Skip to main content

Herra Euroopan reuna

Herra Euroopan reuna

Frontexia yhdeksän vuotta johtanut Ilkka Laitinen tarkastelee rajoja ensisijaisesti turvallisuusnäkökulmasta. Poliittinen kiistely Frontexin vastuusta saa Laitisen ärtymään.

Teksti Juha Mäkinen

Kuvat Eeva Anundi

Jos kellekään niin juuri rajamie­helle paluu ulkomaankomennuk­selta kotimaan kamaralle, omien rajojen sisälle, on luontevaa.

Prikaatikenraali Ilkka Laitinen palasi kesäkuun alussa Rajavartiolaitoksen pal­velukseen toimittuaan yhdeksän vuotta Euroopan rajaturvallisuusvirasto Fron­texin pääjohtajana. Vanhan työpaikan ilmapiiri on saanut Laitisen ilahtumaan.

“Kun vertaa Rajavartiolaitoksen toi­mintaa 2000-luvun alussa ja nyt, kaksi asiaa tunkee läpi: ensinnäkin aito halu uudistaa ja parantaa toimintaa, lähtien oman partion toimintatavasta tai siitä, miten rajatarkastus hoidetaan. Toiseksi Suomen rajamiehille on tullut terve ammattiylpeys takaisin.”

Ylpeyteen on syynsä, sillä Suomen ja Venäjän välinen raja on yksi EU:n pi­simmistä ja ongelmattomimmista ulko­rajoista. Vaikka EU:n ja Venäjän suhteet ovat tämän vuoden aikana pahasti vii­lentyneet, maailmanpolitiikan tapahtu­mat eivät Laitisen mukaan juuri vaikuta rajamiesten yhteistyöhön. Luvattomia rajanylityksiä havaitaan vain muutama kymmenen vuodessa.

“Tilanne itärajalla on hallinnassa, ja sen eteen on tehty vuosikymmeniä töitä. Yhteistyö Venäjän rajavartiopalvelun kanssa on aivan erityisen tärkeässä ase­massa”, Laitinen sanoo.

Laitisesta itsestäänkin huokuu ylpeysomasta työstään. Sitä on yhdeksän viime vuoden aikana varmasti koeteltu, sillä eurooppalainen maahanmuuttopolitiikka on koko 2000-luvun ajan ollut poliittisten intohimojen kohde. Oikeisto­populistiset puolueet haluaisivat rajoit­taa maahanmuuttoa ja karkottaa EU:ssa laittomasti oleskelevat ihmiset. Vihreiden ja vasemmiston leireissä puolestaan ha­luttaisiin helpottaa siirtolaisten pääsyä Eurooppaan ja parantaa täällä jo olevien paperittomien asemaa.

Ääripäiden välissäkin ollaan usein sormi suussa sen suhteen, miten Välimeren yli tuleviin massoihin tulisi suh­tautua. Tämän vuoden alkupuoliskolla Välimeren yli tuli Frontexin mukaan jopa 78 300 ihmistä – kuusinkertainen määrä viime vuoteen verrattuna.

Frontex perustettiin vuonna 2005 huo­lehtimaan EU-maiden “operatiivisesta ulkorajayhteistyöstä”. Se on tarkoittanut koulutusta, tiedonvaihtoa, riskianalyy­sien laatimista – ja tietenkin valvontaa EU:n rajoilla.

Ilkka Laitinen valittiin Frontexin en­simmäiseksi johtajaksi, joten hän pääsi linjaamaan viraston toimintaa. Frontex on kasvanut nopeasti: ensimmäisenä toimintavuonna sillä oli kahden miljoo­nan euron budjetti, viime vuonna jo 94 miljoonan.

Yhdeksään vuoteen mahtui paljon turhauttavia hetkiä. EU-viraston johta­minen edellytti “perehtymistä ja pitkää pinnaa”.

Laitinen korostaa, että hän on prak­tikko, ei poliitikko, eikä Frontex muotoi­le politiikkaa vaan ainoastaan toteuttaa poliitikkojen sille määrittämää tehtävää. Yhtä kaikki, Frontexista on julkisuudessa tullut koko EU:n maahanmuuttopolitiikan symboli – ja viraston johtaja on tahtomat­taan antanut sille kasvot.

Ratkaisu laittomaan maahantuloon ei ole se, että lisätään partioita rajalla.

Laitisen mielestä median ja polii­tikkojen Frontexia kohtaan osoittama kiinnostus on ollut yksipuolista. “Pie­nestä eurooppalaisesta virastosta” tuli maahanmuuttopolitiikan arvostelun kohde, jota voitiin julkisuudessa “läpsiä ihan miten vain”.

