Skip to main content

Tunisia on vielä demokratian tiellä – vaaleissa nähdään laaja ehdokaskirjo

Ilmassa on jälleen protestin tuntua Tunisian syksyn vaalien lähestyessä. Maa on toistaiseksi sinnitellyt arabimaailman ainoana demokratiana.

Teksti Katariina Leinonen

Kuvat Lehtikuva/AFP Photo

Tunisian presidentti Béji Caïd Essebsi oli maailman iäkkäin valtionpäämies kuollessaan 92-vuotiaana maan kansallispäivänä 25. heinäkuuta. Edessä ovat maan toiset demokraattiset presidentin- ja parlamenttivaalit syys- ja lokakuussa.

Syksyn vaalit ovat ratkaisevat sen kannalta, jatkaako Tunisia tiennäyttäjänä vai taantuuko arabimaailman ainoa demokratia. Presidentti Essebsin aiempi päätös hylätä parlamentin äänestämät rajoitukset ehdokkuuksille avaavat mahdollisuuksia tuoreille toimijoille ja tarjoavat vaihtoehtoja protestiäänille.

Äänestäjät pääsevät valitsemaan johtajansa hyvin laajasta ehdokaskirjosta, mikä saattaa innostaa uurnille ihmisiä, jotka muuten jäisivät kotiin. Äänestäjiksi on rekisteröitynyt puolitoista miljoona äänioikeutettua lisää, suurin osa heistä nuoria.

Tunisialaiset odottavat seuraavan sukupolven johtajilta rohkeita päätöksiä, jotka lunastavat arabikeväänä tunnetun vallankumouksen lupaukset myös työpaikkoina ja elintason parantumisena.

Politiikan uusiin kasvoihin kuuluu presidenttiehdokas ja yksityisen Nessma-televisio­kanavan omistaja Nabil Karoui, 55, joka sai kesän mielipidemittauksissa kärkisijan jättäen taakseen esimerkiksi pääministeri Youssef Chahedin, 43.

Karouin kannatusta ei ole vähentänyt se, että hän on oikeudessa syytettynä rahanpesusta ja verorikoksista. Karoui vangittiin elokuun lopussa näyttävässä poliisioperaatiossa, mitä jopa muut presidenttiehdokkaat arvostelivat. Ilman oikeuden päätöstä hänen ehdokkuutensa pysyy voimassa.

Vaihtoehtoa tarjoaa myös tunisialais-ranskalainen kulttuurivaikuttaja Olfa Terras Rambourg, 45, Lontoon Cityssä huomattavan omaisuuden tehneen aviomiehensä rahoituksella. Terras Rambourgin perustama ryhmä 3ich Tounsi on kerännyt vuodessa yli 400 000 seuraajaa Facebookissa.

Ranskan presidentin Emmanuel Macronin esimerkkiä seuraava 3ich Tounsi pyrkii politiikkaan perinteisten puolueiden ulkopuolelta.

Tunisia on jatkanut demokratian tiellä monista takaiskuista huolimatta joulukuussa 2010 alkaneen arabikevään jälkeen. Erityisen kovalle koetukselle hauras demokratia joutui vuonna 2013, jolloin kaksi vasemmistopoliitikon murhaa syöksi Tunisian poliittiseen kriisiin. Maa kävi sisällissodan kynnyksellä laajojen levottomuuksien takia.

Nupullaan oleva demokratia kesti, vaikka surmatöiden suunnittelijoiden henkilöllisyydestä ei vieläkään ole varmaa tietoa. Ammattiliitto UGTT, Teollisuuden ja kaupan liitto UTICA, ihmisoikeusjärjestö LTD ja maan asianajajaliitto onnistuivat tuomaan poliittiset puolueet neuvottelupöytään etsimään ratkaisuja kriisiin ja sopimaan uusista vaaleista ja perustuslaista. »Kvartetti» palkittiin Nobelin rauhanpalkinnolla vuonna 2015.

Neuvottelujen tuloksena Tunisia sai uudistusmielisen perustuslain, joka takaa mielipiteen- ja kokoontumisvapauden. Toimeenpanovalta jakautuu tasavallan presidentin ja pääministerin kesken, ja yksikamarinen parlamentti valitaan viideksi vuodeksi kerrallaan. Sekulaarit ja islamistit ovat hallinneet yhdessä vuoden 2011 vallankumouksesta lähtien tehden Tunisiasta esimerkin islamistien integroimisesta poliittiseen kenttään.

