Kesäkuun alussa Googlen tieto­turva-analyytikot ilmoittivat, että Yhdysvaltain demokraattipuolueen presidenttiehdokkaan Joe Bidenin kampanjaan oli kohdistunut kyberhyökkäyksiä, joiden alkuperä oli Kiinassa. Hyökkäykset eivät ilmeisesti onnistuneet tunkeutumaan kampanjan sähköposteihin, mutta nostivat esiin huolen Kiinan mahdollisista pyrkimyksistä vaikuttaa marraskuussa järjestettäviin presidentinvaaleihin.

Kiina on presidentti Xi Jinpingin kaudella noussut Venäjän rinnalle hybridivaikuttamisesta käytyihin keskusteluihin. Vaikka kiinalainen hybridivaikuttaminen on ollut Venäjään verrattuna varovaista, kuluneiden vuosien kehitys ja erityisesti koronaviruspandemia muovaavat Kiinan ulkopoliittista strategiaa aiempaa ennalta-arvaamattomampaan suuntaan. Kiinan perinteisen »matalan profiilin» ulkopolitiikan väistyessä myös kiinalaisen hybridivaikuttamisen keinot kovenevat.

Sekä Kiina että Venäjä hyödyntävät hybridivaikuttamisessaan demokraattisten maiden vapauksia vaikuttaakseen esimerkiksi kohdemaiden sisäiseen keskusteluun ja lietsoakseen yhteiskunnallisia ristiriitoja. Maiden toimintalogiikassa on kuitenkin merkittäviä eroja, jotka kumpuavat hyvin erilaisista strategisista päämääristä.

Venäjä on taantuva valta, joka tavoittelee menneen suurvalta-asemansa palauttamista – ainakin suhteellisesti – hajauttamalla ja heikentämällä länttä. Kansainvälisen järjestelmän toimivuus ja vakaus voidaan Venäjän näkökulmasta uhrata tämän päämäärän saavuttamiseksi, sillä Venäjä ei taloudellisen rakenteensa yksipuolisuuden vuoksi ole yhtä riippuvainen järjestelmän taloudellisesta hyvinvoinnista kuin Kiina. Venäjän näkökulmasta rajattu määrä kaaosta ja sekasortoa sopii maailmaan, kunhan se tukee Venäjän intressejä.

Kiina puolestaan on nouseva valta, jonka kehitykselle taloudellisesti vahva ja vakaa länsi on suoranainen elinehto. Kiinan yli 40 vuotta jatkunut taloudellinen nousukiito on perustunut tiivistyvään integraatioon kansainvälisen järjestelmän taloudellisten rakenteiden kanssa, eikä tämän järjestelmän sekaannus ole Kiinan intresseissä. Euroopan unioni ja koko läntinen maailma saavat Kiinan puolesta hajaantua poliittisesti, kunhan länsi pysyy tarpeeksi vahvana ostaakseen kiinalaisia tuotteita.

Keskinäisriippuvuus järjestelmän talousmahtien kanssa tukee Kiinan talouskasvua ja auttaa Kiinaa pääsemään käsiksi korkeaan teknologiaan. Se nähdään Kiinassa myös voimavarana, joka voidaan tarvittaessa kääntää poliittisen vaikutusvallan työkaluksi. Venäjän vastaava taloudellinen vipuvarsi on huomattavasti heikompi, lukuun ottamatta tiettyjä venäläisestä energiasta riippuvaisia maita, kuten Ukrainaa.

Kiinan ulkopolitiikka on perinteisesti tukenut integroitumista kansainväliseen järjestelmään »matalan profiilin» strategialla. Siinä Kiina on kehittänyt voimavarojaan rauhassa, provosoivia ja näyttäviä peliliikkeitä vältellen. Globaalin kehityksen on uskottu jatkuvan Kiinan kannalta myönteisesti, ja niinpä johtavan suurvalta-aseman on arvioitu lankeavan Kiinalle lähes itsestään. Venäjän vaarallisten geopoliittisten seikkailujen kaltaisiin toimiin ei Kiinalla ole ollut tarvetta.

Matalaa profiilia ylläpitäneen Kiinan hybridi­vaikuttaminen on ollut huomattavasti Venäjää varovaisempaa. Se on tähdännyt ensisijaisesti Kiinan kommunistisen puolueen valta-aseman ja legitimiteetin lujittamiseen, ei niinkään Kiinan vaikutusvallan tai kiinalaisen ideologian suoraan levittämiseen. Tavoitteena on ollut turvata puolueen valta-aseman kannalta kriittisimmät ydinintressit, kuten Taiwanin, Tiibetin ja Hongkongin säilyminen osana Kiinaa. Niinpä ainoastaan valtiot, jotka asettuvat poikkiteloin näiden perimmäisten intressien kanssa, joutuvat Kiinan ankarampien vaikutustoimien kohteeksi.