“Turhan harvoin oltiin kiinnostunei­ta siitä, minkälaisia tuloksia Frontex on saanut aikaan kansainvälisen rikollisuu­den ja ihmiskaupan vastaisessa taistelus­sa tai montako salakuljetusliigaa on läh­tenyt purkautumaan meidän tiedustelutietomme avulla”, Laitinen sanoo.

Mistä sitten oltiin kiinnostuneita?

Laitisen ääneen ilmestyy annos happamuutta.

“Siitä, miten Euroopan ympärille rakennetaan muuria, miten Frontex on vastuussa ihmisten kuolemista Välimerel­lä, miten eurooppalaiset rajamiehet eivät vain ole kunnioittamatta perusoikeuksia vaan tietoisesti raiskaavat niitä. Valitetta­vasti aika moni vakavasti otettava polii­tikko lähti tähän leikkiin mukaan.”

“Tämä rupesi loppua kohden suo­raan sanoen tympimään.”

Rajamies tarkastelee rajoja ensisijaisesti turvallisuusnäkökulmasta. Tehtävänäon valvoa rajaa ja pitää huoli siitä, että vaikka maailma ulkona kiehuisi, rajojen sisäpuolella on turvallista elää.

Frontex julkaisee säännöllisesti riskianalyyseja kartoittaakseen niitä uhkia, joita vastaan Euroopan rajoilla pitäi­si pystyä varautumaan: aseiden salakuljetusta Välimerellä, EU-kansalaisia sotimassa ja radikalisoitumassa Syyrias­sa, kannabisviljelmiä Albaniassa, luvat­tomia rajanylityksiä.

Julkisuudessa korostuu nimenomaan laiton maahantulo, mutta Laitinen ke­hottaa pitämään mielessä mittakaavan: viime vuonna luvattomia rajanylityksiä Euroopan rajoilla oli 107 000, ja enim­millään – vuonna 2011 – niitä oli noin 150 000. Virallisia reittejä rajat sen si­jaan ylittää noin 700 miljoonaa ihmistä vuodessa.

“Ihmisten liikkumisen massa on siis laillisella puolella. Laiton maahantulo on loppujen lopuksi aika marginaalinen ilmiö. Kyse on sinänsä ikävistä ilmiöistäja humanitaarisista tragedioista, en kiellä sitä, mutta meidän pitää osata nähdä metsä puilta ja arvioida, missä riskit ovat.”

Riskit eivät siis katoa, vaikka laiton maahantulo pystyttäisiin ehkäisemään. Myös virallisilla rajanylityspaikoilla on pidettävä silmä tarkkana: on ihmiskauppaa, varastettuja ajoneuvoja, sala­kuljetusta ja väärennettyjä tai varastet­tuja passeja.

Laitinen varoittaa myös tekemäs­tä yleistyksiä sen suhteen, keitä sadattuhannet Eurooppaan ilman papereita pyrkivät ihmiset ovat. Yksi pakenee sotaa, toinen tavoittelee parempaa elin­tasoa, kolmas pyrkii sukulaistensa luo.

“Siellä saattaa olla rikollisia, siellä saattaa olla terroristeja – tai sitten ei. Mi­tään yksiselitteistä homogeenistä ryhmää ei ole. Tämä asettaa vaatimuksia myös heidän henkilöllisyytensä selvittämisel­le. Mitään matkustusasiakirjoja ei ole. Henkilöt kertovat tarinan, joka heille on opetettu, tai eivät kenties puhu viran­omaisille mitään. Millä perusteilla pystyt sanomaan, onko henkilö afganistanilainen tai iranilainen?”

EU:ssa on jo 1990-luvun lopusta läh­tien pyritty muotoilemaan yhtenäistä maahanmuutto- ja turvapaikkapoli­tiikkaa. Työ on kuitenkin edennyt hi­taasti. Eri mailla on vanhastaan hyvin poikkeavia linjauksia niin työperäisen maahanmuuton kuin pakolaisten vas­taanottamisen suhteen.

“Politiikasta pystytään sopimaan hy­vin, jos kyse on abstrakteista tai pitkän ajan päähän ulottuvista asioista”, Lai­tinen arvioi. “Mutta kun tullaan käy­tännön kysymyksiin esimerkiksi siitä, pitäisikö laittoman maahantulon taak­kaa jakaa eri tavalla jäsenmaiden kesken, törmätään erimielisyyksiin.”

Asiaa mutkistaa lisäksi se, että lu­vaton maahantulo ei kohdistu tasaisesti eri maihin. Luvattomat tulijat saapuvat Etelä-Eurooppaan, mutta suurin osa ihmisistä jatkaa eteenpäin. Eurostatin tilastojen mukaan esimerkiksi viime vuonna viisi jäsenmaata (Ruotsi, Saksa, Ranska, Italia ja Britannia) vastasivat 70 prosentista kaikista EU:ssa myönnetyistä turvapaikoista.

