Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n ennusteen mukaan Venäjän talous kutistuu tänä vuonna 3,4 prosenttia ja palaa ensi vuonna pie­neen 0,2 prosentin kasvuun. Tutkija Natalja Zubarevitš arvioi tilanteen selvästi pessimistisemmin.

»En odota lähivuosilta lainkaan kasvua.»

Kuluvan vuoden toisella neljänneksellä Venäjän talous supistuikin jo 4,4 prosenttia vuotta aiempaan verrattuna. Zubarevitšin mukaan Venäjän talous on ajautunut pitkään kriisiin ja tilanne heikkenee hitaasti, mutta vielä kauan.

»Ongelmista tulee ajan myötä vain vaike­ampia ja kivuliaampia», Zubarevitš kertoo pu­helimitse.

Talousmaantieteessä kannuksensa hank­kinut Zubarevitš toimii tutkijana Itsenäisessä sosiaalipoliittisessa instituutissa Moskovas­sa. Pääosin projektirahoitteinen instituutti saa epäsuoraa tukea myös amerikkalaiselta Ford-säätiöltä, mutta sitä ei ole ainakaan vielä listattu Venäjän oikeusministeriön ulkomais­ten agenttien luetteloon.

Zubarevitš perustelee Venäjän talousongel­mien pitkäkestoisuutta sillä, että ongelmien syyt ovat syvemmällä kuin Ukrainan sodassa tai sitä seuranneissa pakotteissa. Viime vuoti­nen öljyn hinnan romahduskaan ei ole kriisin perimmäinen syy, eikä sen vaikutus toisaalta haihdu vuodessa.

»Suuret ongelmat alkoivat ennen kuin kukaan oli kuullutkaan Krimin tai Ukrainan tapahtumista. Venäjän investoinnit kääntyi­vät laskuun loppuvuonna 2012 ja teollisuu­den kasvu pysähtyi vuonna 2013», Zubarevitš sanoo.

Ukrainan konfliktin voi nähdä osittain myös heikon taloustilanteen oireena: Venä­jän johdon piti kääntää ihmisten huomio pois kotimaan kurjuudesta. Sodan lietsominen nosti vallanpitäjien suosion huippulukemiin, mutta voi kostautua ajan myötä.

Tämänhetkistä tilannetta ei Zubarevitšin mukaan voi verrata finanssikriisiin. Nyt ei ole luvassa äkillistä romahdusta, vaan vähittäinen ja pitkittyvä surkastuminen.

»Tämä ei ole mikään šokki, kuten vuosina 2008–2009. Lisäksi edellinen kriisi oli globaali, mutta tämä on sisäsyntyinen ja koskettaa vain Venäjää», hän sanoo.

Presidentti Vladimir Putinin hovikriitik­kona pidetty entinen valtiovarainministeri Aleksei Kudrin myönsi kesäkuussa Kulta­rannassa vieraillessaan, että Venäjän talouden suurimmat haasteet ovat sisäisiä ja maa kärsii vakavasta väestöongelmasta. Huolenaiheet tie­dostetaan laajemminkin: kesäkuussa Pietarin talousfoorumissa Venäjän bisneseliitti perään­kuulutti laajoja rakenteellisia uudistuksia.

Ongelmiin puuttumisen sijaan Venäjän johto näyttää kuitenkin ajavan täyttä vauhtia seinää päin. Poliittista vakautta ja omaa ase­maansa varjelevien vallanpitäjien mielestä asioiden korjaaminen olisi liian tulenarkaa.

Yksi selkeä keino tilanteen korjaamiseksi olisi eläkeiän nostaminen. Miesten eläkeikä on nyt 60 ja naisten 55 vuotta.

Eläkeikään ei kuitenkaan ole uskallettu koskea, vaikka Putin myönsikin tänä vuonna idean olevan »teoriassa oikea». Yksi Putinin vaalilupauksista ennen vuoden 2012 presiden­tinvaaleja oli, että eläkeikää ei nosteta.

