Skip to main content

Väkivallattoman vastarinnan nousu

Teksti Katariina Mustasilta

Viime vuosikymmenellä eri puolilla maailmaa aloitettiin peräti 96 uutta kansannousua, jotka tavoittelivat merkittävää yhteiskunnallista ja poliittista muutosta ilman aseellista väkivaltaa. Tämä on lähes kaksi kertaa enemmän kuin sitä edeltävällä vuosikymmenellä – ja huomattavasti enemmän kuin viime vuosikymmenellä aloitettiin aseellisia kansannousuja.

Aiheen johtava tutkija, professori Erica Chenoweth havainnollistaa uutuuskirjassaan Civil Resistance – What everyone needs to know, että elämme ennätyksellistä väkivallattoman vastarinnan aikakautta.

Lukuisin esimerkein Gandhin satyagraha-kampanjoinnista ja Norjan natsivallan vastustamisesta Sudanin vuoden 2019 kansannousuun Chenoweth oikoo sitkeästi eläviä myyttejä ja harhakäsityksiä siitä, mistä väkivallattomassa vastarinnassa on kyse.

Väkivallatonta vastarintaa ei pidä sekoittaa pasifismiin, eikä se tarkoita lainkuuliaisuutta tai kohteliaisuutta vastapuolta kohtaan. Väkivallaton vastarinta on aktiivinen konfliktin muoto, jonka tarkoituksena on heikentää vastustajaa riistämällä tältä vallan tukipilarien kuten armeijan, liike-elämän tai työläisten tuki ja siten pakottaa se muutokseen. Väkivallaton vastarinta ei myöskään ole yhtä kuin protestit tai mielenosoitukset, vaan nämä ovat osa väkivallattoman vastarinnan työkalupakkia esimerkiksi lakkoilun ja ostoboikottien rinnalla.

Väkivallaton vastarinta on tutkimusten mukaan huomattavasti tehokkaampi tapa vastustaa autoritaarista ja sortavaa hallintoa kuin aseellinen kamppailu, silloinkin kun vastassa on väkivaltaa itse harjoittava hallinto.

Kirjan terävintä antia on Chenowethin empiirisen aineiston tukema pohdinta siitä, miksi viime vuosien väkivallattomat vastarintaliikkeet ovat menestyneet jonkin verran aikaisempaa heikommin.

Mediahuomiosta huolimatta viimeaikaiset kansannousut ovat olleet osallistujamääriltään keskimäärin pienempiä kuin aikaisemmilla vuosikymmenillä. Monet niistä ovat perustuneet ensisijaisesti mielenosoituksiin ja protesteihin sekä sosiaalisen median katalysoimaan nopeaan mobilisoitumiseen. Niissä on myös esiintynyt aiempaa enemmän reunaväkivaltaa (fringe violence), mikä tarkoittaa, että pieni joukko protestoijista käyttää väkivaltaa vastapuolta kohtaan ja suurin osa pitäytyy väkivallattomuudessa.

Vastarintaa suunnitteleville kirja tarjoaa realistisen ja varovaisen neuvon: tutkimus korostaa suuren ja laaja-alaisen osallistujamäärän, taktisen monipuolisuuden ja huolellisen organisoitumisen tärkeyttä – etenkin kun vastassa on yhä älykkäämpää sortoa harjoittavia hallintoja.

Kirjoittaja on tutkijatohtori Ulkopoliittisen instituutin Euroopan unioni -tutkimusohjelmassa.

Erica Chenoweth: Civil Resistance. What Everyone Needs to Know.
Oxford University Press 2021, 368 s.