Skip to main content

Luke Patey: Kiina kampittaa itseään matkalla maailmanvallaksi

Noustakseen globaaliksi supervallaksi Kiinan pitäisi pystyä johtamaan, mutta viime vuodet se on lähinnä kääntänyt kansainvälistä ilmapiiriä itseään vastaan.

Teksti Matti Koskinen

Kuvat Lehtikuva/Brian Karmark

Luke Patey on tutkinut Kiinan vaikutusvaltaa ulkomailla.

Luke Patey on tutkinut Kiinan vaikutusvaltaa ulkomailla.

 

Huiman kasvuloikan tehneen Kiinan povataan ohittavan Yhdysvallat talouden koossa jo tällä vuosikymmenellä, mutta Kiinan tie globaaliksi johtajaksi ei ole väistämätön, toteaa Tanskan ulkopoliittisen instituutin tutkija Luke Patey tuoreessa kirjassaan. Hän selvitti Kiinan suhteita eri maihin Sudanista Pakistaniin ja Euroopasta Latinalaiseen Amerikkaan.

Miksi tartuit tähän aiheeseen?

Olin turhautunut Pohjoismaissa yleiseen konsensukseen, että Kiina on seuraava globaali supervalta. Se ei tuntunut vastaavan todellisuutta maissa, joissa matkustin: Euroopassa, Afrikassa, Keski-Aasiassa ja Latinalaisessa Amerikassa. Media ja tutkijat pommittavat meitä näkökulmilla Yhdysvaltojen ja Kiinan kilvoittelusta. Se on toki tärkeää, mutta näiden kahden maan ulkopuolelle jää vielä 60 prosenttia maailmantaloudesta, josta emme puhu. Muillakin mailla on osansa globaaleissa kehityskuluissa.

Euroopan maissa on jo geopoliittisin perustein rajoitettu kiinalaisia yritysostoja. Se haittaa Kiinan aikeita kehittää talouttaan ja teknologia-alaansa. Kiina on myös murentanut suhteitaan Intiaan, mikä heikentää sen kykyä asettaa kansainvälisiä standardeja. Jos kiinalaiset yritykset kuten WeChat eivät pääse kasvamaan Intiassa, niiden on vaikeampi nousta globaaleiksi johtajiksi.

Koronavirusta pidettiin alkuun Kiinan “Tsernobyl-hetkenä», joka suistaisi kommunistisen puolueen kriisiin. Sen sijaan Kiina sai tartunnat kuriin ja taloutensa kasvamaan, ja kerää nyt pisteitä rokotediplomatialla. Tuliko Kiinasta pandemiavuoden voittaja?

Moni asiantuntija teki rohkeita ennusteita Kiinan tuhosta, ja nyt kommentointi on mennyt vähän liian pitkälle toiseen suuntaan. Kiina osoitti hallitsevansa taudin leviämisen melko hyvin, mutta PR-voittona se on kyseenalainen. Kiina väheksyi länsimaiden koronatoimia ja eikä alkuun auttanut WHO:ta viruksen alkuperän jäljittämisessä. Näitä seikkoja ei ole unohdettu. Kiinan lisäksi demokraattiset maat kuten Taiwan ja Uusi-Seelanti pärjäsivät hyvin viruksen kanssa, eli autoritaarinen järjestelmä ei ole mikään edellytys viruksen kukistamiselle.

Asenteet Kiinaa kohtaan kansainvälisesti ovat muuttuneet varautuneemmiksi. Pitääkö Kiinan johto viime vuosien ulkopolitiikkaansa onnistuneena?