“Ne ulkorajavaltiot, joiden rajoihin kovin paine kohdistuu, ovat toisinaan aktiivisesti auttaneet siinä, että nämä ihmiset jatkavat matkaansa eivätkä jää sinne niiden riesaksi.”

Laitisen mukaan esimerkiksi Kreikan viranomaisten lepsuilu on aiheuttanut ongelmia. Paperittomalle maahantulijalle on annettu hallinnollinen päätös, jonka mukaan tämän on poistuttava maastaviikon aikana, ja “nimeksi voi antaa vaikka Aku Ankan”.

“Nämä ihmiset kyllä poistuivat Krei­kasta viikon päästä, mutta eivät sinne, mistä olivat tulleet. Tämä alkoi jo hor­juttaa Schengenin perustuksia eli vasta­vuoroista luottamusta.”

Tuhansien siirtolaisten hukkumiskuolemat Välimerellä ovat johtaneet tilanteeseen, jossa rajavartijoiden työ on valvonnan ohella yhä useammin pelastamista. Sa­maan aikaan huolena on, onko pelastus­operaatioista jo tullut vetovoimatekijä ja helpotetaanko niillä vain salakuljettajien työtä.

Ilkka Laitinen

Ilkka Laitinen

  • Syntynyt Nurmeksessa vuonna 1962.
  • Upseerin tutkinto kadettikoulusta vuonna 1985, yleisesikuntaupseerin tutkinto Sotakorkeakoulusta vuonna 1995.
  • Rajavartiolaitoksen palveluksessa vuodesta 1985 lähtien. Aloittaa ensi vuoden alussa Rajavartiolaitoksen apulaispäällikkönä.
  • Euroopan rajaturvallisuusvirasto Frontexin pääjohtaja vuosina 2005–2014.
  • EU:n riskianalyysikeskuksen johtaja 2003–2005.
  • Sotilasarvo: prikaatikenraali (2009).
  • Naimisissa, kaksi lasta.

“Ennen salakuljettajien piti varustaa vene satelliittipuhelimilla ja navigaatto­reilla ja sanoa, että tuosta kaksi päivää tuohon suuntaan on Lampedusa. Nyt ti­lanne on vähän kuin kaljakellunta Kera­vanjoella: mikä tahansa kopukka riittää. Menkää siihen, lisää porukkaa mahtuu, tunti tuohon suuntaan, ei tarvitse tietää missä ollaan. Italialaiset tulevat ja kor­jaavat teidät kyytiin.”

Laitinen muistuttaa, että rajavalvonnalla ei pystytä puuttumaan lait­toman maahantulon syihin. Suomesta on lähdetty paremman elämän toivossa merten taa, nyt Afrikasta ja Lähi-idästä pyritään Eurooppaan. Ilmiölle ei näy loppua, elleivät maailman taloussuhteet kellahda tyystin toisenlaiseen asentoon.

“Koskaan ei tulla näkemään tilannet­ta, jossa ne syyt, joiden vuoksi ihmiset liikkuvat, olisivat poistuneet. Yksinkertaista ratkaisua laittomaan maahan­tuloon ei ole. Eikä ratkaisu varsinkaan ole se, että lisätään partioita rajalla. Se on turhan usein sekä poliitikkojen että yleisön toivoma ratkaisu.”

“Seuraa siis kysymys, mitkä ovat hy­väksyttäviä keinoja ehkäistä luvattomia rajanylityksiä. Mennäänkö rajalle huute­lemaan, että huhuu, tästä ei saa tulla? Vai pystytetäänkö aita? Laitetaanko sinne valonheittäjiä ja liikennemerkkejä? Am­mutaanko ilmaan? Vai tehdäänkö kuten DDR:ssä ja Neuvostoliitossa ja ammu­taan ihmisiä? Tässä on se skaala.”

Laitisen mielestä keskeistä on saada kuntoon ne menettelyt, jotka seuraavat luvatonta maahantuloa.

“Ihmiset, jotka ovat ylittäneet rajan luvattomasti, ohjataan prosessiin: Jos he ovat suojelun tarpeessa, sen nimi on turvapaikkaprosessi. Jos näin ei ole, pro­sessin nimi on käännyttäminen.”

Myös vastuulla on rajansa, ja Fronte­xin vastuusta Laitinen on joutunut käy­mään jatkuvaa poliittista kädenvääntöä. Periaatteessa työnjako on selvä: Frontex koordinoi yhteistyötä, mutta jäsenmaat vastaavat rajojensa valvonnasta.

Esimerkiksi Euroopan oikeusasia­mies ja Euroopan neuvoston parlamen­taarinen yleiskokous ovat kuitenkin kannanotoissaan asettuneet sille kan­nalle, että Frontex ei voi sanoutua irti vastuusta, jos sen koordinoimissa ope­raatioissa on tapahtunut ihmisoikeusrik­komuksia.

