Mikä pidäke? Sotilaskieli on siistiytynyt kauan sitten
Sotilaallista jargonia kuuluu yhä enemmän uutisissa ja politiikassa. Mitä yleisimmät sanat tarkoittavat?
Kuvat Puolustuvoimat; Wikimedia Commons
Julkaistu: 7.9.2022
Parhaaseen katseluaikaan perinteinen televisio on täyttynyt sotaisasta munkkilatinasta, ainakin jos uskominen on tavallista sohvaperunaa.
Ukrainan sodan vuoksi kasvanut turvallisuus- ja sotilasasiantuntijoiden kysyntä on johtanut siihen, että puolustushallinnossa käytettävä kieli ja puhetapa ovat levinneet julkiseen keskusteluun. Toisaalta julkisuudessa puhutaan kenties entistä vähemmän laajemman turvallisuuden asioista, esimerkiksi diplomatiasta tai asevalvonnasta, arvioi strategian professori Tommi Koivula Maanpuolustuskorkeakoulusta.
Keväällä julkaistuissa ajankohtaiskatsauksissa vilisivät sellaiset termit kuin strateginen paine, sotilasstrateginen toimintaympäristö tai strategiset prioriteetit. Viime vuosikymmenten aikana strategia käsitteenä on Koivulan mukaan kokenut inflaation. Monia suuren mittakaavan asioita kuvataan strategia-termin kautta.
»Strategian professorina se aiheuttaa välillä pakokauhua, miten termiä käytetään niin monissa eri yhteyksissä», Koivula toteaa.
Sotatieteellinen kieli itsessään on Koivulan mukaan vuosien mittaan myös »sanitoitunut». On puhuttu kliinisesti rauhaan pakottamisesta, kineettisestä vaikuttamisesta – ja viimeksi Putinin suulla »erikoisoperaatiosta».
»Termien siistiytyminen on hämärtänyt sotiin liittyvää raadollisuutta», Koivula sanoo.
Kieli kuitenkin elää koko ajan.
Koivula arvioi, että Suomen Nato-jäsenyys saattaa muuttaa termistöä. Naton jäsenenä Suomi tulee kollektiivisen puolustuksen, ydinasepelotteen ja poliittisten sitoumusten piiriin.
»Suomen pidäke monipuolistuisi ja täydentyisi uusilla elementeillä. Se nostaisi kynnystä hyökätä Suomeen. Tätä pitäisi käsitellä sotatieteessä laajemmin: jos liittokuntaan mennään, onko pidäkkeestä puhuminen enää perusteltua, pitäisikö siitä käyttää jotakin toista nimeä.»
Suorituskyky
Miksi Suomi ei puhu risteilyohjuksistaan?
Suomessa Hornetien aseistukseen kuuluu JASSM-ohjuksia, ja uusiin F-35-hävittäjiin on tulossa vielä kehittyneempiä versioita tästä risteilyohjuksesta. Kantama hipoo tuhatta kilometriä. Suomessa puhutaan kuitenkin lähinnä kyvykkyyksistä, suorituskyvyistä tai asejärjestelmistä. Miksi ei puhuta itse aseista?
»Ne ovat uudenaikaisia ja kehittyneitä asejärjestelmiä, joilla on vaikutusta voimatasapainoonkin. Suomi ei mielellään provosoi tai korosta aseitaan. Puhetta hämärretään, vaikka kaikki, joita nämä aseet kiinnostavat, tietävät niiden olemassaolon», sanoo Tommi Koivula.
Suorituskyvyistä puhuminen asemoi yksittäiset asejärjestelmät, kuten risteilyohjukset, osaksi laajempaa sotilasstrategista ajattelua. Sillä halutaan vaikuttaa toiseen osapuoleen, ja se vaatii erilaisia kyvykkyyksiä, ei vain yhtä asejärjestelmää.
Pelote
Hyökkäyksellinen luonne
Pelote on keino estää hyökkäyksen kohteeksi joutuminen. Tavoitteena on vakuuttaa potentiaalinen hyökkääjä siitä, ettei kannata yrittää ja ettei hyökkääjä voi saavuttaa tavoitteitaan. Termi on psykologinen, sillä pelko syntyy vastustajan mielessä ja tarkoitus on taivuttaa hyökkääjä luopumaan aikeistaan.
Pelote (deterrence) on ymmärretty ydinaseaikakaudella eksistentiaaliseksi tuhovoimaksi, jolla voi estää vihollisen hyökkäyksen. Pelote voi toteutua myös tavanomaisen sotilaallisen voiman avulla, mikäli se on hyökkääjän potentiaalisiin voimavaroihin nähden suurta.
Pidäke
Puolustuksellinen luonne
Pidäke on suomalainen tulkinta pelotteesta. Termiä käytetään Puolustusvoimissa. Vähäisillä resursseillaan ja ilman ydinaseita Suomen kaltainen pieni maa ei kykene uskottavasti luomaan pelotetta, joka uhkaisi suurvallan olemassaoloa. Pidäke on siis vaatimattomampi kuin pelote: Suomi ei uhkaa Venäjää vaan pyrkii vakuuttamaan, ettei Venäjä saavuttaisi tavoitteitaan hyökkäämällä Suomeen. Se on ennalta ehkäisevä keino välttää sota.
Strategia
Strategia-sana on peräisin antiikin Kreikasta. Strategos tarkoitti kaupunkivaltioissa toiminutta virkamiestä, jonka tehtävä oli järjestellä sotilaallisia kampanjoita. Sana painui unholaan, kunnes Carl von Clausewitz alkoi pohtia strategiaa systemaattisesti Napoleonin sotien jälkeen: miten yksittäiset taistelut linkittyvät osaksi sodan päämäärää.
Nykyään strategian katsotaan jatkuvan niin sodan kuin rauhankin aikana. 1960-luvulla käsite levisi myös liiketalouteen, jossa se tarkoittaa keinoa ohjailla organisaatioiden pitkän aikavälin tavoitteita. Sotatieteessä strategialla tarkoitetaan valtioiden turvallisuuspoliittisten päämäärien ja niiden tavoittelun tutkimusta.