Yleensä Putin pysyttelee etäällä talouspoli­tiikasta varjellakseen kansansuosiotaan ja an­taa hallituksen avainministerien sekä keskus­pankin pääjohtajan Elvira Nabiullinan toimia syntipukkeina. Näin toimittiin esimerkiksi vii­me talvena, kun rupla romahti.

Valtiojohto ei ota vastuuta myöskään kipei­den esitysten tekemisestä: ehdotus eläkkeiden irrottamisesta elinkustannusindeksistä tuli kesäkuussa valtiovarainministeriöstä. Se olisi erittäin epäsuosittu veto Putinin keskeisissä kannattajaryhmissä.

Eläkeuudistuksen lisäksi toinen ilmeinen keino työllisyyden parantamiseksi olisi maa­hanmuuton lisääminen. Venäjän vetovoima on kuitenkin laskenut talousongelmien takia. Lisäksi muukalaisvihan kasvu, jota Kreml on osittain ruokkinut, on tehnyt maahanmuuton lisäämisestä poliittisesti vaikeaa.

»Työperäinen maahanmuutto Keski-Aasi­asta Venäjälle hiljenee. Lisäksi varjotaloudessa työskentelevien ihmisten määrä kasvaa koko ajan, mikä heikentää muutenkin pientä vero­kertymää», Zubarevitš sanoo.

Ongelmiin puuttumisen sijaan Venäjän johto näyttää ajavan täyttä vauhtia päin seinää.

Pitkään kytenyt talouden näivettyminen nä­kyy nyt selvästi myös Venäjän kansantalouden tunnusluvuissa, jotka ovat karua luettavaa. Teollisuustuotanto supistui kesäkuussa 4,8 prosenttia vuotta aiemmasta, investoinnit 7,1 prosenttia. Rakennusala supistui 10 prosenttia ja vähittäiskauppa 9,4 prosenttia.

»Yksityisen kulutuksen romahtaminen on kaikkein hälyttävintä. Se laskee dramaattisesti, mikä iskee kovaa palvelusektoriin ja vähittäis­kauppaan», Zubarevitš sanoo.

Kulutuksen romahdukseen vaikuttaa esi­merkiksi se, että Venäjän johto kytkee vasta­pakotteilla maata parhaillaan irti länsimaisten kulutustuotteiden piiristä. Venäjän tuonti su­pistui kuluvan vuoden ensimmäisellä neljän­neksellä lähes 40 prosenttia vuotta aiemmasta.

Venäjä on esittänyt vastapakotteet kansa­laisilleen mahdollisuutena: nyt voimme val­mistaa itse omat kulutustavaramme. Ihmiset ovat kuitenkin ehtineet tottua länsitavaraan, ja nyt he äänestävät jaloillaan. Tilalle tyrkyte­tyt venäläiset tuotteet eivät kelpaa, jos niitä on ylipäätään saatavilla.

»Strategia, jolla tähdättiin tuontitavaran korvaamiseen kotimaisella tuotannolla, on epäonnistunut. Sillä ei oikeastaan ollut mitään mahdollisuuksia», Zubarevitš toteaa tylysti ja viittaa investointien romahtamiseen: kun niitä ei ole, ei synny tuotantoakaan.

Länsimaiden Venäjää kohtaan asettamista talouspakotteista on esitetty monenlaisia ar­vioita. Aleksei Kudrin arvioi kesäkuussa, että pakotteet supistaisivat Venäjän bruttokansan­tuotetta jopa 1,5 prosenttia. Zubarevitš on eri mieltä: hänen mukaansa talouden kutistumi­nen ei johdu pakotteista, vaan niiden todelli­nen vaikutus on ehkä parin promillen luokkaa.

Kansalaismielipiteessä toistuu kuitenkin voimakkaasti piiritetyn maan mentaliteetti: Levada-keskuksen tutkimuksen mukaan kaksikolmasosaa venäläisistä katsoo pakotteiden tarkoituksen olevan Venäjän nöyryyttäminen. Vain viiden prosentin mielestä niillä haetaan ratkaisua Ukrainan konfliktiin.