Kiinalaisessa hybridivaikuttamisessa ei ole ollut niinkään kyse lyhyen aikavälin taktisten päämäärien saavuttamisesta vaan hitaasta ja rauhallisesta suhde- ja vaikutusverkostojen kutomisesta. Keskeisenä välineenä toimii taloudellinen keskinäisriippuvuus, jonka vahvistamista Kiina tukee esimerkiksi silkkitiehankkeellaan. Hankkeessa ei ole kyse vain infrastruktuuri-investoinneista, vaan laajempien taloudellisten ja sopimuksellisten verkostojen luomisesta. Verkostot sitovat kohdemaita »kohtalonyhteisöön» Kiinan kanssa. Parhaassa tapauksessa kovempiin keinoihin ei tarvitse edes ryhtyä, sillä kohdevaltio mukautuu vapaaehtoisesti tukemaan Kiinan ydin­intressejä.

Hämärämmällä tasolla hybridivaikuttamiseen osallistuu laaja joukko kommunistiseen puolueeseen kytkeytyneitä järjestöjä, joista tunnetuin on eräänlaisena hermokeskuksena toimiva Yhteisrintaman työosasto -niminen järjestö. Yhteisrintaman tavoitteena on saada kaikki kommunistisen puolueen ulkopuoliset tahot tukemaan puolueen tavoitteita niin Kiinan sisällä kuin sen ulkopuolellakin. Ulkomailla Yhteisrintama yrittää ensisijaisesti verkostoitua kaikkiin ulkokiinalaisiin järjestöihin ja päästä valvomaan niiden toimintaa.

Ulkokiinalaisten ohessa Yhteisrintaman tähtäimessä ovat potentiaalisesti puolueen agendalle myötämieliset poliittiset ja taloudelliset eliitit kussakin kohdemaassa. Yhteis­rintamalla on toimintaa kaikkialla maailmassa, myös Suomessa, kuten Ylen MOT ja The Ulkopolitist keväällä julkaisemissaan artikkeleissa osoittivat.

Suomessa toimii Yhteisrintaman alaisuudessa esimerkiksi Kiinan rauhanomaisen yhdistämisen edistämisen Suomen-yhdistys, jonka tavoitteena on Kiinan suurvaltapyrkimysten tukeminen. Yhdistyksen varapuheenjohtaja, kokoomuksesta sittemmin erotettu Jenni Chen, istuu Vantaan kunnanvaltuustossa. Yhdistys järjestää esimerkiksi Kiinan ulkopolitiikkaa tukevia mielenosoituksia, ja sen johtoryhmän jäsenet pitävät tiiviisti yhteyttä kiinalaisiin kattojärjestöihin.

Kiinan hybridivaikuttamisen eri tasoja voi ajatella spektrinä, joka ulottuu »legitiimistä vaikuttamisesta» suoranaiseen hybridisotaan, jossa sotilaallisen voiman elementti on keskeisesti läsnä. Legitiimiksi tulkitun, esimeriksi kulttuuridiplomatian kaltaisen vaikuttamisen jälkeinen askel on hybridihäirintä, jolla Kiina puuttuu varsin suoraan kohdemaan sisällä käytyyn keskusteluun ja pyrkii horjuttamaan maan sisäistä yhtenäisyyttä. Keinoina ovat tyypillisesti geoekonominen uhkailu, informaatiovaikuttaminen sekä soluttautumisyritykset esimerkiksi parlamentteihin.

Australiassa työväenpuolueen senaattori Sam Dastyari sai suuria lahjoituksia Yhteisrintamaan linkittyneeltä liikemieheltä Huang Xiangmolta ja tuki myöhemmin Kiinan aggressiivista politiikkaa Etelä-Kiinan merellä oman puolueensa linjaa vastaan. Uuden-Seelannin parlamentissa istuu edustaja Jian Yang, joka työskenteli aiemmin asiantuntijana Kiinan sotilastiedustelulle. Kiinan hybridihäirinnän kohteeksi on viime aikoina joutunut näkyvimmin juuri Australia, mutta myös esimerkiksi Ruotsi.

