Skip to main content

Venäjän pelinappulat

Venäjä ylläpitää pitkittyneitä konflikteja naapurimaidensa alueella estääkseen naapurien lännettymistä. Geopoliittinen peli on konfliktialueiden ihmisille tragedia, ja pidemmän päälle se käy Moskovallekin kalliiksi.

Teksti Toivo Martikainen

Kuvat Antti Valta

Neuvostoliiton hajoamisesta on pian jo neljännesvuosi­sata, mutta se luo yhä aal­toja. Erityisen voimakkaasti ne tyrskyävät tällä hetkellä Ukrainassa, mutta jo pitkään niistä ovat kärsineet myös Abhasia, Etelä-Ossetia, Vuoristo-Karabah ja Transnistria. Alueet ovat jou­tuneet tahtomattaan suurvaltapolitiikan pelinappuloiksi.

Neuvostoliiton vaikutuspiiriin kuulu­neita maita kutsutaan Venäjällä ”lähiul­komaiksi”. Venäläisen ajattelun mukaan Moskovalla pitäisi yhä olla veto-oikeus näiden maiden asioihin.

Ylläpitämällä epävakautta naapuri­maissaan Venäjä saa vipuvarren niiden politiikkaan. Transnistrian avulla Venäjä suitsii Moldovan lännettymistä. Abha­sia ja Etelä-Ossetia auttavat hillitsemään Georgian EU- ja Nato-haaveita, ja Vuo­risto-Karabahin avulla taataan Armenian uskollisuus sekä pidetään Azerbaidžan varpaillaan.

”Usein jää huomaamatta, että pohjimmiltaan tämä viestii Venäjän heikkoudesta. Ve­näjällä ei ole luontaista ve­tovoimaa naapurimaissaan, joten se joutuu käyttämään pakkotoimia”, sanoo tukholmalaisen In­stitute for Security and Development Po­licyn Silkkitie-tutkimusohjelman johtaja Svante Cornell.

Konfliktin taustalla on Venäjän etu­piiriajattelu. ”Georgiassa ja nyt myös Ukrainassa on kyse siitä, että Venäjä turvaa keskeisinä pitämiään strategisia intressejä”, washingtonilaisen Center for Strategic & International Studies -ajatushautomon apulaisjohtaja Jeffrey Mankoff sanoo.

Elämän edellytykset kuihtuvat

Kiistanalaisten alueiden tukemisessa on Venäjälle kyse geopolitiikasta, mutta alueiden ihmisten näkökulmasta kysees­sä on pikemminkin tragedia.

”Nämä alueet jäävät taloudessa, koulutuksessa ja yleisessä inhimillisessä kehityksessä pitkäksi aikaa kauas muista jälkeen”, Svante Cornell sanoo.

Surkeimmin menee Etelä-Ossetialla, joka on konfliktialueista kaikkein riippu­vaisin Venäjän tuesta. Sen ainoa yhteys ulkomaailmaan on Kaukasusvuoret alit­tava Rokin tunneli, jonka kautta moni köyhään kyläelämään tuskastunut muut­taa Venäjälle.

”Etelä-Ossetiassa on vain vähän elä­misen edellytyksiä. Kylät ovat köyhiä ja elämä niin ankeaa, että alue tyhjenee. Vi­rallinen väkiluku on hieman yli 50 000 ihmistä, mutta todellisuudessa se voi olla jopa alle 30 000”, sanoo vanhempi tutkija Sinikukka Saari Ulkopoliittisesta instituutista.

Hänen mukaansa Etelä-Ossetian tilanne luultavasti paranisi, jos Venäjä liittäisi alueen osakseen.Etelä-Ossetian tilanne luultavasti paranisi, jos Venäjä liittäisi alueen osakseen. Venäjän hallitus ei ole kuitenkaan toistaiseksi halunnut alueliitosta, joka maksaisi sille nykyti­lannetta enemmän ja veisi siltä yhden välineen vaikuttaa Georgian asemaan.

”Etelä-Ossetiassa on nyt kasvanut sukupolvi, joka ei ehkä ole ollut teke­misissä muiden ihmisten kuin kyläläis­tensä sekä venäläisten rajavartijoiden ja sotilaiden kanssa. Heidän maailmanku­vansa on vielä yksipuolisempi ja sulkeu­tuneempi kuin heidän vanhempiensa”, Saari sanoo.

Abhasian tilanne on hieman parem­pi muun muassa siksi, että alueella on Mustanmeren rantaviivansa ansiosta yhteys ulkomaailmaan. Sijoituksia ja liiketoimintaa ei kuitenkaan synny, sillä tilanne on yhä epävakaa ja ennakointi vaikeaa.

