Skip to main content

Kauhun kalifaatti

Kauhun kalifaatti

Islamilaiseksi valtioksi itseään kutsuva jihadistijärjestö onnistui valtaamaan alueita Irakista ja Syyriasta ulkomaisten taistelijoiden ja raakalaismaisen väkivallan avulla. Kalifaatin perustaksi se ei kuitenkaan riitä.

Teksti Teemu Sinkkonen

Kuvat Antti Valta

Kauhuskenaario Syyrian sodan leviämisestä naapurimaihin konkretisoitui pahimmalla mahdollisella tavalla, kun jihadistisen Isis-järjestön joukot mars­sivat Irakin Mosuliin kesäkuussa. Ääri-islamistinen, brutaalin väkivaltainen ja pitkälti ulkomaisista vapaaehtoisista koostuva järjestö onnistui yllättäen saa­vuttamaan niin valtaisan menestyksen, että Syyrian lisäksi myös naapurimaa Irak oli äkillisesti romahtamassa. Mutta onnistuuko järjestö pitämään yllä perus­tamaansa kalifaattia?

Syyrian sodan alkaessa Isis ei ollut Lähi-idän alueella merkittävä tekijä. Järjestön juuret ovat Irakin al-Qaidas­sa, johon järjestön johtaja Abu Bakr al-Baghdadi aikaisemmin kuului. Eri­mielisyydet al-Qaidan johdon kanssa saivat Baghdadin perustamaan oman järjestönsä, joka keskittyy suoraviivai­seen toimintaan taistelutantereella eikä niinkään teologiaan ja globaalin jihadis­min filosofiseen perustaan, kuten Ayman al-Zawahirin johtama al-Qaida.

Sittemmin Isis ei ole piitannut muista jihadistisista organisaatioista, vaan aja­nut määrätietoisesti omaa agendaansa, jonka tavoitteena on ollut Syyrian ja Irakin kattava Islamilainen kalifaatti. Onnistuttuaan valtaamaan alueita Ira­kin pohjoisosissa järjestö nimesi itsensä uudelleen Islamilaiseksi valtioksi (IS) ja julisti kalifaatin perustetuksi.

IS:n suoraviivaisuus ja välinpitämät­tömyys al-Qaidasta olivat uhkapeliä, jokakannatti. Ammentamalla avoimesti islamilaisen maailman sisäisistä ristirii­doista sunnien ja šiiojen kesken järjestö onnistui hyödyntämään etenkin Irakin sunnien raivoa ja katkeruutta maan šiiajohtoista nykyhallintoa kohtaan. Siten järjestö onnistui myös houkutte­lemaan monia maltillisia ryhmiä rivei­hinsä. Viha kanssamuslimeja kohtaan ei ole sopinut al-Qaidan ideologiseen maa­ilmaan, mutta se on ollut todellista. Siksi IS tuntui vastaavan paremmin paikallis­ten tarpeisiin kuin alqaidaistiset liikkeet.

Pyrkimys šiiamuslimien etniseen tu­hoamiseen johti brutaaliin väkivaltaan ja puhdistuksiin, jotka ovat saaneet IS:n vertautumaan historiasta tuttuihin vallankumouksellisiin liikkeisiin, kuten Ranskan jakobiineihin ja Kambodžan punakhmereihin. Jopa al-Qaida katsoi järjestön niin raakalaismaiseksi, että sanoutui alkuun irti sen toiminnasta. Sittemmin al-Qaidan johto on alkanut epäröidä, miten menestyvään kilpailijaan tulisi suhtautua.

Jihadismi länsimaistui

Erikoisinta IS:ssä on sen kyky houku­tella ulkomaisia taistelijoita riveihinsä. Heidän joukossaan on niin sunneja kuin šiiojakin, joten islamilaisen maailman ja­kautuminen Lähi-idässä ei näytä olevan ulkomaisille taistelijoille ongelma. Tämä paradoksi on jihadismin länsimaisen ke­hityksen normaali jatkumo.

Al-Qaidan alkuvuosina 1970-luvulla valtaosa jihadisteista oli uskonnollisen koulutuksen saaneita Lähi-idästä kotoi­sin olevia miehiä, joilla oli varsin hyvä perhetausta. Sittemmin vapaaehtoistais­telijoiden profiili on muuttunut maallisen koulutuksen ja etenkin internetin kes­kustelupalstojen vaikutuksesta. Entistä useampi taistelija on kolmannen tai nel­jännen polven maahanmuuttajataustai­nen eurooppalainen tai amerikkalainen nuori, joka on kokenut uskonnollisen herätyksen verkossa, ilman aitojen us­konoppineiden johdatusta.

