Skip to main content

College of Europe on eurobyrokraattien hautomo, josta valmistuu harva suomalainen

College of Europe on eurobyrokraattien hautomo, josta valmistuu harva suomalainen

Eurooppa-koulu College of Europe Belgiassa on kouluttanut satoja EU-virkamiehiä ja tuhansittain -asiantuntijoita. Vuosittain koulun käy vain muutama suomalainen.

Teksti Taina Tervonen

Kuvat College of Europe

Kevään piti olla täynnä luentoja ja ryhmätöitä, ja lukuvuoden piti päättyä juhlalliseen seremoniaan, johon puhujaksi oli tänä vuonna tulossa Euroopan neuvoston pääsihteeri Marija Pejčinović Burić. Korona sotki suunnitelmat, teki opiskelusta tavallista yksinäisempää ja siirsi päätöspuheen nettiin. Sitä seurasi vastavalmistuneiden Hannah Arendt -vuosikurssilaisten joukossa myös suomalainen Justus Kiikeri, 25.

»Onneksi elämä muuten pysyi Bruggessä kuitenkin suhteellisen normaalina. Ja helmikuussa ehdimme tekemään onnistuneen opintomatkan Geneveen», muistelee uunituore kansainvälisten suhteiden maisteri.

Takana on tiivis opintovuosi yhdessä arvostetuimmista Eurooppa-tutkimuksen oppilaitoksista. College of Europen perustivat vuonna 1949 aikansa tunnetuimmat eurooppalaispoliitikot Winston Churchill, Paul-Henri Spaak, Salvador de Madariaga ja Alcide de Gasperi. Keskiaikaisesta Bruggen kaupungista Belgiassa on sittemmin valmistunut tuhansia EU-osaajia, joista monet ovat päätyneet korkea-arvoisiin virkoihin kuka EU-instituutioihin, kuka kotimaan poliittiselle kentälle. Entisten opiskelijoiden joukosta löytyy muun muassa Suomen entinen pääministeri Alexander Stubb ja Tanskan entinen pääministeri Helle Thorning-Schmid.

Kiikeri päätti pyrkiä kouluun hollantilaisen professorinsa suosituksesta. Hän oli opiskellut neljä vuotta kansainvälistä ja EU-oikeutta Leidenin yliopistossa, ja Bruggen tarjoama vuoden koulutusohjelma kansainvälisistä suhteista ja EU-diplomatiasta tuntui hyvältä lisältä. Bruggessä olisi voinut erikoistua myös EU:n talouteen, lakiin tai politiikkaan ja hallintoon. Lisäksi vuonna 1992 Puolaan, Natolinin kaupunkiin avattu toinen kampus tarjoaa poikkitieteellisiä Eurooppa-opintoja ja kahden vuoden tutkinnon transatlanttisista suhteista.

Lähes koko lapsuutensa ja nuoruutensa ulkomailla asuneelle Kiikerille kansainvälinen opinahjo oli helppo valinta. EU-asiat olivat tuttuja myös perheen puolesta: hänen äitinsä on diplomaatti ja isä EU-oikeuden professori.

»Tiesin aika paljon koulusta, joten yllätyksiä ei oikeastaan ole tullut vastaan», Kiikeri sanoo.

Opiskelu on intensiivistä: opetusta on kuutena päivänä viikossa, päivät ovat pitkiä ja opiskelijat majoittuvat kampuksella, jossa he myös ruokailevat yhdessä. Heiltä vaaditaan sekä sujuvaa englantia että ranskaa, ja opettajat ovat useimmiten EU-instituutioiden virkamiehiä tai muita työelämässä olevia asiantuntijoita.

 

Myös torniolainen Eleonoora Väänänen, vuosikurssilta 2014–2015, kuuli College of Europesta muualla kuin Suomessa. Skotlannissa kansainvälisiä suhteita opiskellut Väänänen oli vaihdossa Saksassa ja tähtäsi diplomaatin uralle.

»Bruggen koulutusohjelmassa yhdistyi hyvin EU ja diplomatia. Se oli aivan mahtava vuosi.»

