Skip to main content

Puolustuspolitiikan vaihtoehdoista

Suomen itsenäinen puolustus voi muuttua hankalaksi ilman talouskasvua.

Teksti Jukka Aminoff

Globaali finanssikriisi on muut­tunut Euroopassa julkisen sektorin kriisiksi, joka on pakottanut hallitukset leik­kaamaan menojaan ja elvyttämään ta­louksiaan velalla. Jos uutta talouskasvua ei saada aikaan eikä finanssikriisiä edel­tävien vuosien tulotasoa saavuteta, myös Suomen puolustusvoimat saattaa joutua supistamaan toimintaansa, ja leikkaukset voivat aiheuttaa mittavan turvavajeen. Mitä vaihtoehtoja Suomella on?

Ensimmäinen vaihtoehto on nykyisen linjan jatkaminen eli se, että Suomi tukee EU:n yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitii­kan kehittämistä ja jatkaa puolustusliitto Naton ulkopuolella. Linjan jatkaminen edellyttää, että Suomi onnistuu kasvatta­maan talouttaan, jotta puolustusmenoja voidaan rahoittaa kestävällä tavalla ja turvavaje saadaan kurottua umpeen.

Toisena vaihtoehtona on, että Suomi ei saa aikaiseksi mittavaa talouskasvua vaan puolustusmenoja joudutaan leik­kaamaan. Tämä synnyttäisi puolustus­voimiin mittavan turvavajeen. Sotilaal­lista liittoutumattomuuspolitiikkaa ja laajaa julkista sektoria kannattaville tä­mä yhdistelmä on ongelmallinen, sillä se johtaisi tilanteeseen, jossa muita julkisen sektorin menoja tulisi leikata puolustus­menojen hyväksi.

Kolmas vaihtoehto on, että turvavajeen annetaan olla eikä Suomi harkit­se sotilaallista liittoutumista eli Nato-jäsenyyttä. Maailmanhistoria kuitenkin muistaa esimerkiksi Puolan heikon puo­lustusstrategian, joka johti siihen, että pelote hyökätä Puolaa vastaan oli hyvin vähäinen.

Suomen lähialueilla ei tosin tällä hetkellä ole sellaisia valtioita, jotka oli­sivat poliittisten ääriliikkeiden hallussa ja suunnittelisivat hyökkäystä Suomen maaperää vastaan.

Tässä tilanteessa Suomen etuna olisi vahvistaa voimakkaasti EU:n yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan kehittä­mistä. Presidentti Vladimir Putinin ja pääministeri Dmitri Medvedevin johta­ma Venäjä ei ole turvallisuuspoliittinen uhka Suomelle. Historian aikana Venä­jää ovat kuitenkin kohdanneet lukuisat sisäiset valtataistelut, jotka voivat tehdä maasta arvaamattoman.

Neljäntenä vaihtoehtona on hakea Nato-jäsenyyttä. Se voisi kuroa umpeen turvavajetta ja alentaa puolustusma­teriaalikustannuksia. Lisäksi Suomen IT-teollisuus hyötyisi Viron esimerkin lailla nousevasta kyberturva-alasta, mi­kä puolestaan edistäisi talouskasvua. Naton jäsenehdot kuitenkin edellyttävät, että kansan enemmistö tukee jäsenyyttä. Suomalaisista Nato-jäsenyyttä kannattaa tällä hetkellä vain 16 prosenttia, eli jäse­nyys ei toteutuisi.

Julkisen sektorin menoleikkausten vastustajat voisivat saada Natosta hy­vän kumppanin, joka vähentäisi painei­ta puolustusmenojen lisäämiseen ja mui­den julkisten palveluiden leikkaamiseen. Vaihtoehdon ongelmana on kuitenkin se, että Venäjän poliittinen johto julkisesti vastustaa Suomen Nato-jäsenyyttä. Tä­mä voisi heikentää Venäjälle suuntautu­vaa vientiä.

Suomen vientiosuus Venäjälle on kymmenen prosentin luokkaa. Liittou­tuminen voisi johtaa vientiongelmiin Ve­näjän kanssa, mikä vaikuttaisi suoraan julkisen sektorin tuloihin.

Suomen liittoutumattomuusstrate­gian varsinainen haaste on kuitenkin Ruotsi. Siellä Naton kannatus on nous­sut jo 32 prosenttiin. Jos Ruotsi liittyisi Natoon, Suomi olisi Irlannin ja Itäval­lan ohella ainoa Naton ulkopuolinen EU-maa. Irlannin ja Itävallan lähialueet ovat erittäin turvallisia. Venäjän rajanaa­purina ja Naton ulkopuolisena maana Suomi sen sijaan sijoittuisi samaan ryh­mään Valko-Venäjän ja Ukrainan kanssa.

Kirjoittaja on kauppatieteen maisteri.