”Ei me olla täällä vieraina”, sanoo 12-vuotiaana perheensä kanssa Somaliasta paennut Hashim Yonis. ”Me olemme amerikka­laisia aivan samalla tavalla kuin täällä asuvat italialaiset, kiinalaiset, japanilaiset ja irlantilaiset ovat amerikkalaisia.”

Hashim on yksi niistä yli 30 000 so­malipakolaisesta, jotka ovat löytäneet uuden kodin Yhdysvaltain keskilännestä, Minnesotan osavaltiosta. Kielitaidotto­mana maahan tullut Yonis suorittaa parhaillaan kolmatta korkeakoulutut­kintoaan ja kertoo sopeutuneensa hyvin amerikkalaiseen elämänmenoon.

Eikä Yonis ole poikkeus. Minnesotan somaleiden korkea työllisyysaste, yrit­täjyysinto ja poliittinen aktiivisuus ovat herättäneet kansainvälistä kiinnostusta. Etenkin Pohjoismaista on viime vuosina käyty Minnesotassa hakemassa oppia somaleiden kotouttamiseen.

Viiden miljoonan ihmisen ja kym­menientuhansien järvien Minnesota, jossa joka kolmannen asukkaan juuret ovat Pohjoismaissa, on ympäristöltään hyvin samankaltainen kuin vaikkapa Suomi. Toisaalta Minnesota myös eroaa Pohjoismaista merkittävästi niin yhteiskuntamallin, maahanmuuttohistorian kuin kotouttamistoimien osalta.

Pohjoismaisesta näkökulmasta huo­mio kiinnittyy siihen, millaista somaliyh­teisön arki on maassa, jossa maahan­muuttajia ei valtion toimesta kotouteta, sosiaaliturva on vähäistä, mutta toisaalta omakohtainen kokemus maahanmuutos­ta on enimmilläänkin vain muutaman sukupolven päässä.

Esimerkin voimalla

Minnesotassa lähes 20 prosenttia kai­kista 18–34-vuotiaista somalinuorista opiskelee korkeakoulussa. Esimerkiksi Minnesotan yliopistossa on yli 500 so­maliopiskelijaa. Kansainvälisen politii­kan opiskelijat Anab Omar ja Hoda Isak korostavat lähipiiriltä saadun esimerkin vaikutusta.

”Niin kauan kuin muistan, isäni on painottanut minulle koulutuksen tärke­yttä”, Omar sanoo. ”Mutta vähintään yhtä tärkeää oli ystävien esimerkki. Lä­hes kaikki kaverini menivät yliopistoon, joten se tuntui luontevimmalta vaihtoeh­dolta myös minulle.”

Somaliopiskelijoiden korkea luku­määrä Minnesotan yliopistossa helpot­taa uusien opiskelijoiden sopeutumista.

Isak aloitti yliopisto-opintonsa Virginian osavaltiossa, jossa hän oli omien sano­jensa mukaan kampuksen ainoa somali.

”Kyllä se vaikutti negatiivisesti. Tun­sin oloni yksinäiseksi ja ulkopuoliseksi, vaikka minulla olikin kavereita.”

Ensimmäisen lukukauden jälkeen Isak siirtyi Minnesotan yliopistoon. ”Täällä kaikki on toisin. Törmään jat­kuvasti toisiin somaliopiskelijoihin ja se antaa voimaa ja rohkeutta. Täällä on helpompi olla oma itsensä.”

Kouluttautumisinto kertoo myös so­malien uskosta omiin mahdollisuuksiin­sa. Somaliyhteisössä uskotaan vahvasti amerikkalaiseen unelmaan, ajatukseen siitä, että Yhdysvalloissa jokainen voi saavuttaa paremman huomisen sosiaa­liluokasta ja syntymäpaikastaan riippu­matta.

Opinto-ohjaajana työskentelevän Ali Kofiron mukaan menestyksen avai­met ovat Yhdysvalloissa jokaisen omissa käsissä. Tämän vuoksi hän painottaakin oppilailleen erityisesti työnteon merki­tystä.

”Täytyy olla aloitteellinen ja tehdä kovasti töitä. Kyllä sinut sitten huomataan ihonväristä tai syntyperästä huolimatta.”

Myös Omar ja Isak ovat sisäistäneet ajatuksen siitä, että kovalla työnteolla kaikki on mahdollista.

”Kyllä meitä välillä tuijotetaan ja opettajat käyttäytyvät kuin meitä ei oli­sikaan. Mutta ei sen saa antaa häiritä. Minä pidän vain tavoitteeni kirkkaana mielessä ja jatkan eteenpäin muista vä­littämättä”, Omar tiivistää oman asen­teensa.

Husseinin mukaan sosiaalituen pii­ristä pois pääseminen onkin yksi kes­keisimmistä viranomaisten uusille maa­hanmuuttajille painottamista asioista. Vähäiset korvauskuukaudet on syytä säästää pahan päivän varalle.

Puutteistaan huolimatta matalapalk­katyöt ovat maahanmuuttajille tärkeä portti amerikkalaiseen työelämään. Esimerkiksi Hussein työskenteli ensin lentokentän liukuhihnalla ja tulkkaus­toimistossa ennen kuin sai paikan sosi­aalityöntekijänä.

Moni somali tekee vuokrafirmo­jen tarjoamia pätkätöitä, mutta ne ei­vät suinkaan ole ainoa mahdollisuus. Somalit työllistyvät myös korkeisiin virkoihin lääkäreiksi, lakimiehiksi ja professoreiksi.

