yhtäkään kansallista telestandardia vuosikausiin, Nieminen sanoo.
Kiina oppi tämän kantapään kautta yrittäessään kehittää kotimaista 3g-verkkostandardia vuosituhannen alkupuolella. Kiinan oma standardi ei kiinnostanut ulkomailla ketään, joten neljännen ja viidennen sukupolven mobiiliverkoissa Kiina on pyrkinyt vaikuttamaan yhtenäisen globaalin standardin laatimiseen.
Kymmenen viime vuoden aikana kiinalaisten edustus kansainvälisissä standardointijärjestöissä on kasvanut huomattavasti. ITU:n nykyinen pääsihteeri on kiinalainen Houlin Zhao. Hänen maanmiehensä Shu Yinbiao johtaa sähköalan standardointiorganisaatiota IEC:tä. Kiina myös esittelee järjestöissä yhä innokkaammin omia standardejaan, joista useimmat tosin on viime vuosina hylätty heikkolaatuisina.
Kiinan suunnitelmat menevät kuitenkin vielä paljon pidemmälle. Viime vuonna Kiina käynnisti kunnianhimoisen projektin nimeltä China Standards 2035, jonka tehtävänä on uudistaa Kiinan kansallinen standardointijärjestelmä ja nostaa maa standardoinnin suurvallaksi.
Rühligin mukaan hankkeen onnistumisesta ei ole mitään takeita. Kiinan hallinnon sisällä on esimerkiksi kilpailua eri virastojen kesken ja näkemyseroja siitä, tulisiko teknistä standardointia kehittää valtio- vai markkinavetoiseen suuntaan.
China Standards 2035 kertoo kuitenkin siitä, että Kiina pyrkii tosissaan vaikuttamaan globaaleihin teknisiin standardeihin.
Kiinan asettama haaste on huono uutinen etenkin EU:lle. Sille nykyinen teknisen standardoinnin malli on ollut varsin hyödyllinen.
EU-maissa on sisämarkkinoiden tarpeiden vuoksi totuttu laatimaan yhdenmukaisia ja kansainvälisiä teknisiä standardeja. Valtiolla on ohjaava rooli, sillä se valtuuttaa standardointijärjestöt ja varmistaa, että kansalliset standardit ovat linjassa EU:n ja globaalien standardien kanssa.
Tämä malli on ollut kansainvälinen menestys. Eurooppalaisella osaamisella on kysyntää kansainvälisissä standardointijärjestöissä, ja EU:n sisämarkkinoille laaditut standardit päätyvät helposti maailmanlaajuisiksi.
Tärkeimpiä standardointijärjestöjä
- ITU (International Telecommunications Union): YK:n alainen järjestö, jonka jäseniä ovat valtiot, yritykset ja organisaatiot. Perustettu 1865.
- IEC (International Electrotechnical Commission): Sähköalan standardointijärjestö, jonka jäsenet ovat eri maiden kansallisia järjestöjä. Perustettu 1906.
- ISO (International Organization for Standardization): Riippumaton järjestö, jonka jäseniä ovat kansalliset standardointijärjestöt. Yhtä maata edustaa yksi jäsenjärjestö. Perustettu 1947.
- CEN (Comité Européen de Normalisation): Järjestö, joka laatii standardeja EU:n sisämarkkinoille. Jäseninä ovat järjestöedustajat jokaisesta EU-maasta ja kolmesta EFTA-maasta sekä neljästä kumppanimaasta. Perustettu 1961.
- ETSI (European Telecommunication Standards Institute): Riippumaton telealan standardointijärjestö, jonka jäseninä on yrityksiä, tutkimuslaitoksia ja järjestöjä Euroopasta ja sen ulkopuolelta. Perustettu 1988.
- 3GPP (3rd Generation Partnership Program): Eri telealan standardointijärjestöjen yhteistyöorganisaatio, joka laatii mobiiliverkkojen maailmanlaajuisia teknisiä standardeja. Perustettu 1998.
- SAC (Standardization Administration of the People’s Republic of China): Kiinan hallituksen alainen standardointijärjestö, joka edustaa Kiinaa muun muassa ISO:ssa ja IEC:ssä. Perustettu 2001.
- CCSA (China Communications Standards Association): Kiinan hallituksen perustama telealan standardointijärjestö, joka on muun muassa yksi 3GPP:n keskeisistä organisaatioista. Perustettu 2002.
Yhdysvaltalaisen Columbian yliopiston professori Anu Bradford on nimittänyt ilmiötä »Brysseli-efektiksi».
EU:n yhteismarkkinoilla käytössä on valtava määrä yhdenmukaisia standardeja ja ennen kaikkea sääntelyä, joilla unioni voi vaikuttaa myös muiden maiden yrityksiin ja sääntelyyn. EU ei laadi teknisiä standardeja, vaan niitä laativat itsenäiset järjestöt, mutta usein EU:n sääntelyn mukaisesti.
Jos yritykset haluavat myydä tuotteitaan EU:n markkinoilla, niiden on mukauduttava unionin vallitseviin standardeihin.
»Näin EU:lla on vaikutusvaltaa sellaisillakin aloilla, joilla sen omat yritykset eivät ole välttämättä erityisen vahvoja», Bradford sanoo puhelimessa New Yorkista.
Näyttävin esimerkki Brysseli-efektistä on EU:n tietosuoja-asetus GDPR, joka on saanut Googlen ja Facebookin kaltaiset suuret yhdysvaltalaiset internetyritykset tiukentamaan omia tietosuojakäytäntöjään globaalisti.
