Skip to main content

Kapkaupungin nollapäivä väistyi, vesikriisin uhka jäi

Kapkaupungin nollapäivä väistyi, vesikriisin uhka jäi

Kapkaupungista uhkasi loppua vesi vuonna 2018. Kaupunki selvisi säästämällä, mutta mitä muuta kriisistä opittiin?

Teksti Annu Kekäläinen

Kuvat Nic Bothman / EPA / All Over Press

Nollapäivä eli kotitalouksien hanojen sulkeminen oli lähellä. Keväällä 2018 mittaushistoriansa pisimmästä kuivuudesta kärsinyt Kapkaupunki nousi kansainvälisiin uutisiin maailman ensimmäisenä kaupunkina, josta saattaa loppua hanavesi.

Kapkaupunki on yksi maailman epätasa-arvoisimmista kaupungeista, suosittu turistikohde ja Afrikan vauraimpia kaupunkeja. Sen erityislaatu ja vesikriisin kiteyttäminen nollapäivän uhaksi takasivat kansainvälisen huomion. Kuitenkin esimerkiksi Brasilian São Paulo oli ollut samassa tilanteessa jo vuosia aiemmin. Kesällä 2019 tankkivettä juotiin muun muassa Intian Chennaissa ilman, että globaali media kiinnostui.

»Moderni yhteiskunta perustuu uskomukselle veden rajattomasta määrästä. Vesikriisi muistutti, ettei uskomus pidä paikkaansa», kirjoittaa Kapkaupungin apulaispormestari ja vesiasioiden johtaja Ian Neilson sähköpostissa. Hän on koulutukseltaan vesi-insinööri.
Etenkin Kapkaupungin vehmaiden esikaupunkien keskiluokka joutui miettimään vedenkulutustaan. Keskiluokka kastelee tavallisina aikoina puutarhansa ja täyttää uima-altaansa hanavedellä. Townshipien hökkelialueilla asuva viidesosa kapkaupunkilaisista puolestaan elää normaaliarkeaankin yhteishanojen ja -vessojen varassa ja kuluttaa alle viisi prosenttia kaupungin vedestä.

Kesäkuussa 2020 hanavettä kului koko kaupungissa reilut 600 miljoonaa litraa vuorokaudessa, kun kulutus ennen vesikriisiä oli yli miljardi litraa vuorokaudessa. Kaupunki sallii nyt puutarhojen kastelun ainoastaan tunnin ajan kahtena päivänä viikossa ja vaatii peittämään uima-altaat haihtumisen estävällä kankaalla.

Valmius palata nopeasti vielä ankarampiin vesirajoituksiin on olemassa, ja kaupungin ensimmäistä vesistrategiaa aletaan pikkuhiljaa toteuttaa.

 

Kapkaupunki saa kaiken hanavetensä patoaltaista, jotka täyttyvät normaalivuosina talvisateiden aikaan touko–lokakuussa. Vuonna 2015 talvisateet jäivät tulematta. Se ei ole epätavallista, sillä keskimäärin joka kymmenes vuosi on kuiva. Edellinen kuiva talvi oli vuonna 2004.

Vuonna 2015 Kapkaupunki sääti lievän vedenkäyttörajoituksen. Kun kuivuus pitkittyi, rajoituksia tiukennettiin kahtena seuraavana vuonna.

»Mitkään pitkän tai lyhyen tähtäimen sääennusteet eivät kyenneet ennakoimaan näin pitkää kuivuutta», sanoo tohtori Kevin Winter Kapkaupungin yliopistosta. Hän on yksi Kapkaupungin keskeisistä vesiasiantuntijoista ja kuuluu kaupungin johtoa vesiasioissa neuvovaan komiteaan.

