Pankkiautomaatilla Myanmarissa

Iltapäivä Myanmarin henkisen pääkaupungin Yangonin keskustassa on hikinen. Eletään elokuun loppupuolta, ja minua jännittää. Matkaseuralaiseni naputtelee tunnuslukuaan CB Bankin automaattiin parin metrin päässä. Toimiikohan se? Pankkiautomaatin käyttäminen Myanmarissa ei ole arkinen asia, vaan pieni pala maailmanhistoriaa.

Katu ympärillä hönkii silmille ristiriitaansa: Miehet kiirehti­vät eteenpäin perinteisissä pitkissä kietaisuhameissaan, naisten poskilla nauraa keltainen maali, myanmarilainen perinnemeik­ki. Jalkakäytävä on reikiä täynnä, ja silti lähitienoon toimistojen vuokrahinnat ovat hypänneet pilviin, Manhattanin tasolle. Niin paljon olisi ottajia Myanmarin uudella nousulla.

Sotilasjuntan ja kansainvälisten pakotteiden aika on ohi, ja Myanmarista kiinnostuneita on maassa tungokseksi asti. Ulko­maiset yritykset puskevat maahan, jonka maaperä on rikas ja markkinat kaikkea muuta kuin kypsät. Turistitkin ovat sännän­neet tutkimaan vapautuvaa ilmapiiriä, ja ryntäys on sysännyt hotellien hinnat moninkertaisiksi.

Yritysten ja turistien sekä tietysti myanmarilaisten elämää han­kaloittaa maan antiikkinen pankkijärjestelmä. Myanmar on maailman käteisvaltaisimpia talouksia, ja pankkijärjestelmä on Kaakkois-Aasian heikoin ja kehittymättömin, pääomamarkki­noista puhumattakaan.

Ihmiset saavat ja kuluttavat palkkansa käteisenä. Säästöt jemmataan patjan alle, ja pankkitili on merkki hyväosaisuu­desta. Myanmarissa asuva suomalainen muistelee tuntevansa yhden paikallisen, jolla on pankkikortti.

Yritysten välisestä rahaliikenteestä on vaikeampaa saada tietoa. Valtaosa rahansiirroista kuitenkin tehtäneen yhä kä­teisenä, arvioi Myanmarin talouteen perehtynyt Lex RieffelBrookings-instituutista. Pienet paikallisessa valuutassa kyateina, isot Yhdysvaltain dollareina. Rieffelin mukaan yri­tysten välistä maksuliikennettä hoidetaan myös šekeillä, ja käytäntö yleistyy. Selvää on, että tämä on melkoinen hidaste Myanmarin kehitykselle.

Erityisen ongelmallista on, että kansa ei luota pankkeihinsa. Sotilasjuntan pankkipolitiikka oli holtitonta, ja ihmisten mielis­sä painavat menetetyt säästöt. Juntan kontolla on rahanarvon mitätöintejä, ja vuoden 2003 pankkikriisi johti talletuspakoon ja pitkäkestoisiin nostorajoituksiin. Voi vaatia jopa sukupolven verran, että luotto pankkeihin on samalla tasolla kuin naapu­rissa Thaimaassa, Rieffel sanoo.

Kehitystä vaikeuttaa myös se, että vain harvoilla on pääsy internetiin. Kännyköitäkin on yhä vähänlaisesti, mutta niiden käyttö yleistyy nopeasti.

Ystäväni saa rahansa CB Bankista. Automaatti sylkee setelit ulos – 300 000 kyatia eli noin 230 euroa. Se on järjetön tukku rahaa, hyvä kun taipuu kaksinkerroin. Seuraavaa käyttäjää ei näy.

Ensimmäiset paikallisille tarkoitetut pankkiautomaatit avattiin Myanmarissa vasta pari vuotta sitten. Kuluneen vuo­den aikana suurimpiin kaupunkeihin on ilmestynyt muutamia Visa- ja Mastercard-koneita. Epävarmuus tosin jyllää, sillä ver­kosta löytämämme tiedot automaattien toimivuudesta ovat olleet ristiriitaisia.

Minä en koneisiin luottanut. Kannoin reissuvaluutan dolla­reina, kuten tuhannet turistit ennen pankkiautomaattien aikaa.

Takkuisuudestaan huolimatta pankkijärjestelmä on viime aikoina kehittynyt, ja keskuspankin sanotaan tekevän parhaan­sa modernisoinnin vauhdittamiseksi. Osa parempiosaisesta vä­estä on alkanut tallettaa palkkansa pankkeihin, ja joissakin kaupoissa voi jo maksaa kortilla.

Rieffel sanoo uskovansa, että kolmen vuoden päästä Myan­marin suurimmat kaupungit ovat pyristelleet käteistaloudesta eteenpäin. Etenkin pankkipalveluiden käyttö mobiililaitteilla voi harpata eteenpäin nopeastikin, jo parissa vuo­dessa, jos ihmiset päättävät luottaa pankkeihinsa.

Ehkä automaatilla on ensi vuon­na jo jonoa Yangonissa.

Kirjoittaja on Taloussanomien toimittaja.