Skip to main content

Kirja: Euroopan muuttoliikkeet evakoista pakolaisiin

Teksti Tuomas Martikainen

Manchesterin yliopiston historian professori Peter Gatrell on kirjoittanut suurteoksen muuttoliikkeistä toisen maailmansodan jälkeisessä Euroopassa. Monivuotisen sodan jälkeen moni oli Euroopassa väärässä paikassa: Joidenkin maat olivat muuttuneet toisen valtion alueeksi, jonne heidän ei annettu jäädä. Toiset olivat olleet sotavankeja tai pakkotyöläisiä, ja he halusivat palata kotiin. Eräät olivat menettäneet kaiken eivätkä tienneet, minne mennä.

Nämä miljoonat, joukossa myös suomalainen siirtoväki, asettuivat uusille sijoillensa sotaa seuranneen vuosikymmenen aikana. Vielä vuonna 1950 pelkästään Länsi-Saksan alueen väestöstä 17 prosenttia, siis 8 miljoonaa ihmistä, oli pakolaisia ja evakkoja.

Sodan perintöön kuului myös eurooppalaisen kolonialismin lopullinen mureneminen. Siirtomaavallan päätyttyä virkamiehiä, kauppiaita, seikkailijoita ja sotilaita palasi kotimaihinsa. Entisistä alusmaista tuli muitakin vallanpitäjiä tukeneita. Esimerkiksi Ranskan siirtomaavallan päättäneen Algerian sodan (1954–1962) vuoksi 1,2 miljoonaa eurooppalaistaustaista muutti maasta pois.

Tulijoiden määrästä huolimatta monissa maissa vallitsi työvoimapula. Esimerkiksi Länsi- Saksaan saapui 1955–1973 yhteensä 14 miljoonaa vierastyöläistä etupäässä Espanjasta, Italiasta, Kreikasta, Turkista ja Jugoslaviasta. Siirtotyöläiset synnyttivät mittavia, pysyviä vähemmistöjä.

Myös sodan jälkeen Neuvostoliiton etupiiriin jääneessä Itä-Euroopassa pakolaisuus ja rajojen muutokset aiheuttivat mittavia väestönsiirtoja. Kommunistivaltioissa rajat ylittävä muuttoliike oli vähäistä, mutta kaupungistuminen siirsi väkeä maiden sisällä. Neuvostoliiton hajoaminen 1990-luvun taitteessa mursi Euroopan maiden väliset kylmän sodan muurit ja siirsi ne uusiin kohtiin. Euroopan unionin laajentuminen ja Schengen-alue ovat esimerkkejä tästä.

Gatrell tarkkailee turhautuneena Euroopan nykymenoa, jossa hänen mukaansa toistetaan ikiaikaisia virheitä ja ennakkoluuloja sopeutumattomista pakolaisista ja päivitellään vuoden 2015 kriisin poikkeuksellisuutta. Hän katsoo, että EU:n ja muiden valtioiden rajavalvonnan tehostamistoimet ovat aiheuttaneet inhimillistä kärsimystä. Gatrellin mukaan ne vaikeuttavat siirtolaisuuden ja pakolaisuuden hyväksymistä ja siksi hidastavat kotoutumista.

Gatrellin kirjassa ei ole selkeää muuttoliiketeoreettista näkökulmaa, mutta siinä toistuu muutama perushavainto. Ensinnäkin muuttajilla on aina kova työ saada oikeutus saapumiselleen. Toiseksi he joutuvat yleensä aloittamaan työuransa yhteiskunnan pohjalta, josta vähitellen etenevät. Kolmanneksi vastaanottavat yhteiskunnat tuntuvat pitkittävät päätöstä siitä, voivatko uudet tulijat jäädä. Lopuksi tulijat yleensä löytävät paikkansa, mutta eivät välttämättä saa yhtäläisiä oikeuksia ja velvollisuuksia kuin muut.

Gatrell alleviivaa, että niin vapaaehtoiset kuin pakotetutkin väestöliikkeet ovat osa normaalia yhteiskuntakehitystä. Suomalaiselle lukijalle teos antaa mahdollisuuden tarkastella kotimaisia muutoksia osana laajempaa kokonaisuutta. Siirtoväen asuttaminen, Ruotsin-siirtolaisuus ja kylmän sodan jälkeinen maahanmuutto Suomeen asettuvat kansainväliseen yhteyteensä, samoin reaktiot turvapaikanhakijoihin vuoden 2015 jälkeen. Suomen kokemukset eivät ole poikkeuksellisia, vaan tyypillisiä.

Peter Gatrell: The Unsettling of Europe. How Migration Reshaped a Continent. Basic Books 2019, 548 s.

Kirjoittaja on Siirtolaisuusinstituutin toimitusjohtaja.