Siirry sisältöön

Putinin talousopit

Teksti Pekka Sutela

Chris Miller: Putinomics. Power and Money in Resurgent Russia. The University of North Carolina Press 2018, 240 s.

Yhdysvaltalaisen Foreign Policy Research Instituten Euraasia-ohjelman johtaja Chris Miller kysyy, onko Venäjän kahden viime vuosikymmenen aikainen taloudellinen menestys ollut sattumaa vai hyvin suunnitellun politiikan ansiota. Millerin mukaan kyse on onnistuneen  »putinomian» tuloksesta.

Menestys perustuu kolmen strategian yhdistelmään: Ensinnäkin Vladimir Putin on lujittanut keskusvaltaa. Toiseksi kansalaiset on pidetty tyytyväisinä huolehtimalla työllisyydestä ja riittävistä eläkkeistä. Kolmanneksi talouden tehokkuutta on kohennettu yksityisen liiketoiminnan varassa.

Kirjalta jää kaipaamaan tarkastelua Putinin ajattelun taustoista. Hänen talouspolitiikkansa on paljossa perustunut neuvostoliittolaiseen taloustieteen klassikoihin, mutta miksi ja miten hän omaksui tätä ajattelua?

Kirjoittaja on Lappeenrannan teknillisen yliopiston Professor of Practice.