Demonikratian rujot kasvot
Julkaistu: 29.12.2011
Intia on unohtanut vuosituhansia vanhan historiansa, kulttuurien ja uskontojen keskinäisen kunnioituksen perinteen.
Tilalle ovat tulleet kiihkonationalismi ja uusliberalistinen järjestys, jossa vahvat voittavat ja heikot häviävät. Tavallinen kansalainen ei voi enää luottaa sen paremmin poliitikkoihin, virkamiehiin, toimittajiin, poliisiin kuin oikeuslaitokseenkaan. Suuryritykset ovat ymmärtäneet, että ”demokraattinen valtuutus”, eli yhteisymmärrys niiden ja suurimpien puolueiden kesken, takaa yrityksille vapaat kädet ajaa omia etujaan.
Intialainen menestyskirjailija ja poliittinen aktivisti Arundhati Roy tekee synkkää synteesiä kotimaansa lähimenneisyydestäkirjassaan Kuuntelen heinäsirkkoja.
Maailman suurimman demokratian irvokkaat kasvot voi paljastaa vain intialainen, sillä muun maailman silmissä Intia näyttäytyy edelleen menestystarinana. Talouskasvu on pysytellyt korkeana jopa maailmanlaajuisen taantuman aikana, keskiluokka paisuu, ja värikylläisistä Bollywood-elokuvista on tullut muotivillitys monissa länsimaissa. Vuonna 2010 Intian talous kasvoi 8,6 prosenttia.
Arundhati Roy: Kuuntelen heinäsirkkoja. Merkintöjä demokratiasta. Like 2011, 256 s.
Todellisuus näyttää karummalta. Intian ympäristön tila on monin paikoin katastrofin partaalla valtion ja suuryritysten välinpitämättömyyden ja häikäilemättömyyden vuoksi. Maanomistuksen yksityistämisestä kärsivät eniten köyhimmät: moni maanviljelijä on menettänyt kaikkensa, ja vain muutaman viime vuoden aikana 180 000 intialaista viljelijää on tehnyt itsemurhan.
Rikkaiden ja köyhien välinen kuilu repeää yhä suuremmaksi. Länsi-Ghattien vuoriston kupeeseen Intian länsilaidalle rakennetaan eurooppalaistyylistä, mahdollisesti maailman ensimmäistä täysin yksityisomisteista luksuskaupunkia Lavasaa – mutta lähes joka toinen intialaislapsi on aliravittu.
Korruptio on laajalle levinnyttä, eikä erilaisia mielipiteitä katsota suopeasti. Intian politiikkaa hallitsevat kongressipuolue sekä hindunationalistinen BJP ovat ryhtyneet avoimeen hyökkäykseen maan 150-miljoonaista muslimivähemmistöä vastaan tavalla, jota voi kutsua kansanryhmää vastaan kiihottamiseksi.
Tuhansia on murhattu pääpuolueiden masinoiman hindunationalismikampanjan hindutvan aikana, ja ainakin 150 000 on joutunut pakenemaan kotiseudultaan. Vuodesta 2002 voimassa olleen ”terrorisminehkäisylain” (Prevention of Terrorist Activities Act, POTA) sallimat mielivaltaiset pidätykset ja tuomiot ovat tehokas keino vaientaa vastustajat.
Royn mukaan POTA on ”laajavaikutteinen antibiootti erimielisyydeksi kutsuttuun sairauteen”.
Roy tunnetaan Intiassa erityisesti Kashmirin itsenäisyyden puolestapuhujana ja Yhdysvaltain ekspansionistisen ulkopolitiikan ja ydinaseiden vastustajana. Nämä teemat näkyvät myös Kuuntelen heinäsirkkoja -esseekokoelmassa. Kirjan keskeisin kritiikki kohdistuu kuitenkin liberaaliin demokratiaan, jossa ”demokratia ja vapaat markkinat ovat sulautuneet yhdeksi ahnaaksi eliöksi, jonka kapea mielikuvitus pyörii lähes yksinomaan voiton maksimoimisen ympärillä”.
Intialaisen demokratian kasvot ovat Royn mukaan vääristyneet alkuperäisen demokratian idean irvikuvaksi. Demokratiasta on tullut demonikratia.
Vuosina 2002–2008 kirjoitetuissa esseissä Roy kärjistää, raivoaa, unelmoi ja provosoi sielunsa kyllyydestä. Hän huolehtii Intian tulevaisuudesta palolla, jota voi tuntea vain omasta kotimaastaan kirjoittava. Eikä tämä palo näytä sammuvan.
Kirjan viimeisessä esseessä kirjailija toteaa: ”Seisomme nyt tienhaarassa. Toisessa viitassa lukee ’oikeudenmukaisuus’, toisessa ’sisällissota’. Kolmatta viittaa ei ole, eikä paluuta takaisin. Valitkaa.”
Kirjoittaja on vapaa toimittaja.