Alkuvuodesta 2018 Kapkaupungin pato­altaiden pinta laski noin viidennekseen täydestä kapasiteetistaan. Kaupunki sääti uuden vesirajoituksen: 50 litraa vuorokaudessa henkilöä kohden. Tiedotuksen kärjeksi nostettiin kriisinhallinnasta tuttu nollapäivän käsite. Nollapäivänä suljettaisiin kotitalouksien hanat ja kapkaupunkilaiset jonottaisivat päivittäisiä 25 litran vesiannoksiaan 200:ssa veden hätäjakelupisteessä. Nollapäivän arvioitiin koittavan 21. huhtikuuta 2018.

Näytti siltä, että patoaltaissa riittäisi vettä tiukasti säännösteltynä vielä kolmeksi kuukaudeksi. Myöhemmin nollapäivän päivämäärää siirrettiin pari kertaa. Oli epäselvää, mitä sen jälkeen tapahtuisi.

Valtaisi­vatko kakka, kaaos ja kolera koko kaupungin?

Kapkaupunki oli jo lokakuussa 2017 palkannut Resolve Communications -nimisen  konsulttitoimiston tekemään vesikriisiin liittyvää tiedotusta yhdessä kaupungin kanssa. Nollapäiväkampanja oli konsulttien idea. Firman toimitusjohtaja on Kapkaupunkia hallitsevan Demokraattinen liitto -puolueen (DA) entinen puheenjohtaja Tony Leon.
Valinta herätti epäluuloisuutta ja salaliittoteorioita osassa kaupunkilaisia.

Salaliittoteoreetikot muun muassa väittivät, että vesikriisi olisi ollut vain salajuoni, jonka DA-puolue kehitti turvatakseen vaalirahoituksensa kevään 2018 vaaleissa – mitään todellista vesipulaa ei heidän mukaansa ollut olemassakaan.

 

Alkuvuodesta 2018 kyltit moottoriteiden varsilla huusivat nollapäivää. Niin tekivät myös radio, sanomalehdet, kaupungin verkkosivut ja lentolehtiset. Kapkaupunkilaiset vaihtoivat vedensäästövinkkejä. He porauttivat pihoilleen kaivoja ja rakensivat koteihinsa harmaaveden kierrätyssysteemejä, joissa pesukoneiden vesi kiertää vessaan. Kaupunkilaiset jonottivat Pöytävuoren juurella Newlandsin esikaupunkialueella sijaitsevalla lähteellä saadakseen lisävettä. Kokonaiset perheet kylpivät samassa kylpyvedessä.

Kaupunki alkoi julkaista kotisivuillaan karttaa, jossa sopivasti vettä käyttävät taloudet näkyivät vihreinä palloina ja tuhlaritaloudet harmaina palloina. Kartta oli kuin taisteluhuuto: naapurit kytätkää toisianne! Veden suurkuluttajatalouksiin asennettiin väkisin vesimittareita, jotka lukitsevat hanat tietyn päivittäisen litramäärän täytyttyä. Jo aiemmin kaupunki oli asentanut vastaavia mittareita köyhiin koteihin. Niiden käyttöraja oli huomattavasti alempana kuin vauraiden talouksien.

Kaupunki ohjeisti asukkaat seisomaan ämpäreihin suihkussa käydessään ja laskemaan päivän päätteeksi sankovedellä vessansa. Laput virastojen, toimistojen, ravintoloiden ja kahviloiden vessojen seinillä neuvoivat jättämään pytyn laskematta aina kun mahdollista: »If it’s yellow, let it mellow. If it’s brown, flush it down.»

Lavuaarien vieressä oli käsidesiä, eikä ­hanoista tullut vettä. Osa ravintoloista siirtyi kertakäyttöastioihin. Kampaajat kehottivat asiakkaitaan pesemään hiuksensa jo kotona. Nuoret nörtit perustivat »likainen bisnespaita» -kilpailun: mitä harvemmin peset kauluspaitasi, sen parempi ihminen olet.