Perustuslaki on lujittanut naisten oikeuksia ja poliittista tasa-arvoa. Ennätyksellisesti viime vuoden paikallisvaaleissa puolet valituista oli naisia. Pääkaupunki Tunis sai historiansa ensimmäisen naispormestarin Suad Abderrahimin, jonka kampanjointi ilman päätä peittävää huivia herätti keskustelua, koska hän edustaa islamistista Ennahdha-puoluetta.
Syksyn vaaleissa presidenttiehdokkaaksi on pyrkimässä avoimesti homoseksuaalinen ja seksuaalivähemmistön oikeuksia puolustava asianajaja Mounir Baatour, mitä olisi mahdotonta kuvitella tapahtuvaksi muissa arabimaissa.

Maan esimerkki ei miellytä autoritaarisia arabimaita, kuten Saudi-Arabiaa tai Arabiemiraatteja, jotka eivät halua kansalaistensa vertaavan omia olojaan vapaisiin tunisialaisiin.
Arabikevät innoitti kansalaiset vaatimaan demokratiaa myös muissa arabimaissa. Liikehdinnästä saivat osansa erityisesti Egypti, Libya, Jemen, Syyria ja Bahrain, vähemmän myös Marokko, Irak, Algeria, Libanon sekä Jordania. Rohkeimmat protestoivat jopa Saudi-Arabiassa.

Toivo haihtui kuitenkin nopeasti. Egyptissä armeija kaappasi vallan demokraattisesti valitulta presidentiltä Mohammed Mursilta vuonna 2013. Libya vajosi kaaokseen diktaattori Muammar Gaddafin vallasta syöksemisen ja surmaamisen jälkeen. Syyriassa kansannousua presidentti Bašar al-Assadin itsevaltaista hallintoa vastaan seurasi sisällissota, joka on kestänyt jo yli kahdeksan vuotta.

Tunisian poliittinen kenttä koostuu yli 220 rekisteröityneestä puolueesta, joista vain kymmenisen toimii koko maassa. Edesmenneen presidentin johdolla perustettu sekulaari ryhmittymä Nidaa Tounes on vuoden 2014 vaalivoiton jälkeen hajonnut useaksi toisiaan vastaan kilpailevaksi ryhmäksi, joista yksi on pääministeri Chahedin perustama puolue Tahya Tounes. Chahed itse pyrkii presidentiksi matalista kannatusluvuistaan huolimatta.

Arabikevään aikana laillistettu Ennahdha julisti vuonna 2016 luopuvansa poliittisesta islamista. Puolue myös päätti, että sen kannattajat eivät saa toimia samanaikaisesti politiikassa ja uskonnollisina vaikuttajina, kuten imaameina. Ainutlaatuiseen linjaukseen olivat syinä Egyptin sotilasvallankaappaus ja sitä seurannut Muslimiveljeskunnan vaino.

Puolue halusi myös erottautua vääristyneestä suhteesta islamiin, joka yhdistää terroristiryhmiä kuten al-Qaidaa ja Isisiä.

Ennahdhaa varjostavat kuitenkin epäluulo puolueen sekulaarin suuntauksen aitoudesta. Puoluetta on syytetty tunisialaisten rohkaisemisesta Syyrian taistelukentille vuosien 2011 ja 2013 välillä, jolloin Ennahdha oli hallituksessa. Tunisiasta on lähtenyt Syyriaan noin 3 000 vierastaistelijaa, joista noin 800 on arvioiden mukaan palannut kotimaahansa.

Osa äänestäjistä saattaa purkaa turhautuneisuuttaan tukemalla politiikkoja, jotka ihannoivat aikaa ennen demokratiaa. Näkyvin heistä on Abir Moussi, jonka puolue Parti Destourien Libre perustettiin vallankumouksen jälkeen entisen presidentin Zine el-Abidine Ben Alin puolueen raunioista. Moussi on avoimesti Ennahdha-vihamielinen ja vastustaa yhteistyötä sekulaarien ja islamistien välillä.

Vallankumouksen jälkeen syntynyt nuori demokratia sai perinnökseen ongelmallisen talouden ja valtavan epätasa-arvon kehittyneiden rannikkoalueiden ja rutiköyhän sisämaan välillä. Tunisialaisilta kuulee usein pettynein äänensävyin, että vallankumous antoi ainoastaan sananvapauden, mutta vapaus ei tuo elantoa.

Työttömyys oli ennen vallankumousta 15 prosentin luokkaa ja on pysynyt samoissa lukemissa. Lisäksi monet tunisialaiset sinnittelevät julkisen sektorin työpaikkojen turvin olemattomalla korvauksella. Minimipalkka kahdeksantuntisesta työpäivästä on vain 104 euroa kuukaudessa. Yli kolmannes nuorista on ilman työtä. Koulutetuilla nuorilla osuus on jopa neljä kymmenestä.

Maassa on ollut vuoden 2011 jälkeen jo yhdeksän hallitusta, jotka eivät ole kyenneet uudistamaan taloutta riittävästi. Esimerkiksi tappiollisten valtionyhtiöiden saneeraus ja julkisen sektorin keventäminen ovat tyssänneet vahvan työväenliiton UGTT:n vastustukseen.

