Skip to main content

Kirja: Vallankumousten seuraukset ovat usein odottamattomia

Teksti Ninni Sandelius

Vallankumous viriää yhteisestä tunteesta, oli se sitten raivostumista, toivoa tai solidaarisuutta. Vallankumousten tarkoitus on ravistella olemassa olevaa järjestelmää ja kuvitella sekä synnyttää vaihtoehtoinen tulevaisuus, uusi järjestys ja uusi aika, kirjoittaa kansainvälisten suhteiden tutkija George Lawson.

Kirjassaan Anatomies of Revolution Lawson yhdistää kansainvälisten suhteiden ja historian tutkimuksen sekä sosiologian. Lawson tutkii, mistä modernit vallankumoukset syntyvät, miten ne etenevät ja mihin ne johtavat. Siitä kirjan nimi, »vallankumousten anatomiat». Lawsonin mukaan vallankumoukset ovat yhä merkittävä yhteiskunnallisen ja poliittisen toiminnan muoto. Ne saavat vaikutteita ja käyttövoimaa sekä historiaa mullistaneista tapahtumista että akuuteista globaaleista ja paikallisista epäoikeudenmukaisuuden kokemuksista.

Kumouksellisten liikkeiden saavutukset ovat usein epätäydellisiä: seuraa pettymyksiä, taantumusta ja väkivaltaa, mahdollisesti uusi tyrannia vanhan kaaduttua. Samaan aikaan Lawson muistuttaa, että viime vuosisatojen merkittävät edistysaskeleet, kuten orjuuden lopettaminen, kolonialistisen ja imperialistisen maailmanjärjestyksen purkautuminen tai rotuerottelun päättyminen, tuskin olisivat olleet mahdollisia ilman vallankumouksia. Lawson haluaakin purkaa kumouksiin liittyviä myyttejä: ne harvoin onnistuvat niin kuin niiden kannattajat toivovat, mutta harvoin tuottavat sellaisen dystopian, jota vastustajat pelkäävät.

Lawson korostaa, että vallankumouksia on käsiteltävä ainutlaatuisina tapauksinaan. Silti niistä voi tunnistaa toistuvia tapahtumaketjuja. Lawson käyttää runsaasti historiallisia esimerkkejä 1600-luvun Englannin mainiosta vallankumouksesta Etelä-Afrikan apartheidin vastaiseen liikkeeseen.

Tuoreimmat tulkinnat hän tarjoaa esimerkiksi Ukrainan oranssista vallankumouksesta. Lawsonin mukaan vallankumoukselliset aallot ovat viime vuosina saaneet usein alkunsa nuorisoliikkeistä ja väkivallattomista protesteista, jotka nojaavat yhteisiin symboleihin. Näin tapahtui myös 2000-luvun puolivälin Ukrainassa, mistä monelle ovat jääneet mieleen kaupunkien torit täyttäneet oranssivaatteiset mielenosoittajat vaatimassa vapautta, oikeudenmukaisuutta ja taloudellista tasa-arvoa.

Lawsonin mukaan nykyajan kumouksille tyypillisesti myös Ukrainassa protestien johto jakaantui usealle taholle ja protestit mobilisoitiin perinteisten puoluepoliittisten jakolinjojen ulkopuolella. Lawson huomauttaakin, että keskusjohtoisuuden sijaan nykyajan vallankumoukselliset ovat ideologisesti ja poliittisesti hajaantuneita. Tällöin puuttuu se yhdistävä liima, joka pitäisi uuden yhteiskunnallisen järjestyksen kasassa. Siksi Lawson kysyy, miten vallankumouksen onnistumista mitataan: Mitä tapahtuu, jos kumoukselliset voittavat? Mikä lopulta muuttuu? Ukrainassa valta vaihtui, mutta kansan vastustamat epäkohdat eivät korjaantuneet.

Ukrainan geopoliittinen sijainti Venäjän ja lännen rajalla sekä läntisten maiden protesteille osoittama tuki johtivat siihen, että Ukrainan tilanteesta tuli myös Venäjän ja lännen välinen kysymys. Krimin sota ja edelleen jatkuva Ukrainan ja Venäjän konflikti osoittavat, että vallankumouksen seuraukset ovat monimutkaiset ja pitkäkestoiset.

George Lawson: Anatomies of Revolution. Cambridge University Press 2019, 283 s.