Yritykset laativat strategioita nollapäivää varten: kuinka pyörittää liiketoimintaa, kun työntekijät seisoisivat päivittäin tuntikausia vesijonossa? Virvoitusjuomatehdas Peninsula Beverages hankki henkilökunnalleen valmiiksi 25 litran kanisterit. Old Mutuals -vakuutusyhtiö tilasi 30 000 työntekijän kampukselleen jätevedenpuhdistamon, joka tekee likavedestä juomakelpoista käänteisellä osmoosilla. Maatalous siirtyi vettä säästäviin kastelujärjestelmiin.

Turismisektori vastasi nollapäivään iskulauseella »säästä kuin paikallinen» (Save like a local). Turisteja houkuteltiin osoittamaan solidaarisuutta kapkaupunkilaisille käymällä pikasuihkuissa ja käyttämällä monta päivää samoja pyyheliinoja. Eräs hotelli alkoi kierrättää ilmastointilaitteidensa kondensaatioveden vessojen laskemiseen. Toinen rakensi merivedenpuhdistamon.

Nollapäivän uhka herätti kapkaupunkilaisissa pelkoa ja suoranaista kauhua. Valtaisivatko kakka, kaaos ja kolera koko kaupungin? Ihmiset taistelivat supermarketeissa pullovedestä. Hyllyt ammottivat tyhjyyttään.

 

Poikkeuksellisen pitkä kuivuus oli vain yksi Kapkaupungin vesikriisin syistä. Kaupungin asukasluku on kasvanut hyvin nopeasti, 2,6 miljoonasta vuonna 1996 yli 4 miljoonaan vuonna 2016. Etelä-Afrikan vesitutkimuskomissio ennakoi jo 1990-luvulla, että vesi loppuisi Kapkaupungista jo vuoteen 2007 mennessä. Kaupunki ei silti ryhtynyt kehittämään patoaltaiden pintavedelle vaihtoehtoisia ratkaisuja.

Viimeisen patoaltaan valmistuttua vuonna 2009 ainoa toimi kasvavan väestön vedensaannin turvaamiseksi oli vedenpaineen laskeminen ja putkivuotojen tehostettu korjaaminen kaupungin 11 000 kilometrin putkistossa. Keskimääräinen vedenkulutus väheni näin 300 litrasta 200 litraan henkeä kohden päivässä ja hukkaan valuvan veden osuus puolittui 15 prosenttiin. Suomessa keskikulutus on eri arvioiden mukaan noin 150 litraa vuorokaudessa henkilöä kohden.

Pandemia muistutti, kuinka kohtalokasta veden vähyys voi olla. Vesikriisin uhka on yhä olemassa.

Nopean kasvun ja kuivuuden lisäksi vesikriisissä oli kyse myös puoluepolitiikasta. Etelä-Afrikan ANC-puolueen johtama hallitus vastaa Kapkaupungin patoaltaista ja niiden vedestä. Pääoppositiopuolue Demokraattisen liiton (DA) johtaman Kapkaupungin vastuulla ovat putkistot ja niissä virtaava vesi. Puolueiden välit ovat jo historiallisista syistä tulehtuneet, keskusteluyhteys on heikko ja tapa tehdä politiikkaa aggressiivinen. Vesikriisin puhjetessa asiat myös ANC:n johtamassa valtakunnallisessa vesi- ja sanitaatioministe­riössä olivat huonolla tolalla. Vesiuudistukset eivät edenneet muuallakaan maassa, ja varoja katosi.

»Kaupungin ja vesi- ja sanitaatioministeriön välit olivat kireät koko kriisin ajan. Ministeriö ei kantanut vastuuta siitä, että saamme riittävästi raakavettä, mikä on sen perustuslaillinen velvollisuus», sanoo DA-puoluetta edustava apulaispormestari Ian Neilson. Hän väittää vesiministeri Nomvula Mokonyenen vähätelleen vesikriisiä.

Kapkaupunki ja Länsi-Kapin maakunta myös joutuivat odottamaan kansallisen hätätilan julistamista ja valtion kriisirahoitusta. Hätätila julistettiin 13. helmikuuta 2018, kun myös Itä-Kapin ja Pohjois-Kapin maakuntia jo vaivasi paha kuivuus.