Pyrkiessään Collegeen Väänänen ei osannut sanaakaan ranskaa vaan oli juuri aloittanut kieliopinnot. Hakuprosessin ensimmäisessä osassa kielitaitoa ei erikseen testattu, ja Väänänen kävi koko kevään ranskan tunneilla. Niin hän selvitti haun haastatteluosuuden ja tuli hyväksytyksi, sillä ehdolla, että täydentäisi kielitaitoaan syksyyn mennessä.

»Olin kuusi viikkoa kielikurssilla Brysselissä. Olihan se haaste. Omassa koulutusohjelmassani opetus oli lopulta pääasiallisesti englanniksi.»

Nykyisin Väänänen työskentelee Kielissä Saksassa, Schleswig-Holsteinin aluekehityspankin EU-tiimissä. Bruggen opeista on ollut suurta hyötyä, hän sanoo, muun muassa EU-asioiden teoreettisessa tuntemuksessa.

»Ei meistä silti tullut mitään sinisilmäisiä EU-kannattajia», Väänänen sanoo. »College ei ole mikään propagandakoulu. Pikemminkin tulimme tietoiseksi kaikista niistä haasteista, joita EU:lla on.»

 

Koulun erinomaisesta maineesta huolimatta suomalaisia opiskelijoita on Collegessa verrattain vähän, yhdestä kolmeen vuosittain. Entisten opiskelijoiden joukossa suomalaisia on vain 130, kun alumniyhdistyksessä jäseniä on yhteensä 13 000. Hakijoitakaan ei ole
tungokseen asti: 5–7 hakemusta Suomesta vuosittain kummallekin kampukselle.

Yhtenä syynä voivat olla korkeat lukukausimaksut: vuosi Collegessa maksaa 26 000 euroa. Summa kattaa opetuksen lisäksi myös majoituksen ja ruokailun kampuksella. Aikaisemmin Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus CIMO (liitettiin Opetushallitukseen vuonna 2017) myönsi suomalaisille College-opiskeluun stipendejä, mutta nykyisin opinnot on rahoitettava itse. Monella suomalaisella opiskelijalla on kouluun pyrkiessään takana jo sen verran korkeakouluopintoja, ettei opintotukea enää saa, eikä koulun tahti jätä mitään varaa työssäkäynnille.

Sekä Väänänen että Kiikeri saivat opintonsa rahoitettua kaikki kulut kattavalla Euroopan naapurustopolitiikan stipendillä, joka myönnetään vuosittain yhdelle tai kahdelle opiskelijalle maata kohti. Ilman sitä koulu olisi luultavasti jäänyt kummaltakin käymättä.

Suomalaisia enemmän koulu houkuttelee ranskalaisia, puolalaisia, italialaisia ja espanjalaisia, jotka ovat kampusten merkittävimmät kansalaisuudet. Näiden maiden hallitukset myöntävät stipendejä, jotka kattavat opiskelukulut joko osittain tai kokonaan. Samanlaisia apurahoja myöntää myös 13 muuta maata, esimerkiksi Turkki, Portugali, Tanska ja Unkari. Useimmissa näistä maista myös hakuprosessi toteutetaan yhteistyössä kansallisten hallitusten kanssa. Esimerkiksi ranskalaisten hakijoiden hakemukset kulkevat ulkoministeriön valintakomitean kautta, joka myös haastattelee hakijat. Suomalaiset puolestaan osoittavat hakemuksen suoraan Collegelle.

Ranskalaiset ovatkin merkittävin opiskelijaryhmä. Ensi vuonna heitä on Bruggen kampuksella yhteensä 66 ja Natolinin kampuksella 26.

Kielen ja stipendien lisäksi yksi syy on ehkä se, että Ranskassa on totuttu ajatukseen virkamiehiä kouluttavasta eliittikoulusta: Ecole nationale d’Administration eli ENA on vuosikymmeniä kouluttanut valtaosan paitsi maan virkamiehistä myös poliitikoista. Ranskalaisille College of Europe mieltyy ehkä eräänlaisena Eurooppa-ENA:na. Keväällä 2019 Ranskan presidentti Emmanuel Macron tosin ilmoitti ENA:n lakkauttamisesta ja korvaamisesta yleisellä julkishallinnon koululla, syynä nimenomaan eliittikoulun maine.

