Siirry sisältöön

Demonikratian rujot kasvot

Teksti Niina Sarkonen

Intia on unohtanut vuosituhansia vanhan historiansa, kulttuurien ja uskontojen keskinäisen kunnioituksen perinteen.

Tilalle ovat tulleet kiihkonationa­lismi ja uusliberalistinen järjestys, jossa vahvat voittavat ja heikot häviävät. Ta­vallinen kansalainen ei voi enää luottaa sen paremmin poliitikkoihin, virkamie­hiin, toimittajiin, poliisiin kuin oikeuslai­tokseenkaan. Suuryritykset ovat ymmär­täneet, että ”demokraattinen valtuutus”, eli yhteisymmärrys niiden ja suurimpien puolueiden kesken, takaa yrityksille va­paat kädet ajaa omia etujaan.

Intialainen menestyskirjailija ja poliittinen aktivisti Arundhati Roy tekee synkkää synteesiä kotimaansa lähimenneisyydestäkirjassaan Kuunte­len heinäsirkkoja.

Maailman suurimman demokratian irvokkaat kasvot voi paljastaa vain in­tialainen, sillä muun maailman silmissä Intia näyttäytyy edelleen menestystarina­na. Talouskasvu on pysytellyt korkeana jopa maailmanlaajuisen taantuman aika­na, keskiluokka paisuu, ja värikylläisistä Bollywood-elokuvista on tullut muotivil­litys monissa länsimaissa. Vuonna 2010 Intian talous kasvoi 8,6 prosenttia.

Arundhati Roy: Kuuntelen heinäsirkkoja. Merkintöjä demokratiasta. Like 2011, 256 s.

Arundhati Roy: Kuuntelen heinäsirkkoja. Merkintöjä demokratiasta. Like 2011, 256 s.

Todellisuus näyttää karummalta. In­tian ympäristön tila on monin paikoin katastrofin partaalla valtion ja suuryri­tysten välinpitämättömyyden ja häikäile­mättömyyden vuoksi. Maanomistuksen yksityistämisestä kärsivät eniten köyhim­mät: moni maanviljelijä on menettänyt kaikkensa, ja vain muutaman viime vuo­den aikana 180 000 intialaista viljelijää on tehnyt itsemurhan.

Rikkaiden ja köyhien välinen kuilu repeää yhä suuremmaksi. Länsi-Ghattien vuoriston kupeeseen Intian länsilaidalle rakennetaan eurooppalaistyylistä, mah­dollisesti maailman ensimmäistä täysin yksityisomisteista luksuskaupunkia La­vasaa – mutta lähes joka toinen intia­laislapsi on aliravittu.

Korruptio on laajalle levinnyttä, ei­kä erilaisia mielipiteitä katsota suopeasti. Intian politiikkaa hallitsevat kongressi­puolue sekä hindunationalistinen BJP ovat ryhtyneet avoimeen hyökkäykseen maan 150-miljoonaista muslimivähem­mistöä vastaan tavalla, jota voi kutsua kansanryhmää vastaan kiihottamiseksi.

Tuhansia on murhattu pääpuolu­eiden masinoiman hindunationalismi­kampanjan hindutvan aikana, ja ainakin 150 000 on joutunut pakenemaan kotiseudultaan. Vuodesta 2002 voimassa olleen ”terrorisminehkäisylain” (Preven­tion of Terrorist Activities Act, POTA) sal­limat mielivaltaiset pidätykset ja tuomiot ovat tehokas keino vaientaa vastustajat.

Royn mukaan POTA on ”laajavai­kutteinen antibiootti erimielisyydeksi kutsuttuun sairauteen”.

Roy tunnetaan Intiassa erityisesti Kashmirin itsenäisyyden puolestapuhu­jana ja Yhdysvaltain ekspansionistisen ulkopolitiikan ja ydinaseiden vastusta­jana. Nämä teemat näkyvät myös Kuun­telen heinäsirkkoja -esseekokoelmassa. Kirjan keskeisin kritiikki kohdistuu kui­tenkin liberaaliin demokratiaan, jossa ”demokratia ja vapaat markkinat ovat sulautuneet yhdeksi ahnaaksi eliöksi, jonka kapea mielikuvitus pyörii lähes yksinomaan voiton maksimoimisen ym­pärillä”.

Intialaisen demokratian kasvot ovat Royn mukaan vääristyneet alkuperäisen demokratian idean irvikuvaksi. Demo­kratiasta on tullut demonikratia.

Vuosina 2002–2008 kirjoitetuissa esseissä Roy kärjistää, raivoaa, unelmoi ja provosoi sielunsa kyllyydestä. Hän huolehtii Intian tulevaisuudesta palolla, jota voi tuntea vain omasta kotimaas­taan kirjoittava. Eikä tämä palo näytä sammuvan.

Kirjan viimeisessä esseessä kirjailija toteaa: ”Seisomme nyt tienhaarassa. Toi­sessa viitassa lukee oikeudenmukaisuus, toisessa sisällissota. Kolmatta viittaa ei ole, eikä paluuta takaisin. Valitkaa.”

 

Kirjoittaja on vapaa toimittaja.