Skip to main content

Merikasarmin iloinen isäntä

Merikasarmin iloinen isäntä

Timo Soinin mukaan Suomen tulee panostaa epävarmassa maailmassa sääntöjen noudattamiseen ja olla kansainvälisesti aktiivinen. Venäjän kanssa tarvitaan dialogia, mutta myös Nato-ovi on pidettävä auki.

Teksti Toivo Martikainen

Kuvat Eeva Anundi

Katajanokka uinuu seesteisenä sydän­kesän auringossa. Hiljaista on myös ulkoministeriön päärakennuksessa Merikasarmilla, sillä virkamiehet ovat kaikonneet lomilleen. Yksi tut­tu hahmo talon käytäviä kuitenkin tallustaa: ulkoministeri Timo Soini on paikalla ja ottaa vastaan toisen kerroksen valoisassa työhuo­neessaan.

Ulkoasiainhallinnon uusi päällysmies on rauhallisen hyväntuulinen, vaikka usealla suunnalla tyrskyää: kreikkalainen ruletti pyö­rii poikkeuksellisen kovin panoksin, terrorijär­jestöt ovat laittaneet suuren osan arabimaail­masta polvilleen ja Välimeren pakolaistilanne alkaa muistuttaa kansainvaelluksia. Lisäksi on Ukraina: Euroopassa soditaan.

»Maailman taivaanranta on utuinen. Ti­lanne ei näytä kovin stabiililta millään tavalla. Tällä hetkellä on monia potentiaalisia konflik­tipesäkkeitä», Soini sanoo.

Hän mainitsee Kiinan voimistuvan soti­laallisen toiminnan Etelä-Kiinan merellä se­kä Kreikan mahdollisen romahduksen ja sen heijastusvaikutukset Balkanille.

Kesällä Kreikan lopullinen romahdus oli lä­hellä. Soini perustelee Suomen äärimmäisen tiukkaa Kreikka-linjaa helleenien omalla vas­tuuttomuudella.

»Syriza voitti vaalit aivan poskettomilla lu­pauksilla, ja puolueen talouspolitiikka on to­della räikeän epärealistista. Sitten kreikkalaiset pitivät kansanäänestyksen ja sanoivat, että sen perusteella suomalaisten pitää maksaa heidän vaalilupauksensa. Ei ikimaailmassa.»

Kreikka päätettiin pitää euroalueen teko­hengityksessä ankarin ehdoin, mikä oli sekin perussuomalaisille lähestulkoon hallituskysy­mys. Soinin mukaan pahimmat Kreikka-ske­naariot kuvastavat yleisemminkin sitä, mistä turvallisuusuhat nykyään tulevat.

»Ennen suurimpana uhkana pidettiin vah­voja valtioita. Nyt suurin uhka ovat heikot, ha­joavat valtiot. Konflikti tulee ennemmin niistä kuin jonkun vahvan valtion aggressiosta, vaik­ka voi toki olla yksittäisiä poikkeuksia», hän sanoo. Esimerkkinä romahtaneesta valtiosta hän mainitsee Libyan.

Ennen suurimpana uhkana pidettiin vahvoja valtioita. Nyt suurin uhka ovat heikot, hajoavat valtiot.

Epävarmassa maailmassa kansainvälinen aktiivisuus on Soinin mukaan Suomen ainoa keino käyttää vaikutusvaltaansa.

»Se tarkoittaa kaikkia järjestöjä, mis­sä Suomi on mukana, ja kaikissa pitää olla mu­kana. Suomen paras käyntikortti maailmalla on toimia itse moraalisesti kestävällä tavalla. Se ei tarkoita saarnaamista, mutta se tarkoittaa osallistumista.»

Osallistumisessa riittää vielä petrattavaa, sillä Suomi sai maailmalla ainakin hetkellises­ti vastarannankiisken maineen äkkijyrkästä Kreikka-kannastaan. Entä kuinka hyvin Suomi osallistuu jatkossa kansainvälisten kysymysten ratkaisemiseen, kun uusi hallitus leikkaa ke­hitysyhteistyötä rankalla kädellä?

»Jos Suomessa tehdään leikkauksia, niin ei kehitysapu voi olla mikään erillinen saareke, missä niitä ei tehdä», Soini perustelee.