 

Kun Kari Liiri ja Outi Slotboom hakivat Bruggeen, ajat olivat toiset. Oli vuosi 1989 eikä Suomi kuulunut EU:hun.

»Ei tästä voi tehdä gradua», sanottiin kansantaloustieteen laitokselta valmistuvalle Slotboomille, joka suunnitteli lopputyön aiheeksi Euroopan unionia. Slotboom piti päänsä ja haki kaiken lisäksi Collegeen, joka oli mainostanut koulutusohjelmiaan lehdessä. Vuosi Belgiassa osoittautui ratkaisevaksi: sieltä löytyi sekä puoliso että suunta uralle. Vastavalmistunut EU-talouden maisteri päätyi ensin assistentiksi Turun kauppakorkeakouluun, sitten College of Europeen ja sen jälkeen virkamieheksi Euroopan komissioon.

Tällä hetkellä Slotboom on yksikön päällikkö Euroopan komission talous- ja rahoitusasioiden pääosastolla ja vastaa muun muassa uusien virkamiesten rekrytoinnista. Komission käytävillä entisiä bruggeläisiä tulee vastaan usein. Joskus puhutaan jopa Bruggen mafiasta. Pitääkö se paikkansa?

»Toki tunnen koulutuksen hyvin ja tiedän, mitä sen käyneet ihmiset osaavat, mutta ei se saa olla ratkaiseva tekijä, kun uusia virkamiehiä rekrytoidaan. Jokainen kirjallisesta osuudesta selvinnyt hakija haastatellaan perinpohjaisesti», Slotboom sanoo.
Myös Kari Liiri törmää entisiin bruggeläisiin usein työssään Euroopan unionin tuomioistuimen suomen kielen käännösyksikön päällikkönä. Koulutuksen arvostuksesta kertonee sekin, että Liirin kollegoista muutama on ottanut virkavapaata suorittaakseen EU-lakiin erikoistuneen ohjelman, omalla kustannuksellaan.

Moni nuori kokee Euroopan nykyisin lähialueena. Kiina vetää enemmän kuin Bryssel.

Liiri itse uskoo, ettei olisi aikoinaan pärjännyt virkamieskilpailussa ilman Bruggessä saamaansa koulutusta. »Sieltä sai ainutlaatuisen syvälle menevän kuvan unionin toiminnasta. EU:sta voi olla mitä mieltä hyvänsä, mutta substanssi on osattava.»

Kun Suomessa järjestettiin kansanäänestys EU-jäsenyydestä lokakuussa 1994, Liiri jännitti tulosta Luxemburgissa, jossa hän oli jo juuri aloittanut työt. Takana on nyt 26 vuotta työ­uraa. Samaan aikaan rekrytoidut norjalaiset kollegat joutuivat puolestaan pakkaamaan tavaransa ja palaamaan kotimaahan.

Vuosien varrella Suomen suhde EU:hun on muuttunut paljon, Liiri sanoo.
»Aluksi oli paljon innostusta mutta vähän tietoa. Nyt innostus on laantunut. Sen huomaan esimerkiksi siitä, että oman osastoni harjoittelupaikkoihin ei tahdo löytyä hakijoita enää lainkaan, vaikka käyn vuosittain luennoimassa näistä asioista eri tiedekunnissa Suomessa.»
Samaan lopputulokseen on päätynyt myös Slotboom, joka harmittelee, ettei Collegeen pyri enempää suomalaisia.

»EU-kriittisyys on lisääntynyt, eikä ura EU:ssa ole enää samalla tavalla arvostettu ja hieno juttu kuin ennen», Slotboom toteaa. »Moni nuori kokee Euroopan nykyisin lähi­alueena. Ne, jotka haluavat maailmalle, suuntaavat pikemminkin Aasiaan tai Latinalaiseen Amerikkaan. Kiina vetää enemmän kuin Bryssel.»

