Skip to main content

Mikä kaupunki, mikä valuutta?

Mikä kaupunki, mikä valuutta?

Paikallisvaluutoilla pyritään sitouttamaan ihmiset paikallisiin yrityksiin. Tutkija Josh Ryan-Collins uskoo, että valuuttajärjestelmän järkevin perusalue ei ole kansallisvaltio tai valtioliitto vaan kaupunkiseutu.

Teksti Juha Mäkinen

Kuvat Juha Mäkinen

Maukas vuohenjuustosalaatti Brixtonin kauppahallissa sijaitsevassa Rosie’s-lounas­kahvilassa maksaa 7,50 pun­taa. Kun on tullut maksun aika, ojennan tarjoilijalle kympin setelin – mutta tätä kymppiä ei korista kuningatar Elisabetin vaan muusikko David Bowien kuva.

”Kyllä näitä vähintään joka toinen päivä joku asiakas käyttää”, toteaa kah­vilan työntekijä Sean Blake. ”Ennen si­nua meillä oli niitä kassassa 12 punnan verran.”

Blake puhuu Brixtonin punnista, kaupunginosan omasta valuutasta, jo­ta voi käyttää maksuvälineenä yli 200 brixtonilaisessa yrityksessä Englannin puntien rinnalla.

Raha luo yhteisöllisyyttä

Brixton on Lontoon keskustan eteläpuo­lella sijaitseva kaupunginosa, jolle on leimallista etninen kirjavuus: noin nel­jänneksellä asukkaista on afrikkalaisia tai karibialaisia sukujuuria. Monikult­tuurisuus näkyy Brixtonin katukuvas­sa. Vieretysten on halal-lihakauppoja, afrokampaamoja ja reggae-musiikkiin erikoistuneita levyliikkeitä.

Takavuosina Brixton sai kyseenalais­ta mainetta huumekaupasta, rikollisjen­geistä ja laajoista mellakoista. Viime vuo­sina alue on kuitenkin keskiluokkaistu­nut ja muuttunut trendikkääksi – aivan kuin Kallion kaupunginosa Helsingissä. Joidenkin mielestä gentrifikaatio eli kes­kiluokkaistuminen uhkaa jo Brixtonin omaleimaista luonnetta.

Paikallisvaluutan tavoitteena on tu­kea paikallista taloutta. Koska Brixtonin punnalla ei ole arvoa Brixtonin ulkopuo­lella, toiveena on, että raha sitouttaisi brixtonilaisia oman alueensa yrityksiin.

”Brixtonin puntaa voi pitää yksin­kertaisena bonussetelijärjestelmänä. Se ei lisää rahan määrää taloudessa, mutta sen tarkoituksena on lisätä rahan kiertonopeutta”, toteaa Brixtonin punnan ke­hittelyssä keskeisesti mukana ollut tutki­ja Josh RyanCollins. Hän työskentelee New Economics Foundation -ajatushau­tomossa ja on tutkinut eri puolilla maa­ilmaa käytössä olevia täydentäviä raha­järjestelmiä (complementary currencies).

Miten on, Sean Blake, onko oma raha tuonut Rosie’sille lisää asiakkaita?

”Tuskin yksin se. Mutta se on osa laajempaa Brixtonin uudistumista. Mer­kittävä käänne oli uuden keskusaukion rakentaminen pari vuotta sitten. Sen myötä kauppahalleista tuli paljon hou­kuttelevampi paikka. Tänne on perustet­tu monia uusia ravintoloita.”

Lounaan jälkeen on aika kupille kuumaa. Relay Tea Room -kahvilassa kaakao on maukasta ja pienestä kirjahyllystä löytyy mielenkiintoista luetta­vaa, kuten lauluntekijä Joni Mitchellin elämäkerta. Mutta täällä Brixtonin pun­ta ei kelpaakaan maksuvälineeksi.

”Yritämme kyllä päästä siihen mu­kaan mahdollisimman pian”, kertoo Relayn tiskin takana työskentelevä Jess Barnes pahoitellen. ”Ei sitä paljon näy käytettävän, mutta ilman muuta se tuo lisäarvoa ja lisää yhteisöllisyyttä.”

Josh Ryan-Collins

Josh Ryan-Collins

Alkuinnostus hiipuu

Brixtonin punta otettiin käyttöön syys­kuussa 2009. Sen liikkeellelaskijana toi­mi Transition Town Brixton -järjestö. Se on osa laajempaa Transition Towns -verkostoa, jossa Britannian kaupungit ja kaupunginosat pyrkivät etsimään käy­tännön ratkaisuja ekologisesti ja talou­dellisesti kestävään kehitykseen.

Brixtonin punnat tuntuvat ja näyttä­vät oikeilta rahoilta hologrammeineen. Teknisesti ottaen ne eivät silti ole ra­haa, vaan pikemminkin etuseteleitä tai kuponkeja. Brixtonin puntia voi ostaa nimetyistä rahanvaihtopisteistä ja käyt­tää niissä liikkeissä, jotka suostuvat otta­maan niitä vastaan. Yksityiset kuluttajat eivät voi vaihtaa niitä takaisin Englannin punniksi, mutta yritykset voivat.