Hän ei mainitse, että kehitysyhteistyöstä leikataan suhteessa paljon enemmän kuin mo­nilta muilta sektoreilta. Varsinaisen kehitys­yhteistyön määrärahoja vähennetään valtion talousarvioehdotuksen mukaan ensi vuodelle suunnitellusta 815 miljoonasta eurosta 39 pro­senttia 498 miljoonaan euroon. Soinin mukaan leikkausten merkitystä on liioiteltu.

»Sehän on ihan kummallinen ajatus, että jos Suomi leikkaa muutaman kymmenen miljoo­naa, että sillä olisi estetty suuret katastrofit», hän kuittaa yksittäisiin avustuskohteisiin viitaten.

Yksi tapa kantaa globaalia vastuuta on maa­hanmuuttajien vastaanottaminen. Soini sanoo hyväksyvänsä mukisematta Suomen vastaan­ottamat noin tuhat kiintiöpakolaista, mutta »elintasosiirtolaisuuteen» hän sanoo suhtau­tuvansa kriittisemmin.

Turvapaikanhakijoiden hieman nykyistä ta­saisempi jakaminen ympäri Eurooppaa – josta EU-maat saivat vaivoin päätettyä heinäkuussa – on Soinin mukaan »kohtalokas ja paha virhe».

»Se on suora kutsu, että kun vain tänne pää­sette, niin sitten asiat hoituvat», hän sanoo. Vastaanottajamaita hän sen sijaan suostuisi tukemaan.

»Eihän se tietenkään ole hyväksyttävää, että ihmiset hukkuvat Välimereen. Ei sitä kukaan halua. Siihen olen valmis, että autamme niitä maita, joihin ihmisiä tulee, kuten vaikka Italiaa tai Kreikkaa.»

Kiinnostuksensa ulkopolitiikkaan Soini kertoo heränneen jo 1980-luvulla, kun hänet laitettiin englannintaitoisena hoitamaan perussuomalaisten edeltä­jän Suomen Maaseudun Puolueen SMP:n kan­sainvälisiä asioita.

»Pääsin jo parikymppisenä poliittisten de­legaattien YK-valtuuskuntaan, kansainvälisten kehityskysymysten neuvotteluvaltuuskuntaan ja muihin tällaisiin. Olen vanhastaan aika kan­sainvälinen tyyppi.»

Kansainvälisyys näkyy esimerkiksi siinä, että Soini ilmoittaa kannattavansa TTIP-sopi­musta, joka vapauttaisi EU:n ja Yhdysvaltain välistä kauppaa ja investointeja.

Kriitikoiden mukaan sopimukseen sisäl­tyvä riitojenratkaisumenettely siirtäisi valtaa kansallisvaltioilta suuryrityksille. Soini sanoo ratkaisevansa lopullisen kantansa neuvotte­lutuloksen mukaan, mutta hänen mukaansa on joka tapauksessa parempi vaikuttaa itse kansainvälisiin sääntöihin kuin antaa mui­den tehdä se.

»Sopimus tulee ennemmin tai myöhemmin. Jos sitä ei synny Euroopan ja Yhdysvaltain välil­lä, niin se syntyy Yhdysvaltain ja Tyynenmeren maiden välillä. Jos me emme ole mukana muo­vaamassa maailmankaupan standardeja, niin ajan oloon joudumme sopeutumaan muiden laatimiin sääntöihin», Soini sanoo.

»Suomi ei pärjää ilman kansainvälistä kaup­paa, sillä leipämme on palasina maailmalla. Ja mitä enemmän maailmassa on sääntöperustaista toimintaa, sitä paremmin pärjäämme. Ainoa tapa, miten Suomi pystyy tässä asiassa vaikuttamaan, on EU:n kautta.»

On hieman hullunkurista kuulla pisteliääs­tä EU-kritiikistään tunnetun poliitikon painot­tavan unionin roolia Suomen kansainvälises­sä toiminnassa. Tuore ulkoministeri puhuu yhteisestä Euroopasta välillä jopa korostetun lämpimään sävyyn, mutta sanoo unionin fo­kuksen olevan tällä hetkellä väärä.

