Kansainvälinen yhteisö on pitkään pe­lännyt, että Iran hankkii ydinaseita. Heinäkuussa Iran ja YK:n turvalli­suusneuvoston viidestä pysyvästä jäsenestä sekä Saksasta koostuva niin sanottu P5+1-ryhmä pääsivät historialliseen yhteisymmärrykseen: kompromissiratkaisuun, joka päättää yli vuosikymmenen jatkuneen kiis­tan ja takaa suurella varmuudella, ettei Iranin ydinohjelmalla ole sotilaallista ulottuvuutta.

Lännen näkökulmasta keskeistä sopi­muksessa on sen ajan pidentäminen, min­käkuluessa Iran voisi kyetä valmistamaan ydinaseen. Uraanin rikastusta ja varastointia koskevien rajoitusten ansiosta aika pitenee muutamasta kuukaudesta vuoteen. Se antaa Yhdysvalloille enemmän aikaa päättää mah­dollisesta ennaltaehkäisevästä iskusta Irania vastaan, jos Iran eroaisi ydinsulkusopimukses­ta ja ajaisi Kansainvälisen atomienergiajärjestö IAEA:n tarkastajat pois maasta.

Iranin intressejä sopimus palvelee lopet­tamalla maahan kohdistuneet kansainväliset pakotteet ja sallimalla maalle tulevaisuudessa laajan ydinenergiaohjelman. Iranin ja Yhdys­valtain yli kolmen vuosikymmenen ajan jäis­sä olleet suhteet ovat niin ikään parantuneet neuvottelujen ansiosta.

Kaikki Lähi–idän maat eivät ole tyytyväisiä sopuun. Israel ja Saudi-Arabia ovat esittäneet Iranin ydinohjelman suurimpana uhkana tur­vallisuudelleen, mutta juuri ne suhtautuvat so­pimukseen nihkeimmin, vaikka Saudi-Arabia onkin sopimuksen virallisesti hyväksynyt.

Saudi-Arabian ja Israelin näkökulmasta ydinkiistassa ei ole kyse vain ydinaseiden le­viämisen estämisestä vaan myös Iranin alu­eellisen vallan rajoittamisesta.

Pakotteiden poistaminen muuttaa tilannet­ta merkittävästi. Iranin koko ja vaikutusvalta yhdessä maan elpyvän talouden ja kansainvälisen aseman vahvistumisen kanssa tekevät maasta alueellisen suurvallan. Israel ja Saudi-Arabia näkevät tämän ydinaseiden leviämistä suurempana uhkana. Niiden mielestä Iranin nousu noudattaa nollasummalogiikkaa, eli Iran voimistuu vääjäämättä muiden kustan­nuksella.

Sama logiikka pätee myös Iranin ja Yhdys­valtain lähenemiseen. Israelin ja Saudi-Ara­bian liittolaisuus Yhdysvaltain kanssa on pit­kään perustunut jaetulle vihollisuudelle Irania kohtaan. Nyt Irania ja Yhdysvaltoja yhdistävät paitsi uudelleen avatut diplomaattisuhteet myös pyrkimys terrorijärjestö Isisin pysäyttä­miseen.

Vaikka Saudi-Arabia käyttää puolustusmenoi­hin neljänneksi eniten varoja maailmassa, maa kokee jo nyt olevansa altavastaajan asemassa Iraniin nähden. Saudi-Arabian näkökulmasta Yhdysvaltain toimettomuus Syyriassa ja sen sotilaallinen yhteistyö Iranin kanssa Isisiä vas­taan ovat vahvistaneet Irania ja sen tukemia šiia-kapinallisia, jotka ovat saudien silmissä olleet islamilaista radikalismiakin suurempi uhka. Saudi-Arabian väestöstä valtaosa on sunneja.

Saudi-Arabia on tukenut radikaaleja sunni­liikkeitä osana Syyrian hallituksen ja alueella toimivien šiiakapinallisten vastaista strategi­aansa. Näin Saudi-Arabia on myötävaikuttanut myös Isisin syntyyn. Rahoittamalla ja aseista­malla kapinallisliikkeitä Saudi-Arabia ja Iran ovat kärjistäneet alueen sunnien ja šiiojen vä­lisiä ristiriitoja.