»Kymmenen viime vuoden aikana komissio on tullut aiempaa tietoisemmaksi siitä, että sääntelyn ja standardien avulla se voi vaikuttaa talouden prosesseihin myös Euroopan ulkopuolella.»
EU:n standardivalta nojaa kuitenkin vahvasti markkinoiden globalisaatioon ja ajatukseen standardoinnista epäpoliittisena prosessina, Bradford toteaa. Kiinan mukanaan tuoma geopolitiikka ei ole EU:n mukavuusaluetta.
»Mitä enemmän geopoliittiset näkökulmat vaikuttavat päätöksentekoon, sitä enemmän päätöksiä joudutaan tekemään jäsenmaissa, ja sitä vaikeampaa EU:n on löytää yhteistä linjaa.»
Kiinassa standardeihin on suhtauduttu eri tavalla kuin lännessä. Kiinan teknistä standardointia ajaa valtion teollisuuspolitiikka, eivät markkinoiden tarpeet.
Kiina on esimerkiksi pyrkinyt omilla standardeillaan suojelemaan markkinoitaan tuontituotteilta ja viime vuosikymmenen puolivälistä lähtien nostamaan omien teollisuustuotteidensa tasoa ja kilpailukykyä. Viimeisimmät uudistukset ovat lisänneet yritysten roolia standardoinnissa, mutta samaan aikaan valtion ote taloudesta ja yrityksistä on kiristynyt.
Kiina vie aktiivisesti omia standardejaan ulkomaille uuden silkkitien varjolla.
Ranskalaisen tutkimuslaitos Ifrin tutkija John Seaman totesi tammikuussa julkaistussa raportissa, että Kiina ajaa standardoinnissa kaksilla raiteilla. Samalla kun maa hakee yhä painavampaa asemaa kansainvälisissä standardointijärjestöissä, se aktiivisesti vie omia standardejaan ulkomaille uuden silkkitien varjolla.
Vuoden 2019 loppuun mennessä Kiinalla oli 85 sopimusta standardointiyhteistyöstä 49 eri maan kanssa ja kaksi silkkitiehankkeeseen kytkettyä standardointiorganisaatiota. Seamanin mukaan standardien levittäminen on osa Kiinan tavoitetta hallita tiedon, tavaroiden ja palveluiden kulun kannalta tärkeää infrastruktuuria silkkitien varrella.
Ruotsin ulkopoliittisen instituutin Tim Rühlig huomauttaa, että Kiinalla on erilaisia tavoitteita eri toimialoilla.
Joillain sektoreilla, kuten mobiiliverkoissa, markkinat ovat globaalit, jolloin myös standardien on oltava globaaleja. Harva ostaisi kännykkäverkkoa, jossa toimivat vain kiinalaiset puhelimet. Näillä sektoreilla Kiina pyrkii aktiivisesti osallistumaan kansainväliseen standardointityöhön.
Sen sijaan esimerkiksi rautateissä ei ole globaalia standardia. Kiina pyrkii raidehankkeissaan levittämään omia standardejaan silkkitiemaihin tehdäkseen niistä kansainvälisiä ja alueellisia. Yhteiset standardit sitovat aluetta yhteen, ja samalla maat tulevat riippuvaisiksi Kiinasta rautateidensä ylläpidossa ja laajentamisessa, Rühlig sanoo.
Kyseessä ei ole mikään uusi innovaatio. Eurooppalaiset ja yhdysvaltalaiset yritykset ovat samalla tavalla lukinneet asiakkaitaan omiin standardeihinsa. Kiinan tapauksessa valtion ja liike-elämän sekoittuminen tuo kuitenkin mukaan poliittisen riskin: kun rautatie on lukittu kiinalaiseen standardiin, voi Kiina potentiaalisesti vaati poliittisia vastapalveluksia tulevista ratahankkeista.
Toinen, vielä salakavalampi huolenaihe ovat teknisiin standardeihin sisältyvät arvovalinnat, Rühlig sanoo.
Siinä missä Yhdysvalloissa on tapana korostaa vapaata kilpailua ja EU:ssa kuluttajansuojaa, Kiinassa teknologia nähdään laajalti kansalaisten valvonnan välineenä.
Kiina on tällä hetkellä edelläkävijä esimerkiksi kasvojentunnistusteknologiassa, ja se on hakenut alan standardeilleen kansainvälistä hyväksyntää ITU:ssa. Ihmisoikeusjärjestöt ovat moittineet Kiinan esityksiä vaarallisiksi. Tässä suhteessa EU:n ja Yhdysvaltojen intressit ovat lähempänä toisiaan kuin Kiinaa, Anu Bradford sanoo.
Yhteistyössä EU ja Yhdysvallat voisivat torjua Kiinan pyrkimyksiä edistää valvonta-ajatteluaan kasvojentunnistuksen kaltaisilla aloilla, joilla kiinalaisilla yrityksillä on teknologinen paalupaikka. Yhdysvallat on osoittanut olevansa valmis pelaamaan Kiinan aloittamaa geopoliittista peliä teknisen standardoinnin alalla. Globaaleilla markkinoilla toimiville yhdysvaltalaisyrityksille EU:n edustama markkinaehtoinen kansainvälinen yhteistyö voi kuitenkin olla houkuttelevampi vaihtoehto.