»EU:n voimavarat menevät tällä hetkellä aika pahasti toisarvoisiin asioihin, sillä viiden viime vuoden ajan kysymys on ollut jatkuvas­ta kriisinhallinnasta. Euroopan parhaat aivot miettivät, miten tätä tölkkiä potkitaan katua eteenpäin. Kukaan ei pohdi tai näkyvästi edistä esimerkiksi digitaalisia sisämarkkinoita, va­paata kilpailua, työllisyyttä ja talouskasvua.»

Timo Soini

Timo Soini

Syntynyt vuonna 1962 Raumalla.

Valmistui valtiotieteiden maisteriksi Helsingin yliopistosta vuonna 1988. Pro gradu -tutkielma käsitteli populismia.

Liittyi Suomen Maaseudun Puolueeseen (SMP) 16-vuotiaana ja oli perustamassa perussuomalaisia SMP:n raunioille vuonna 1995.

Perussuomalaisten puheenjohtajaksi vuonna 1997 ja eduskuntaan vuonna 2003.

Harrastaa raviurheilua, avovesiuintia ja filosofiaa, »koska se pitää kaalin kunnossa».

Naimisissa, kaksi lasta.

Onko tästä tulkittavissa, että Soini kannat­taa jopa lisäintegraatiota ongelmien ratkaise­miseksi?

»Meillä on aivan hyvät olemassa olevat puit­teet, kunhan niitä vain käytetään. Syvempi integraatio merkitsisi verotusoikeutta ja fi­nanssipolitiikan yhdistämistä, ja sitä minä en hyväksy», hän toppuuttelee.

EU:n tulevaisuutta syvällisemmin poh­tiessaan Soini nostaa esiin erityisesti yhden jakolinjan, jonka syvenemistä hän pelkää.

»Näen suurimpana uhkana euromaiden ja muiden EU-maiden välisen juovan kasva­misen ja eriytymisen. Tästä vallanjaosta voi tulla ennen pitkää suuri jakolinja pohjoisen ja etelän, protestanttisen ja katolisen ja muiden rinnalle.»

»On selvää, että euromailla on suhteessa suurempi vaikutusvalta, mutta ne maksavat siitä myös kovaa hintaa suoralla rahalla. Miten käy niiden maiden vaikutusvallan, jotka eivät pysty kuulumaan tai halua kuulua euroon?»

Soinin mukaan unionin tulisikin kuroa tätä jakolinjaa umpeen ja pohtia suhtautumistaan eriasteiseen integraatioon.

»Pitääkö EU:n hyväksyä, että on integraa­tion eri asteita? Voiko joku maa liikkua sy­vemmän ja joku toinen vähäisemmän inte­graation suuntaan», hän kysyy ja painottaa, että kunkin maan tulisi saada tehdä itse omat ratkaisunsa.

Yksi asia, jossa EU on Soinin mukaan selvästi epäonnistunut, on vuonna 2009 käynnistetty itäisen kumppanuuden ohjelma. Keskustelu­yhteys Venäjän kanssa ei toiminut niin kuin olisi pitänyt, ja siinä oli hänen mukaansa oma roolinsa kovina Venäjä-kriitikkoina tunnetuilla Ruotsin ja Puolan entisillä ulkoministereillä Carl Bildtillä ja Radosław Sikorskilla.

»He olivat aika aggressiivisia, ja dialogi oli vähän puutteellista. Ei se kuitenkaan voi ol­la mikään oikeutus väkivallalle», Soini viittaa Ukrainan sotaan.

Vaikka viime kesän ja talven kaltaisia suur­taisteluita ei ole viime aikoina nähty, Ukrainan haurasta tulitaukoa rikotaan silti jatkuvasti uusilla sotatoimilla, ja ihmisiä kuolee. Soinin mukaan Venäjällä on Ukrainassa poikkeuksel­lisen paljon pelissä.

»Ukraina on Venäjälle todella tärkeä, ja maa on historiallisesti ollut laajassa mielessä ikään kuin osa Venäjää. Samalla täytyy kuitenkin pi­tää mielessä, että Ukraina on itsenäinen ja su­vereeni valtio, jolla pitää olla oikeus valita omat turvallisuus- ja kauppapoliittiset ratkaisunsa.»

Ukrainan lännettymismahdollisuudetkaan eivät tosin näytä kovin hyviltä.