Lisäksi Saudi-Arabia on aiemmin sanonut hankkivansa ydinaseita, jos Irankin kehittää niitä, ja tänä keväänä se ilmoitti hankkivan­sa samanlaisen kapasiteetin kuin Iran. Koska Saudi-Arabialla ei ole ollut vaikeuksia päästä kansainvälisille atomienergiamarkkinoille eikä sillä siksi ole tarvetta valmistaa itse ydinpoltto­ainetta, uraanin rikastuksen voi nähdä palve­levan maassa vain yhtä tarkoitusta: se antaisi kyvyn valmistaa ydinasekelpoista materiaalia.

Yhteinen vihollinen näyttää historian valossa olevan Lähi-idän maita tehokkaimmin yhdistävä tekijä.

Äänekkäimmin Iranin ydinsopua on vastusta­nut Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu. Hänen mukaansa laajan ydinohjelman salliminen Iranissa vaarantaa Israelin olemassaolon.

Israelin johdon argumentit ovat samanta­paisia kuin Saudi-Arabian: ydinsopimus legiti­moi Iranin aseman niin sanottuna kynnysval­tiona, jolla on kyky rakentaa ydinase lyhyellä varoitusajalla. Toiseksi Israel uskoo, että Iranin tukemat palestiinalainen Hamas ja Libanonin Hizbollah voimistuvat, kun Iranin talous elpyy.

Israelista kuuluu kuitenkin sopuisampiakin sointuja: tiedustelupalvelu Mossadin ja maan sotilastiedustelun entiset johtajat Efraim Halevy ja Amos Yadlin ovat myöntäneet, että ydinaseiden leviämisen riskit pienenevät sopi­muksen ansiosta huomattavasti.

Suurin syy myös Israelin hangoitteluun on se, että maa näkee Yhdysvaltain ja Iranin lä­henemisen uhkana omalle asemalleen. Jaet­tu viholliskuva Iranista on vuosikymmenten ajan yhdistänyt Israelia ja Yhdysvaltoja sekä häivyttänyt Israelin ja arabimaiden välisiä ristiriitoja.

Kun Iranin ydinkiista jää menneisyyteen, huomio kohdistunee yhä enemmän Israelin omiin ydinaseisiin ja maan kansainvälisten normien vastaiseen miehityspolitiikkaan pa­lestiinalaisalueilla. Vaikka tämä saattaa ajaa Israelin entistä enemmän puolustuskannalle, se voi ajan kuluessa myös johtaa positiivisiin muutoksiin.

Jälkimmäistä tulkintaa tukevat lehdistössä parhaillaan liikkuvat huhut Israelin uusista suunnitelmista Lähi-idän rauhanneuvottelui­ta varten. Taustalla lienee päättely siitä, että rauhanneuvotteluiden avaaminen voisi pois­taa poliittisia esteitä Israelin ja arabimaiden suhteiden rakentamiselta ja siten mahdollistaa yhteistyön Irania vastaan.

Iranin ydinohjelmaa koskevan sopimuksen hyötyjä on hyvin vaikea kiistää. Ilman sopi­musta tilanne olisi voinut kärjistyä Israelin tai Yhdysvaltain sotilaalliseen hyökkäykseen, johon Iran olisi todennäköisesti vastannut ohjusiskuilla ja hankkimalla ydinaseita estääk­seen vastaavat tilanteet tulevaisuudessa.

Sopimuksen ansiosta Iranin ei voi enää nähdä muodostavan sellaista vaaraa, mikä oi­keuttaisi puheet ennaltaehkäisevistä iskuista maan ydinlaitoksia vastaan. Lisäksi sopimuk­sen mukanaan tuoma turvallisuuden tunne ja luottamus tulevaisuuteen vahvistavat ydin­aseiden vastaista mentaliteettia Iranissa ja tu­kevat entisestään presidentti Hassan Ruhanin maltillista ulkopoliittista linjaa.