DA-puolue kärsi vesikriisin aikaan myös sisäisistä ristiriidoista. Erimielisyydet kulminoituivat kuivuusverossa, jota silloinen pormestari Patricia de Lille ehdotti kustannusten kattamiseksi, kun vedenkulutuksen vähentyminen pienensi kaupungin vesimaksuista saamia tuloja. Kuivuusvero kaatui massiiviseen kansalaisvastarintaan alkuvuodesta 2018. Tammikuussa 2018 DA-puolue siirsi vastuun vesikriisin hoitamisesta pormestari de Lilleltä apulaispormestari Neilsonille. Toukokuussa 2018 de Lille erotettiin korruptioepäilyjen nojalla pormestarin paikalta.

 

Kapkaupunki julisti nollapäivän uhan väistyneen, kun talvisateet alkoivat kolmen vuoden kuivuuden jälkeen kesäkuussa 2018. Nollapäiväkampanjaa on sittemmin kritisoitu ihmisten turhasta pelottelusta. Esimerkiksi turismisektori olisi toivonut, että sitä olisi konsultoitu ennen nollapäivän lanseeraamista. Kapkaupunkiin tulevien turistien määrä väheni keväällä 2018 viidenneksen. Maataloudessa menetettiin yli 30 000 työpaikkaa, ja tuotanto väheni noin 20 prosenttia.

Kriisidenialistit puolestaan kokivat kriisin kaupungin kiusantekona pientä ihmistä kohtaan. Syntyi esimerkiksi Stop COCT -nettiliike, joka vastusti kuivuusveroa, veden hinnankorotuksia ja muita kaupungin kriisitoimia.

Lopulta kaupunki vältti nollapäivän, koska kapkaupunkilaiset säästivät niin paljon vettä. Heidän vedenkulutuksensa väheni ankarien käyttörajoitusten ja nollapäiväkampanjan ansiosta puoleen aiemmasta. Yrityksetkin vähensivät kulutustaan 30 prosenttia.

»Kapkaupunki säästi enemmän vettä kuin mikään muu vesikriisistä kärsinyt kaupunki koskaan», apulaispormestari Ian Neilson sanoo.

Kulutuksen lasku tosin johtui osin siirtymisestä kaivoveteen: sekä yritykset että keskiluokkaiset kaupunkilaiset porauttivat kriisin kulminoituessa kaivoja turvatakseen lisävettä itselleen.

Keväällä 2019 Kapkaupunki hyväksyi ensimmäisen vesistrategiansa. Jo vesikriisin aikaan kaupunki alkoi porautua runsaisiin pohjavesivarantoihinsa, joiden uusiutumisen se aikoo nyt varmistaa keinotekoisesti puhdistetulla jätevedellä. Kaupunki ryhtyy myös puhdistamaan jätevettä juomavedeksi, kuten naapurimaa Namibia jo tekee, ja raivaamaan vesistöistään juoppoja vieraskasvilajeja. Joskus tulevaisuudessa Kapkaupunki myös rakennuttanee suuren merivedenpuhdistamon.

»Tavoitteemme on resilientti ja vesiviisas kaupunki», Neilson summaa. Hän kuitenkin kiertää kysymyksen siitä, mitä Kapkaupunki on vesikriisistä oppinut.

Tohtori Kevin Winter on enemmän huolissaan veden laadusta kuin määrästä. Esimerkiksi Zandvlietin jätevedenpuhdistamo odottaa edelleen laajennusta ja päästää siihen saakka osan jätevesistä suoraan kaupungin halki virtaaviin jokiin, jotka laskevat Atlantin valtamereen.

 

Kesällä 2020 akuutti vesikriisi oli ohi, mutta koronapandemian aikana hätärekat ajoivat vettä hökkelialueille.

Pandemia muistutti, kuinka kohtalokasta veden vähyys voi olla. Välimerellisen ilmaston Kapkaupunki muuttuu ilmastonmuutoksen vuoksi entistä kuumemmaksi ja kuivemmaksi, ennakoi tohtori Kevin Winter. Vesikriisin uhka on yhä olemassa.