»Maan taloustilanne ja korruptio ovat sur­kealla tolalla. Eihän Ukraina tule olemaan mis­sään EU- tai Nato-kunnossa lähimpiin kymme­niin vuosiin», Soini huomauttaa.

Kaikki ovat tietävinään minun Nato-kantani, mutta voin sanoa, etten tiedä sitä itsekään.

Venäjän ja lännen suhteiden kiristymi­nen on väistämättä vaikuttanut myös Suomen idänsuhteisiin. Uusi ulkopo­liittinen johto joutui heti tositoimiin, kun sen piti päättää, tehdäänkö Helsinkiin Ety­jin parlamentaariseen yleiskokoukseen pyrki­neiden venäläiskansanedustajien matkustus­kieltoihin poikkeus.

»Siinä oli ratkaisupakko. Sitten kun pää­tettiin näin, niin huuto on ollut kova. Jos olisi ratkaissut toisin päin, niin olisi ollut rintama­karkuri ja yhteisen pakotepolitiikan pettäjä. Ei saanut valita, tuleeko hudaa, vaan kummalta puolelta sitä tulee», Soini perustelee lännen leirissä pysymistä.

Soini korostaa, että päätös tehtiin koko ulkopoliittisen johdon eli hallituksen avain­ministerien ja tasavallan presidentin kesken. Presidentti Sauli Niinistö on julkisestikin il­maissut tyytymättömyyttään siihen, että sotku kaatui valtiojohdon syliin viime hetkellä.

»Se oli hankala ja vaikea päätös. Mutta sil­loin, kun pakotteet ovat voimassa, niitä on syytä noudattaa, koska muuten ne menettä­vät merkityksensä. Krimin miehitys oli kan­sainvälisen oikeuden vastainen toimi, ja sii­tä koko tämä problematiikka lähti liikkeelle», Soini sanoo.

Ulkopoliittisen suursäätilan viileneminen näkyy myös Suomen turvallisuuspolitiikan laajempana uudelleenarviointina. Vastoin yleistä leikkauslinjaansa uusi hallitus korot­taa puolustusmäärärahoja ja tekee lisäksi niin puolustuspoliittisen kuin ulko- ja turvallisuus­poliittisenkin selvityksen. Jälkimmäiseen sisäl­tyy myös Nato-selvitys.

»Nämä selvitykset ovat hyvin tärkeitä, ja ne tehdään myös aika nopeasti. Valmista tu­lee ehkä jo ensi keväänä, ensi vuoden aikana joka tapauksessa», Soini lupailee.

»Suomen yleinen turvallisuustilannehan on hyvä, ei meitä uhkaa sotilaallisesti tällä hetkellä kukaan. Nyt käydään pohdinnat sii­tä, ovatko vanhat opit riittäviä vai tarvitaanko jotain uutta.»

Uusi ulkoministeri nauttii oltavistaan Merikasarmilla. Työhuoneen ikkunoista avautuu näkymä Katajanokan jäänmurtajille ja merelle.

Uusi ulkoministeri nauttii oltavistaan Merikasarmilla. Työhuoneen ikkunoista avautuu näkymä Katajanokan jäänmurtajille ja merelle.

Jollain uudella Soinin voisi kuvitella viittaa­van jäsenyyteen sotilasliitto Natossa. Uuden ulkoministerin on ounasteltu kannattavan sotilasliiton jäsenyyttä, mutta pidättäytyvän sanomasta sitä ääneen, koska perussuoma­laisten kannattajat eivät keskimäärin lämpene idealle. Tälläkin kertaa hän asettelee sanansa tarkasti.

»Tiedät kysyessäkin, etten vastaa tuohon sillä lailla, että saisit siihen selvää kantaa, koska minulla ei ole selvää kantaa. Kaikki ovat tietävinään minun Nato-kantani, mutta voin sanoa, etten tiedä sitä itsekään.»

Samaan hengenvetoon Soini sanoo pitävän­sä positiivisena, että hallitusohjelmassa ei tällä kertaa suljettu pois Nato-jäsenyyden hakemis­ta toisin kuin viime kerralla.

