Luottoluokituksesta on kuin var­kain tullut maailman taloutta ja politiikkaa ohjaileva tausta­tekijä. Mitä enemmän valtiot ja yritykset turvautuvat velkarahaan, sitä tärkeämpää niille on saada velkaa alhaisella korolla. Se taas edellyttää hy­vää luottoluokitusta mahdollisimman arvostetuilta tahoilta.

Globaalisti luottoluokitus on kolmen suuryhtiön dominoima toimiala. Stan­dard & Poor’s, Moody’s ja Fitch syövät yhdessä jopa 95 prosenttia kakusta. Pie­nemmille yrityksille jää vain murusia.

Erityisesti kehittyvät taloudet ovat kritisoineet kolmen koplaa siitä näkö­kulmasta, että hallitseva asema antaa niille poikkeuksellisen vallan heilutella valtiontalouksia. Luottoluokan heiken­nys on synkkä tuomio, joka näkyy suo­raan lainakoroissa. Pahimmillaan se voi johtaa sijoittajien joukkopakoon.

BRICS-maiden kritiikkiä voi tietysti pitää kuin ketun lausuntona happamis­ta pihlajanmarjoista: kun ei saada itsel­le mieluista arviota, todetaan arvioitsija kehnoksi. Luottoluokituksen harvain­vallan ongelmiin ovat kuitenkin kiinnit­täneet huomiota monet taloustieteilijät myös teollisuusmaissa.

Kolmea suurta on kritisoitu niin ko­tiin päin vetämisestä (Yhdysvallat saa ta­louslukuihinsa nähden liian positiiviset luottoluokitukset) kuin niiden tekemien arvioiden kehnosta laadusta, tunnetuim­pana esimerkkinä Lehman Brothersille annetut A-luokitukset vielä hetki ennen yrityksen konkurssia.

Kritiikistä huolimatta kolme suurta ovat ainakin toistaiseksi säilyttäneet ase­mansa. Niiden haastaminen on vaikeaa. Luottoluokitusmarkkinoilla asiakkaat – esimerkiksi Suomen valtio – ostavat luokituspalvelut niiltä yhtiöiltä, joiden näkemyksiä suuret sijoittajat seuraavat. Ja sijoittajat tietenkin seuraavat ennen kaikkea niitä yhtiöitä, joilla on jo ennes­tään vahva asema markkinoilla.

”Luottoluokitusyhtiöt ovat osa ra­hoitusmarkkinoiden infrastruktuuria. Vaikka moottoritien todettaisiin olevan huonokuntoinen, on vaikea löytää vaih­toehtoista tapaa päästä Helsingistä Tam­pereelle”, vertaa Svenska handelshögsko­lanin professori Timo Korkeamäki.

Tampereelle tosin pääsee myös junal­la tai seututietä 130 pitkin. Korkeamäen rinnastusta voikin jatkaa toteamalla, että pikkuteiden rakentajat ovat aistineet het­ken olevan oikea. Tämän vuoden alussa toimintansa aloitti ARC Ratings, jonka taustalla on viisi yhtiötä Portugalista, Brasiliasta, Intiasta, Etelä-Afrikasta ja Malesiasta.

ARC tähtää ensi vaiheessa taustayhtiöidensä maissa toimivien suurten ja keskisuurten yritysten luokittajaksi. Toistaiseksi yhtiön verkkosivuilla on julkaistu luottoluokitukset vain kou­ralliselle portugalilaisia ja ranskalaisia yrityksiä.

”Kun olemme saavuttaneet us­kottavan aseman, voimme tavoitella asiakkaiksemme yrityksiä myös muista maista. Tämä tulee kuitenkin viemään aikaa ottaen huomioon kolmen suuren aseman”, toteaa ARC:n hallituksen pu­heenjohtaja Desh Raj Dogra.

Toinen haastaja on viime vuonna perus­tettu Universal Credit Rating Group (UCRG), joka on kiinalaisen Dagongin, yhdysvaltalaisen Egan-Jonesin ja venä­läisen RusRatingin yhteishanke.

UCRG:n verkkosivujen yritysesitte­lystä käy hyvin ilmi, että yhtiö haluaa paitsi haastaa hallitsevat yhtiöt, myös ky­seenalaistaa koko vallitsevan talousjär­jestelmän. Luottoluokitusmarkkinoiden todetaan olevan ”ansaitsemattomien etu­oikeuksien järjestelmä, joka on ideologi­sesti, maantieteellisesti ja kulttuurisesti ennakkoluuloinen.”

UCRG:n taustayhtiöistä Dagong on jo entuudestaan profiloitunut vaihtoehtoi­sen näkemyksen edustajana: sen kirjoissa esimerkiksi Yhdysvallat saa vain arvon A, kun länsimaiset yhtiöt antavat maal­le luokituksen AAA tai AA+. Esimerkiksi Kiinan ja Venäjän Dagong taas rankkaa positiivisemmin kuin läntiset yhtiöt.

UCRG on saanut tuekseen myös po­liittista vipuvoimaa: yhtiön neuvoa-antavan neuvoston puheenjohtajana toimii Ranskan entinen pääministeri Domi­nique de Villepin. Muina jäseninä ovat Australian entinen pääministeri Kevin Rudd, Pakistanin entinen pääministeri Shaukat Aziz ja Venäjän entinen ulko­ministeri Igor Ivanov.

Kesäkuussa UCRG:n neuvoa-antava neuvosto julkisti toimintasuunnitel­mansa, joka keskittyy luottomarkkinoi­ta koskevan tutkimuksen edistämiseen. Kunnianhimoisena tavoitteena on, että vuoteen 2020 mennessä ”luottoluoki­tusta koskevat arvot alkavat muuttua dramaattisesti”.

Timo Korkeamäen silmissä UCRG:n retoriikka ja poliittisen lobbausvoiman esittely eivät herätä luottamusta.

”Tuskin kolmen suurenkaan analyysi täysin neutraalia on, mutta siinä lähde­tään väärästä kohtaa kiipeämään puu­hun, jos poliittisiin kytköksiin vastataan luomalla toisia poliittisia kytköksiä.”

Korkeamäen mielestä luottoluoki­tuksen ongelmiin kannattaisi puuttua siirtymällä aiemmin käytössä olleeseen ”sijoittaja maksaa” -malliin. Tällöin luottoluokitusyhtiöiden varsinaisia asiakkaita olisivat sijoittajat, jotka ostai­sivat niiltä tiedon valtioiden tai yritysten luottokelpoisuudesta.

”Ongelma tässä on sama kuin tiedo­tusvälineillä: on vaikeampi ja vaikeam­pi veloittaa tiedon jakelusta, kun sitä on kuitenkin niin paljon ilmaiseksi saatavil­la”, Korkeamäki sanoo.

Toisaalta Korkeamäki muistuttaa, et­tä kun maailmantalouden painopiste siir­tyy koko ajan enemmän Aasiaan, sijoitta­jia kiinnostaa yhä enemmän saada tietoa sikäläisten sijoituskohteiden riskeistä. Tällöin aasialaisilla luokitusyhtiöillä voi olla tietty kotikenttäetu – mikäli ne vain osaavat tarjota markkinoille objektiivisia luokituksia.