Kapkaupungin kriisiopit

Kapkaupunki on vesikriisin jälkeen pyrkinyt »vesiturvalliseksi» Tohtori Kevin Winter Kapkaupungin yliopiston Future Water -instituutista katsoo, että se vaatii ainakin nämä viisi askelta.

  1. Epävarmuuteen tulee valmistautua ajoissa.
    Kapkaupunki oli vesikriisiin saakka lähes yksinomaan pintaveden varassa, kuten ovat monet muutkin kaupungit. Ilmastonmuutoksen uhkaamien kaupunkien kannattaa hajauttaa vesihuoltoaan: hyödyntää pohja- ja sadevesiä, kierrättää vettä, puhdistaa jätevettä ja poistaa suolaa merivedestä.
  2. Vesipolitiikasta kannattaa tehdä kaupunkivetoista.
    Paikallisen vesipolitiikan avulla asioihin voidaan puuttua nopeasti ja joustavasti, sillä kaupungit voivat saada asukkaat, yhteisöt ja yritykset mukaan kriisin ehkäisyyn.
  3. Vesivaroja tulee mitata ja analysoida.
    Jotta vesivaroja pystytään hallitsemaan, täytyy tietää, paljonko vettä missäkin on ja paljonko sitä kuluu.
  4. Tiedotuksen on oltava selkeää ja oikea-aikaista.
    Asukkaat voivat toimia oikein vain, jos he tietävät asioiden todellisen laidan Esimerkiksi sosiaalisessa mediassa leviävät väärät tiedot on korjattava.
  5. Yhteistyö vaatii luottamusta.
    Jotta kansalaiset, kaupunginosat ja yritykset saadaan mukaan talkoisiin, on kuunneltava ihmisiä ja rakennettava kumppanuuksia.
    Lähde: The Conversation.

Toisaalta myös rankkasateet saattavat yleistyä. Kaikkiaan Etelä-Afrikka on yksi maailman kuivimmista maista. Maailman luonnonsäätiön WWF:n mukaan maan vedentarve kasvaa vuoden 2016 noin 13,4 miljardista kuutiometristä noin 17,7 miljardiin kuutioon vuoteen 2030 mennessä. Tarve ylittää maan resurssit.

Yhtä lailla kuivuus ja sään ääri-ilmiöt uhkaavat monta muutakin maailmankolkkaa. Esimerkiksi Intiassa lähes jokainen kaupunki kärsii vakavasta vesipulasta ja saattaa joutua samanlaiseen tilanteeseen kuin Kapkaupunki. Kurinalaisuuden ja yhteen hiileen puhaltamisen lisäksi muu maailma voisi oppia Kapkaupungin vesikriisistä ainakin sen, miten tärkeää on luoda sellaisia järjestelmiä, jotka ennakoivat vesikriisin uhkaa ja puuttuvat kriisiin ennen sen eskaloitumista.

Vaikka Kapkaupungin asukasluku miltei kaksinkertaistui kymmenessä vuodessa, kaupunki ei kehittänyt vesihuoltoaan eikä suhtautunut vakavasti veden loppumisen vaaraan. Kaupunki myös antoi kuivuuden edetä pitkälle ja sääti vain melko lieviä vesirajoituksia ennen nollapäiväkampanjaa alkuvuodesta 2018. Pienet tilapäiset merivedenpuhdistamot, jotka kaupunki tilasi helpottamaan vesipulaa, valmistuivat vasta nollapäivän uhan jo väistyessä. Ne olivat toistuvasti toimintakyvyttömiä levän takia.

»Uskon, että muut Afrikan kaupungit ovat oppineet Kapkaupungilta sen, kuinka tärkeä vahva johto on kriisitilanteessa», vesitohtori Winter arvelee.

Kirjoittaja on vapaa toimittaja ja tietokirjailija, jonka kirja Kapkaupungin vesikriisistä ja pandemiasta ilmestyy ensi vuoden alussa.