»On aika epätodennäköistä, että tällä hal­lituskaudella tulisi polttavaa tarvetta tehdä päätös suuntaan tai toiseen, mutta mielestä­ni ei ole viisasta hukata sitä toleranssia ja liik­kumavaraa, joka meillä on. Eli ovi tai ainakin räppänä on syytä pitää auki.»

»Naton yhteistyörakenteissa kannattaa olla mukana, koska niistä on hyötyä meidän suorituskykyjemme ja tiedonsaantimme kan­nalta. Emme me ole täällä mikään itsenäinen saareke.»

Soini kuvailee Suomen olevan Naton suh­teen »nokka ja pyrstö -tilanteessa»: rauhan aikana ei ole tarvetta liittyä, kriisitilanteessa liittyminen ei ole mahdollista.

»Joudumme tasapainoilemaan näiden välillä. Eikä se ole myöskään mikään ilmoitusmenettely, jos sinne haluaa. Se edellyttää hake­musta ja Nato-maiden yksimielistä päätöstä.»

Soinin mukaan kuvio muuttuisi merkittä­västi, jos Ruotsi päättäisi hakea sotilasliiton jä­senyyttä. Hän toistaa presidentti Niinistönkin mainitseman nyrkkisäännön, jonka mukaan Ruotsin kanssa on sovittu, että kumpikaan ei yllätä toista Nato-kysymyksessä. Sitä Soini ei suoraan kommentoi, voisiko Suomi jäädä Na­ton ulkopuolelle, jos Ruotsi päättäisi liittyä.

»En sano muuta kuin että se olisi otettavahuomioon. Siihen en sano mitään, mitä se merkitsisi.»

Ei niin voi ajatella, että Suomi ja Ruotsi alkaisivat huolehtia Baltiasta.

Nato-jäsenyys on ristiriitainen kysy­mys, mutta puolustusyhteistyöllä Ruotsin kanssa on Suomessa laaja kannatus. Niinpä myös Soini suitsut­taa sitä avoimesti.

»Yhteistyössä on varaa mennä vielä syvem­mälle. Yhdessä Suomesta ja Ruotsista syntyy jo sellainen vaikutelma, ettei sitä voi olankohau­tuksella ohittaa. Mutta ei niin voi ajatella, että Suomi ja Ruotsi alkaisivat yhdessä huolehtia mistään muusta, esimerkiksi Baltiasta. Se on Naton tehtävä.»

Mahdollista sodanajan yhteistyötä Ruotsin kanssa Soini ei kommentoi.

»En lähde spekuloimaan sodalla. Minä ha­luan, että ei tule sotaa.»

Yksi suuri kysymys koko maanosan kannal­ta on Venäjän asema Euroopan turvallisuus­arkkitehtuurissa. Soinin mukaan se on sikäli hankala asia, että ilman Venäjän mukanaoloa lopullista turvallisuutta ei voi olla.

Kolme poliittista esikuvaa

  1. Veikko Vennamo SMP:n kantaisä »tulee uniin vieläkin».
  2. Margaret Thatcher »Kyllä se pitää uskaltaa sanoa. Hänen paras ominaisuutensa oli luja tahto», Soini suitsuttaa Britanniaa rajusti uudistanutta rautarouvaa.
  3. Walter Mondale »Syvästi sivistynyt mies, josta ei koskaan tullut presidenttiä, mutta joka teki pitkän ja hyvän uran ja palveli Jimmy Carterin varapresidenttinä.»

»Venäjä on ydinasevaltio. Sen kanssa pitää olla jatkuvasti dialogissa ja sen näkemyksiä pi­tää ottaa huomioon. Eristäminen ei ole hyvä, eikä se, jos Venäjä eristää itse itsensä», Soini sanoo.

Hänen mukaansa länsi teki Syyrian tapauk­sessa virheen, kun Venäjän vaikutusvalta pre­sidentti Bašar al-Assadiin jätettiin hyödyntämättä. Soini painottaa yhteistyötä Venäjän kanssa.

»Täytyy uskoa, että Venäjä ja Eurooppa voi­vat lähentyä. En halua uskoa, että välirikko on lopullinen. Yhdessä Venäjästä ja Euroopasta olisi aika isoonkin rooliin.»