Juuri tähän ryhmään IS on onnistu­nut vetoamaan massiivisella kampan­joinnillaan sosiaalisessa mediassa. Raa’at teloituskuvat ja videot toimivat paitsi brutaalina pelotteena Isiksen vastustajille myös osoituksena järjestön voimasta ja vaikutusvallasta. Järjestö on onnistunut luomaan itsestään kulttimaisen liikkeen, jonka riveihin toimintaa janoavat ja paikkaansa hakevat nuoret hakeutuvat joka puolelta maailmaa.

Länsimaisesta näkökulmasta kysees­sä ovat valtaosin samat nuoret, joista Lontoon terrori-iskun jälkeen vuonna 2005 puhuttiin kotikutoisina terroristei­na. Nyt he vain suuntaavat sinne, missä heidän ajatusmaailmalleen löytyy ”koti ja tarve”: Syyriaan ja Irakiin.

IS:llä on myös hyvin aktiiviset rekrytointiverkostot, ja kun yhä useampi taistelijaveteraani palaa konfliktin pitkit­tyessä kotimaahansa kertomaan taiste­luista, heidän esimerkkinsä innoittaa. Al-Qaidan vuorilla piileskelevä keskusjohto ei enää tunnu IS:ään verrattuna islami­laisen vallankumouksen kärkiryhmältä.

Irakin uusi miehittäjä

Syyrian konflikti on hyvä esimerkki niin kutsutuista uusista sodista. Tutkija Mary Kaldorin luonnehdinnan mukaan niille on tyypillistä se, että perinteisten valtio­toimijoiden ja hierarkkisesti organisoi­tuneiden sissiliikkeiden lisäksi mukana on IS:n kaltaisia laajoja, valtioiden rajat ylittäviä sosiaalisia liikkeitä.

Uskonsoturien määrä kasvaa

Jihadistinen Isis-järjestö hallitsee Syyrian ja Irakin pohjoisosissa Englannin kokoista aluetta. Arviot järjestön taistelijoiden määrästä vaihtelevat.

10 000–17 000

Yhdysvaltalaisten tiedustelulähteiden mukaan lukuun sisältyy syyrialaisten taistelijoiden ohella tuhansia ulkomaisia uskonsotureita ja irakilaisia liittolaisia.

25 000

Jo Mosulin valtauksen aikaan Isisin riveissä taisteli noin 20 000 miestä, arvioi Libanonissa asuva islam-tutkija Romain Caillet. Järjestö on rekrytoinut ja vapauttanut vankiloista sen jälkeen tuhansia uusia miehiä.

50 000

Syrian Observatory for Human Rights -järjestön mukaan luku on suurempi. Taistelijoista 20 000 tulee ulkomailta: Persianlahden maista, Tšetšeniasta, Euroopasta ja jopa Kiinasta. Pelkästään heinäkuussa Isis olisi rekrytoinut 7 000 uutta taistelijaa. Esimerkiksi Ranskasta Syyrian taisteluihin on osallistunut viranomaisten mukaan 800, Britanniasta 400–500 ja Suomesta yli 40 ihmistä, heistä suuri osa Isisin riveissä.

 

Lähteet: Le Monde, Le Nouvel Observateur, New York Times, Suojelupoliisi.

Edes valtiotoimijat eivät uusissa sodissa ole yksiselitteisiä. Esimerkiksi Syyrian hallituksen joukkoihin kuuluu maan armeijan lisäksi palkkasotureita ja eri maiden tai organisaatioiden – eten­kin Iranin ja libanonilaisen Hizbollahin – lähettämiä joukkoja. Syyriassa sotii myös rikollisia aseellisia ryhmiä ja toistakymmentä tuhatta ulkomailta tullutta vapaaehtoista, joita taistelee kaikkien sodan osapuolten riveissä.

Konfliktin monimutkaisuuden ym­märtäminen auttaa selittämään sitä, miten juuri IS nousi yllättäen keskeiseen rooliin Syyriassa ja Irakissa. Koska iso osa IS-taistelijoista on ulkomaisia va­paaehtoisia, heillä ei ole juuri lainkaan sidoksia paikallisiin ihmisiin. Tämä hel­pottaa nousemista paikallisten riitojen ja konfliktien yläpuolelle ja äärimmäisen brutaalia väkivaltaa. Salamasotatyylinen strategia Irakissa antoi IS:lle riittävän alkusysäyksen ja auttoi löytämään pai­kallisia liittolaisia huolimatta siitä, että monilla niistä ei ole paljoakaan yhteistä järjestön kanssa.

