Skip to main content

Rahalle hintaa

Rahalle hintaa

Nousevien talouksien uudet luottoluokitusyhtiöt pyrkivät haastamaan suuryhtiöiden ylivallan. Siinä onnistuakseen niiden pitäisi pystyä herättämään luottamusta.

Teksti Juha Mäkinen

Kuvat Antti Valta

Luottoluokituksesta on kuin var­kain tullut maailman taloutta ja politiikkaa ohjaileva tausta­tekijä. Mitä enemmän valtiot ja yritykset turvautuvat velkarahaan, sitä tärkeämpää niille on saada velkaa alhaisella korolla. Se taas edellyttää hy­vää luottoluokitusta mahdollisimman arvostetuilta tahoilta.

Globaalisti luottoluokitus on kolmen suuryhtiön dominoima toimiala. Stan­dard & Poor’s, Moody’s ja Fitch syövät yhdessä jopa 95 prosenttia kakusta. Pie­nemmille yrityksille jää vain murusia.

Erityisesti kehittyvät taloudet ovat kritisoineet kolmen koplaa siitä näkö­kulmasta, että hallitseva asema antaa niille poikkeuksellisen vallan heilutella valtiontalouksia. Luottoluokan heiken­nys on synkkä tuomio, joka näkyy suo­raan lainakoroissa. Pahimmillaan se voi johtaa sijoittajien joukkopakoon.

BRICS-maiden kritiikkiä voi tietysti pitää kuin ketun lausuntona happamis­ta pihlajanmarjoista: kun ei saada itsel­le mieluista arviota, todetaan arvioitsija kehnoksi. Luottoluokituksen harvain­vallan ongelmiin ovat kuitenkin kiinnit­täneet huomiota monet taloustieteilijät myös teollisuusmaissa.

Kolmea suurta on kritisoitu niin ko­tiin päin vetämisestä (Yhdysvallat saa ta­louslukuihinsa nähden liian positiiviset luottoluokitukset) kuin niiden tekemien arvioiden kehnosta laadusta, tunnetuim­pana esimerkkinä Lehman Brothersille annetut A-luokitukset vielä hetki ennen yrityksen konkurssia.

Kritiikistä huolimatta kolme suurta ovat ainakin toistaiseksi säilyttäneet ase­mansa. Niiden haastaminen on vaikeaa. Luottoluokitusmarkkinoilla asiakkaat – esimerkiksi Suomen valtio – ostavat luokituspalvelut niiltä yhtiöiltä, joiden näkemyksiä suuret sijoittajat seuraavat. Ja sijoittajat tietenkin seuraavat ennen kaikkea niitä yhtiöitä, joilla on jo ennes­tään vahva asema markkinoilla.

”Luottoluokitusyhtiöt ovat osa ra­hoitusmarkkinoiden infrastruktuuria. Vaikka moottoritien todettaisiin olevan huonokuntoinen, on vaikea löytää vaih­toehtoista tapaa päästä Helsingistä Tam­pereelle”, vertaa Svenska handelshögsko­lanin professori Timo Korkeamäki.

Tampereelle tosin pääsee myös junal­la tai seututietä 130 pitkin. Korkeamäen rinnastusta voikin jatkaa toteamalla, että pikkuteiden rakentajat ovat aistineet het­ken olevan oikea. Tämän vuoden alussa toimintansa aloitti ARC Ratings, jonka taustalla on viisi yhtiötä Portugalista, Brasiliasta, Intiasta, Etelä-Afrikasta ja Malesiasta.

ARC tähtää ensi vaiheessa taustayhtiöidensä maissa toimivien suurten ja keskisuurten yritysten luokittajaksi. Toistaiseksi yhtiön verkkosivuilla on julkaistu luottoluokitukset vain kou­ralliselle portugalilaisia ja ranskalaisia yrityksiä.

”Kun olemme saavuttaneet us­kottavan aseman, voimme tavoitella asiakkaiksemme yrityksiä myös muista maista. Tämä tulee kuitenkin viemään aikaa ottaen huomioon kolmen suuren aseman”, toteaa ARC:n hallituksen pu­heenjohtaja Desh Raj Dogra.

ARC pyrkii lisäämään luokitustensa uskottavuutta hyödyntämällä kansain­välistä rakennettaan: jokaista arviointia varten kootaan arviointipaneeli. Vähin­tään yhden paneelin jäsenen on oltava toisesta maasta kuin mistä arvioinnin kohteena oleva yhtiö on. Tarkoituksena on ehkäistä ”omien” suosiminen, josta kolmea suurta on syytetty.