Spektrin toista ääripäätä edustaa hybridi­sota, jonka menetelmiä Kiina kohdistaa lähinnä Taiwaniin ja kiisteltyjen merialueiden valtioihin Etelä- ja Itä-Kiinan merellä. Kiinalaiseen hybridisotaan kuuluvat disinformaatiokampanjat, kyberhyökkäykset ja sotilaallinen provosointi. Esimerkiksi Etelä-Kiinan merellä Kiina käyttää kalastuslaivastoja, rajavartiolaitosta ja merivoimia tilannekohtaisesti kerroksittain. Toimia on kutsuttu osuvasti »kaali­strategiaksi», jossa uloimman kerroksen siviilialuksia käytetään lähinnä vastustajan häirintään ja provosointiin mutta jossa kova sotilaallinen voima on tarvittaessa lähellä ja painetta voidaan lisätä tilanteen mukaan.

Valtaosa kiinalaisesta hybridivaikuttamisesta on tapahtunut legitiimin ja hybridihäirinnän välisellä harmaalla alueella, jolla ei pyritä kohdevaltion vakauden horjuttamiseen. Tällä alueella käytetään lähinnä varovaista informaatiovaikuttamista, pehmeää painostusta, sekä Yhteisrintama-verkoston tekemiä hämärän diplomatian operaatioita. Tälle alueelle voidaan sijoittaa myös Suomi.

Kiinalainen hybridivaikuttaminen muistuttaa Venäjän käyttämiä keinoja vasta hybridisodan alueella Kiinan lähinaapurustossa. Kiinan keinot voivat kuitenkin muuttua nopeasti, ja myös vaikuttamisen kohteena olevat valtiot voivat liikkua spektrillä suuntaan ja toiseen, jos ne loukkaavat Kiinan intressejä tai jos suhde muutoin heikkenee.

Viime vuosien kehitys on muovannut Kiinan ulkopolitiikkaa aiempaa kovempaan suuntaan. Talouskasvu on hidastunut, ja maan sisäiset ristiriidat ovat kärjistyneet näkyvimmin Hong­kongin levottomuuksissa. Viimeksi ulkopolitiikkaa on muovannut koronaviruspandemia, joka ajoi Kiinan talouden alas ja antoi voimakkaan iskun Kiinan vuosia rakentamalle kuvalle itsestään rauhanomaisena ja vastuullisena suurvaltana.

Koronaviruspandemian vuoksi Kiinan ulkopolitiikka on muuttunut aiempaa arvaamattomammaksi. Pandemian jälkeinen strategia hakee vielä muotoaan, ja valtakoneiston toimijat asevoimista diplomaatteihin vaikuttavat toimivan osin oman harkintansa varassa. Yleinen linja on ollut, että ulkopolitiikka on koventunut jokaisella rintamalla, myös Kiinan hybridivaikuttamisessa. Vaikutuskeinot näyttävät laajenevan legitiimin vaikuttamisen piiristä kohti häirintää, ja yhä useampi maa joutuu aiempaa kovempien vaikutuskeinojen kohteeksi.

Vaikutustoiminnan näkyvimpään osaan ovat nousseet propaganda- ja informaatiokampanjat legitiimin vaikuttamisen ja häirinnän välisellä raja-alueella. Niitä Kiina on aiemmin käyttänyt Venäjään verrattuna varsin vähän. Kampanjoiden keihäänkärkinä ovat toimineet »susidiplomaateiksi» (wolf warrior diplomats) kutsutut kiinalaiset virkamiehet ja diplomaatit, kuten ulkoministeriön tiedottaja Zhao Lijian, sekä useat suurlähettiläät.

Susidiplomaatit ovat levittäneet esimerkiksi salaliittoteorioita koronaviruksen alkuperästä ja valeuutisia Ranskan hoivakotien surkeasta tilasta sekä lietsoneet Yhdysvaltain mielenosoituksia BlackLivesMatter-tunnusta käyttäen. The New York Timesin mukaan kymmenet tuhannet Twitter-botit vahvistavat diplomaattien viestintää.

Maailmalla on syytä ryhtyä varautumaan Kiinan aiempaa aggressiivisempaan hybridivaikuttamiseen.

Täsmätoimia on kohdistettu Australiaan, joka on ollut kärkevimpien maiden joukossa vaatimassa itsenäistä kansainvälistä tutkintaa koronavirusepidemian alkusyistä. Kiinalle moinen tutkinta on punainen vaate, ja vastauksena maa on uhannut Australiaa ankarilla taloudellisilla pakotteilla, kuten viinin ja naudanlihan tuontirajoituksilla. Kesäkuussa Kiinan opetusministeriö ilmoitti, ettei pidä Australiaa turvallisena matkakohteena. Lähes 30 prosenttia australialaisten yliopistojen ulkomaisista opiskelijoista on lähtöisin Kiinasta, ja heidän tuomansa lukukausimaksut ovat yliopistoille merkittävä tulonlähde.