Venäjän julkistaloutta rasittaa tällä hetkellä etenkin puolustusmenojen valtava kasvu, kun maa uudistaa armeijaansa. Vuosina 2011–2014 puolustusmenot kasvoivat 18 prosentin vuosivauhtia, ja kuluvan vuoden ensimmäisellä nel­jänneksellä puolustusmenoja kasvatettiin jo 50 prosenttia vuotta aiemmasta.

Samaan aikaan ihmiset pyritään pitämään tyytyväisinä nostamalla julkisen sektorin palk­koja sekä subventoimalla kunnallismaksuja, kuten kaasun ja sähkön hintaa. Se ei kuiten­kaan riitä: palkat kasvavat vain seitsemän pro­sentin vuosivauhtia, kun inflaatio laukkaa yli 15 prosentissa. Ostovoima hupenee ja kulutus vähenee entisestään.

Venäjän kansantalous ei nykyvirityksessään yksinkertaisesti toimi, ja maksumiehiksi jou­tuvat tavalliset venäläiset. Tai oikeastaan mak­sunaisiksi, sillä aina vain suurempi osa venä­läisistä on vanhoja naisia.

»Venäjä mukautuu hiljalleen huonontuvaan tilanteeseen. Ihmiset kärsivät, mutta he sin­nittelevät», Zubarevitš sanoo.

Venäjän tilastokeskuksen Rosstatin mukaan köyhyysrajan alapuolelle luisui kuluvan vuo­den ensimmäisellä neljänneksellä 3,1 miljoo­naa ihmistä lisää vuotta aiempaan verrattuna. Köyhyydessä elää yhteensä jo 22,9 miljoonaa venäläistä, ja sosiaalipolitiikasta vastaava va­rapääministeri Olga Golodets myönsi heinä­kuussa tilanteen olevan kriittinen. Venäjä luo­kittelee köyhyysrajan kaiken lisäksi alemmaksi kuin muut maat: vertailukelpoisilla mittareilla köyhien määrä olisi huomattavasti suurempi.

Tilanteen paradoksaalisuutta kuvastaa se, että ihmiset kyllä ymmärtävät taloustilanteen huononemisen, mutta eivät Zubarevitšin mu­kaan yhdistä sitä harjoitettuun politiikkaan. Putinin kannatus oli Levada-keskuksen mu­kaan kesäkuussa 89 prosenttia, mikä on kaik­kien aikojen kovin lukema.

»Se on hullua, mutta niin se vain on. Valtion propagandakone jyllää niin voimakkaasti, et­tä suurin osa ihmisistä hyväksyy heikentyvän tilanteen, sillä he uskovat Venäjän olevan vi­hollisten ympäröimä. Vain modernit kaupun­kilaiset ymmärtävät, mitä todella tapahtuu», Zubarevitš sanoo.

Taloustilanteen kurjistuminen iskee voi­makkaimmin Venäjän syrjäseuduille, mutta toisaalta juuri siellä ollaan uskollisimpia nykyhallinnolle, koska niin on televisiosta opittu. Eräät yksittäisten tehtaiden varassa toimivat kaupungit eli monogorodit ovat lehtitietojen mukaan romahduksen partaalla. Palkkoja on paikoin maksamatta lähes koko alkuvuodelta.

Kriisipaikkakunnat pidetään kuitenkin juuri ja juuri hengissä liittovaltion varoin. Näin Moskovan vallanpitäjät pääsevät näyt­täytymään vapahtajina, jotka korjaavat pai­kallishallinnon virheitä maksamalla työnte­kijöiden palkkarästit. Laajamittaisia poliittisia protesteja ei Zubarevitšin mukaan ole luvassa, koska heikolta oppositiolta puuttuvat johtajat sekä kunnollinen poliittinen koneisto.

Entä kuinka kauan tilanne jatkuu ankeana?

»En ole psykologi tai lääkäri. En tiedä, minkä sen yhden ihmisen pään sisässä pitäi­si muuttua, jotta Venäjän politiikan suunta muuttuisi. Ei sitä tiedä kukaan.»

»Stagnaatio jatkuu luultavasti pitkään. Herrayksin tietää, milloin se päättyy.»