Eristämispolitiikan päättyminen voi mah­dollistaa myös aiempaa tehokkaamman kansainvälisen yhteistyön alueen ongelmien ratkomiseksi. Iranin ja Yhdysvaltain välinen epävirallinen yhteistyö Isisin vastaisessa tais­telussa on yksi esimerkki tästä, ja Syyrian kriisin rauhoittaminen saattaa olla seuraava askel. Iran on Hizbollahin ohella Syyrian pre­sidentti Bašar al-Assadin merkittävin tukija, ja Iranin ottaminen mukaan rauhanneuvot­teluihin saattaa olla avain pitkään jatkuneen kriisin lopettamiseen.

Iranin hiljattain tekemä aloite Persianlah­den turvallisuutta koskevan dialogin käynnis­tämiseksi kertoo puolestaan halusta paikata suhteita Saudi-Arabiaan. Jos Iranin sovitteleva linja löytää vastakaikua, se saattaa avata oven positiivisille muutoksille. Iran ja Saudi-Arabia voisivat yhdistää tehokkaasti voimansa terro­rismin kitkemiseksi alueelta.

Israelin ja alueen muiden maiden dyna­miikka voisi puolestaan muuttua jo olemassa olevien aloitteiden pohjalta. Yksi esimerkki on Arabiliiton tarjous tunnustaa Israel, jos maa vetäytyy vuoden 1967 sodassa valtaamiltaan alueilta ja suostuu kahden valtion ratkaisuun. Tämä voisi lopettaa Iranin tuen Israelin vas­taisille liikkeille, sillä myös Iran on sitoutunut Arabiliiton aloitteeseen.

Myös Lähi-idän joukkotuhoaseettoman vyö­hykkeen perustamiseen tähtäävät neuvottelut voisivat sisältää historiallisia mahdollisuuksia, vaikka neuvottelut näyttävätkin tällä hetkel­lä pysähtyneiltä. Periaatteessa ydinsopu voisi antaa uuden sysäyksen hankkeelle, jota Israel on vastustanut osittain Iranin ydinohjelman luomaan uhkaan vedoten.

Paremman tulevaisuuden kuvitteleminen tuntuu kuitenkin vaikealta ja jopa utopistisel­ta, sillä yhteinen vihollinen näyttää historian valossa olevan Lähi-idän maita tehokkaimmin yhdistävä tekijä.

Mikäli viholliskuvat ohjaavat alueen mai­den politiikkaa vastakin, turvallisuustilanteen paraneminen jäänee väliaikaiseksi. Israel saat­taa pyrkiä sabotoimaan Iranin ydinohjelmaa vaikuttamalla Yhdysvaltain kongressiin ja turvautumalla jo aiemmin harjoittamaansa kybersodankäyntiin ja muihin salaisiin ope­raatioihin. Lisäksi Saudi-Arabia saattaa olla tosissaan hankkimassa omaa ydinasekapasi­teettia, mikä kasvattaisi ydinaseiden leviämi­sen uhkaa.

Yhdysvaltain presidentin Barack Obaman mukaan Iranin ydinohjelmaa koskeva sopimus perustuu luottamuksen sijaan tekniseen verifi­kaatioon. Toisin sanoen kansainväliset tarkas­tukset ovat jatkossa niin tiukkoja, että miltei krooninen epäluottamus Iranin aikomuksia kohtaan ei ole este sopimukselle.

Pitkällä aikavälillä keskeistä on kuitenkin nimenomaan luottamus, sillä uraanin rikasta­mista koskevat rajoitukset ovat voimassa vain 10–15 vuotta. Vaikka tiukka valvonta jatkuu tä­mänkin jälkeen, luottamuksen rakentaminen poliittisella tasolla Lähi-idän maiden kesken olisi keskeistä alueen turvallisuustilanteen va­kauttamiseksi.

Kirjoittaja toimii ydinaseriisunnan asiantuntijana SaferGlobe-tutkimusverkostossa.