Kirja: Nouseeko Kiina maailman johtajaksi 2049?
Julkaistu: 22.5.2020
Ranskan ulkopoliittisen instituutin entinen Aasian-osaston johtaja Alice Ekman avaa kirjassaan Kiinan ulkopoliittisia tavoitteita ja taloudellisen mahtiaseman seurauksia. Hän valmisteli vastailmestynyttä kirjaansa seitsemän vuotta ja haastatteli sitä varten yli 400 asiantuntijaa vierailuillaan Kiinan yliopistoissa.
Ekman katsoo, että Yhdysvaltain ja Kiinan suhdetta voidaan jo pitää uutena kylmänä sotana, vaikka keskinäisestä tullinokittelusta sovittiinkin, ainakin väliaikaisesti. Maiden välinen kilpailu on paitsi teknologista ja geostrategista myös ideologista. Ekman ennakoi jo ennen koronaviruksen puhkeamista, että Yhdysvallat ja Kiina pyrkivät kumpikin vähentämään keskinäistä riippuvuuttaan luomalla omat alihankintaketjunsa, standardinsa ja muut normit. Hänen mukaansa olemme siirtymässä bipolaariseen maailmaan, Kiinan ja Yhdysvaltain väliseen mittelöön.
Kiinan selviäminen länsimaita selvästi paremmin vuosien 2008–2009 lamasta kohotti kiinalaisten itsetuntoa. Ekman siteeraa esimerkiksi Yhdysvaltain entisen valtiovarainministerin Henry Paulsonin keskustelua Kiinan varapääministerin Wang Qishanin kanssa vuodelta 2008. Wangin kerrotaan silloin todenneen Paulsonille, että vaikka Kiinalla oli aiemmin ollut opittavaa Yhdysvalloilta, Kiinassa ei enää oltu vakuuttuneita, oliko opittavaa enää.
Nousu maailman toiseksi suurimmaksi talousmahdiksi vuonna 2010 puolestaan vaikutti siihen, että Kiinan ulkopolitiikka kehittyi entistä itsetietoisemmaksi. Kiinan presidentti Xi Jinping totesi vuonna 2013, että Kiina rakentaisi sosialismin, joka olisi kapitalismia vahvempi. Hänen mukaansa Kiina saavuttaisi johtavan aseman vuonna 2049, jolloin Kiinan kansantasavalta täyttää 100 vuotta.
Kiinan tavoitetta tukee se, että Donald Trumpin noustua Yhdysvaltain presidentiksi länsimaiden yhtenäisyys on heikentynyt. Sittemmin Kiinan itsetietoisista kommenteista esimerkiksi kansainvälisissä järjestöissä on tullut jokapäiväisiä. »Länsimailla ei ole mitään opetettavaa Kiinalle, vaan nyt on Kiinan vuoro antaa oppia», Ekman siteeraa erästä tutkijaa Pekingissä kesällä 2018.
Kiina opettaa myös kehittyvissä maissa: Kiina kurssittaa kehittyvien maiden virkamiehiä aiempaa laajemmin ja korostaa järjestelmänsä taloussaavutuksia sekä vakautta. Lainananto ja mittavat investoinnit esimerkiksi Afrikan maiden infrastruktuuriin ovat lisänneet sanoman uskottavuutta.
Varsinkin sen jälkeen kun länsimaiden Venäjä pakotteet alkoivat vaikuttaa, Kiina on tehnyt kiivasta yhteistyötä myös Venäjän kanssa. Joulukuussa 2019 avattiin Siperian voimaksi ristitty kaasuputki Venäjän kaasulle Kiinaan. Lokakuussa 2019 Venäjän presidentti Vladimir Putin vahvisti, että Venäjä avustaa Kiinaa kehittämään omaa ohjustentorjuntajärjestelmää. Viime vuonna maat sopivat, että Huawei rakentaa Venäjälle 5g-verkon. Niin ikään arktisen alueen kaasuesiintymien yhteinen hyödyntäminen on suunnitteilla. Onko Venäjästä jo tullut Kiinan paras ystävä, Ekman pohtii.
Hän arvelee, että EU:n osaksi tulevassa bipolaarisessa maailmassa jää sopeutujan rooli.
Alice Ekman: Rouge Vif. L’idéal communiste chinois. Editions de l’Observatoire 2020, 223 s.
Kirjoittaja on eläköitynyt diplomaatti, joka toimi aiemmin esimerkiksi EU:n komission ulkosuhdeosastolla.