Samalla kun haaveet urasta EU-virkamiehenä ovat haalistuneet, instituutiot ovat vähentäneet rekrytointia. Siinä missä Slotboomin ja Liirin aikana suomalaisista EU-asiantuntijoista oli huutava pula, nykyisin EU-tuntemus on osa peruskoulutusta usealla alalla. Lisäksi Euroopassa on muitakin EU-asioihin keskittyviä korkeakouluja, kuten Firenzessä sijaitseva, Euroopan yhteisön jäsenmaiden vuonna 1972 perustama Euroopan yliopistoinstituutti. Kilpailu paikoista Brysselissä on kovaa, ja yhä useampi Bruggenkin entisistä oppilaista päätyy yksityiselle sektorille.

Niin kävi myös vuonna 1996 valmistuneelle Ilkka Räsäselle. Hän on luonut uransa edunvalvontatehtävissä ensin mikroprosessorivalmistaja Intelillä Brysselissä ja Washingtonissa, sittemmin Helsingissä Nesteen yhteiskuntasuhteiden johtajana. Ennen yritysmaailmaan siirtymistä hän työskenteli neljä vuotta komissaari Erkki Liikasen kabinetissa.

Bruggen vuosi antoi hyvän pohjan myös nykyisiin tehtäviin, uskoo Räsänen. Vuoden aikana luodut verkostot ovat edelleen hyödyksi. Puhetta Bruggen mafiasta Räsänen pitää »vähän liioitteluna».

»Sanoisin pikemminkin, että se luo sellaista yhteenkuuluvuutta, että asioista voi aina jutella, vaikkei samaa mieltä oltaisikaan», Räsänen sanoo.

Monet armeijan käyneet entiset oppilaat vertasivat kokemusta armeijavuoteen: vuoden kestävä tiivis yhteiselo luo sellaista yhteenkuuluvuuden tunnetta, joka muistetaan vielä vuosien päästä.

 

Tytti Yli-Viikari tuntee sekä College of Europen että ranskalaisen virkamieskoulun ENA:n. Ensimmäisestä hän valmistui vuonna 1999, toisesta vuonna 2001. Sitä ennen hän oli opiskellut Pariisissa kulttuurintutkimusta ja viestintää. Vuodesta 2007 alkaen Yli-Viikari on työskennellyt Valtiontalouden tarkastusvirastossa (VTV) ja vuodesta 2016 alkaen toiminut sen pääjohtajana. Ennen paluuta kotimaahan hän oli ehtinyt työskennellä myös Pariisissa ja Brysselissä.

»Collegessa oli ENA:an verrattuna tieteellisempi ote asioihin. ENA on paljon selkeämmin virkamieskoulu, Yli-Viikari sanoo.

Yli-Viikari kertoo saaneensa »Eurooppa-herätyksen» suorittaessaan maisterin tutkinnon jälkeistä harjoittelua komissiossa. 1990-luvun lopulla EU-asiat olivat Suomessa näyttävästi esillä.

»Niihin liittyi uutuuden hohtoa ja innostusta, ja minulla on puolestani aina ollut vahva julkisen palvelutehtävän eetos mielessä. Bruggen luennoitsijat olivat työssäkäyviä ihmisiä, joilla oli valtavasti asiantuntemusta ja elämänkokemusta, jota he mielellään myös jakoivat.»

Yli-Viikari kertoo oppineensa Collegessa vaikuttamisen ja vuoropuhelun tärkeyttä. Sitä harjoiteltiin opiskeluvuonna etenkin ryhmätöissä. Yli-Viikari muistaa astuneensa vuonna 2005 valtiovarainministeriön EU-avustajana samaan saliin, jossa oli harjoitellut huippukokouksen neuvottelutaitoja kuusi vuotta aiemmin.

»Siirtymä oli tosi luontainen», hän toteaa.

Miksi Suomi ei myönnä stipendejä College of Europeen?

Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus CIMO lopetti apurahojen myöntämisen suomalaisille College of Europe -oppilaitokseen vuonna 2015. Vaakakupissa painoi tasapuolisuus.