“Euroopan neuvostolle, kansainvälisille järjestöille tai ihmisoikeusju­risteille Frontex näyttäytyy kaikesta päättävänä ja vastuullisena toimijana. Mutta rajavalvontaoperaatioita johtaa aina yksittäinen jäsenvaltio. Ja jäsenval­tio määrittää rajat, mihin asti Frontex voi mennä. Tämä periaate on kristallinkirkas, mutta sen selvittäminen poliiti­koille on ollut äärimmäisen vaikeaa”, Laitinen sanoo.

Käytännössä jäsenvaltiotkaan eivät aina ole tulkinneet työnjakoa näin suora­viivaisesti, mikä on aiheuttanut Laitiselle harmaita hiuksia.

“Silloin kun kaikki menee hyvin, jäsenvaltiot toteavat, että vastuu kuuluu niille ja että tähän ette puutu. Mutta kun tulee se kovan päivän ilta ja ollaan ku­sessa, sitten sanotaankin että voi voi voi, tulkaa auttamaan, ei me pärjättykään, EU ja Frontex ovat vastuussa tästä.”

Vuosi 2013 Euroopan rajoilla:

107 000 luvatonta maahantuloa, joista 60 000 merirajoilla 600 kuollutta Välimeren yli pyrkinyttä

354 000 turvapaikanhakijaa, joista 50 000 syyrialaisia 8 699 % enemmän luvattomasti maahan tulleita syyrialaisia edellisvuoteen verrattuna

224 000 käännytyspäätöstä

16 298 000 myönnettyä Schengen-viisumia

4,8 % Schengen-viisumihakemuksista hylätty

50 tonnia huumeita takavarikoitu

Euroopan oikeusasiamies on vaatinut Frontexia luomaan valitusmekanismin, jossa Frontex-johtoisissa operaatioissa tapahtuneista perusoikeusrikkomuksis­ta voitaisiin valittaa suoraan Frontexiin. Tämän ehdotuksen Laitinen torjuu vedo­ten toimivaltajakoon.

Laitisen mielestä vastuunjakoa voi­si kyllä uudistaa ja Frontexille antaa enemmän vastuuta rajavalvontaoperaa­tioissa. Esteenä tälle on hänen mukaansa jäsenvaltioiden halu pitää kiinni omasta suvereniteetistaan.

Laitinen ihmettelee, miksi huomio kiinnitetään siihen, miten nimenomaan valtiot kontrolloivat liikkumista. Myös yksityisillä yrityksillä on näppinsä pe­lissä.

“Otetaan lentoasema Euroopassa. Menet lähtöselvitykseen, jossa ground servicen leidi ottaa lentolipun. Näytät passin, jotta lentoyhtiö tietää, kuka olet. No, sehän on vapaata liikkumista, ku­kaan ei valita siitä. Seuraavaksi menet turvatarkastukseen. Siellä on yksityisen vartiointiliikkeen ihminen ja kysyy pas­sia. Kukaan ei valita. Sitten menet turva­tarkastuksesta läpi, kipittelet lähtöportil­le, siellä katsotaan vielä boarding pass ja passi. Se on vapaata liikkuvuutta”, Laitinen sanoo.

Sitten äänensävy muuttuu selvästi tuimemmaksi:

“Mutta herra varjele, jos jossakin kohtaa tulee virkapukuinen, valantehnyt ja toimivaltainen lainvalvontaviranomai­nen, joka uskaltaa kysyä, kuka olet, saati pyytää sinua esittämään henkilöllisyys­todistuksen – se on räikeä eurooppalai­nen perusoikeusrikkomus, jolla haaste­taan vapaan liikkuvuuden periaatetta!”

Entä mihin suuntaan Euroopan rajat ke­hittyvät? 1800-luvun lopulla Euroopan rajat olivat hyvin avoimet. Ensimmäi­sestä maailmansodasta alkoi tiukasti valvottu aikakausi, josta on Euroopan integraatiokehityksen myötä taas siirryt­ty vapaamman matkustamisen kauteen.

Laitinen ei halua lausua kauaskantoisia ennusteita rajojen tulevaisuu­desta. Hän toteaa vain, että Euroopassa rajojen luonne kehittyy käsi kädessä Eu­roopan integraation kanssa.

“Schengenin sisällä vapaa liikkuvuus on aika tiukasti hakattu Euroopan unio­nin peruskiveen. Se edellyttää, että fokus on ulkorajoilla. Jos tätä ryhdytään haas­tamaan, monen muun asian on pitänyt jo muuttua EU:ssa.”

“Näköpiirissä olevassa tulevaisuu­dessa rajamiehillä on töitä edelleen.”