Esimerkiksi Mosul vallattiin vain noin 800 taistelijan voimin, eikä IS olisi onnistunut pitämään kaupunkia hallus­saan ilman paikallisten heimojen ja mui­den aseistettujen ryhmien apua. Niitä IS on sitonut itseensä lyhytaikaisten yhteis­ten intressien tai vihollisten, pelottelun ja lehmänkauppojen avulla ja jopa suora­viivaisesti palkkaamalla. Silti se, että IS koostuu suureksi osaksi ulkomaalaisis­ta, tekee järjestöstä pikemminkin Irakin miehittäjän kuin vapauttajan.

Väkivaltaan ja pelkoon perustuva ka­lifaatti on kuitenkin helposti romahtava korttitalo. IS-järjestön brutaalit otteet ei­vät ole saaneet kannatusta islamilaisen maailman sisällä, eikä šiiamuslimien et­ninen tuhoaminen ole mahdollista.

Siitä huolimatta IS:n valtakausi voi venyä suhteellisen pitkäksi. Syyria ja Irak ovat käytännössä romahtaneita valtioita, joiden omat armeijat eivät kykene tais­telemaan organisoidusti ja kurinalaisesti kalifaattia vastaan.

Yhdysvallat on tukenut kurditaiste­lijoita IS:n joukkoja vastaan tehdyillä il­maiskuilla, mutta kansainvälinen yhteisö ei ole toistaiseksi halukas puuttumaan konfliktiin muuten kuin aseistamalla sen eri osapuolia. Tämä erottaa tilanteen merkittävästi muun muassa Afganista­nista 2000-luvun alussa tai vaikkapa Malista, jossa jihadistit onnistuivat hal­litsemaan valtaamiaan alueita jonkin aikaa ennen Ranskan väliintuloa.

Kansainvälisen yhteisön erimielisyys Lähi-idän tilanteesta tarkoittaa sitä, että IS-järjestön merkittävin ongelma on si­säinen. Siinä missä ulkomaalaistaisteli­joista oli apua salamasodankäynnissä ja raakuuksien toteuttamisessa, valtion legitimiteetin kannalta he ovat este.

Vaikka monelle kalifaatin tuoma kauhuun perustuva järjestys on sekin toistaiseksi parempi kuin kaaos ja lo­puton sota, Irakissa on vielä olemassa Saddam Husseinin aikaisen valtapuolue Baathin rakenteita. Ne ovat paljon vah­vempia ja pitkäikäisempiä kuin uuden kalifaatin rakenteet, joihin paikallisilla toimijoilla on ollut tuskin nimeksikään vaikutusta.

Siksi juuri paikallistason toimijat ratkaisevat lopulta kalifaatin tulevai­suuden. Kalifaatti saattaa kaatua siihen, että koalitio hajoaa omiin riitoihinsa. Nähtäväksi jää, pystyvätkö Irakin po­liittiset ryhmät yhdistämään voimiaan ilman IS-järjestöä.

Suurin kysymys on IS:n uuden hallin­non muuntautumiskyky. Pelkkään alu­eeseen perustuva kalifaatti kohdannee lopulta saman kohtalon kuin Ranskan vallankumouksellinen regiimi, joka ha­josi poliittisten puhdistusten ulotuttua hallituksen sisäpiiriin asti.

Vaikka IS kontrolloi rajattuja alueita ja havittelee poliittista oikeutusta paran­tamalla paikallista infrastruktuuria, jäte­huollon parantaminen ei pyyhi ihmisten muistista kuvia järjestön vastustajien silpomisista, ristiinnaulitsemisista ja te­loituksista.

Karismaattinen ja hyvää strategis­ta pelisilmää taisteluissa osoittanut IS-johtaja Abu Bakr al-Baghdadi joutuu nyt pohtimaan, voiko kulttimainen, pelottelun ja sosiaalisen median avulla rakentunut ulkomaalaisperäinen järjestö pitää Irakissa valtaa muuten kuin väki­vallan avulla. Odotettavissa lienee joko järjestön sisäinen puhdistus jakobiinien tapaan tai luhistuminen takaisin yhdek­si sisällissodan monesta aseellisesta osa­puolesta, jos IS:n paikalliset liittolaiset vievät kalifaatilta pohjan.

 

Kirjoittaja on vanhempi tutkija Ulkopoliittisessa instituutissa.