Irakin öljybuumi hyödyttää Kiinaa

Irakin sotaa vastustettiin keväällä 2003 maailmanlaajuisesti No blood for oil -banderollien alla. Taustalla oli ajatus siitä, että sodan todellinen syy oli halu saada maan öljyvarat läntisten, etenkin amerik­kalaisten, öljy-yhtiöiden haltuun.

Suurin hyötyjä Irakin orastavas­ta öljybuumista on kuitenkin ollut Kiina. Irak tuottaa nyt öljyä kolman­neksi eniten maailmassa Saudi-Arabian ja Venäjän jälkeen: reilut kolme miljoonaa barrelia päivässä. Noin puolet siitä menee Kiinaan.

”Kiinalaisilla ei ollut mitään tekemistä sodan kanssa, mutta taloudellisesti he hyötyvät siitä. Meidän viides laivastomme ja ilma­voimat vieläpä auttavat suojaamaan kuljetukset”, totesi Jewish Institute for National Security Affairs -ajatus­hautomon johtaja Michael Mokovsky International Herald Tribune -lehdes­sä kesäkuussa 2013.

Mokovskyn kommentista voi kuulla henkilökohtaisenkin katke­ruuden, sillä hän työskenteli Yhdys­valtain puolustusministeriössä vuodet 2002–2006 vastuualuee­naan muun muassa Irakin energia­politiikka.

Käsitystä siitä, että öljy oli kes­keinen sodan syy, ovat ylläpitäneet muiden muassa toimittaja-kirjailija Naomi Klein ja Irakin öljyteollisuu­den ay-liikkeen parissa kanssa työskennellyt aktivisti Greg Muttitt.

Muttittin esiin kaivamien asia­kirjojen mukaan Yhdysvaltain puo­lustusministeriössä ajateltiin, että Irakin öljyinfrastruktuurin voitaisiin antaa tarkoituksella romuttua, jolloin ulkomaiset öljyjätit olisi ollut pakko kutsua pelastamaan öljyn­tuotanto edullisin ehdoin. Joiden­kin presidentti George W. Bushin hallinnossa vaikuttaneiden neokon­servatiivien mukaan jo Yhdysvalto­jen miehityshallinto olisi voinut jakaa oikeuksia öljyvarojen hyödyn­tämiseen ulkomaisille yhtiöille. Saddam Hussein oli kansallistanut Irakin öljyteollisuuden vuonna 1972.

Irakin valtavien öljyvarojen hyö­dyntäminen on käynnistynyt hitaasti. Ensimmäinen tarjouskilpailu ulko­maisille öljy-yhtiöille Irakin öljyvaro­jen hyödyntämisestä järjestettiin vasta 2009. Vielä vuonna 2006 maahan tuotiin öljyä kotimaisen kulutuksen kattamiseksi, käytännös­sä kiukkuisten kansalaisten vihan hillitsemiseksi. Yhdysvaltojen hallin­non Irak-politiikan vaikeuksista kirja­sarjan kirjoittanut toimittaja Bob Woodward vertasi tilannetta hiekan kuljettamiseen Saharaan.

Kiinalaiset yhtiöt ovat menesty­neet hyvin öljykenttien hyödyntä­mistä koskevissa tarjouskilpailuissa. International Herald Tribune -sano­malehden haastattelemien asian­tuntijoiden mukaan Irak on kaupan­nut öljykenttien hyödyntämisoi­keuksia tiukoin ehdoin, joten yhtiöi­den täytyy tyytyä mataliin tuottoihin. Tämä sopii kiinalaisyhti­öille paremmin kuin länsimaisille öljyjäteille, koska kiinalaisyhtiöiden ei tarvitse huolehtia osakekursseis­ta tai maksaa omistajilleen osinkoa.

Kiinalaiset etenevät Irakin öljy­bisneksessä muutoinkin. Uutistoi­misto Dow Jones ennakoi syksyllä 2013, että China National Petrole­um -yhtiö ostaa yhdysvaltalaiselta Exxonilta sen huutokaupassa itsel­leen hankkiman 60 prosentin osuu­den valtavasta Qurna 1 -öljykentäs­tä. Qurnan alueella sijaitsee noin kolmannes Irakin tunnetuista öljy­varoista.

Irakin öljy vaikuttaa maailman­laajuisesti öljyn hintaan ja talous­kasvuun. Kansainvälinen energia­järjestö IEA ennusti syksyllä 2012, että vuoteen 2035 mennessä öljyn lisäkulutuksesta peräti 45 prosent­tia voidaan kattaa Irakista tulevalla öljyllä.

Irakin öljyntuotanto ei ole kui­tenkaan vielä palannut 1980-luvun alun tasolle. Tuolloin tuotanto ro­mahti Irakin ja Iranin välisen sodan vuoksi. Vielä alemmas tuotanto­määrät laskivat kauppasaarron takia, kun Irak miehitti naapurimaa Kuwaitin kymmenen vuotta myö­hemmin.

Irakin öljyntuotannon potenti­aalista kertoo se, että jos kaikki jo tehdyt sopimukset toteutuisivat täysimääräisesti, Irakin öljyntuotan­to viisinkertaistuisi kuluvan vuosi­kymmenen loppuun mennessä. Tämä edellyttäisi kuitenkin valtavia investointeja, jotka tuskin toteutu­vat, jos maan turvallisuustilanne ei parane.

Kirjoittaja on Kehitys-lehden päätoimittaja ja vapaa toimittaja.