Vierailijan näkökulmasta Brixtonin punnan käyttäminen vaikuttaa hieman hankalalta, kun samat ostokset voisi hoitaa Englannin punnallakin. Ja nurk­kakuntaisinkaan brixtonilainen tuskin pystyy ostamaan kaikkea tarvitsemaansa pelkästään Brixtonin alueelta.

”Etenkin käteisraha on ongelmalli­nen. Ihmiset innostuvat siitä aluksi, kos­ka heistä on mukavaa käyttää erikoisia seteleitä. Innostus kuitenkin hiipuu nope­asti”, myöntää Josh Ryan-Collins.

”Itse uskon, että käteisrahalla – mil­lään käteisrahalla – ei ole pitkää tulevai­suutta. Kaikkialla siirrytään enenevästi sähköiseen maksamiseen”, hän toteaa.

Kymmenen prosentin bonus

Brixtonin punnan käyttöä on pyritty helpottamaan vuosi sitten lanseeratulla sähköisellä versiolla. Maksuliikenne hoi­detaan tekstiviesteillä.

Sähköisen version käyttäjille on tar­jolla kymmenen prosentin bonus: 10 Englannin punnalla saa 11 Brixtonin e-puntaa. Yritykset taas menettävät saman edun, jos ne haluavat lunastaa sähköiset Brixtonin puntansa Englannin punniksi. Yritysten kannustimena on tietysti toive siitä, että ne saisivat lisää asiakkaita.

Sähköinen versio on osoittautunut käteistä suositummaksi: liikkeellä ole­vista Brixtonin punnista lähes kolme neljäsosaa on tilivaluuttaa.

Myös Lambethin kaupunkipiiri, johon Brixton kuuluu, tukee paikallis­valuutan käyttöä. Kaupunkipiiri sallii asukkaiden ja yritysten maksaa veronsa Brixtonin punnissa. Tästä syksystä lähti­en kaupunkipiirin työntekijöillä on myös mahdollisuus ottaa osa palkastaan säh­köisinä Brixtonin puntina. Yli sata hen­kilöä on tarttunut tarjoukseen.

Optimaalista kokoa etsimässä

Mutta onko rinnakkaisen valuutan pyö­rittäminen maantieteellisesti pienellä alu­eella loppujen lopuksi pelkkää hauskaa leikkiä? Brixtonin puntia on yhteensä liikkeellä vajaan 32 000 punnan arvos­ta, mikä on 65 000 asukkaan kaupun­ginosassa varsin merkityksetön summa.

Josh Ryan-Collins myöntää, että Brixton saattaa olla liian pieni alue. Jotta paikallinen tai alueellinen valuutta toimi­si kunnolla, tarvittaisiin tietty kriittinen massa, hän arvioi – ainakin 400 – 500 yritystä ja vähintään puoli miljoonaa potentiaalista käyttäjää.

Ryan-Collins odottaa kiinnostunee­na, miten tämä vuoden syyskuussa lan­seerattu Bristolin punta alkaa toimia. Bristolin metropolialueella on noin mil­joona asukasta. Yrityksiä on toistaiseksi mukana noin 300.

Brixton ja Bristol eivät ole kokeilui­neen yksin. Complementarycurrency.org-sivuston tietokanta listaa runsaat 240 paikallisvaihdantajärjestelmää, mutta tietokanta ei suinkaan ole täydellinen. Jos aikapankit lasketaan mukaan, eri­laisia paikallisia vaihdantajärjestelmiä on maailmanlaajuisesti tuhansia.

Koko ajatus rahan paikallisuudesta liittyy tietysti tarkastelun mittakaavaan. Eurooppalaisessa mittakaavassa euroa edeltäneet kansalliset valuutat olivat paikallisvaluuttoja, ja globaalissa mittakaavassa eurokin on paikallinen.

Brixtonin punnat kelpaavat maksuvälineeksi noin 200 yrityksessä.

Brixtonin punnat kelpaavat maksuvälineeksi noin 200 yrityksessä.

Suomen pankin tutkijaekonomisti Karlo Kauko huomauttaa, että kysymys­tä ”sopivimmasta” valuuttajärjestelmän mittakaavasta ei voi ratkaista pelkästään taloudellisin argumentein.

”Voi ajatella, että Teksasilla pitäisi olla eri valuutta kuin Ohiolla, koska öljynhinnan heilahtelut vaikuttavat näihin osavaltioihin eri tavoilla. Mutta ajatus Yhdysvaltojen dollarin korvaami­sesta useilla valuutoilla olisi luultavasti poliittinen mahdottomuus.”

Rinnakkaisrahaa Eurooppaan?