Raskas byrokratia jähmettää yksityistä sektoria ja startup-yritysten perustamista. Korruptio on laajalle levinnyttä: Transparency Internationalin viimevuotisessa luokituksessa Tunisian sija oli 73/180.

Harmaa talous vastaa Maailmanpankin arvioiden mukaan jopa puolta bruttokansantuotteesta. Afrikan kehityspankki arvioi, että yli miljoona tunisialaista työskentelee sen piirissä. Valtion verotulojen kannalta osuus on kestämätön.

Matkailusektorin piristyminen usean vaikean vuoden jälkeen on kuluvan vuoden hyvä uutinen. Ennen vuoden 2015 terrori-iskuja sektori tuotti noin seitsemän prosenttia maan bruttokansantuotteesta ja työpaikoista 14 prosenttia liittyi suoraan turismiin. Iskujen jälkeen Tunisiaan matkailevien määrä putosi kolmanneksella.

Sektorin elpymistä ovat edistäneet luottamuksen palautuminen maahan turvallisena kohteena ja hintojen edullisuus. Tänä vuonna Tunisiaan odotetaan jopa yhdeksää miljoonaa matkailijaa.

Tunisia vie ulkomaille esimerkiksi sähkökaapeleita, autonosia, vaatteita ja maataloustuotteita. Luomutuotteet ja internetpalveluja tarjoavat startup-yritykset voisivat tarjota kasvua ja uusia työpaikkoja. EU on Tunisian tärkein kauppakumppani.

Naapurimaiden Libyan ja Algerian kehityssuunta on Tunisialle kohtalonkysymys. Kansainvälinen siirtolaisuusjärjestö IOM arvioi, että Libyassa on noin 641 000 siirtolaista. Maan sisäisiä pakolaisia on YK:n pakolaisjärjestön UNHCR mukaan lisäksi lähes 270 000.

Heinäkuun alussa ainakin 53 ihmistä kuoli Tripolin liepeillä sijaitsevaan keskukseen osuneessa pommituksessa. Libyan kriisin syventymisestä saattaa seurata kiihtyvä pakolaisten virta naapuriin.

Tunisialla on erittäin heikot valmiudet pakolaisten vastaanottamiseen, eikä maasta voi anoa turvapaikkaa tätä koskevan lainsäädännön puuttuessa. Maan hallitus pelkää, että pakolaisten mukana maahan soluttautuu Isisin ja al-Qaidan terroristeja, erityisesti mikäli nämä ryhmät saavat kaaoksen myötä lisätilaa Libyassa.

Tunisialla on jo ennestään omasta takaa riittävästi ongelmia terrorismin kitkemisessä. Maassa tehtyjen iskujen tekijöistä suuri osa on koulutettu rajan toisella puolella Libyassa. Juuri naapurimaassa koulutetut taistelijat, jotka vannoivat Isisin nimeen, yrittivät vallata Libyan rajan tuntumassa sijaitsevan Ben Guardenin kaupungin maaliskuussa 2016. Isis otti nimiinsä myös Tunisissa kesäkuun lopussa tehdyt itsemurhaiskut, joissa kuoli tekijöiden lisäksi kaksi poliisia.

Tunisian poliittinen johto tarkkailee huolestuneena tilannetta myös Algeriassa, jossa poliittinen limbo jatkuu. Valta on armeijalla vakavasti sairaan presidentin Abdelaziz Bouteflikan peruttua ehdokkuutensa viidennelle kaudelle. Heinäkuuksi aiotut vaalit peruttiin. Kymmenettuhannet algerialaiset jatkavat mielenosoituksia vaatien vanhan poliittisen kaartin korvaamista tuoreilla voimilla, mutta kukaan ei tiedä miten se tehdään.

Tunisialle Algerian armeijan tuki maiden välisen tuhannen kilometrin rajan turvaamisessa on välttämätön. Maat eivät ole onnistuneet hävittämään vuoristoisella rajaseudulla majailevia terroristiryhmiä, jotka liikkuvat Tunisian ja Algerian välillä.

Riskit kasvavat, mikäli Algerian epävarma tilanne pitkittyy ja maa tarvitsee rajaa vartioivia sotilaita muualla – puhumattakaan siitä, että Algeria ajautuisi avoimeen sisäiseen konfliktiin. Toisaalta, mikäli Algeria onnistuu siirtymään demokratiaan, naapurimaat voisivat tukea ja vahvistaa toisiaan.

Kirjoittaja työskenteli Tunisian EU-delegaation poliittisen yksikön päällikkönä syyskuusta 2015 elokuuhun 2019.