”On ollut tilanteita, joissa nousevat taloudet ovat olleet suhteellisen eristyk­sissä kehittyneiden talouksien velkaongelmista. Silti useimpien kehittyneiden talouksien luokitus on pysynyt korkeana ja kehittyvät maat ovat saaneet paljon alhaisempia luokituksia. Tämä on nos­tattanut keskustelun siitä, onko samaa mittatikkua käytetty molempien arvioi­miseen”, toteaa Dogra.

Vaihtoehtoinen näkemys. Kiinalainen Dagong on arvioinut suurten maiden luottokelpoisuuden selvästi eri tavalla kuin läntiset yhtiöt. AAA on paras mahdollinen luokitus.

Vaihtoehtoinen näkemys. Kiinalainen Dagong on arvioinut suurten maiden luottokelpoisuuden selvästi eri tavalla kuin läntiset yhtiöt. AAA on paras mahdollinen luokitus.

Toinen haastaja on viime vuonna perus­tettu Universal Credit Rating Group (UCRG), joka on kiinalaisen Dagongin, yhdysvaltalaisen Egan-Jonesin ja venä­läisen RusRatingin yhteishanke.

UCRG:n verkkosivujen yritysesitte­lystä käy hyvin ilmi, että yhtiö haluaa paitsi haastaa hallitsevat yhtiöt, myös ky­seenalaistaa koko vallitsevan talousjär­jestelmän. Luottoluokitusmarkkinoiden todetaan olevan ”ansaitsemattomien etu­oikeuksien järjestelmä, joka on ideologi­sesti, maantieteellisesti ja kulttuurisesti ennakkoluuloinen.”

UCRG:n taustayhtiöistä Dagong on jo entuudestaan profiloitunut vaihtoehtoi­sen näkemyksen edustajana: sen kirjoissa esimerkiksi Yhdysvallat saa vain arvon A, kun länsimaiset yhtiöt antavat maal­le luokituksen AAA tai AA+. Esimerkiksi Kiinan ja Venäjän Dagong taas rankkaa positiivisemmin kuin läntiset yhtiöt.

UCRG on saanut tuekseen myös po­liittista vipuvoimaa: yhtiön neuvoa-antavan neuvoston puheenjohtajana toimii Ranskan entinen pääministeri Domi­nique de Villepin. Muina jäseninä ovat Australian entinen pääministeri Kevin Rudd, Pakistanin entinen pääministeri Shaukat Aziz ja Venäjän entinen ulko­ministeri Igor Ivanov.

Kesäkuussa UCRG:n neuvoa-antava neuvosto julkisti toimintasuunnitel­mansa, joka keskittyy luottomarkkinoi­ta koskevan tutkimuksen edistämiseen. Kunnianhimoisena tavoitteena on, että vuoteen 2020 mennessä ”luottoluoki­tusta koskevat arvot alkavat muuttua dramaattisesti”.

Timo Korkeamäen silmissä UCRG:n retoriikka ja poliittisen lobbausvoiman esittely eivät herätä luottamusta.

”Tuskin kolmen suurenkaan analyysi täysin neutraalia on, mutta siinä lähde­tään väärästä kohtaa kiipeämään puu­hun, jos poliittisiin kytköksiin vastataan luomalla toisia poliittisia kytköksiä.”

Korkeamäen mielestä luottoluoki­tuksen ongelmiin kannattaisi puuttua siirtymällä aiemmin käytössä olleeseen ”sijoittaja maksaa” -malliin. Tällöin luottoluokitusyhtiöiden varsinaisia asiakkaita olisivat sijoittajat, jotka ostai­sivat niiltä tiedon valtioiden tai yritysten luottokelpoisuudesta.

”Ongelma tässä on sama kuin tiedo­tusvälineillä: on vaikeampi ja vaikeam­pi veloittaa tiedon jakelusta, kun sitä on kuitenkin niin paljon ilmaiseksi saatavil­la”, Korkeamäki sanoo.

Toisaalta Korkeamäki muistuttaa, et­tä kun maailmantalouden painopiste siir­tyy koko ajan enemmän Aasiaan, sijoitta­jia kiinnostaa yhä enemmän saada tietoa sikäläisten sijoituskohteiden riskeistä. Tällöin aasialaisilla luokitusyhtiöillä voi olla tietty kotikenttäetu – mikäli ne vain osaavat tarjota markkinoille objektiivisia luokituksia.