Ilmapiiri tukee yrittäjiä

Minnesotan somalit ovat lisäksi huo­mattavan aktiivisia perustamaan omia yrityksiä. Osavaltiossa on arviolta 700–1000 somaleiden omistamaa yritystä, joista suurin osa toimii myynti- ja pal­velualoilla.

Somaleiden yrittäjyysintoa alleviivaa se, että maahanmuuttajien yrittäjyys on Minnesotassa selvästi maan keskiarvoa vähäisempää.

Minneapolisissa kaksi ravintolaa omistava Jamal Hashi pitää tärkeinä te­kijöinä Yhdysvaltain yrittäjämyönteis­tä ilmapiiriä ja yrityksen perustamisen helppoutta. Yrityksen avaamiseen vaadi­taan käytännössä vain muutaman pape­rin täyttäminen ja pieni maksu. Tämän lisäksi verotus ja työvoimakustannukset suosivat etenkin pienyrityksiä. Hussein puolestaan selittää somaliyrittäjyyden räjähdysmäistä kasvua lumipalloefektil­lä: kun yksi onnistuu, kaikki muut halu­avat yrittää samaa.

Tiedon jakamisen ja yhteistyön lisäk­si somaliyrittäjien välillä vallitsee Hashin mukaan myös menestystä ruokkiva kil­pailu. ”Me olemme sisäistäneet amerik­kalaisen työelämän vaatimukset: halun menestyä, asua isossa talossa ja ajaa pa­rempaa autoa kuin naapuri.”

Viime vuosina myös viranomaiset ovat huomioineet somaliyhteisön yrittä­jyysinnon. Monien maahanmuuttajien tarvitsemien palveluiden tarjoaminen on ulkoistettu somaleiden omille yrityk­sille. Minnesotassa somalit pyörittävät niin sairaaloiden tulkkipalveluita ja kii­reettömiä potilaskuljetuksia kuin myös päivä- ja hoitokoteja.

Ahkeran yrittäjyyden tuloksena Minnesotaan on syntynyt oma etninen kansanosatalous. Tämä on sekä vahvuus että ongelma. Suuri somaliyhteisö takaa lojaalin asiakaskunnan, mutta se asettaa myös rajat yrityksen kasvulle.

Hashin mukaan monet yrittäjät tyytyvät kohdistamaan palvelunsa vain somaliyhteisölle, vaikka muurin mur­tamiseen ei vaadittaisikaan aina suuria tekoja. Hashille ensimmäinen askel koh­ti valtavirtaa oli kirjoittaa ravintoloihin ruokalistat.

”Monien somaliravintoloiden tapaan meillä ei ollut ollenkaan ruokalistoja. Käytäntö on tuttu somaleille, mutta se saattoi karkottaa muita potentiaalisia asiakkaita.”

Amerikka ilman unelmaa

Menestystarinalla on kuitenkin myös kääntöpuolensa: Minnesotan somali­maahanmuuttajia piinaava köyhyys. So­malien ja muun väestön väliset tuloerot ovat Minnesotassa huomattavan suuret. Somalikotitalouksien keskimääräiset kokonaistulot ovat alle 16 000 dollaria vuodessa, kun taas koko väestön tulot kotitaloutta kohti ylittävät 57 000 dol­laria. Pienten tulojen seurauksena yli 60 prosenttia Minnesotan somaleista elää osavaltion virallisen köyhyysrajan ala­puolella. Korkea työllisyysaste ja aktii­vinen yrittäjyys eivät ole siis onnistuneet poistamaan köyhyyttä.

Työllistymisessä ongelmana on se, että monet maahanmuuttajista jäävät pysyvästi matalapalkkaisiin pätkätöi­hin. Koska sosiaalituet ovat rajallisia, monet maahanmuuttajat ovat riippuvai­sia näistä ”McJob-töistä”. Työnantajat puolestaan käyttävät hyväksi edullista työvoimaa, joka on tarvittaessa helppo korvata uusilla tulokkailla.

Yrittäjyyden kasvua taas rajoittaa kooltaan ja ostovoimaltaan rajallinen asiakaskunta.

Minnesotan somaleiden tilanne ku­vaa hyvin amerikkalaisen maahanmuu­ton kokonaisuutta, jossa maahanmuut­tajat sijoittuvat yhteiskunnan ääripäihin. Minnesotan somaliyhteisössäkin on omat miljonäärinsä, mutta myös paljon köyhyyttä ja kodittomuutta.

Yhdysvaltain ansioksi on lasketta­va, että maa on onnistunut ainakin ra­ottamaan maahanmuuttajien sosiaalisen nousun esteenä olevaa lasikattoa. Ame­rikkalainen yhteiskunta tarjoaa mahdol­lisuuksia niille, joilla on riittävästi pää­omaa menestyä koulu- ja työmaailman kilpailussa. Mutta se ei tarjoa turvaverk­koa tai tikapuita niille, jotka eivät syystä tai toisesta pysy kilpailussa mukana.

Ja vaikka amerikkalainen unelma pe­rustuukin ajatukselle kaikkien tasaver­taisista mahdollisuuksista, ei kilpailuun lähdetä samalta viivalta. Periytyvän köy­hyyden ja kasvavien tuloerojen kierrettä on vaikea katkaista järjestelmässä, jossa jokainen on oman onnensa ja epäonnen­sa seppä.

Kirjoittaja työskentelee vierailevana tutkijana Minnesotan yliopistossa.