”Silloin tuli viestiä muista samankaltaisista oppilaitoksista, että meidän pitäisi myöntää stipendejä myös niiden opintoihin. Lisäksi Suomessa oli tarjolla Eurooppa-
opintojen kokonaisuuksia, joten katsottiin, ettei ole perustetta nostaa yhtä oppilaitosta muiden yli”, muistelee opetusneuvos Marjaana Kopperi Opetushallituksesta. Hän toimi päätöksenteon aikaan yksikönpäällikkönä CIMO:ssa, joka yhdistettiin Opetushallitukseen kolme vuotta sitten.

Kopperi kertoo, että stipendiohjelman alkuvaiheessa College of Europen opinnot olivat ”täydennyskoulutusta”, johon pääsyn ehtona oli maisterintutkinto. Myöhemmin opintojen sisältö ja vaatimukset muuttuivat: College of Europessa tuli mahdolliseksi suorittaa maisterintutkinto, joka rinnastettiin suomalaisylipiston maisterintutkintoon.

Suomalaiset voivat yhä hakea College of Europen tai muiden oppilaitosten omia stipendejä ja saada Erasmus+ -rahoitusta sekä Kelan korotettua opintotukea opintoihin ulkomailla, Kopperi muistuttaa.
Kaarina Vainio/UP

Lisäksi vuorovaikutustaitoja karttui monikulttuurisella kampuksella jokapäiväisessä yhdessä elämisessä.

»On paljon helpompi tehdä tuttavuutta vaikkapa slovenialaisen kanssa, kun tuntee jo yhden maan asukkaan. Tällaisia yhteyksiä tarvitaan entistä enemmän valtionhallinnossa, kun etsitään esimerkiksi hyviä käytäntöjä ja esimerkkejä verrokkimaista.»

Yli-Viikari saattaa edelleen lähettää sähköpostia entisille kurssikavereille ja kysäistä, miten jokin asia heidän maassaan hoidetaan.

»Eurooppa tarvitsee juuri nyt keskinäistä ymmärrystä, yhteiskuntaa kannattelevaa vahvaa yhteistyötä ja ihmisiä, joilla on tästä kokemusta.»

Siksi Yli-Viikarista on harmi, ettei Collegea tunneta Suomessa paremmin. EU-asiat innostavat vähemmän kuin 20 vuotta sitten, mikä näkyy myös Suomen EU-linjassa. Hän peräänkuuluttaa proaktiivisempaa vaikuttamista ja ennakoimista.

»Suomen kantoja pitäisi viedä vahvemmin jo komissioon. Tällaista asennetta ja vaikuttamisen taitoja opitaan Collegessa, jossa eletään EU:ta ja monikulttuurisuutta koko ajan.»

Samaa mieltä on Jenni Pajunen, vuosikurssilta 2006, ohjelmana EU-politiikka ja hallinto. Hänen vuosikurssillaan suomalaisia oli peräti viisi. Kansainvälisyydestä oli sittemmin Pajuselle konkreettista hyötyä hänen työskennellessään ensin EU-delegaatiossa Karibialla ja sittemmin Maailmanpankin tehtävissä Angolassa ja Washingtonissa. Jokaisessa asemapaikassa vastaan tuli entisiä bruggeläisiä.

Kotimaahan Pajunen palasi 2013 ja siirtyi yritysmaailman piiriin, hammasteknologiaa maailmalle vievän Planmecan palvelukseen. Nykyisin Pajunen vaikuttaa kaupunginvaltuutettuna Helsingissä. Työssään paikallispolitiikassa hän törmää jatkuvasti EU-sääntöihin.

»Olisi tärkeää, että Suomessa olisi EU-osaajia. Heitä tarvitaan sekä hallinnon puolella että yksityisellä sektorilla. EU:lla tulee olemaan tärkeä rooli esimerkiksi koronakriisissä elvytysrahaston kautta. On todella harmillista, ettei Suomi enää myönnä stipendejä College-vuoteen. Se rajoittaa varmasti merkittävästi hakijoiden määrää.»