Kun 10 vuotta sitten työskentelin Sudanissa, oli lähes mahdotonta saada tapaamista kiinalaisen yritysjohtajan tai diplomaatin kanssa. Nyt Kiina on tullut vähän kuorestaan ulkomailla. Viime vuosina taas Xi Jinping ja [ulkoministeri] Wang Yi ovat vaatineet diplomaatteja osoittamaan taistelutahtoa ja puolustamaan kiivaammin Kiinan intressejä ja mainetta. Kiina tuntuu pitävän tätä toimivana lähestymistapana, vaikka se voi syödä Kiinan pitkän aikavälin strategisia tavoitteita. Yhdysvaltojen ei tarvitse painostaa muita maita Kiinaa vastaan, Kiina saa ne kääntymään itseään vastaan omilla toimillaan.

Miten Kiinan sisäiset ongelmat ja ulkopoliittiset haasteet kytkeytyvät toisiinsa?

Kommunistinen puolue saanut valtavasti oikeutusta talouskasvulla, mutta sen nykyinen ulkopolitiikka uhkaa noita saavutuksia. Kiinalaisten investointien rajoitukset Yhdysvalloissa, Japanissa ja EU:ssa eivät auta Kiinaa kehittymään. Se voi innovoida ja kasvaa omin neuvoin tai ulkomailta tulevien investointien kautta, mutta kolmas tie – yritysostot ulkomailta – on Kiinan ulkopolitiikan vuoksi kaventunut. Kiina on myös ajanut aasialaisia naapureitaan läheisempään turvallisuusyhteistyöhön. Ne ovat yhä varovaisempia tekemään yhteistyötä Kiinan kanssa strategisilla ja kriittisillä teollisuudenaloilla. Jos esimerkiksi Kiinan ja Intian välit pääsevät happanemaan, Kiinan tulevaisuuden kasvustrategia on vaikeuksissa.

Kuinka uskottava Kiina on ilmastonpolitiikan johtajana, kun se samalla rakentaa lisää hiilivoimaa?

Kunnianhimoiset tavoitteet ovat positiivisia, mutta todellisuudessa Kiina ei ole ilmastojohtaja. Se valitsee talouskasvun ennen ympäristöä. Nyt rakennettavat hiilivoimalat saastuttavat vielä vuosikymmenien ajan, ja Kiina investoi hiileen myös ulkomailla, ainakin Pakistanissa ja Indonesiassa.

Voiko Kiina korvata pehmeän vallan puutteensa talousmahdilla ja sotilasvoimalla?

Näitä suosittelen

  1. Samir Saran & Akhil Deo: Pax Sinica. Implications for the Indian Dawn (2019)
    Tärkeä puheenvuoro siitä, miten potentiaalinen tuleva globaali kasvumoottori näkee suuren itäisen naapurinsa Kiinan.
  2. Will Doig: High-Speed Empire. Chinese Expansion and the Future of Southeast Asia (2018)
    Kiehtova ruohonjuuritason katsaus Kiinan pyrkimyksiin rakentaa luotijunayhteys Kaakkois-Aasian halki. Siinä näkyvät kaikki Kiinan silkkitiehankkeen onnistumiset ja epäonnistumiset pienoiskoossa.
  3. Ann Patchett: My Three Fathers (2020)
    Patchettin artikkeli New Yorker -lehdessä lokakuussa 2020 on pelkästään kaunista, yksinkertaista ja merkityksellistä kirjoittamista.

Taloudellisen valtansa vuoksi Kiina pääsee läntisten demokratioiden kanssa pälkähästä monessa asiassa, joista muut autoritaariset hallinnot joutuisivat tilille. Mutta sen talousmahti ei ole niin merkittävää kuin kuvittelemme. Kauppaa käydään molempiin suuntiin. Australia esimerkiksi näyttää pärjänneen Kiinan pakotteista huolimatta. Kiina ei missään vaiheessa kieltänyt rautamalmin tuontia, jota se tarvitsee teollisuudelleen.

EU:lla on kauppasuhteessa enemmän valtaa kuin kuvittelemme. Vuonna 2019 Kiina vei enemmän EU:hun kuin EU Kiinaan.  

Luke Patey: How China Loses. The Pushback against Chinese Global Ambitions. Oxford University Press 2021, 400 s.