Paikallisia tai alueellisia valuuttoja on myös esitetty keinoksi auttaa ahdinkoon ajautuneiden euromaiden talous takaisin jaloilleen. Deutsche Bankin pääekono­mistiThomas Mayer esitti viime ke­väänä, että Kreikassa tulisi ottaa euron rinnalla käyttöön kansallinen valuutta, ”geuro”.

Mayerin skenaarioon kuuluu oletus siitä, että geuron arvo euroon nähden heikkenisi nopeasti. Tämä taas lisäisi Kreikan vientiteollisuuden kilpailuky­kyä. Samalla Kreikka kuitenkin pysyisi mukana euroalueessa ja saisi sen hyödyt.

Mayerin ehdotukseen sisältyy mo­nia muttia: jos kreikkalaisten palkat ja eläkkeet maksettaisiin geuroissa mutta heidän velkansa olisivat yhä euromää­räisinä, velallisten asema muuttuisi en­tistäkin tukalammaksi.

Hieman samankaltainen ehdotus sisältyy Rooman klubin tänä vuonna julkaisemaan raporttiin Money and Sustainability – The Missing Link, jon­ka pääkirjoittajana toimi belgialainen taloustieteilijä Bernard Lietaer.

Lietaerin raportin mukaan Kreikka voi pysyä euroalueessa ja käyttää eu­roa kansainvälisessä kaupassa, mutta euron rinnalle kannattaisi luoda useita paikallisvaluuttoja. Niitä käytettäisiin edistämään yleishyödyllisiä hankkeita, joihin julkisten menojen leikkauksien vuoksi ei ole varoja.

Kaikilta kotitalouksilta vaadittaisiin vuotuinen ”vero” paikallisessa rahayksi­kössä. Jos talous kohenisi ja työllisyysaste paranisi, veron määrää laskettaisiin.

Ihmiset voisivat ansaita paikallis­ta rahayksikköä tekemällä töitä yleishyödyllisissä projekteissa. Ne, jotka ei­vät ehtisi tai haluaisi osallistua, voisivat ostaa euroilla paikallisrahaa niiltä, jotka olisivat ansainneet sitä yli tarpeensa.

Historiallisesti vaihtoehtoisia valuut­tajärjestelmiä on usein syntynyt maissa, jotka ovat ajautuneet talousvaikeuksiin. Näin tapahtui esimerkiksi Itävallan Wörglissä vuonna 1932 ja Argentiinassa 1990-luvun lopulla.

Tehokkuus vs. vastustuskyky

Paikallisvaluuttoja voi kritisoida monel­ta suunnalta. Niiden väitetyistä hyödyis­tä ei ainakaan vielä ole saatu merkittäviä näyttöjä, ja järjestelmien pitkän aikavälin elinkelpoisuudesta ei ole takeita. Toisaalta jos paikallisvaluutat kasvaisi­vat merkittävästi, kasvussakin olisi omat ongelmansa. Hallinnointiin ja tilastoin­tiin olisi kiinnitettävä paljon enemmän huomiota. Myös rahanväärentäjien tor­jumiseen olisi varauduttava.

Paikallisvaluutat lisäävät jo lähtö­kohtaisesti talousjärjestelmän moni­mutkaisuutta ja vähentävät tehokkuut­ta. Yksi euron ilmeisimpiä etuja on juuri se, että yhteinen valuutta yksinkertaistaa euromaiden välistä kauppaa.

Toisaalta Bernard Lietaerin mukaan yksi nykyisen talouskurimuksen syy on siinä, että olemme antaneet liikaa arvoa pelkälle tehokkuudelle. Lietaer vertaa taloutta ekosysteemiin: yhden rahan järjestelmä on kuin talousmetsä – teho­kas mutta altis erilaisille häiriötekijöille. Monimuotoinen järjestelmä, jossa olisi käytössä useita rinnakkaisia vaihdon välineitä, olisi Lietaerin mukaan vastus­tuskykyisempi.

Myös Josh Ryan-Collins uskoo, että useat rinnakkaiset valuutat olisivat Bri­tannian taloudelle hyväksi.

”Perinteisesti kansallisvaltioilla on ollut monopoli rahaan. En kuitenkaan näe, että kansallisvaltio olisi järkevin valuutta-alue”, hän sanoo.

”Paljon mielekkäämpää voisi olla käyttää alueellisia valuuttoja, joiden rin­nalla olisi yhteinen kansallinen valuutta. Britanniaan sellaisia mahtuisi kahdeksas­ta yhdeksään.”

Alueellisten valuuttojen malli vahvis­taisi Ryan-Collinsin mukaan paikallis­talouksia. Lisäksi eri alueet joutuisivat kilpailemaan keskenään aivan kuten eri kansantaloudet nyt. Yhden alueen me­nestyessä muita paremmin sen ostovoi­ma lisääntyisi, ja se voisi lisätä tuontiaan muilta alueilta. Tämä taas kohentaisi muiden alueiden taloutta ja siten tasa­painottaisi tilannetta.