Grafiikka: Kauko KyöstiöLähi-idän alueelliset suurvallat ovat valjastaneet sunnien ja šiiojen välisen opillisen kiistan oman asemansa vahvistamiseen. Iran on ajautunut vuoden 1979 vallankumouksensa jälkeen vastakkain jyrkkää sunnalaisen islamin oppia eli wahhabismia tunnustavan Saudi-Arabian ja sen liittolaisten kanssa. Etenkin Syyrian ja Irakin väestöt ovat jääneet tämän uskonnollisen ja poliittisen valtataistelun jalkoihin.
Syyriassa on kuollut jopa 120 000 ihmistä keväällä 2011 alkaneen kansannousun jälkeen. Syyriaa hallitsevilla alaviiteilla on vastassaan kymmeniä erillisiä kapinallisryhmiä, joista osa taistelee äärisunnalaisin tunnuksin.
Saudi-Arabia ja Qatar tukevat Syyrian sodassa kapinallisia sekä aseellisesti että taloudellisesti. Turkin hallitseva islamilainen AK-puolue on antanut kapinallisten Vapaan Syyrian armeijan huoltaa joukkojaan Turkin puolella.
Syyrian hallinnolle virtaa puolestaan aseita ja rahaa Iranista. Syyrian armeijalle on ollut tärkeää myös Libanonin šiialaisen Hizbollah-järjestön osallistuminen taisteluihin.
Iranilla on kaikki syyt etsiä neuvotteluratkaisua Syyrian sotaan, arvioi Iran-tutkija Jubin Goodarzi Wilson Centerille kirjoittamassaan analyysissa. Konfliktin pitkittyessä uskontokuntien välinen väkivalta laajenee naapurimaissa, mikä voi horjuttaa Iranin alueellisten liittolaisten eli Irakin nykyisen hallinnon ja Hizbollahin asemaa.
Jos Syyrian hallinto kaatuu, Iran on valmistautunut organisoimaan alaviiteista yhteensä jopa 50 000–100 000 miehen vahvuisia taistelujoukkoja, jotka voisivat hankaloittaa uuden sunnalaisen hallituksen valtaa, Goodarzi kirjoittaa. Iranin päätavoite on varmistaa, ettei maa jää alueella ilman liittolaisia, länsimielisten ja sunnalaisten valtioiden saartamaksi.