Ukrainassa ei kuitenkaan ole ratkaisua näköpiirissä. Mahdollisia leimahduspisteitälöytyy muualtakin: Soini luettelee jääty­neet konfliktit Vuoristo-Karabahissa, Etelä-Ossetiassa, Abhasiassa ja Transnistriassa.

»Jossain siellä taustalla kangastelee myös Kosovon ratkaisu, joka on ollut Venäjälle ja Ser­bialle tosi kipeä», hän pohtii.

Yhdysvaltain kansainvälisen roolin Soini ar­vioi jatkossa mahdollisesti pienentyvän.

»Yhdysvallat on vahva, mutta mihin suun­taan se kääntyy? Haluaako se olla kansainvä­lisesti aktiivinen toimija vai ei? Afganistanin ja Irakin miestappiot vähän osoittavat, että välttämättä ei.»

Paljon ratkeaa ensi vuoden presidentinvaa­leissa. Soini pitää Hillary Clintonin valintaa demokraattien ehdokkaaksi kohtalaisen var­mana. Republikaanien puolella asetelma on vivahteikkaampi.

»Republikaaneilla on ollut hyvä menestys sekä senaatissa että edustajainhuoneessa. Hy­vällä ehdokkaalla on voittomahdollisuus, jos hän pystyy yhdistämään kentän», Soini aprikoi.

Maailman kriisialttius saattaa Soinin mukaan olla merkki siirtymisestä sellaiseen aikaan, jossa sopimukset merkitsevät aiempaa vähemmän.

»Aiemmin on ajateltu, että tehdään sopi­mus ja se pitää iäti. Luulen, että tämä on vä­hän muuttunut. Ikuisia, pysyviä totuuksia on vähemmän kuin kuvittelemme.»

Totuuden hämärtäminen ja omien sääntö­jen luominen ovat ainakin Venäjän ja Kiinan työkalupakeissa ahkerassa käytössä. Onko aika ajamassa ohi Suomen kaltaisista sääntömää­räiseen maailmanjärjestykseen luottavista pie­nistä kansallisvaltioista?

»Kyllä se kertoo jostain, että emme onnistu­neet pääsemään YK:n turvallisuusneuvostoon, ja nyt Ruotsia uhkaa sama kohtalo. Onko meil­lä liikaa opettajan asennetta ja sellaista ajatus­ta, että kaikki haluavat välttämättä samanlai­sen järjestelmän kuin me? Eivät kaikki halua, vaikka minun mielestäni Pohjoismaat ovatkin parasta kolkkaa maailmassa.»

YK on saanut viime vuosina osakseen kovaa­kin kritiikkiä: järjestelmää sanotaan tehotto­maksi ja turvallisuusneuvostoa toimintakyvyt­tömäksi. Soini yhtyy kritiikkiin, muttei heitä kansainvälisen yhteistyön kirvestä kaivoon.

»Haluaisin kyllä uskoa YK:hon, mutta tulok­set eivät ole olleet parhaita mahdollisia. Var­sinaiseen maailmanhallitukseen en usko, se on liian pitkälle mennyt utopia. Mutta maa­pallon laajuiseen yhteistyöhön uskon kyllä, ja se voi ehkä pohjautua alueelliseen yhteis­työhön», Soini sanoo ja mainitsee EU:n lisäksi Kaakkois-Aasian yhteistyöjärjestö Aseanin sekä Pohjois-Amerikan Naftan.

Timo Soini on kulkenut pitkän tien Suo­men valtiollisen elämän eturiviin. Ke­vään eduskuntavaalien jälkeen koitti viimein hänen rakentamansa puolueen vuoro astua maan hallitukseen pitkän opposi­tiotaipaleen jälkeen. Samalla Soini pääsi aset­telemaan uran kruunua päähänsä.

»Aika harva ihminen pääsee sellaiseen ti­lanteeseen, että saa valita valtiovarainminis­teriön ja ulkoministeriön välillä. Minulla oli sellainen hetki, ja valitsin sen minkä halusin», hän myhäilee.

»Tämä on hyvä jatkumo sille, mihin olen suuntautunut oikeastaan siitä lähtien kun lähdin europarlamenttiin vuonna 2009. Se oli iso päätös, koska puolue oli silloin vielä vähän nupullaan.»