Azerbaidžanista irtautunut ja nyky­ään etnisesti armenialainen Vuoristo-Karabah on vieläkin tulenarempi. Vii­meksi heinä–elokuun vaihteessa alueen rajoilla puhjenneissa taisteluissa sai sur­mansa parisenkymmentä ihmistä. Venäjä tukee kiistassa voimakkaasti Armeniaa.

Venäjän osuudesta alueen konfliktien pitkittymiseen ei ole paljon erimielisyyt­tä. Esimerkiksi Transnistriassa ratkaisu oli lähellä vuonna 2012, mutta Venäjä sulki oven viime hetkellä.

Venäjä ei anna ”lähiulkomaihinsa” käyttämistään rahasummista tietoja julkisuuteen. Entinen liberaalipoliitik­ko, nykyään Moskovan kauppakorkea­koulussa professorina toimiva Vladimir Ryžkov julkisti kuitenkin kesäkuussa Moscow Timesissa nimettömistä lähteis­tä saamiaan tietoja tuen määrästä.

Imperiumin ylläpitäminen on raskas taakka. Ryžkovin tietojen mukaanMos­kova käyttää vuosittain jopa 15 miljar­dia euroa alueiden tukemiseen.Mos­kova käyttää vuosittain jopa 15 miljar­dia euroa alueiden tukemiseen.

Rahasumman suuruutta selittää se, että se sisältää pitkittyneiden konfliktien lisäksi myös tuen Keski-Aasian maille ja Valko-Venäjälle. Jos summa pitää paik­kansa, se vastaa lähes viittä prosenttia Venäjän federaation kokonaisbudjetista.

Ryžkovin mukaan esimerkiksi Abha­sian budjetista noin 70 prosenttia tulee suoraan Venäjältä. Transnistriasta on puolestaan tarkoituksella tehty täysin riippuvainen Gazpromin sille velaksi toimittamasta energiasta. Kun Krim oli osa Ukrainaa, kaksi kolmasosaa sen budjetista tuli Kiovasta. Nyt riippakivi roikkuu Moskovan kaulassa.

”Alueet ovat voimakkaan riippu­vaisia Venäjästä. Paljon on kiinni siitä, miten Venäjän taloudella menee, ja nyt sillä ei mene kovin hyvin”, Jeffrey Man­koff sanoo.

Venäjän on rakennettava Krimin niemimaalle esimerkiksi uusi maayhteys Kertšinsalmen ylittävällä sillalla, jonka kustannusarvio on viitisen miljardia euroa.

Venäjä korotti heti alueliitoksen jäl­keen myös julkisen sektorin palkkoja ja eläkkeitä Krimillä. Valtiovarainministeri Anton Siluanovinmukaan Venäjä käyt­tää Krimiin ja Sevastopoliin tänä vuonna 240 miljardia ruplaa eli noin viisi mil­jardia euroa. Samaan aikaan Venäjän talouskasvu hidastuu koko ajan.

Tiedustelumiehet avainasemissa

Venäjän vallankäyttö konfliktialueilla noudattaa vanhoja neuvosto-oppeja. Niin sanotut voimaministeriöt eli vähin­tään sisäministeriö ja turvallisuuselimet ovat Moskovan komennossa. Esimer­kiksi Abhasiassa ja Etelä-Ossetiassa si­säministeri on lähes poikkeuksetta ve­näläinen.

”Etelä-Ossetia ja Abhasia ovat Ve­näjän suorassa kontrollissa. Venäläiset johtavat niin asevoimia, ministeriöitä kuin turvallisuuspalveluitakin”, Svante Cornell sanoo.

Venäjän vaikutus on voimakasta myös Vuoristo-Karabahissa. Cornellin mukaan alueen turvallisuusviranomai­silla on voimakkaat yhteydet Venäjän tiedustelupalveluihin.

Separatistialueiden kannalta keskei­nen hahmo on Vladislav Surkov, joka työskentelee presidentti Vladimir Putinin neuvonantajana vastuualueinaan Abha­sia ja Etelä-Ossetia. Vuosina 1999–2011 Kremlin pääideologina toiminut Surkov vastaa Moskovan rahojen käytöstä alu­eilla, mutta käytännössä hän on Putinin käskynhaltija.

”Surkov on keskeisessä asemassa strategian suunnittelussa ja toteutukses­sa”, Svante Cornell sanoo.

Surkovilla saattoi olla osuutta myös Krimin liittämisessä Venäjään, sillä sekäYhdysvallat että EU ovat asettaneet hänet henkilöpakotelistoilleen. Jeffrey Man­koff kuvaileekin Kremlin muistuttavan peilisalia, jossa ihmisten rooleista on vaikea saada selkeää kuvaa.