Tuoreimpana tapauksena oikeusistuin Kiinan Guangzhoussa ilmoitti teloittavansa huumeiden salakuljetuksesta syytetyn Australian kansalaisen Karm Gilespien, jota on pidetty vangittuna vuodesta 2013. Useat asiantuntijat tulkitsivat tuomion julistamisen juuri nyt ilmiselvästi poliittiseksi signaaliksi.

Australian kohtelu toimii varoittavana esimerkkinä muille valtioille, jotka pohtivat Kiinan-suhteidensa uudelleenkalibrointia: Kiina uhkasi toukokuussa myös Britanniaa ankarilla taloudellisilla sanktioilla, jos Britannia evää kiinalaisen verkkojätti Huawein pääsyn 5G-verkkojensa markkinoille.

Koronakevään edetessä Kiinan ajamat intressit ovat laajentuneet perinteisten ydin­intressien ulkopuolelle. Kyse ei ole enää vain Taiwanin ja Tiibetin kaltaisista »Kiinan sisäisistä asioista». Aiempaa aggressiivisempi ulkopolitiikka osuu Yhdysvaltain vaalivuoteen, mikä on herättänyt huolta Kiinan mahdollisesta roolista marraskuun presidentinvaaleissa. Vuosien 2016 ja 2018 vaaleissa Kiinan vaikutustoiminta oli vähäistä, mutta kiristyvissä olosuhteissa aiempaa riskialttiimmat toimet saattavat vaikuttaa aiempaa houkuttelevammilta.

Se, kumpaa ehdokasta Kiinan tulisi vaikuttamisellaan tukea, ei ole yksinkertainen kysymys. Yhdysvaltain tiedusteluviranomaiset arvioivat taannoisessa lausunnossaan Kiinan johdon pääsääntöisesti vastustavan Donald Trumpin uudelleenvalintaa, sillä Trumpin politiikkaa pidetään liian epävakaana. Toisaalta Bloombergin keväällä tekemien haastatteluiden perusteella Kiinan puolue-eliiteistä löytyy kannatusta myös Trumpin uudelleenvalinnalle, sillä Trumpin arvellaan murentavan tehokkaasti Yhdysvaltain ja sen poliittisen järjestelmän uskottavuutta. Samalla Trump hajottaa lännen yhtenäisyyttä transatlanttisella akselilla ja ajaa alas Yhdysvaltain liittolaisjärjestelmää myös Kiinan lähialueilla.

Kiinan sosiaalisessa mediassa on jopa vitsailtu Trumpin olevan kiinalainen agentti, toveri Jianguo (»kansakunnan rakentaja»), jonka tehtävänä on tukea Kiinan nousua kiihdyttämällä Yhdysvaltain alamäkeä.

Jos Trump voittaisi, Kiinan tulisi kestää neljä piinaavaa vuotta, joiden aikana Yhdysvaltain Kiinan-politiikka epäilemättä kovenisi erityisesti kauppapolitiikassa. Trumpin mahdollisen toisen kauden jälkeen Yhdysvallat olisi kuitenkin vain varjo entisestään, ja kansainvälinen järjestelmä olisi Kiinan ulottuvissa.

Joe Bidenin hallinto olisi Kiinan näkö­kulmasta huomattavasti taitavampi ja siten myös pelottavampi vastustaja kuin Trump. Biden todennäköisesti suuntaisi Kiinaan lisääntyvää painetta ihmisoikeustilanteen korjaamiseksi ja vahvistaisi Yhdysvaltain liitto­suhteita kaikkialla maailmassa. Tähän koronapandemian jälkeinen Kiina-kriittinen ilmapiiri tarjoaisi hedelmällistä maaperää. Vaikka Bidenin hallinto olisi Trumpia maltillisempi, se saattaisi kohota laajan globaalin liittouman kärkeen ja ajaa Kiinan entistä ahtaammalle.

Todennäköisesti Kiina tyytyy vahvistamaan Yhdysvaltoja repiviä ristiriitoja ja rakentamaan narratiivia, jossa Yhdysvallat on sekaannuksen tilassaan kyvytön johtamaan maailmanpolitiikkaa. Tähän ei edes vaadita erityisen voimakkaita toimia. Pitkällä aikavälillä Kiinan hybridistrategia kuitenkin lähestyy Venäjää. Kynnys tukeutua hybridihäirinnän keinoihin madaltuu. Maailmalla on syytä varautua Kiinan aiempaa aggressiivisempaan hybridivaikuttamiseen.

Kirjoittaja on Kiinan politiikkaan ja historiaan erikoistunut väitöskirjatutkija Jyväskylän yliopistossa.