Brysselistä Soini palasi vuoden 2011 jytky­voiton jälkeen eduskuntaan ja ulkoasiainvalio­kunnan johtoon. Hän suitsuttaa eduskunnan roolia Suomen ulkopoliittisessa päätöksenteossa ja lupailee pitää tietokatveesta aika ajoin närkästyneet kansanedustajat vastedes infor­moituina.

»En voi ottaa kantaa edeltäjieni toimin­taan, mutta tästä eteenpäin tiedot kyllä ker­rotaan. Se on ministerinkin henkivakuutus, että ulkoasiainvaliokunta tietää. Valiokunnas­sa on niin kokeneita kavereita, että tavallaan linja valmistuu ministerin päässä, kun saa sparrausta ja joutuu vastaamaan valiokunnan jäsenille.»

Ulkoasiainvaliokunnan lisäksi Soini kehuu odotetusti myös presidentti Niinistöä, joka on ulkoministerin mukaan erinomainen voima­vara pienen maan ulkopolitiikalle.

»Ei siitä ole kovin montaa vuotta, kun pre­sidentiltä haluttiin viedä kaikki valtaoikeu­det pois ja tehdä hänestä pelkkä joulukuusi ja maatalousnäyttelyiden avaaja. Nyt jokainen ymmärtää, että se olisi ollut helkkarin typerä päätös.»

Aiemmin on ajateltu, että tehdään sopimus ja se pitää iäti. Luulen, että tämä on vähän muuttunut. Ikuisia, pysyviä totuuksia on vähemmän kuin kuvittelemme.

Julkisuudessa on arvuuteltu, kuinka Soini kykenee yhdistämään ulkoministerin vaa­tivan työn hallitusvastuuseen totuttele­vien perussuomalaisten puheenjohtajuu­teen, joka ei sekään ole pelkkää riemutanssia. Hän kääntää kysymyksen päälaelleen ja sanoo ministeriyden olevan hyvää vastapainoa puo­lueen johtamiselle.

»Tämä tuo siihen myös helpotusta, niin kummalta kuin se saattaakin kuulostaa. Ei tarvitse koko ajan olla puolueessa kiinni.»

Taipuminen Kreikan tukipakettiin osoitti, että perussuomalaiset tuskin lähtevät halli­tuksesta kovin kevein perustein. Niinpä myös Soinia voi pyytää visioimaan hieman päivän­politiikkaa pidemmälle. Mikä olisi se suuri soi­nilainen ajatus, jonka ulkoministeri haluaisi jäävän elämään hänen kautensa jälkeen?

»Arktinen. Toivon, että neljän vuoden päästä arktisen alueen merkitys ja Suomen rooli siinä olisivat nykyistä suurempia», hän toteaa.

Suomen vuonna 2017 alkavaan puheenjoh­tajakauteen Arktisessa neuvostossa tullaan Soinin mukaan panostamaan rutkasti. Aina­kin haaveet ovat suuria.

»Arktisen neuvoston rooli voisi avautua myös sitä kautta, että Venäjä ja Yhdysvallat ovat siellä samoissa kokouksissa ja neuvot­telupöydissä. Josko se lientyminen alkaisi sieltä.»

Arktiksen lisäksi Soini mainitsee painopistealueikseen transatlanttiset suhteet, Venäjä-suhteen ja yhteistyön Ruotsin kanssa sekä Itä­meren alueella. Ulkopolitiikan yhdisteleminen järkeviltä osin EU:n kanssa sopii hänelle hyvin.

»Suomella pitää olla omaa ulkopolitiikkaa, mutta tarvitsemme myös EU:ta. Unionia voi­daan hyödyntää ulko- ja turvallisuuspolitii­kassa sekä vaikkapa huoltovarmuusasioissa ja hankintayhteistyössä», hän sanoo.

Soini nauttii selvästi ulkopolitiikan parissa toimimisesta. Hän on aiemmin ilmoittanut, että presidentinvaalit ovat hänen osaltaan taakse jäänyttä elämää. Toisaalta nykyinen tehtävä voisi tarjota vuoden 2018 kamppailuun mukavasti valtiomiesnostetta. Pitääkö päätös varmasti?

»Kyllä presidentinvaalit on käyty. Se on it­sellenikin karvas pettymys, jos tämä lupaus ei pidä.»