Loppupeli Itä-Ukrainassa?

Asiantuntijat selittävät Itä-Ukrainan konfliktia osittain sillä, että Venäjä tar­vitsi Krimin liittämisen jälkeen uuden vipuvarren vaikuttaakseen Ukrainaan. Tällaiseksi sopi kapinan ruokkiminen Donetskissa ja Luhanskissa.

Tärkeä ero Krimiin nähden on Itä-Ukrainan etninen koostumus. Toisin kuin Krimillä, Itä-Ukrainassa suurin osa asukkaista ei ole etnisesti venäläisiä.

Euraasian separatistialueet

Euraasian separatistialueet

Alue, väkiluku, pääelinkeino

Abhasia: 240 000, Turismi, maanviljely

Etelä-Ossetia: 52 000*, Kotitarveviljely, tullitulot

Transnistria: 555 000, Teräs- ja tekstiiliteollisuus

Vuoristo-Karabah: 138 000, Palvelut, maanviljely

Krim ja Sevastopol: 2 353 000**, Turismi, maanviljely

Donetsk ja Luhansk: 6 560 000***, Hiili- ja terästeollisuus

  • * Todellinen luku huomattavasti pienempi.
  • ** Väestönlaskennan jälkeen tuhansia lähtenyt Ukrainaan ja saapunut Itä-Ukrainasta.
  • *** Väestönlaskennan jälkeen ainakin 730 000 ihmistä lähtenyt Venäjälle.

Lähteet: Kansalliset tilastoviranomaiset, UNPO, UNHCR, Washington Post.

”Ukraina ei ollut valmis tappeluun Krimin vuoksi, mutta Itä-Ukrainan koh­dalla tilanne on toinen”, Svante Cornell tulkitsee.

Itä-Ukrainaan luodussa Donetskin kansantasavallassa on käytössä samat menetelmät kuin muillakin kiista-alueilla.

Alueen hallituksen johtoon nostettiin heinäkuussa Vladimir Antjufejev, joka korvasi Venäjälle lähteneen Aleksandr Borodain. Antjufejev toimi aiemmin Transnistrian neuvostomallisen tiedus­telupalvelun MGB:n johtajana, ja hänen on väitetty olevan tiiviissä yhteydessä Venäjän FSB:hen.

Antjufejev toimi Transnistriassa ni­mellä Vadim Švetsov pakoillakseen In­terpolin etsintäkuulutusta murhasta. Hän näyttää olevan vastuussa Itä-Ukrainan kapinallisten poliisi- ja tiedustelupuolesta. Sotilaallista toimintaa johti elokuun puo­liväliin asti venäläiseversti Igor Girkin, joka käyttää myös nimeä Igor Strelkov.

“Donetskin kansantasavalta on puh­taasti Venäjän salaisten palveluiden luo­mus.””Donetskin kansantasavalta on puh­taasti Venäjän salaisten palveluiden luo­mus.Hallintoihmiset ja sotilaat eivät ole paikallisia”, Svante Cornell sanoo.

Loppukesästä kapinallisten johto­paikoille alettiin nostaa ukrainalaisia. Yhtenä unelmana on luoda Novorossija, Itä- ja Etelä-Ukrainan sekä Transnistrian yhdistävä valtio. Realistisempi tavoite on synnyttää uusi pitkittynyt konflikti ja tukkia sen avulla Ukrainan tie länteen.

Venäjän ulkopoliittisen šakkipelin päämäärä on myös sisäpoliittinen: Putinin hallinnon ylläpitäminen. Esimerkiksi Krimin alueliitos kasvatti Kremlin suosiota huomattavasti. Nyt peli on muuttunut Itä-Ukrainassa täysimittaiseksi sodaksi.

”Tulevasta ei osaa sanoa kukaan, mutta näyttää entistä enemmän siltä, että Itä-Ukraina on Putinille eksistentiaalinen kysymys. Sen takia konflikti on niin vaarallinen”, Jeffrey Mankoff sanoo.

Svante Cornellin mukaan pitkittyneet konfliktit ratkaisisi lopulta vain vallanvaihto Moskovassa. Nykyisten johtajiensa aikana Venäjä ei luovu projektistaan.

”Putin ei voi toimia ilman imperiumia, se on hänen ideologiansa ytimessä.”

 

Kirjoittaja on Venäjään erikoistunut toimittaja ja hallinnollinen avustaja Ulkopoliittisessa instituutissa.

Artikkelia varten on haastateltu myös vanhempaa luennoitsijaa Peter Duncania University College Londonin slaavilaisten kielten ja Itä-Euroopan tutkimuksen osastolta.