Skip to main content

Kieroon kasvanut demokratiakokeilu

Teksti Sinikukka Saari

Vladimir Gelman: Authoritarian Russia. Analyzing Post-Soviet Regime Change. University of Pittsburgh Press 2015, 224 s.

Vladimir Gelman: Authoritarian Russia. Analyzing Post-Soviet Regime Change. University of Pittsburgh Press 2015, 224 s.

Pietarin eurooppa­laisen yliopiston professori ja Alek­santeri-instituutin vieraileva professori Vladimir Gelman aloittaa kompaktin kirjansa omakoh­taisella tarinalla työhaastat­telusta Pietarin pormestarinvirastossa 1990-luvun alussa.

Gelman kysyi demokraattina pidetyltä pormestari Anatoli Sobtšakilta, kuinka tämä joh­taa kaupunkia. Sobtšak tokaisi yksioikoisesti: »Me olemme nyt vallassa – se on demokratiaa.»

Esimerkki tuo konkreetti­sella tavalla esiin, kuinka Ve­näjän demokratiakokeilu alkoi kasvaa kieroon jo alkumet­reillä. Lännessä demokratian takuumiehinä pidetyt henkilöt – mukaan lukien presidentti Boris Jeltsin – oikaisivat tar­peen tullen demokraattisia sääntöjä ilman moraalisia ongelmia.

Kriittisillä hetkillä valtaapitävät valitsivat poikkeuksetta omaa valtaansa kasvattavan ja demokratiaa rajoittavan vaih­toehdon. Gelmanin näkemyk­sen mukaan Jeltsin hoiti pohjatyön, minkä jälkeen Vladimir Putin on yhä voimakkaammin eliminoinut poliittista ja talou­dellista kilpailua. Vuosien var­rella autoritaarinen järjestelmä on vakiintunut, ja siitä on tullut maan tapa.

Jeltsinin tai Putinin syyt­telyn sijaan Gelman näyttää uskovan, että vallan maksi­mointi annetuissa raameissa on kaikkien johtajien luontai­nen taipumus. Venäjältä nämä raamit eli valtaa rajoittavat instituutiot vain sattuivat puuttumaan.

Neuvostoliiton kaatumisen jälkeen maa oli niin suuressa murroksessa, että eliitti kyke­ni yhdistämään taloudelliset ja poliittiset resurssit äärim­mäiseksi vallan monopoliksi. Gelmanin mukaan tällaisen mahdollisuuden käyttämättä jättäminen olisi ollut suoras­taan hölmöä.

Gelman ei pohdi Venäjän ulkopuolisten toimijoiden roo­lia tässä kehityksessä, vaikka pohdinnalle olisi aihetta. Länsimaat ummistivat silmänsä monelta epädemokraattiselta toimelta poliittisten laskelmi­en vuoksi. Jeltsiniä pidettiin synneistään huolimatta pa­rempana vaihtoehtona kuin nationalisteja tai kommunis­teja. Samalla viestitettiin, että demokratian muodollisuudet ovat toisarvoisia, kunhan oikea mies pysyy vallassa.

Gelman keskittyy demokra­tian institutionaalisiin puut­teisiin ja odottaa järjestelmän muuttuvan vaaleilla. Hän ei paneudu nykyistä valtaa ylläpitäviin mekanismeihin tai poliittiseen teknologiaan, jonka avulla demokraattisilta näyttä­viä prosesseja hallitaan varsin tehokkaasti. Tämä arviointi olisi tärkeää pohdittaessa sitä, kuinka todennäköisesti ja millä tavoin järjestelmä voi muuttua.

Vaikka valtaa rajoittavat instituutiot on tehokkaasti kitketty nyky-Venäjältä, Gel­man uskoo demokratian mah­dollisuuksiin. Hän diagnosoi maan eliitin alkoholistiksi, joka ei halua tai kykene muutta­maan käytöstään, vaikka tietää sen johtavan tuhoon. Gelman on vakuuttunut, että kun karu määränpää lopulta valkenee kansalle, demokratia saa Venä­jällä toisen mahdollisuuden.

Gelmanin optimismi on lohdullista, mutta muutoksen yhtälö on ehkä astetta hänen kuvailemaansa vaikeampi.

 

Kirjoittaja toimii vanhempana tutkijana Ulkopoliittisessa instituutissa.